• Mörköikä pilkistää jo verhojen takaa

    Viime päivityksestä unohtui mainita muutama asia, joten raapustellaas niitä nyt näin jälkikäteen. Olimme äitini luona muutama päivä sitten, jossa on myös valkkaripoika Gizmo. Gizmoa pidettiin alkuun hieman kiinni kun tämän leikit ovat edelleen hieman turhan rajuja Einolle. Tai siis ainakin meidän ihmisten mielestä, Eino ampaisee heti vastahyökkäykseen ku Gizmo on kiskottu pois. Eino hyppi päälle ja kutsui jatkuvasti leikkiin häntä heiluen, ja hetken tohinan jälkeen pojat menivät molemmat maate ja siihen leikkimään, jolloin Gizmonkin uskalsi päästää irti. Nyt saimme jopa juotua rauhassa teemukilliset, kun pojat leikkivät keskenään. Einolla oli viikon ajan pieni taantumus pentuajoille sisäsiisteyden puolesta, ja vaikka ajallisesti Eino ei joutunut pidättämään pitkää aikaa, oli meno sen verta kiihkeää ettei pidätyskyky riittänyt, ja tämä pissi sohvalle… Niinpä niin, jatkossa täytyy yrittää osata lukea koiraansa paremmin sekä pitää kiinni säännöstä “sohvalle ei saa mennä ilman lupaa.”

    Oltiin tässä myös edellisviikonloppuna, viikonloppuna ennen Ylänettä Salossa koiratanssikisoissa mukana turistina. Saatiin lupa järjestäjältä tulla mukaan hengailemaan ja opettelemaan olemista kisoissa ja myös sitä, että ollaan yksin häkissä. Päivä meni todella hyvin, otin Einon aina välillä ulos häkistä jaloittelemaan ja tekemään temppuja viereiseen kehään, joka oli tyhjillään. Eino ei kuitenkaan ihan malttanut nukkua vaikka häkki onkin tuttu, se kun on Einon pääasiallinen nukkumapaikka kotona. Eli on tukkeena siihen yhteen ja ainoaan kulmaan josta en saa johtoja siirrettyä pois, mutta sitä Eino ei tiedä vaan viihtyy mainiosti omassa kolossaan. Kisoissa ei kuitenkaan malttanut nukkua kuin hieman näin tämän menneen maate, mutta suurimman osan ajasta piippaili yksinäisyyttään. Olin auttamassa kisojen järjestelyissä, otin vastaan ilmoittautumisia ja tarkastin rokotuksia yhdessä äitini kanssa joka oli tullut kisoihin ihan kisaamaan, joten en ihan ehtinyt koko aikaa olemaan Einon kanssa. Tämä oli näköyhteyden päässä ja sai aina välillä nameja häkkiin etsittäväksi, mutta pentu olisi kyllä paljon mieluummin ollut aivan kiinni minussa koko ajan. Poika käyttäytyi kuitenkin todella mallikkaasti ja selvisi päivästä kunnialla, ja vaikka Eino ei ihan käyttäytynyt odotusteni mukaisesti, oli se todella hyvää käytöstä alle 4 kuukautta vanhalle pennulle. Välillä täytyy muistuttaa itselleni, että en vaadi Einolta aivan liikoja ja muistaa se tosiasia, että tämä on ihan lapsi vasta.

    Eilen Eino sai tulla mukaan töihin pitkästä aikaa, kun minulla oli sen verran lyhyt päivä. Eino teki vähän turhan läheistä tuttavuutta kissoihin, ja sai kokea sähinän (Einon reaktio oli peruutus, vinkuminen ja sitten hypättiin kohti kutsuen mukaan leikkiin) ja sai myös toiselta kissalta tassusta. Tai tuskin osumaa sai, mutta Eino onneksi pelästyi sen verran ettei heti mennyt uudestaan lähelle. Oikein hyvä, ehkä Eino oppii pian, ettei kisoja kannata heti mennä härkkimään vaan kannattaa vain katsella kauempaa! Töissä on kyllä erityisen helppoa pitää Einoa näin kun vielä on jotenkin lämmintä, kun vain avasi terassin oven ja päästi lapsen ja koiran ulos ihmettelemään maailmaa. Lapsi keksi myös hauskan uuden leikin, nimittäin huudetaan äitiä ja kiljutaan samalla kun juostaan koiraa karkuun käsiä heiluttaen. Alkuun luulin, että Eino oikeasti pelottaa ja siksi tämä juoksee kiljuen karkuun! Ei se kuitenkaan ollutkaan niin, vaan molemmilla oli hauskaa, vaikka en kyllä ihan pidä siitä että Eino juoksee tuossa tilanteessa vain perässä ja tulee ihan naamalle kiinni antamaan pusuja – jotkut lapset kun ihan oikeasti saattavat pelätä ja siksi juoksevat karkuun.

    Nyt vietämme Einon kanssa vajaan viikon yksinämme, kun Peksu lähti tänään viideltä aamulla lentokentälle ja istuu tälläkin hetkellä lentokoneessa matkalla Amerikkaan työmatkalle. Eiköhän me kuitenkin pärjätä Einon kanssa hetki kaksin. Treenataan tuleva viikko aktiivisesti tulevia koiratanssikisoja ajatellen, niihin kun lähti ilmoittautuminen eilen aamulla! Kyseessä on siis epäviralliset koiratanssikisat Liedossa, joihin ei mennä edes kunnolla kisaamaan ohjelman muodossa, vaan osallistuin improvisaatio-luokkaan johon arvotaan musiikki ja sen tahtiin tulee sitten suorittaa sitten jotakin maksimissaan kahden minuutin ajan, jolloin musiikki pysäytetään. Mitenkään tosissaan ei olla lähdössä siis liikkeelle, mutta mennään hakemaan hieman kokemusta meille molemmille, jotta jossain oikeissa kisoissa aikanaan minua ei ehkä jännittäisi niin paljoa ja että Einolle on edes jotenkin tuttua se, että minua jännittää ja käyttäydyn eri tavalla. Vaikka kuinka yritän sanoa itselle, että mennään vain pitämään hauskaa ja tekemään kahden minuutin treenituokio ihmisten eteen, jännittää se silti ihan todella paljon! Onneksi Eino on fiksu poika ja niin paljon namien perään, että uskon tämän pysyvän kanssani vaikka hihna jääkin matkasta. Epävirallisissa kisoissa kun saa sekä palkata että pitää hihnaa esiintymisen ajan, mitä virallisissa ei saa sitten tehdä. Äitini myi minulle koko idean improluokkaan menosta sanomalla, että menkää vaikka treenaamaan sisääntuloa!

    Otsikkoon liittyen täytynee mainita, että Eino on tässä parin viikon puhissut erityisen paljon sellaisille asioille, joita varmasti on aiemmin elämässään nähnyt. Esimerkiksi lapset ja rollaattorit, sekä lastenrattaat ja polkupyörät, sekä ihan lenkillä vastaan tulevat ihmiset saavat tämän peruuttamaan ja puhisemaan. Eino ei myöskään arvosta pimeää, vaan silloin erityisesti kyttää taakseen ja kuuntelee jokaista rasahdusta ja ääntä (joita täällä kaupungissa riittää), ja sitten puhisee pimeydelle tai juoksee jalkoihini. Tänään ollaan vietetty rauhallista aamua (mitä nyt piti hieman puhista taas ihmisille, erityisen paha oli kun metsässä käveli mies meidän takana kokonaiset kymmenen metriä!), käytiin pitkällä lenkillä ja syötiin myöhäiset aamiaiset. Eino ei onneksi ole mikään aamuvirkku, vaan tämän saa useimmiten raahata mukaansa ulos aamuisin. En kyllä myöskään ihan aina ymmärrä tätä minun jätkää, joka ensin voi pinkoa täysillä ja juosta minkä jaloistaan pääsee, josta rauhoittuu tallustelemaan lähelläni ja jää haistelemaan mustikanvarpuja ja puiden oksia. Yhtäkkiä lätkäistään kuitenkin jokin varavirtalähde käyntiin, ja tämä lähtee pinkomaan samanlaisella päättömällä menolla eteenpäin kuin aiemmin! Loppuun pari kuvaa tästä pinkomisesta, naamakaan ei pysy menossa mukana! Meillä jäi myös seisotuskuvat ottamatta tältä viikolta Peksun kanssa kun se unohtui pakkauksen lomassa täysin, saa nähdä saanko sen jotenkin järjestettyä vai tyydytäänkö metsästä otettuun sivukuvaan.

  • Komentaja ja komennettava

    Komentaja ja komennettava. Nämä roolit vaihtelevat minun ja Einon välillä, välillä se olen minä jakamassa käskyjä ja kieltoja, mutta Eino on parin viime viikon aikana löytänyt myös äänensä ja oppinut komentamaan. Tätä tapahtuu muun muassa silloin, kun syödään pöydässä tai olen juuri kieltänyt repimästä lakanoita tai peittoa. Komentamisen kohteeksi ovat joutuneet Einon toimesta myös Peksu, lelut, toiset koirat, eli itseasiassa kuka tai mikä tahansa joka kieltää tai ei toimi Einon tahdon mukaisesti. Harvinaisen rasittava tapa, joka toivottavasti menee iän myötä tai huomiotta jättämisellä ohi!

    Yllä kuva meidän hissimatkasta, nykyään Eino saa mennä ihan itse! Riski vahingoille matkalla sisältä ulos on pienempi kuin muutama viikko sitten, eikä tuo 9 kilon mötikkä ole enää niin kevyt kantaa… Ainut ongelma on, että Eino viihtyy niin hyvin hississä, että usein sitä saa houkutella pois kun tämä jatkaa yöuniaan aamuisin hissimatkan ajan. Yritin myös ensimmäisen kerran miten Eino reagoi jäädessään yksin kiinni ja minä menen jonkin matkan päähän. Eino otti asian varsin lunkisti, haisteli ja ihmetteli miksei päässyt eteenpäin. Kävin vapauttamassa kun tämä alkoi hieman näyttää hermostumisen merkkejä, ettei kiinni jäämisestä tulisi jatkossakaan ongelmaa.

    Olemme lenkkeilleet nyt viime päivät hihnassa, ihan sen vuoksi, että tätä pystyy vahtimaan jälleen hieman paremmin, ettei saa syötyä mitään luvatonta. Myös namipurkkini namit menivät loppumaan, joten myös se motivaattori pysyä lähellä ja totella puuttuu… Eli kunnes pääsen shoppailemaan lisää herkkuja, Eino menee suurimman osan ajasta hihnassa. Välillä pitää kuitenkin päästä myös rallittamaan, mutta yllä olevasta kuvasta voi huomata, että tästä on kehkeytynyt pieni seikkailijasielu, ja vaikka kuinka kutsuin luokse, ei Eino korvaansakaan kääntänyt… Positiivista on, että vaikka Eino ilmeisesti pitää kiipeilystä ja jyrkistä pudotuksista, ei tämä vain hyppää alas, vaan jokin järki päässä kehottaa menemään varovasti alas.

    Eilen illalla aloitimme ruuan kanssa treenaamaan maahan menoa. Koska niitä nameja ei ole, tulee treenit hoidettua esimerkiksi lelupalkalla. Useammat toistot lelulla ovat kuitenkin hankalampia, joten maahan menon palkaksi valikoitui ruoka. Eino kiihtyy todella paljon ruuastaan, sillä ruokatreeneissä käytän jauheliha-nappulasekoitusta, jossa enemmän jauhelihaa. Tähän saa myös kaikki lisät laitettua kätevästi, kaikki menee hyvällä ruokahalulla alas! Muutama toisto, ja Eino jo tajusi käden avustuksella mennä maate. Tänään illalla (ellei Eino ole liian väsynyt pentukurssin jäljiltä) jatketaan treeniä niin, että mukaan tulee käsky. Ja tosiaan, tänään aloitetaan hieman kunnollisemmin treenit pentukurssin muodossa! Pentuleikkikoulu saatiin päätökseen, ja nyt siirrytään seuraavalle kurssille.

    Viime postauksesta jäi tosiaan hieman vajaaksi myös kuvaus siitä, miten Einon ja äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon tapaamiset ovat menneet. Aluksi Eino pelkäsi Gizmoa, tapasivat ensi kerran Einon ollessa häkissä auton takaluukussa ja Gizmo kävi haistelemassa häkkiä. Eino puolusti tilaansa valkoiselta pedolta haukkumalla niin kovaa kuin vain sai ääntä itsestään lähtemään! Gizmo otettiin pois, ja Eino ulos häkistä. Sen sijaan, että olisin joutunut kaivamaan pentua häkin syövereistä tämän pelätessä tulla ulos, Eino lähti heti työntymään ulos häkistä Gizmon perään. Kävimme pienellä kävelyllä, ja vaikka Eino väisti ja lähti karkuun heti Gizmon kääntyessä kohti, otti tämä nopeasti välimatkan kiinni ja yritti lähestyä Gizmoa. Ilta menikin niin, että Eino pysytteli sohvalla minun ja Peksun välissä Einon turvallisuuden vuoksi. Tämä kun oli sen verran pieni ja Gizmo ei tajua, että tämä pentu saattaa loukkaantua kun tassu läväytetään täysillä keskelle selkää. Kun Eino hiljentyi ja lopetti haukkumisen, pääsi Gizmo haistelemaan Einon, ja tarkkaan haistelikin koko pennun läpi. Pientä leikkimistäkin kaksikko sai aloitettua, mutta meno yltyi nopeasti liian rajuksi useaan otteeseen. Pienen tauon jälkeen leikki näytti aina ihan siistiltä taas. Gizmo kun ei tajua Einon rajoja, eikä Eino todellakaan tajua omia rajojaan. Ei sillä että itsekään tietäisin, mutta varmuuden vuoksi himmailtiin menoa.

    Meni viikko, ja kaksikko pääsi tapaamaan jälleen. Eino oli kasvanut hieman, ja rohkistunut huomattavasti. Pidimme koiria alkuun ulkona yhdessä vapaana, mutta Gizmon astellessa turhan useasti Einon päälle, pidimme koirat syömisen ajan erillään. Myöhemmin uskallettiin pitää koiria jälleen yhdessä vapaana, kun Gizmon pahin energiapiikki ja innostus oli mennyt ohi. Einokin alkoi olla väsynyt, mutta se ei tämän menoa hidastanut lainkaan. Leikki yltyi useasti liian rajuksi, mutta meno oli suhteellisen tasavertaista silloin, kun Gizmo meni maate ja ainakin päät olivat samalla korkeudella. Kun Eino nostettiin sohvalle, muuttui leikki jälleen tasavertaisemmaksi. Leikki meni siihen, että Eino oli maate selällään sohvalla pureskellen Gizmon korvia ja poskia, kun Gizmo tökki nenällään ja piti kitaansa Einon tassun tai kaulan ympärillä. Gizmo käyttäytyi kyllä todella mallikkaasti, sillä vaikka Eino ei varmastikaan yhtään säästellyt puremisen kanssa, Gizmo ei ottanut lainkaan kiinni vaan vain piti suutaan auki purematta lainkaan. Kyllä näistä aikamoinen kaksikko vielä saadaan, Eino kasvaa kovaa vauhtia, ja kohta täytyy alkaa sanoa Einolle että himmaa menoa! Jo viime kerralla Gizmo olisi mennyt mielellään nukkumaan, kun Eino taas olisi mennyt heti härkkimään ja alkoi haukkumaan, kun ei päässyt retuuttamaan Gizmoa.

  • 13 viikkoinen jättiläinen

    Jälleen on reilu viikko siitä, kun viimeksi tänne raapustelin! Tässä välissä Eino on ehtinyt täyttää 12 viikkoa, nähnyt äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon kahdesti (joka on reaktiivisin koira jonka tiedän, koko ajan mennään sata lasissa ja kaikki tehdään täysillä), saanut pentuleikkikoulun päätökseen, päässyt repimään variksen siipeä jälleen pitkästä aikaa ja täyttänyt 13 viikkoa. Olemme jatkaneet arki-juttujen treenaamista, kuten “mennään” ja “väistä” käskyjä, jotka Eino jotenkin jo osaa hahmottaa! Kynsien leikkuu onnistuu vaikka yksin nykyään, välissä siitä tuli hieman työläämpi toimenpide kun unohdin yhden todella tärkeän asian, nimittäin palkkauksen. Istumista ja kontaktia olen vahvistanut eri tilanteissa, kuten myös luoksetuloa. Myös hieman rennompia juttuja ollaan treenattu, nimittäin pyörimistä! Eino osaa pyörähtää molempiin suuntiin. Molemmille suunnille annettiin omat käskyt.

    Pariin otteeseen ollaan myös saatu säikähtää aivan toden teolla. Einon rokotus-päivän illalla, eli tämän viikon maanantaina, pentu jäi ehkä puoleksi tunniksi vähemmälle huomiolle ja touhuamaan omiaan häkkiinsä. Kurkkasin välillä sinne, ja tämä näytti pureskelevan lelujaan tai fleecepeittoaan eli samaa, mitä aina tekee rauhoittuessaan. Olisi ehkä pitänyt vahtia ja keskittyä enemmän, sillä yhtäkkiä tajusin, että pureskelusta kuului outo ääni fleece-peitoksi. No, eihän Eino peittoa ollutkaan pureskellut, vaan tuhonnut yhden tennispalloistaan ja syönyt sitä! Äkkiä palaset koiran suusta, ja kokoamaan irti olevista palasista palloa takaisin jotta nähtäisiin miten iso osa puuttuu. Ja sellaisen kolmasosan tennispallosta Eino olikin kiskaissut napaansa. Soitto päivystykseen, jossa kerrottiin että tällaisesta voi tulla helposti suolitukos. Eli jos Eino ei oksentaisi, tulisi kiiruhtaa päivystykseen. Onneksi Eino sitten oksensi tennispallonsa suolan avustuksella, eikä tarvinnut lähteä ajamaan keskellä yötä päivystykseen. Heräsin kuitenkin yöllä tarkistamaan, että pennun vointi oli edelleen hyvä. Lähinnä ihmetteli, mitä sinä hereillä olet tällaiseen aikaan!

    Seuraavana aamuna minulla oli sitten koulua, ja Peksulla töitä. Isosiskoni oli kuitenkin luvannut ottaa Einon luokseen Kaarinaan hoitoon, valvovien silmien alle, ettei tämä syö mitään lisää tai jos mahaan olisi jäänyt kumin palanen ja aiheuttanut vielä ongelmia. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, ja selvittiin säikähdyksellä. Eino sai sen sijaan hyvin elämysrikkaan päivän, sillä pääsi viemään isosiskoni lasta kouluun, ja koulumatkalla oli tullut 15 lapsen ryhmä silittämään, rapsuttamaan ja halimaan Einoa. Pentu oli kuulemma ollut vain iloinen saamastaan huomiosta, eikä lainkaan hätkähtänyt lapsien ja käsiparien määrää. Jatkossa tennispallot, pehmolelut ja muut mahdollisesti syötävät lelut ovat ovien takana sellaisia leikkihetkiä varten, jolloin tätä pystyy vahtimaan koko ajan.

    Toinen säikähdyksen hetki tapahtui eilen, kun meidän takapiha-metsässä tuli vastaan ikävä yllätys. Maassa oli jotain pinkkiä ainetta, enkä edelleenkään tiedä mitä se oli, saati jäänyt selvittämään. Eino ehti nuolaista sitä, ja sitten tulikin kiire lähteä sisälle googlettamaan miltä rotanmyrkky näyttää veteen liuotettuna ja miltä se haisee. Pinkki aine oli jugurttimaista koostumukseltaan, joukossa hieman rakeita, ja haisi hubba bubba -purkalle. Päivystyksestä ei vastattu kun yritin useampaan kertaa soittaa sinne, mutta en jäänyt ottamaan riskejä ja Eino joutui jälleen nauttimaan annoksen suolaa. Googlella en löytänyt mitään, mutta oksennuttamisen jälkeen uskalsin hieman hengähtää. Riskiä ei enää ollut, ja Eino oli oma itsensä. Olen seuraillut tuota nyt tämänkin päivän, ja edelleen on ihan normaali itsensä. Eli jälleen selvittiin säikähdyksellä!

    Tässä postauksessa on kuvia viikko sitten 12 viikon iässä, sekä kuvia 13 viikon iästä. Ongelmanani on ollut, että Eino on liian lähellä enkä saa tästä kunnollisia kuvia kuin päästä. Olen ottanut avukseni kävyt, heittänyt niitä kauemmas ja Eino on jäänyt sitten jäystämään niitä sinne. Muuten hyvä, mutta lopputulos ei ehkä ole sellainen, mitä ajattelin… Eino mitattiin rokotusten aikana 8,7kg painoiseksi, ja siitä on jo lähes viikko. Painoa ja kokoa tulee joka päivä hurjasti lisää, kohta tuota ei jaksa (saati pysty) edes nostaa enää!

  • Takajalkaa vaikka muille jakaa

    Olin eilen Einon kanssa Nousiaisissa isäni luona, jossa Eino pääsi myös ensimmäistä kertaa kanssani leikkimään toisen koiran kanssa! Koska Eino on hieman herkkis, halusin, että ensimmäinen leikkikaveri (ja toki mieluusti sen jälkeisetkin) on samaa kokoa ja osaa leikkiä nätisti. Niinpä leikkikaveriksi valikoitui Telma, todella kiltti terrierin sekoitus, jonka tiedän osaavan rajoittaa ja jonka tiedän myös lähtevän leikittämään toista. Kohtaaminen menikin todella hyvin, ja kun leikin makuun päästiin, jatkui leikki läpi illan! Välillä laitettiin koirat erilleen niin, että Telma sai nukkua sisällä ja Eino ulkona. Pienten unien jälkeen meno jatkui taas. Eino hävisi kyllä Telmalle vähän kaikessa, kuten nopeudessa ja ketteryydessä, mutta taisteluliikkeiden luovassa toteutuksessa poika kyllä voitti. Se, oliko siitä mitään hyötyä, on kyllä aivan eri asia…

    Alla kuvia aamuiselta lenkiltämme 8-viikkoisesta takajalkahirviöstä, sekä leikkikuvia Telman kanssa. En viitsi tähän kaikkia laittaa, joten lisää kuvia löytää kuvasivustoltani uinuva.kuvat.fi. Sivuston kuvista saattaa huomata myös, että Eino onnistui löytämään jostain jotain, joka värjäsi toisen kulman mustaksi…