• Treeniä monessa muodossa

    Sehän osaa!

    Istumista ollaan treenattu joka päivä siitä lähtien, kun sitä on alettu alkujaan treenaamaan. Se on helppo käsky, ja nyt istumaan menosta palkkaaminen on vaihtunut sanasta “istu” palkkaamiseen. Kun sekin alkoi sujua hyvin, aloin yleistämään käskyä myös meidän lähimetsään ja myös kauempaan metsään, jossa ei olla oltu kuin pari kertaa. Hienosti Eino tajusi, että se sama käsky pätee myös muissa maisemissa. Eilen kokeilin, josko istumiseen saisi hieman kestoa. Niin teimme samat kuusi toistoa kolmesti, mutta tällä kertaa kahden sekunnin odotuksella. Joka kerta onnistui, Eino tuijotti vain tiiviisti koska naksahtaa ja saa namin. Lyhyen harjoituksemme jälkeen Eino oli edelleen innoissaan ja valmis jatkamaan.

    Olemme myös treenanneet luopumista. Pari päivää sitten treenattiin, että kun Eino lakkaa tavoittelemasta nyrkissä olevaa nakinpalaa, kuuluu naksahdus ja tämä saa eri namin kuin mitä oli tavoittelemassa. Ei tarvittu kuin muutama toisto, kun Eino tajusi mistä oli kyse. Eilen lisäsin sanan “jätä” siihen, kun Eino on kääntymässä pois nakilta. Tätä tullaan toistamaan pariin otteeseen kunnes pentu tietää mitä “jätä” tarkoittaa, ja sitten aletaan vaikeuttamaan harjoitusta. Tämän lisäksi ollaan harjoiteltu luoksetuloa sekä tietenkin mustikoiden syömistä!

    Välillä osataan, välillä huudetaan

    Autoilun suhteen tuntuu, että otettiin Nousiaisten reissun aikana roimasti takapakkia. Kävimme sunnuntaina myös Yläneellä, eikä keskustelusta Peksun kanssa meinannut tulla mitään, kun yksi huutaa ja räksyttää kurkku suoraan takaluukussa. Noin puolivälissä hyppäsinkin takapenkille, ja siitä alkoi sellainen parinkymmenen minuutin pituinen naminsyöttö. Palkkasin aina, kun tämä oli rauhassa, alkuun 2 sek välillä, nousten siitä hitaasti minuuttiin. Reilun minuutin kohdalla meni liian vaikeaksi ja alkoi vinkuminen, mutta silloin helpotin harjoitusta ja matka sujui sillä todella hyvin. Matka takaisin Turkuun Yläneeltä meni alun haukkumisen jälkeen todella hyvin, saatoin olla monta minuuttia palkkaamatta, ja pentu pysyi koko ajan hiljaa ja rauhassa maate takana. Kyllä se tästä siis, kunhan ei vain vaatisi niin paljoa heti alkuun!

    Yksinolo taas on mennyt todella hyvin. Alkuun pidin huolen, että Eino oli joko nukkumassa tai todella väsynyt, mutta nyt olen jättänyt myös tämän ollessa hereillä kun on ollut pakko lähteä. Huutoa ei ole kuulunut, ja tänäänkin tämä vain kurkkasi minua kun tulin sisään, ja jatkoi sitten nukkumista. Olin aivan varma, että kun yksin ollessaan takaluukussa matkustus on mitä on, niin yksinolostakaan ei tulisi mitään. Väärässä sain olla, ja hyvä niin!

    Hallin avajaisia ja pentutreffejä

    Olen ajatellut, että Eino on hieman herkempi tapaus, joka pelästyy suhteellisen helposti. Sain kuitenkin todeta, että olen täysin aliarvioinut pienen pentuni! Olimme eilen treenihallin Qubliksen avajaisissa, jossa oli siis koiria jotka haukkuivat, ihmisiä jotka halusivat tulla moikkaamaan pientä pentua, hälinää, koiratanssiesityksiä, musiikkia ja aploodeja. Hetken ajan pidin tätä sylissä jossa tällä on turvallisempi olla (eikä hihnakäytös nyt niin mallilla ole, että tungoksessa lähdettäisiin testaamaan), kunnes päästin alas ja tämä oli aivan rauhassa. Hieman jännitti alkuun, mutta hetken kuluttua oli aivan kuin kotonaan. Asetuin vielä istumaan aivan kaiuttimen viereen, josta tuli koiratanssiesityksien musiikit, ja aina pariin otteeseen Eino kuunteli tarkemmin, kunnes taas rauhoittui ja meni maate jalkojeni juureen, vaikka ihmisiä ja koiria kulki suoraan edestä. Tänään kävimme Turun lemmikkiasemalla pentutreffeillä, jossa Einoa alkuun hieman jännitti, mutta lähti nopeasti leikittämään muita koiria.

    Tässä loppuun vielä huima ero 7vk ja 2 päivää sekä 8vk ja 2 päivää kuvien välillä. Ei Eino olekaan kohta enää niin pieni! Asetuksissa näyttää olleen myös eroa, ei tuo mielestäni ihan noin paljoa ole vaalentunut. 🙂

  • Takajalkaa vaikka muille jakaa

    Olin eilen Einon kanssa Nousiaisissa isäni luona, jossa Eino pääsi myös ensimmäistä kertaa kanssani leikkimään toisen koiran kanssa! Koska Eino on hieman herkkis, halusin, että ensimmäinen leikkikaveri (ja toki mieluusti sen jälkeisetkin) on samaa kokoa ja osaa leikkiä nätisti. Niinpä leikkikaveriksi valikoitui Telma, todella kiltti terrierin sekoitus, jonka tiedän osaavan rajoittaa ja jonka tiedän myös lähtevän leikittämään toista. Kohtaaminen menikin todella hyvin, ja kun leikin makuun päästiin, jatkui leikki läpi illan! Välillä laitettiin koirat erilleen niin, että Telma sai nukkua sisällä ja Eino ulkona. Pienten unien jälkeen meno jatkui taas. Eino hävisi kyllä Telmalle vähän kaikessa, kuten nopeudessa ja ketteryydessä, mutta taisteluliikkeiden luovassa toteutuksessa poika kyllä voitti. Se, oliko siitä mitään hyötyä, on kyllä aivan eri asia…

    Alla kuvia aamuiselta lenkiltämme 8-viikkoisesta takajalkahirviöstä, sekä leikkikuvia Telman kanssa. En viitsi tähän kaikkia laittaa, joten lisää kuvia löytää kuvasivustoltani uinuva.kuvat.fi. Sivuston kuvista saattaa huomata myös, että Eino onnistui löytämään jostain jotain, joka värjäsi toisen kulman mustaksi…

  • Aika menee niin nopeasti!

    Nyt on tasan viikko siitä, kun Eino muutti luokseni. Tasan viikko sitten Eino tepasteli pitkin asuntoa uteliaana, mutta silti hieman varuillaan ja epävarmana siitä, miten nyt tulisi oikein toimia. Nyt Eino tasan kahdeksan viikkoa vanha, ja mielestäni tämä on kasvanut hurjan paljon jo tässä ajassa ja aika on mennyt kuin siivillä! Eino on kokonsa ansiosta saanut viikon aikana lisänimen jättivauva, sillä olin mittaavivani, että tämä olisi kasvanut kolmessa päivässä kaksi senttiä. Se on aivan älyttömän paljon! Paljon on ehtinyt myös tapahtua tässä ajassa ja on ollut hienoa tutustua tuohon pieneen poikaan, jolla on aivan mahtava persoonallisuus. Alun epävarmuus on vaihtunut uteliaisuuteen, ja vaikka Eino onkin hieman herkempi tapaus joka ensin katsoo ja vasta sitten tutkii, on tämä selvästi rohkistunut parin ekan päivän jälkeen kun on kunnolla kotiutunut.

    Ensimmäinen päivä meni tutustuessa, mutta jo lauantaina lähdimme Peksun ja Einon kanssa käymään Nousiaisissa isäni luona. Olin lupautunut kastelemaan kukkasia tämän ollessa reissussa, joten matkasimme sinne hieman taas laajentamaan pienen pennun maailmankuvaa. Reissu sinne sujui aluksi hieman ulisten, sitten nukkuen. Matka sujui siis hyvin, kuten myös Nousiaisissa olo. Tämä loikoili rauhassa leikkien narulelullaan, jonka olimme ottaneet mukaan. Sisällä olikin taas astetta jännempää, mutta hyvin pentu silti uskalsi rallittaa ympäriinsä minun perässäni. Kukat saatiin kasteltua, ja sitten kävimme pienellä metsälenkillä tutkimassa josko jo löytyisi mustikoita. Valitettavasti lähes kaikki olivat vielä raakoja, pari juuri syömäkelpoista löysin. Einolle mustikat eivät maistuneet, mutta lehdet ja puut sen sijaan kyllä saivat kokea naskaleiden terävyyden!

    Nousiaisten reissun jälkeen pysyttelimme kotona parin päivän ajan, kunnes taas keskiviikkona oli aika muistutella millaista autoilu olikaan. Nyt Eino ei päässytkään enää matkustamaan sylissä, vaan laitettiin takaluukkuun kevythäkkiin. Peksu ajoi, ja minä istuin takapenkillä syöttämässä nakkeja ja kehumassa, kun Eino on hiljaa. Huutamiseksihan se matkustaminen meni, mutta se oli enemmän yksinäisyyttä ja auton liikettä kun Eino huusi, kuin että olisi pelännyt takaluukussa. Aina pysähtyessämme Eino oli aivan hiljaa, ja kävimme nopsaan jopa hakemassa ruokaa niin, että Eino oli parin minuutin ajan yksin autossa. Tämä oli ollut koko ajan aivan rauhassa ja hiljaa! Torstaina olimme myös autolla liikkeellä, ja kävimme hakemassa Einolle kaulapannan Turun Lemmikkiasemalta. Saimme tietää, että siellä on torstaisin pentuleikkikoulu (jonka olimme missanneet tunnilla), joten ensi viikolla suuntaamme sinne! Autoilu sujui torstaina jo huomattavan paljon paremmin, eikä huuto ja ulvonta ollut aivan samaa luokkaa kuin edeltävänä päivänä. Kävimme samalla reissulla myös keskustassa Peksun asunnolla, joten Eino pääsi näyttämään mallikasta hihnakäytöstään.

    Viikon aikana meillä on siis käynyt Einoon tutustumassa useampi vieras ihminen, joka kerta ollut enemmän kuin yksi ihminen. Jossain kohtaa Eino näytti hieman epäilevää käytöstä vieraita kohtaan, mutta tottui nopeasti siihen, että myös useamman ihmisen kanssa voi leikkiä kuin vain minun ja Peksun. Olemme myös ensimmäisestä päivästä lähtien vahvistaneet lähellä pysymistä, joka on nyt myös saanut käskyn “tuu” ja “täällä”. Tämä reagoi hyvin nimeensä joko tulemalla luokse tai vain katsomalla silmiin. Minulle riittää, että sanoessani Eino tämä ottaa kontaktin, mutta eipä siitä haittaakaan ole, että tulee luokse myös tästä. Pari päivää meni myös päättämään, mikä olisi luoksetulon käsky. Siitä tuli nyt “tänne”, sillä tämä on minulle luonnollisin. Ajattelin ensin opettaa höntsäilykäskyn ja myöhemmin kunnolla sen oikean luoksetulokäskyn, mutta se höntsäilykäsky (eli tulee vain lähelle, ei tarvitse tulla luokse asti) muotoutui vahingossa sanasta “tuu”. Eino reagoi molempiin hyvin, se on minulle tärkeintä.

    Tämän lisäksi olen lähes päivittäin leikannut kynsiä. En kaikkia kerralla, vaan aina yhden tai kaksi kerrallaan tämän ollessa aivan unessa. Ensimmäisellä kerralla onnistuinkin leikkaamaan kaikki kynnet tämän nukkuessa, mutta sen jälkeen ei ole enää ollut yhtä hyvää tuuria. Haluan heti alusta asti rutiinin kynsien leikkuusta ettei sitä aikuisenakaan tarvitse pelätä tai ihmetellä; oli aivan tarpeeksi kouluttaa kaksi koiraa sietämään kynsien leikkuuta, josko tämän saisi sietämään sitä heti alusta asti. Yritin kouluttaa kontaktia, mutta koska toistoja tuli liian vähän ja hitaasti, vaihdoin kontaktin istumisharjoitteluihin. Siinä sain myös vahvistettua nopeammin, mitä naksuttimen naksahdus tarkoittaa. Olemme tehneet 6 toiston sarjoja kolme putkeen, joko kerran tai kaksi päivässä. Tämän jälkeen Eino on ollut hyvinkin valmis jatkamaan vielä treenejä, eli juuri oikeassa vireessä lopetettu treeni. Hihnassa Eino liikkuu kymmenen kertaa paremmin, kuin mitä osasin edes toivoa. Tämä kipittää nätisti vieressäni, ainakin silloin kun ei pysähdy rapsuttelemaan kaulassa ikävästi tuntuvaa pantaa. Pari kertaa hihna on kiristynyt, jolloin Eino on vain katsonut ihmeissään mitä oikein tapahtuu. Olenkin palkannut tästä todella paljon, sillä koirien “ongelma”käytöksistä hihnassa kiskominen on ehkä sellainen, jota siedän kaikkein vähiten.

    Kaiken kaikkiaan Eino on oikein valloittava pentu, johon on ollut mahtavaa tutustua ja odotan innolla nähdä, millainen aikuinen tollotin tästä oikein kehittyy. Tänään lähdemme myöhemmin taas autoilemaan, katsotaan josko aika riittää jälleen jossain eläinliikkeessä pyörähtämiseen, kun iltapäivällä lähdemme jälleen Nousiaisiin. Tällä kertaa emme olekaan aivan yksinämme siellä vaan siellä on muun muassa koira vastassa. Toivon myös, että metsästä löytyisi jo mustikoita poimittavaksi asti!

  • Ensimmäinen päivä

    Heräsin aamulla kuudelta, täysin valveilla ja valmis lähtöön. Todellisuudessa Einon hakemiseen oli vielä kuusi tuntia aikaa, mutta en malttanut nukkua enää. Peksu kävi aamupäivällä töissä, mutta otti lopun päivää vapaaksi tullakseen hakemaan Einoa kanssani. Aamu meni hitaasti, mutta lopulta sai lähteä liikkeelle! Juoksin bussiin, ja suuntasin kohti Peksun työpaikkaa, josta ajaisimme Paraisille Sienna-Red kenneliin. Toinen pojista, Jymy, oli haettu jo aiemmin, joten pentuja olisi vastassa enää kolme. Koko matkan jännitin kamalasti, vaikka en ole ihan varma mikä siinä eniten oikein jännitti. Tuntui kummalliselta ja niin epätodelliselta, että minulle tosissaan oli tulossa koiranpentu! Kahden ja puolen vuoden etsintä oli nyt tässä, nyt alkaisi aivan uudenlainen elämä ja sen tuomat haasteet.

    Hakeminen sujui aika sukkelaan, juteltiin Benitan kanssa vielä hetken ja papereihin kirjoitettiin nimet. Sitten olikin aika lähteä kotiin, yhden uuden pienen asukkaan kanssa. Sanoin heipat tytöille, jotka muuttaisivat Helsinkiin, ja otin Einon syliin. Matkalla autolle olotilani oli vähintäänkin sekava, samaan aikaan kun olo oli epätodellinen, olin mahdottoman onnellinen. Eino ei ollut samaa mieltä tästä, vaan vinkui koko ajan varmasti miettien mitä oikein on tapahtumassa. Pienenä alkanut vinkuminen muuttui nopeasti sydäntä särkeväksi ulinaksi, haukkumiseksi ja kiljumiseksi, kun auto lähti liikkeelle ja Eino taisi tajuta, että sinne jäi sisarukset ja vanha koti! Minuutin jälkeen huuto ja Einon pyristely meni niin pahaksi, että pyysin Peksua pysähtymään ja antamaan takapenkiltä fleecepeiton, jonka olin vienyt Benitalle aiemmin pennuille. Fleecepeitto oli ollut jo parin viikon ajan pentujen riepoteltavana, joten se oli täynnä tuttuja hajuja. Heti, kun asetin Einon peiton päälle, tämä hiljeni täysin kuin taikaiskusta. Matka jatkui tästä hieman paremmin, ja malttoi jopa laittaa silmiä kiinni ja rentoutua.

    Kotona kävimme ensin tutustuttamassa Einon tämän tulevaan lenkkimaastoon, nimittäin pieneen “metsään” joka on kerrostaloni takapihalla. Oikeastaan se on todella pieni, mutta näin pienelle pennulle juuri sopivan kokoinen. Hetken ihmettelyn jälkeen lähdimme sisälle, ja Einon mielestä hieman pelottavan hissimatkan jälkeen menimme sisälle. Alku meni ihmetellessä, Eino kulki haistellen ja hieman varuillaan paikkoja läpi. Koska Einolla oli ruoka-aika juuri silloin, minä menin valmistamaan tälle lounasta. Pentu söikin hyvällä ruokahalulla, ja varmaan auttoi hieman rentoutumaan. Täällähän saa ruokaa, ei tämä niin paha paikka voi sittenkään olla!

    Loppu päivä meni nopeasti tutustuessa ja ihmetellessä, maisteltiin vähän jauhelihaa ja leikittiin. Yö olikin sitten aivan omaa luokkaansa: se meni siivoamiseen, ulkona ramppaamiseen ja Einon itkiessä yksinäisyyttään kaukana lattialla meidän ollessa sängyssä. Toisin sanottuna istuin lattialla tämän kanssa ja tunnin välein sai olla menossa ulos tai siivoamassa. Tätä kirjoittaessa on kuitenkin jo mennyt muutama päivä, ja koko ajan on helpottanut. Ensimmäinen yö taisi lopulta olla se kaikkein “kamalin” (eihän tämä oikeasti kamalaa ole, vaan aivan ihanaa!), sen jälkeen Eino on alkanut antaa meidän ihmisten nukkua edes jonkun tunnin pituisia yöunia.

  • Oma koira

    Kaksi vuotta sitten se alkoi

    2015 keväällä päätin, että minulle tulee koira. Pitkän harkinnan, etsinnän ja tutkimisen päätteeksi totesin, että kyllä se novascotiannoutaja eli tolleri vain on koira minua varten. Itse asiassa jo yläasteella muistan nähneeni kuvan tollerista, ja ihastuin tämän ulkonäköön. Myöhemmin aloin lukemaan eri koiraroduista, sillä olisin halunnut pennun jo silloin, (asiaanhan ei vaikuttanut se, että kahdelle kaverille tuli samaan aikaan pentu..) mutta vanhemmat eivät nyt aivan lämmenneet ajatukselle. Tutustuin tolleriin tarkemmin jo tuolloin, ja sen jälkeen aina silloin tällöin kävin lukemassa tollereista lisää. Siksi nytkin omaa koirarotua miettiessä tolleri kävi heti alkuun mielessä, eikä mikään rotu sitten lopulta ollut paremman tai sopivamman kuuloinen. Niinpä aloin tutustumaan eri kasvattajiin, jota kautta tutustuin moniin ihmisiin käydessäni eri näyttelyissä samalla kun sain hieman parempaa kuvaa millainen tolleri oikein koirana on.

    Koska en voinut saada koiraa heti ja nyt, halusin tietää kaiken valmiiksi jotta olen mahdollisimman valmistautunut kun vihdoin kannan pienen pentuni mukanani kotiin. Kaksi vuotta opiskelin kaiken mahdollisen, joka eteen on tullut – netistä olen lukenut ja googlannut koulutustapoja, lukenut ruokinnasta, käynyt luennoilla, lukenut kirjoja ja katsonut menestyneiden kouluttajien videoita. Halusin taata pennulle parhaan mahdollisen alun kaiken suhteen (vaikka eipä se teorian osaaminen osoittaunutkaan lähellekään sitä, mitä todellisuus on).

    Pennun odotus

    Pitkän odotuksen, kyselemisen, ihmettelyn ja vielä kerran odotuksen jälkeen Benita, kasvattaja kasvattajanimellä Sienna-Red, kertoi tulevasta pentueesta hänen sijoitusnarttunsa Moxyn (Sienna-Red Euphoria) kanssa. Pentueen isäksi oli valittu uros Hedera’s Love Supreme, jota olin siinä kohtaa päässyt usein jo ihastelemaankin. Moxy ultrattiin tiineeksi, ja siitä alkoi pidempi odotusaika kuin miltä edeltävät kaksi vuotta oli tuntunut! Niin syntyi neljä pentua, kaksi urosta ja kaksi narttua, ja lopulta toinen pojista tuli minulle. Kasvattaja oli arvellut, että tämä tulisi pärjäämään paremmin harrastuksissa joita olin ajatellut, ja toivon että näin tulee olemaan. Einoksi ristitty poika oli ollut se vauhdikkaampi ja säpäkämpi pojista, ja minä kun halusin harrastuskoiran, ei lainkaan haittaa että moottoria löytyy!