-
Meidän ensimmäiset näyttelyt
Jälleen pientä taukoa päivityksestä, mutta meidän elämään ei kovin kummoista ole kuulunutkaan viimeisen kolmen viikon aikana. Rally-tokossa ollaan harjoiteltu käännöksiä (valkovuokko, tulppaani, ja täyskäännöstä takaakierrolla – tälle on varmasti parempikin nimi, jota en valitettavasti tiedä!) ja seisomista, seuruuta tarkemmin sekä sivulle ja eteentuloa. Käytiin myös moikkaamassa pitkästä aikaa Jymyä ja Miloa, ja käytiin lenkkeilemässä Maskussa. Lenkki jäi lyhyemmän puoleiseksi kurjan sään vuoksi, mutta koirat olivat saaneet riehua jo hetken aikaa sisätiloissa joten olivat jo valmiiksi väsyneitä lenkille lähtiessä. On myös täysi mahdottomuus yrittää saada tästä kolmikosta kuvaa jossa kaikki olisivat paikallaan, mutta alla yksi parhaista kuvista joita saatiin! “Ylärivissä” Eino ja Milo, alakulmassa Jymy.
Tänään sitten taas käytiin pyörähtämässä näyttelykehässä! Tänä viikonloppuna järjestettiin Turku Winter Show 2018, ja me saimme vuoromme sunnuntaina. Näitä näyttelyitä on jo pitkään jännitetty, mutta kunhan itse paikalle pääsimme, pääsi jännitys jo laantumaan. Kävimme myös tyhjässä kehässä pyörähtämässä ja kokeilemassa menoa, ja tämän perusteella luotto koiraani kasvoi huimasti. Eino juoksi nätisti ja seisoi paikallaan, kuten näyttelyissä kuuluukin. Sitten Eino häkkiin odottelemaan meidän vuoroa. Mukana kanssani oli Peksu, jonka käsialaa ovat myös kaikki näyttelyistä otetut kuvat. Saatiin myös seuraksi äitini, joka oli tullut kannustamaan meitä näyttelyihin turistina! Susanne tuli Milon kanssa valioluokkaan, ja kasvattajamme Benita oli myös paikalla kannustamassa. Kun alkoi lähestyä meidän vuoromme, otin Einon ulos häkistä hieman lämppäämään siinä minun kanssani. Kohdallamme oli kuitenkin valitettavan ahdasta, joten muuta kuin pientä temppuilua ei mahduttu tekemään. Jotain pientä tekemistä saatiin kuitenkin tehtyä, ettei kylmiltään tarvitse kehään lähteä.
Kun aikamme koitti, lähdimme Einon kanssa tsemppi- ja onnen-toivotusten saattelemana kehään. Pentuluokassamme oli kaksi muuta urosta meidän lisäksemme, ja asetuimme jonon perälle paikallemme. Tuomarina meillä oli hollantilainen Rony Doedijns. Alkuun hieman seisomista tuomarin katsoessa koirat läpi, juoksukierros ympäri ja sitten odottamaan yksilöarvostelua. Näyttelytreenien perusteella olin osannut odottaa, että hampaiden katsomisesta saattaa tulla ongelmia, ja niinhän siinä myös kävi. Yksilöarvostelussamme Eino väisti tuomaria, ei antanut koskea, kiersi ja kaarsi ettei vain joutuisi kosketuksi. Pelkät hampaat eivät siis olleet ongelmallisia! Tuomari pyysi minua näyttämään Einon hampaat lopulta. Muistikuvieni perusteella Eino ei antanut lainkaan koskea ja vain aristi tuomaria, mutta kuvat sanoo toista! Meillä onkin ujo poika joka on tarkka ketä saa koskea ja ketä ei, mutta ei arka tai pelokas. Arvostelussakin on kohta, jossa kysytään tuomarin käsiteltävyyttä johon tuomarimme on vastannut “Käsiteltävissä” ollen paras kolmesta vaihtoehdosta, toisten kahden ollen “Väistää” tai “Vihainen”.
Mitä seisomiseen tulee, oli Eino yksi vempula eikä sekään mennyt kuten piti. Kun nyt oltiin kuitenkin sössitty jo käsittely-osuus ja seisominenkaan ei enää sujunut kuten piti, keskityin vain siihen että Eino edes seisoo eikä mene istumaan. Niinpä unohdin sen, mitä tulee tassujen asentoihin ja pään asentoon, ja lähdin tsemppaamaan pientä epävarmaa poikaa kehuilla ja nameilla. Juttelin varmaan muutenkin koko esiintymisemme ajan Einolle, mutta kun Eino ei edes tahtonut seistä jännitykseltään lähdin tsemppaamaan poikaa oikein kunnolla. Saatiin me jopa ihan nättiä seisomista aikaan lopussa! Jälleen kierrettiin kehää juosten, ja oli hauska huomata miten yksilöarvostelussa Eino laukkasi ja pomppi, mutta kun kehässä oli muitakin pisti Eino parastaan ja liikkui kuin oltaisiin ennenkin kehässä pyörähdetty.
Lopulta kilpailuluokasta meidät käteltiin paikalle kaksi, joka otettiin ilolla vastaan! Ei hävitty myöskään huonolle, voittajaksi päätettiin uros Burning Red’s Boy Like Murphy. Arvostelu oli myös oikein hyvä siihen nähden, millaista esiintymisemme oli, mutta eihän pentujen vielä tarvitsekaan olla ammattilaisia kehäkäytökseltään.
Arvostelumme: Young male, needs more self confidence in the ring. Sufficient bone and substance, good body, normally angulated in front and rear. Beautiful head with good skull and muzzle. A bit flat feet. Typical white marking in all desired spots, needs to improve in topline. Nice colour and condition, sufficient on the move. Very lovely presentation.
Olen oikein tyytyväinen arvosteluumme, itsevarmuutta todella tarvitaan ja mitä ylälinjan kehittymiseen tulee, niin se varmasti kehittyy vielä Einon kasvaessa aikuisen raameihin. Pidin myös pitkästä arvostelusta! Viimeinen lause arvostelun lopussa lämmitti myös mieltä. 🙂
-
Onnistunut treeni!
Tässä tulee nyt useampi päivitys lyhyen ajan sisään, mutta ehkä se ei haittaa niin paljoa, kerrankin kun muistan ja on motivaatiota kirjoittaa! Olemme siis juuri tulleet lenkiltä, johon olin ottanut variksen ja damin mukaan. Tuossa aiemmin aamupäivällä mietin, että tänään on vapaata eikä minulla ole yhtään mitään syytä miksi ei pidettäisi tänään varistreeniä. Niin nappasin variksen sulamaan, ja reilu pari tuntia myöhemmin ajoimme Mapsista katsomalle lenkkialueelle kriteerinä “tuossa on paljon metsää”. Niin pakkasin koiran, itseni, damin, variksen ja kasan lihapullia autoon, ja suuntasimme kohti merenrantaa Ispoisissa. Siellä oli luontopolkua ja tietä mitä pitkin kävellä, sekä hetken etsinnän jälkeen myös sellaista maastoa jota olin etsinyt. Asteen vaikeakulkuisempaa metsää, mutta ei kuitenkaan liian haastavaa ainakaan alkuun.
Eino innostui todella paljon, kun metsässä aloin pakkaamaan treenitaskuuni lihapullia ja parhaimpia leluja, ja tein muutamat helpot harjoitteet Einon kanssa nostaakseni tämän virettä oikeaan suuntaan ja nostaakseni tämäm itsevarmuutta. Kun löydettiin hyvä kohta, otin variksen pussista ja näytin sitä Einolle. Tämä innostui heti, ja lähti perään kun heitin sen. Teimme tätä pari kertaa, ja Eino lähti myös kantamaan varista! Sitten tapahtui kuitenkin jotain aivan kamalaa, joka pilasi Einon treeni-moodin täysin. Nimittäin lintu alkoi laulamaan jostain vähän matkan päästä. Ja siihen meni kaikki keskittyminen ja itsevarmuus, Eino näytti todella epävarmalta ja mietin josko tämä näki tai haistoi jotain muuta. Hetken ihmettelyn jälkeen pakkasin kamat takaisin kasaan, ja jatkettiin matkaa jotta Eino unohtaisi kammonsa. Ja niin kävikin, parin minuutin päästä oltiin uudessa kohdassa jossa otin taas variksen esiin, ja nyt Einon keskittyminen pysyi itse tekemisessä.
Pitäessäni Einosta kiinni heitin variksen, Eino ampaisi perään kun päästin tämän ja toi sen takaisin!! Palkaksi muutama lihapullan palanen ja vuolaat kehut. Toistettiin sama, ja Eino teki täysin saman. En pitänyt kiirettä variksen ottamisessa, mutta en myöskään vaatinut että Eino osaisi antaa variksen käteeni. Nouto oli kuitenkin todella siisti, palautuksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa eikä Eino lähtenyt omimaan varista itselleen. Tätä toistettiin muutamia kertoja aina eri paikoissa, ja aina yhtä hyvää työskentelyä. Meillä on siis vielä toivoa taippareiden kanssa, vaikka treenit onkin laiminlyöty jo usean kuukauden ajan! Eino ei myöskään lähtenyt lainkaan jäystämään varista tai repimään, joka on kuitenkin aika yleistä. Toki Eino ehtii vielä oppia kyseisen tavan ja olihan varis vielä aika kohmeessa, joka voi myös vaikuttaa siihen, ettei sitä tehnyt mieli repiä. Nouto-otekin oli suurimmassa osassa noutoja todella hyvä, pari kertaa ote oli hieman pinnallinen.
Varisten jälkeen jatkoin vielä samalla tavalla damien kanssa, mutta niiden kanssa tein muistinoutoja jotka meille opetettiin silloin kun viimeksi noutotreeneissä oltiin ja joita yritin Yläneelläkin tehdä. Nyt Eino oli kuitenkin oikeassa mielentilassa, ja se näkyi myös tässä tehtävässä. Veimme damin, kävelimme takaisin, ja lähetin Einon hakemaan “hae” sanalla. Sinne ampaisi poika, haki damin ja toi sen tässäkin treenissä luokseni! En ehkä saisi olla näin yllättynyt, mutta Einolta ei tullut lainkaan mitään omimista tai sen tapaistakaan, vaan iloisena jätti damin jalkoihini. Jos tämä juoksi ohi lähdin vain kävelemään toiseen suuntaan jolloin Eino toi damin luokseni ja sai lihapullia palkaksi. Eino toi myös vaikeammat damit, jotka oli viety hieman kauemmas ja joita ei näkynyt siihen kohtaan josta Einon lähetin noutoon. Teimme myös aivan loppuun pari noutoa, jolloin Eino oli varmasti väsynyt lenkistämme. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan intoon, vaan poika nouti damin samalla tarmolla myös väsyneenä.
Lenkkimme meni myös muuten hyvin, löysimme pienen rantakaistaleen jossa Eino lähti hieman kahlaamaan veteen. Paljoa en viitsinyt antaa tämän kahlata ettei tämä jäädy, vesi kun ei ollut lämmintä, mutta kyllä tästä vielä kunnon noutaja saadaan aikaan! Taippareiden suorituskin vaikuttaa jälleen paljon todennäköisemmältä, ja ihmettelen, miten en ennen ole tätä tehnyt. Kai se kynnys lähteä oli vain liian suuri, mutta nyt kynnys on madaltunut ja treenaamaan lähtö vaatii vain jaksamisen. Mutta koska Eino täytyy joka tapauksessa lenkittää ja tämä toimii myös yleisillä reiteillä hyvin, ei ole mitään syytä ottaa vaikka vain dami mukaan metsäreissuille. Vastaantulijat ohitettiin hyvin, ja luoksetulo oli vahva vaikka tämä oli nähnyt edestä tulevan toisen ihmisen. Kummallista miten ylpeä oikein olen tällä hetkellä tästä ja miten onnistuneet treenit saatiinkaan aikaiseksi, sillä kyllähän Eino osaa myös rally-tokossa ja loistaa osaamisellaan muutenkin joka paikassa (tajusin jälleen tänään, että minulla on oikeasti helppo koira). Mutta uskon, että ylpeyteen vaikuttaa myös se, että taippareihin treenaaminen on kuitenkin sellaista jota en itsekään osaa, jolloin tämä on täysin uutta. Rally-tokosta monet liikkeet ovat kuitenkin sellaisia jotka olisin itsekin osannut opettaa, vaikka toki en lainkaan yhtä teknisesti tai taitavasti kuin mitä nyt olen ohjatuissa treeneissä oppinut.
Aamulla tein vähän seisomis-treeniä näyttelyitä ajatellen, ja otettiin myös (viikkoa myöhässä) Einosta 7kk seisotuskuva. Takakulmauksista ei ole tietoakaan, vaikka tiedän että Einolta ne kyllä löytyy. Näyttelyihin mennään kuitenkin varmaan suorakinttuisen ja takakorkean pennun kanssa, sillä tämä on seissyt todella hyvin lähinnä ollessaan vapaana, eikä aseteltuna. Toivon, että hieronta parin viikon päästä tuo tähän kuitenkin apua, ja tämä johtuu vain jumeista! Toisaalta on Eino myös vasta kehittyvä nuorukainen, joten ei tämän valmillta kuulukaan näyttää. Hiljaa hyvä tulee. Eino myös punnittiin muutama päivä sitten, ja painaa nykyään 21kg. Koti-mittauksessa näytti olevan hieman noin 50-51cm korkea, joskin tämä tulee vielä todennäköisesti nousemaan vielä. Mutta ei Eino enää mikään ihan pikkuinen ole, vaan alkaa saavuttaa aikuisen mittoja!
-
Vuosikatsaus
Vuosi 2017
Vuoden vaihtumisen myötä halusin tehdä sellaisen “miten meni vuosi 2017” ja hieman tulevaisuudelle haaveita ja suunnitelmia vuodelle 2018. Einohan ei ole ollut edes puolta vuotta meillä vielä, vaan saapui heinäkuun puolessa välissä, 14. päivä. Tätä ennen oli kuitenkin tehty jo vuosien ajan suunnittelua, ja kuukausien ajan odottelua ja jännittämistä. Maaliskuussa pennut laitettiin aluilleen, ja syntyivät 26. päivä toukokuuta. Tätä seurasi seitsemän viikon odottelu-aika, jolloin oli vielä epävarmaa kumpi pentueen pojista tulisi meille, sekä kiivasta mietintää nimen suhteen. Niin sitten kävi niin, että pennusta joka oli korkeampi ja vaaleampi, tuli Eino. Matalampi ja tummempi poika taas muutti pentueen isän kotiin ja ristittiin Jymyksi. Tämä parivaljakko onkin tavannut toisensa muutamaan otteeseen kesän ja syksyn aikana joko yhdessä rymyten tai yhteisissä treeneissä. Eino on myös saanut toisen leikkikaverin, nimittäin äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon. Tämän kanssa ollaan nähty enemmän syksyllä ja talvella. Koirakavereiden kanssa Eino on hankkinut ihan valtavasti myös ihmiskavereita, valloittaen jokaisen vastaantulijan ja uuden tuttavuuden persoonallaan ja ulkonäöllään. Ja eihän tuota koiraa voikaan katsoa naama peruslukemilla, kuten tämänkin postauksen yhteydessä on monia kuvia joissa Eino näyttää monipuolisen ilmeikkyytensä.
Treenien osalta ollaan edetty ihan hurjaa vauhtia, ja ollaankin aina otettu vastaan se seuraava mahdollinen kurssi. Einon ollessa 9 viikon ikäinen aloitimme pentuleikkikoulun Turun Murrella, josta etenimme pentukoulun kautta pentu-jatkokurssille, ja aloitimme tämän jälkeen rally-tokon alkeet. Tässä samassa aloitimme pentukurssin joka oli Auran Nuuskujen järjestämä, jossa oli myös Jymy. Rally-tokon alkeiden jälkeen alkoi rally-toko, ja tämän vuoden alussa aloitimme rally-tokon vakiryhmässä. Alle puolessa vuodessa ollaan jo vakkariryhmässä rally-tokossa, joka ei edes ollut alkujaan harrastussuunnitelmissani ykkösenä, mutta joka on ollut todella hauskaa ja Einokin selkeästi nauttii meidän treeneistämme! On ollut todella hauskaa sukeltaa sellaisen lajin maailmaan, josta ei ole ollut mitään tietoa ennen kuin aloitimme koko lajin parissa. Treenien lisäksi olemme harjoitelleet taippareita silmällä pitäen damien ja varisten kanssa (joskin aivan liian vähän, tähän parannusta vuodelle 2018). Mikä kuitenkin merkitsee paljon enemmän treenien ja kurssien nimien ylitse on se, että Eino on selväpäinen ja aina hyvin käyttäytyvä nuori herrasmies. Vaikka tältä tuleekin hieman teini-ikään liittyviä “ylilyöntejä”, ovat ne niin vähäisiä joista osa saa vain haaveilla. Tai siis, ihmisten kanssa Eino käyttäytyy hyvin, tottelee, liikkuu hyvin hihnassa ja pysyy kuulolla myös vapaana, mutta yksin ollessaan ovat kengät saaneet kyytiä. Tämän oletan ja toivon olevan hyvin ohimenevä vaihe, joka menee kohta jo ohi…
Treeneistä vielä sen verran, että temppuja ollaan treenien ulkopuolella harjoiteltu aktiivisesti omaksi ja Einon iloksi. Tähän olemme saaneet muun muassa apua Hanna Maineksen koiratanssi-tunneilla, joihin ollaan välillä päästy mukaan kun äitini ei ole päässyt treeneihinsä. Tämän innoittamana osallistuimme myös lokakuun alkupuolella koiratanssikisoihin, improvisaatio-luokkaan jossa annetaan musiikki jonka tahtiin tanssitaan sen ajan mitä halutaan. En muista juuri mitään meidän esityksestämme, kuin että hauskaa (ja pelottavaa!) se oli. Tämä pelottava kokemus poiki kuitenkin minulle ja 4,5 kuukauden ikäiselle pennulle 2. sijan 14 osallistujan joukosta! Eino piti katkeamattoman kontaktin, juoksi kanssani ympäri kenttää hymyssä suin ja teki hyvin temput joita tältä pyysin. Ja olihan se niin, että se oli minulle paljon jännittävämpää kuin Einolle! Olen pahemman luokan jännittäjä, mutta Eino ei onneksi tähän reagoinut. Toivottavasti se jatkuu jatkossakin, sillä minun jännittämiseni ei tule loppumaan ihan heti.
Vuosi 2018
En osaa oikein ajatella mitä tulevana vuonna tullaan tekemään, mutta ainakin jatketaan toistaiseksi rally-tokon vakiryhmässä ja valmistaudutaan starttaamaan rally-tokossa kenties jo tulevana vuonna. Olen asettanut tavoitteeksi osallistua ainakin rally-tokon mölli-kilpailuihin eli epävirallisiin rally-toko kilpailuihin. Joissain kilpailuissa järjestetään myös nami-luokkia, joissa koiraa saa palkata. Tällaisiin osallistutaan ehkä jo ennen kuin Eino täyttää vuoden jos sopivat kilpailut osuvat kohdalle ja jos minun rahkeeni siihen riittävät, Eino kun olisi jo nyt valmis siihen (iän puolesta ei kuitenkaan vielä, vaan meidän tulee odottaa vähintään 10kk ikään asti ennen ensimmäisiä kilpailuja). Vakiryhmässä tullaan oppimaan myös avoimen luokan liikkeitä, jotka jo viime vuoden puolella aloitettiin hypyn kanssa. Alokas luokan liikkeet vaativat vielä tarkkuutta ja malttia (niin minulta kuin Einolta), ja ehkä jo kevään aikana tullaan vähentämään palkkausta ja aletaan rakentamaan kisasuoritusta. Osallistuimme mihin kilpailuihin tahansa, tavoitteena on ainakin se yksi hyväksytty suoritus!
Tähän väliin voin kertoa siitä, miten eiliset treenimme oikein menivät. Jostain syystä minua jännitti mennä treeneihin, mikä oli ihan hönttiä kun kyseessä oli kuitenkin sama treeniporukka ja tuttu kouluttajamme Anniina koko syksyn ajalta. Tämä ehkä kertoo siitä, millainen jännittäjä oikein olen ja kuinka mitättömistä asioista ne oikein lähtevät liikkeelle! Treenit menivät joka tapauksessa hyvin, tauko on selvästi tehnyt hyvää Einolle joka oli tarmoa täynnä ja valmis vaikka hakemaan kuun taivaalta saadakseen namit itselleen. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että olin ottanut astetta paremmat namit rata-nameiksemme, jotta tämän nenä pysyisi poissa matolta. Alussa hieman muistelimme oppimaamme eikä opeteltu uutta, mikä oli oikein hyvä näin pitkän tauon jälkeen. Radalla ei ollut myöskään mitään sellaista, jota Eino ei osaisi edes kohtuullisesti avustettuna. Seurasimme muiden työskentelyä ja teimme oman rata-suorituksemme viimeisenä. Ei mennyt kuin hujahdus, kun rata oli jo suoritettu, ja nostin oikein ihmeissäni katseeni kouluttajaan todetakseni “se meni äkkiä”. Emme edes olleet oikein hätiköineet, suorittaneet vain nopeasti, vaikka istuessa ja maahan menossa pidin kunnon tauot varmistuakseni siitä että Einokin malttaa eikä hätiköi omin lupinen. Tuleville treeneille sain ohjeeksi jättää namit pois kädestä, jossa pidän niitä koko ajan varmistuakseni koirani kuulolla pysymisestä, mutta niitä pitäisi alkaa malttaa jättää taskuun ja ottaa sieltä yksi kerrallaan. Ja tämä tulee oikeasti vaatimaan treeniä minulta! Treeneistä jäi kuitenkin todella hyvä maku suuhun, ja sain taas nähdä mitä se tollerin aivan mahtava työskentely-into voi oikein olla.
Rally-tokon ensimmäisen (mölli-)kisastartin lisäksi meillä tulee olemaan jo kolmen viikon päästä näyttelyt, nimittäin ollaan menossa Turku Winter Show’hun 21. päivä tammikuuta. Tämän vuoksi meillä tulee olemaan myös seuraavaan kahteen viikkoon näyttelytreenejä, joista toivottavasti napataan kokeneemmilta ohjeita ja pärjätään meidän ensimmäisestä näyttely-koettelemuksesta. Vuonna 2018 tulemme kuitenkin osallistumaan myös virallisiin näyttelyihin juniori-luokkaan, ja iän puolesta voidaan siirtyä myös nuorten luokkaan seuraavan vuoden aikana. Sen kanssa täytyy kuitenkin katsoa miten usein olemme edes näytelmiin menossa, vaikka joulukuussa Helsingin messukeskuksessa järjestettävät näyttelyt ovat kiinnostaneet jo vuosia ja nyt minulla olisi koira sinne… Mutta siihen on lähes vuosi aikaa vielä, vaikka hienoa sinnekin olisi mennä kilpailemaan vuoden suurimpiin näyttelyihin! Tavoitteita näyttelyistä en osaa saati uskalla toivoa, tietenkin mahdollisimman parasta toivotaan.
Terveystuloksia tulevalta vuodelta tuskin vielä tulee, vaikka jo muutaman kuukauden päästä voisin viedä Einon luustokuvauksiin niin maltan vielä hetken ja otetaan kuvat ehkä 1,5 vuoden iässä loppuvuodesta tai vasta seuraavana vuonna. Terveyden puolesta toivotaan kuitenkin erittäin tervettä vuotta, ja yritetään välttää tapaturmia ja eläinlääkäriä. Taippareiden suhteen en osaa asettaa myöskään tavoitteita, joskin toivon treenien ainakin etenevän. Treenejä tullaan suorittamaan niin itsenäisesti kuin ohjatusti ryhmässä, jotta saadaan taas jokin roti tähän työskentelyyn ja harrastamiseen. Jatkan myös Einon ottamista mukaan töihin, ja toivottavasti teini ei ole kovin kamala teini, vaan pysyy omana herttaisena itsenään vaikka päässä pörrääkin pahemman laatuisesti. Eino on ollut perustottelevaisuudeltaan niin mahtava, että toivon todella tämän pysyvän yllä. Eli viis kisoista, kunhan koira toimii arjessa! Näihin sanoihin on aika päättää tämä kirjoitelma, ja lähteä treenaamaan rally-tokon juttuja iltaruuan toimiessa palkkana.
