Viime päivityksestä unohtui mainita muutama asia, joten raapustellaas niitä nyt näin jälkikäteen. Olimme äitini luona muutama päivä sitten, jossa on myös valkkaripoika Gizmo. Gizmoa pidettiin alkuun hieman kiinni kun tämän leikit ovat edelleen hieman turhan rajuja Einolle. Tai siis ainakin meidän ihmisten mielestä, Eino ampaisee heti vastahyökkäykseen ku Gizmo on kiskottu pois. Eino hyppi päälle ja kutsui jatkuvasti leikkiin häntä heiluen, ja hetken tohinan jälkeen pojat menivät molemmat maate ja siihen leikkimään, jolloin Gizmonkin uskalsi päästää irti. Nyt saimme jopa juotua rauhassa teemukilliset, kun pojat leikkivät keskenään. Einolla oli viikon ajan pieni taantumus pentuajoille sisäsiisteyden puolesta, ja vaikka ajallisesti Eino ei joutunut pidättämään pitkää aikaa, oli meno sen verta kiihkeää ettei pidätyskyky riittänyt, ja tämä pissi sohvalle… Niinpä niin, jatkossa täytyy yrittää osata lukea koiraansa paremmin sekä pitää kiinni säännöstä “sohvalle ei saa mennä ilman lupaa.”

Oltiin tässä myös edellisviikonloppuna, viikonloppuna ennen Ylänettä Salossa koiratanssikisoissa mukana turistina. Saatiin lupa järjestäjältä tulla mukaan hengailemaan ja opettelemaan olemista kisoissa ja myös sitä, että ollaan yksin häkissä. Päivä meni todella hyvin, otin Einon aina välillä ulos häkistä jaloittelemaan ja tekemään temppuja viereiseen kehään, joka oli tyhjillään. Eino ei kuitenkaan ihan malttanut nukkua vaikka häkki onkin tuttu, se kun on Einon pääasiallinen nukkumapaikka kotona. Eli on tukkeena siihen yhteen ja ainoaan kulmaan josta en saa johtoja siirrettyä pois, mutta sitä Eino ei tiedä vaan viihtyy mainiosti omassa kolossaan. Kisoissa ei kuitenkaan malttanut nukkua kuin hieman näin tämän menneen maate, mutta suurimman osan ajasta piippaili yksinäisyyttään. Olin auttamassa kisojen järjestelyissä, otin vastaan ilmoittautumisia ja tarkastin rokotuksia yhdessä äitini kanssa joka oli tullut kisoihin ihan kisaamaan, joten en ihan ehtinyt koko aikaa olemaan Einon kanssa. Tämä oli näköyhteyden päässä ja sai aina välillä nameja häkkiin etsittäväksi, mutta pentu olisi kyllä paljon mieluummin ollut aivan kiinni minussa koko ajan. Poika käyttäytyi kuitenkin todella mallikkaasti ja selvisi päivästä kunnialla, ja vaikka Eino ei ihan käyttäytynyt odotusteni mukaisesti, oli se todella hyvää käytöstä alle 4 kuukautta vanhalle pennulle. Välillä täytyy muistuttaa itselleni, että en vaadi Einolta aivan liikoja ja muistaa se tosiasia, että tämä on ihan lapsi vasta.

Eilen Eino sai tulla mukaan töihin pitkästä aikaa, kun minulla oli sen verran lyhyt päivä. Eino teki vähän turhan läheistä tuttavuutta kissoihin, ja sai kokea sähinän (Einon reaktio oli peruutus, vinkuminen ja sitten hypättiin kohti kutsuen mukaan leikkiin) ja sai myös toiselta kissalta tassusta. Tai tuskin osumaa sai, mutta Eino onneksi pelästyi sen verran ettei heti mennyt uudestaan lähelle. Oikein hyvä, ehkä Eino oppii pian, ettei kisoja kannata heti mennä härkkimään vaan kannattaa vain katsella kauempaa! Töissä on kyllä erityisen helppoa pitää Einoa näin kun vielä on jotenkin lämmintä, kun vain avasi terassin oven ja päästi lapsen ja koiran ulos ihmettelemään maailmaa. Lapsi keksi myös hauskan uuden leikin, nimittäin huudetaan äitiä ja kiljutaan samalla kun juostaan koiraa karkuun käsiä heiluttaen. Alkuun luulin, että Eino oikeasti pelottaa ja siksi tämä juoksee kiljuen karkuun! Ei se kuitenkaan ollutkaan niin, vaan molemmilla oli hauskaa, vaikka en kyllä ihan pidä siitä että Eino juoksee tuossa tilanteessa vain perässä ja tulee ihan naamalle kiinni antamaan pusuja – jotkut lapset kun ihan oikeasti saattavat pelätä ja siksi juoksevat karkuun.

Nyt vietämme Einon kanssa vajaan viikon yksinämme, kun Peksu lähti tänään viideltä aamulla lentokentälle ja istuu tälläkin hetkellä lentokoneessa matkalla Amerikkaan työmatkalle. Eiköhän me kuitenkin pärjätä Einon kanssa hetki kaksin. Treenataan tuleva viikko aktiivisesti tulevia koiratanssikisoja ajatellen, niihin kun lähti ilmoittautuminen eilen aamulla! Kyseessä on siis epäviralliset koiratanssikisat Liedossa, joihin ei mennä edes kunnolla kisaamaan ohjelman muodossa, vaan osallistuin improvisaatio-luokkaan johon arvotaan musiikki ja sen tahtiin tulee sitten suorittaa sitten jotakin maksimissaan kahden minuutin ajan, jolloin musiikki pysäytetään. Mitenkään tosissaan ei olla lähdössä siis liikkeelle, mutta mennään hakemaan hieman kokemusta meille molemmille, jotta jossain oikeissa kisoissa aikanaan minua ei ehkä jännittäisi niin paljoa ja että Einolle on edes jotenkin tuttua se, että minua jännittää ja käyttäydyn eri tavalla. Vaikka kuinka yritän sanoa itselle, että mennään vain pitämään hauskaa ja tekemään kahden minuutin treenituokio ihmisten eteen, jännittää se silti ihan todella paljon! Onneksi Eino on fiksu poika ja niin paljon namien perään, että uskon tämän pysyvän kanssani vaikka hihna jääkin matkasta. Epävirallisissa kisoissa kun saa sekä palkata että pitää hihnaa esiintymisen ajan, mitä virallisissa ei saa sitten tehdä. Äitini myi minulle koko idean improluokkaan menosta sanomalla, että menkää vaikka treenaamaan sisääntuloa!

Otsikkoon liittyen täytynee mainita, että Eino on tässä parin viikon puhissut erityisen paljon sellaisille asioille, joita varmasti on aiemmin elämässään nähnyt. Esimerkiksi lapset ja rollaattorit, sekä lastenrattaat ja polkupyörät, sekä ihan lenkillä vastaan tulevat ihmiset saavat tämän peruuttamaan ja puhisemaan. Eino ei myöskään arvosta pimeää, vaan silloin erityisesti kyttää taakseen ja kuuntelee jokaista rasahdusta ja ääntä (joita täällä kaupungissa riittää), ja sitten puhisee pimeydelle tai juoksee jalkoihini. Tänään ollaan vietetty rauhallista aamua (mitä nyt piti hieman puhista taas ihmisille, erityisen paha oli kun metsässä käveli mies meidän takana kokonaiset kymmenen metriä!), käytiin pitkällä lenkillä ja syötiin myöhäiset aamiaiset. Eino ei onneksi ole mikään aamuvirkku, vaan tämän saa useimmiten raahata mukaansa ulos aamuisin. En kyllä myöskään ihan aina ymmärrä tätä minun jätkää, joka ensin voi pinkoa täysillä ja juosta minkä jaloistaan pääsee, josta rauhoittuu tallustelemaan lähelläni ja jää haistelemaan mustikanvarpuja ja puiden oksia. Yhtäkkiä lätkäistään kuitenkin jokin varavirtalähde käyntiin, ja tämä lähtee pinkomaan samanlaisella päättömällä menolla eteenpäin kuin aiemmin! Loppuun pari kuvaa tästä pinkomisesta, naamakaan ei pysy menossa mukana! Meillä jäi myös seisotuskuvat ottamatta tältä viikolta Peksun kanssa kun se unohtui pakkauksen lomassa täysin, saa nähdä saanko sen jotenkin järjestettyä vai tyydytäänkö metsästä otettuun sivukuvaan.