-
Treeniuutisia
Nopea päivitys tähän vielä tämän päivän treeneistä. Otin aamupäivällä variksen sulamaan, sillä Eino ei ole sitten tammikuun päässyt lähempään kosketukseen variksen kanssa ja halusin tietää mitä tulee käymään kun taipparikurssillamme otetaan rista esiin. Tai että Eino ylipäätään suostuu siihen koskemaan silloin! Hajut kiinnostivat kovasti, mutta ei halunnut koskea kun sen jäisenä Einolle esittelin. Halusin myös testata Einon uutta taitoa antaa dami käteen ulkona, että se toimii myös Paimalassa keskiviikkona seuraavissa treeneissämme.
Kun varis oli saanut sulaa jonkin tunnin ajan, pakkasin Einon, variksen ja damit autoon ja ajoimme vähän matkan päähän Luolavuoreen jossa olemme useampaan otteeseen lenkkeilleet ennenkin. Ulkona satoi siinä kohtaa, ja toivoin sen ajavan innokkaimmat sunnuntai-lenkkeilijät sisätiloihin. Yllättävän paljon ihmisiä liikkui metsässä sateesta huolimatta, mutta saimme kuitenkin hyvin treenattua moneen otteeseen! Aloitin treenin dameilla niin, että Eino sai vajaan metrin matkan nostaa damin käteeni ja sai palkaksi lihapullaa. Kun tiesin Einon tajuavan käteen antamisen myös ulkona, jätin tämän istumaan paikalleen ja kävelin jonkin matkan päähän damin kanssa. Heitin sen hieman piiloon kiven taakse, ja palasin Einon luokse. Tämä istui hyvin paikallaan, ja jälleen ampaisi liikkeelle saadessaan luvan. Dami tuotiin aivan oppikirjan oppien mukaisesti suoraan minulle käteen!
Toistimme tätä muutaman kerran ja tein Einolle myös pariin otteeseen kahdella damilla hakuruudun, joka sujui aivan mahtavasti. En voi uskoa, että vielä muutama päivä sitten Eino vielä damin saadessaan ampaisi karkuun tai ainakin vähän matkan päähän, että en vain saisi otettua sitä pois! Jatkoimme matkaa, ja otin siinä variksen esiin. Eino ei suoraan halunnut tähän koskea, joten jätin Einon jälleen odottamaan ja vein variksen jonkun metrin päähän. Tämä ampaisi kyllä innoissaan hakemaan varista, mutta ei ottanut tätä suuhunsa. Kutsuin Einon luokse, ja kokeiltiin uudestaan. Nyt Eino nappasi jo variksen, mutta ei oikein vaikuttanut tietävän mitä tehdä sen kanssa. Niinpä ei mennyt aikaakaan kun kuului *krunts* ja tiesin ainakin jonkin menneen rikki variksessa. Kutsu luokse, ja varis vähän matkan päähän jälleen. Nyt Eino toi sen jo paremmin luokse, mutta meno ei ollut yhtä itsevarmaa kuin damin kanssa.
Jatkoimme matkaa ja annoin Einolle hetken hengähdys- ja ajatustauon. Seuraavalla yrityksellä Eino toi variksen suoraan luokseni! En vaatinut tältä vielä variksen antamista käteen, sai riittää tältä erää että se tulee lähelle. Minulla on vielä kuivattuja variksensiipiä kaapissa, joten saan opetettua variksen käteen antamisen hyvin laittamalla damin ympärille siipiä. Toistimme tämän kolmesti, ja joka kerta varis tuotiin hieman pidemmänkin matkan takaa luokse. Helpotin Einon valintaa juoksemalla itse hieman karkuun, jolloin luoksetulo oli erittäin vauhdikas ja mallikkaan näköinen. Ei siis ihan tarvitse hävetä silmiä päästään kun me saamme kurssilla riistaa käsiteltäväksi, Eino toimi nimittäin todella hyvin variksenkin kanssa! Ainakin paremmin kuin miltä meno näytti damien kanssa vielä muutama päivä sitten.
Teimme vielä loppuun yhden hakuruudun. Hausta näkyi että Eino oli todella väsynyt, mutta tämä haki silti reippaasti ja iloisesti. Toinen dami oli myös hieman haastavammassa paikassa, ja kerran Eino lopetti etsinnän kesken tullen sanomaan “auta, en minä jaksa etsiä enää”. En kyllä paljoa joutunut auttamaan, kun Eino jo löysi damin ja ampaisi sitten tuomaan sitä minulle.
En tiedä mitä tapahtui tai miten, mutta olen kyllä niin ylpeä ja iloinen tästä Einon huimasta kehityksestä. Jotkut palaset vain loksahtivat nyt ihan kunnolla Einon päässä paikalleen, ja toivon niiden pysyvän niin!
-
Tuplakakkoset
Osallistuimme 26.4. järjestettyihin mätsäreihin, match showhun, jotka ovat epäviralliset näyttelyiden kaltaiset kisat. Ne olivat Suomen Mudiyhdistyksen järjestämät ja olivat aivan meidän naapurissa Kupittaan puistossa. Ei siis tehnyt pahaa kävellä paikalle! Mätsäreissä arvostellaan myös ulkonäköä ja liikettä, mutta on hieman silti poikkeava näyttelyihin verrattuna sillä mätsäreissä koirat arvostellaan pareittain. Parista toinen saa punaisen nauhan, ja toinen sinisen. Punaisella nauhalla voittaa kaksintaiston. Lopuksi kaikki punaisten ja sinisten nauhojen saajat kerätään omiin ryhmiinsä, joista valitaan paras punaisista ja paras sinisistä. Ilmoittautuminen alkoi kello 17 ja olimme hieman sen jälkeen paikalla, itse kilpailun alkaessa kello 18. Olimme sopineet Peksun tulevan töistä suoraan mukaan seuraamaan meidän menestystämme sekä ottamaan kuvia, ja 18 aikaan tämä saapuikin.
Olimme kierrelleet Einon kanssa siihen asti ja käyneet hieman harjoittelemassa kauempana tapahtumapaikasta sekä kehän sisällä. Toiset koirat kiinnostivat hieman turhan paljon ja seisomisesta ei meinannut tulla mitään. Lähdimme muutenkin aivan kylmiltään mätsäreihin, sitten tammikuun emme ole harjoitelleet näyttelyihin juuri lainkaan. Oli kuitenkin mukava huomata miten näinkin pienilukuisen rodun kuin tollerin edustajia näkyi Einon lisäksi ainakin viisi! Kun kehämme alkoi, oli heti meidän vuoromme. Olimme olleet ensimmäiset pentu-luokkaan (kaikki alle 1v laskettiin pennuiksi) ilmoittautuneet, joten olimme heti ensimmäisessä parissa.
Seisottamisesta ei heti alkuun meinannut tulla mitään, sillä Eino olisi halunnut kurkkia olkansa taakse takana olevaa collieta. Turun näyttelyissä olimme jonon viimeiset jolloin ei ollut ketään takanamme, ja sen jälkeen emme olekaan olleet vastaavassa tapahtumassa. Juokseminen meni kuitenkin aivan mahtavasti, teimme kaksi kierrosta jossa Eino juoksi ja esitteli liikkeitään upeasti. Kuvistakin näkee, että juoksu ainakin luonnistuu meiltä! Sitten näyttelyiden on myös tapahtunut jonkinlaista kypsymistä, sillä jokin kuukausi sitten tuomaria väistänyt poika antoi tällä kertaa katsoa hampaat ja koskea itseensä! Kuvista näkee, että missään tapauksessa arka Eino ei ole kiipeillessään tuomareiden syliin, tämä ei vain ole vieraiden kanssa heti niin sinut antaakseen koskea. Tämä oli kuitenkin aivan mahtava huomata, että tuomarimme sai katsoa hampaatkin ilman ongelmaa. Toistimme sen myös pari kertaa kun kerroin että hampaiden katsominen on ollut ongelma.
Kun toinenkin koira oli arvosteltu, me saimme sinisen nauhan ja toinen koira punaisen. Kuulemma olisi voinut mennä ihan miten vain sillä Einolla oli paremmat liikkeet, mutta koska tämä ei ollut pysynyt yhtä hyvin paikallaan oli tämä tuomarin päätös. Tämä oli hyvä päätös, sillä parimme oli kyllä ollut selkeästi parempi esiintymään, jota mätsäreissä arvostellaan enemmän kuin rodunomaisuutta. Menimme siis odottelemaan sinisten kehää kauemmas.
Kuusi paria myöhemmin oli jälleen meidän vuoromme, ja pääsimme kilpailemaan kuutta muuta koiraa vastaan sinisten kehään. Olimme jonon ensimmäiset, ja en tiedä olinko rennompi vai mitä tapahtui, sillä Eino pysyi hyvin paikallaan eikä hötkyillyt lainkaan. Juostiin kaikki ympyrää, joka meni jälleen hyvin. Tuomarimme laittoi meidät myös juoksemaan pareittain edestakaisin, ja meillä oli parina ehkä neljän kuukauden ikäinen pieni tollerityttö. Me olimme siis huomattavasti nopeampia pennun keskittyessä lähinnä hyökkäämään hihnaan kiinni. Kun kaikki olivat juosseet, tuomari alkoi jakaa porukkaa osoittaen osalle “te”, muun muassa meille. En ollut varma pitikö lähteä vai jäädä, mutta kun hieman odotti selvisi että pääsimme top 4 ryhmään!
Jälleen juostiin, jolloin tuomari määräsi kolmannelle ja neljännelle sijalle koirat. Olimme top 2 porukassa (vastassa jälleen collie) ja tuomari pyysi meitä juoksemaan vielä kierroksen että voi päättää kumpi voittaa. Ja sitten en tiedä mitä tapahtui. Voi olla että minua alkoi jännittää liikaa ja Eino reagoi siihen, sillä sitten koirani ei enää pysynyt lainkaan paikallaan vaan kiemurteli, ja juostessa pomppasi minua vasten! Ja Eino ei ole koskaan ennen tehnyt edes niin, missään tilanteessa. Me olimme siis selkeitä kakkosia, aivan oikeutetusti. Mutta kaiken kaikkiaan meillä meni mahtavasti, toinen sija ei todellakaan ollut huono! Olen jo löytänyt kahdet muutkin mätsärit jotka ovat samassa paikassa, silloin toivottavasti esiintyminen tulee olemaan läpi koko kilpailun samaa kuin sinisten kehän alussa.
Kävimme vielä ottamassa poseerauskuvat puistossa pokaalin ja ruusukkeen kanssa, ja pakko sanoa, että on se vaan komea poika <3
Hyvät uutiset eivät kuitenkaan lopu tähän vielä, sillä saavutimme eilen illalla läpimurron Einon noudon kanssa. Se vaati vain pari pientä kieltoa, ilman huutoa ja suuttumista vaan neutraalit “äp, ei, hm” riittivät. Se riitti siihen, että Eino nosti katseensa damista ja huomasi avonaisen käteni. Nopean “keskustelun” jälkeen, jossa laitoin käteni kiinni kun Eino tiputti damin ja avasin kun tämä otti sen jälleen suuhunsa, Eino tiputti damin käteeni!!
Ylenpalttisten kehujen jälkeen otin damin selkäni takaa ja laitoin maahan. Nyt Eino tajusi paljon nopeammin homman juonen ja jälleen antoi damin suoraan käteeni! Teimme näin useamman kerran, ja viimeiseksi tein “hakuruudun” sisälle kahden damin kanssa. Eino toi molemmat vauhdikkaasti ja hieman heitellen (valmiita emme todellakaan siis ole, vaikka huimaa edistystä on tapahtunut) minulle käteen, ja sain lähetettyä tämän uudestaan hakemaan toista damia joka myös palautui käteen. Olen ihan käsittämättömän ylpeä tuosta pienestä pojasta, sillä saimme nyt palaset loksahtamaan paikalleen ja nyt vain täytyy tehdä paljon toistoja eri paikoissa (eikä vain sisätiloissa) jotta tämä erittäin toivottu käytös pysyy yllä.
-
Näppärä noutaja!
Vaikka olemme olleet nyt jo jonkin aikaa sairaslomalla, kaikki aktiviteetti ei suinkaan ole lopetettu. Ilmoittauduimme jokin aika sitten taipumuskoe-kurssille, jossa olemme nyt olleet kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla emme oikein saaneet mitään irti siitä, sillä kahden tunnin aikana teimme vain yhden noudon ja lopun aikaa odottelimme tai seuruutimme koiriamme. Einolle kun seuruutus ja istuttaminen ei tällä hetkellä ole hyväksi, teimme sen meidän tahtiimme ja rajoitustemme mukaan. Viime kerta oli kuitenkin erilainen, sillä seuruutuksen ja ryhmässä työskentelyn lisäksi teimme hakuruutua.
Hakuruutu on nimi yksi neljästä taippareissa esiintyvälle osiolle. Siinä viisi varista (tai muuta riistaa) viedään alueelle niin, että kauin on vähintään 50 metrin päässä. Koira ei saa nähdä mihin varikset viedään. Lopuksi heitetään yksi varis niin, että koira näkee variksen mutta ei välttämättä mihin se putoaa. Koiran tulisi toimia viettiensä varassa, etsiä aktiivisesti riistaa ja sen löytäessään tuoda se ohjaajalle. Kaikkia kuutta varista ei välttämättä tarvitse tuoda takaisin, vaan tuomari voi todeta jo aiemmin koiran omaavan riittävästi viettejä ja taipumusta suorittaakseen sen osa-alueen hyväksytysti.
Olen itse ollut mukana taippareissa seuraamassa hakuruutua, sekä tekemässä Einon puoliveljelle Milolle hakuruutua, mutta Einolle tämä oli aivan ensimmäinen kerta, kun se pääsee tekemään tällä tavalla itsenäisesti noutotyötä. Meidän noudettavat olivat kylläkin dameja, ja noutoetäisyys aivan maksimissaan 20 metriä. Olimme ryhmämme viimeisiä, jolloin olimme odotelleet jo 1,5 tuntia muiden suoritusten ajan. Eino oli siis jo siinä kohtaa väsynyt, ja ajattelin sen vaikuttavan ainakin jotenkin. Veikkasin että vieraat damit saavat ainakin jäädä metsään, sillä Eino kieltäytyi ottamasta vierasta damia suuhunsa pari viikkoa sitten. ”Hyi, siihenhän on koskenut joku muukin!”
Kun odottelun jälkeen oli meidän vuoromme, lähti kouluttajamme kävelemään metsään tiputtaen kaksi damia sinne Einon nähdessä mihin ne putosivat. Annoin sitten meidän oman damin (johon Eino ainakin suostuu koskemaan) heitettäväksi. Kun se oli heitetty, kouluttajamme tuli vielä kertaamaan mitä tehdään. Olemme yleensä tehneet noudot heti, kun Einolla vielä riittää mielenkiinto damien olinpaikkaan ja tämä saattaa muistaa mikä tehtävän nimi on. Huolestuin siis hieman, että tyssääkö tämä suoraan siihen, että meidän piti jäädä kuuntelemaan ohjeita…
Huoleen ei kuitenkaan ollut syytä, sillä kun olimme saaneet ohjeet ja päästin Einon noutamaan ensimmäisen damin, tämä ampaisi täyttä vauhtia damille, ja vielä takaisin! Luopumisessa meillä oli ongelmia eikä mikään dami tullut taipparien vaatimusten mukaisesti metrin etäisyydelle (saati käteen), mutta ensimmäisen damin sain huijattua Einolta heittämällä lihapullan eri suuntaan. Pienen sähellyksen jälkeen lähetin Einon seuraavalle damille, ja hetken aikaa Einon piti miettiä ennen kuin tajusi homman jujun ja ampaisi damille. Luopuminen hoidettiin jälleen hieman luovuutta käyttäen, mutta ihan onnistuneesti.
Eino haki yhteensä neljä damia, kaikki yhtä innokkaasti ampaisten ja pomppien mättäiden yli. Väsymys ei näkynyt lainkaan koirassa, ja kun tehtävä tajuttiin etsi Eino ainoastaan dameja keskittymättä muihin hajuihin. Treenasimme Paimalassa yleisen koiranulkoilutus-reitin varrella, joten kiinnostavampia hajuja varmasti löytyi! Saimme myös hyvän neuvon kouluttajalta damista luopumiseen. Koska Einolle damit ovat parhaita ikinä, saa Eino nyt eri damin kuin sen jota tämä noutaa palkaksi. Saimme lainata yhden damin kouluttajalta tätä varten, että voimme kokeilla kotona, toimiiko tällainen lähestymistapa Einolle. Ja yhden kokeilun perusteella toimii!
Teimme eilen illalla yhden noudon, jossa vein lainatun damin jemmaan ja lähetin Einon noutamaan sen. Kun Eino näki minulla toisen damin, tämä jätti hakemansa noin kolmen metrin päähän minusta tiputtaen sen heti suustaan. Laitoin kuitenkin damin nopeasti selkäni taakse poistaen palkan mahdollisuuden, jolloin Eino kääntyi heti ottamaan haettavan damin. Otin palkka-damin selkäni takaa, ja me saimme aikaan palautuksen suoraan käteen! Eino taisi pudottaa damin vahingossa käteeni sillä katse oli liimautunut toiseen damiin, mutta lasketaan joka tapauksessa onnistuneeksi noudoksi!
Koska tästä tuli niin pitkä teksti, laitan tähän nyt hieman vanhempia kuvia viime kesältä, seuraavaan kirjoitukseen tulee sitten hieman ajankohtaisemmat kuvat. 🙂
-
Nadjan temppukoulu
Olimme eilen sunnuntaina Nadja Böckermanin, koiratanssin tuomari ja kouluttaja, opissa Qublis-hallilla temppukoulussa. Olin kertonut aiemmin jo meidän tilanteestamme Einon jalan kanssa, ja olin miettinyt temppuja hieman valmiiksi missä Einon ei tarvitsisi käyttää takapäätään niin paljoa. En kuitenkaan ollut keksinyt mitään kovin ihmeellistä, lähinnä esineen kiertoa tai targetille lähettämistä, jonka Einokin saa muutettua todella vauhdikkaaksi nopeilla pyrähdyksillä ja äkkipysähdyksillä. Hallilla meidän kanssamme tuli treenaamaan samaan ryhmään Gizmo, ja muutamaa kiljahdusta lukuunottamatta se meni oikein hyvin! Olin nimittäin varautunut paljon pahempaan melskeeseen. Emme ole myöskään pitkään aikaan, eli kahteen viikkoon, käyneet missään “ihmisten ilmoilla” treenaamassa ja Eino ei myöskään ole päässyt juoksemaan vapaana kuukauteen, eli virtaa riitti ja keskittymisen perään sai pariin otteeseen huhuilla.
Kun oli meidän vuoromme, Nadja kertoi että ei nyt lähtisi rasittamaan takaosaa lainkaan tai keksimään temppua jossa toivottavasti ei käy pahasti. Niinpä lähdimme yksinkertaisesta käsikosketuksesta liikkeelle, jossa Eino tökkäisee käteeni. Tätä olemme tehneet kotonakin, ja sain hyvin vinkkejä keston pidentämiseen. En nimittäin ole itse tajunnut, että voin lähteä liikkeelle käteni kanssa, jolloin tökkäisyjä tulee enemmän ja samalla vahvistuu käden jatkuva kosketus. Nadja ehdottikin meille nyt opeteltavaksi nyökkäyksen ja pään oikealle ja vasemmalle kääntämisen. En ollut itse tajunnutkaan tätä vaihtoehtoa, ja lähdemme seuraavaksi rakentamaan nyökkäystä johon saimme hyvät neuvot.
Muiden treenatessa Eino odotti hyvin häkissään. Hieman sieltä kuului vinkunaa, mutta kun istuin vieressä ja annoin namin aina silloin tällöin pysyi tämä tyytyväisenä. Saimme myös kehuja siitä, kuinka Eino pystyi keskittymään niinkin hyvin vaikka on nuori uros. Ja niinhän se keskittyikin, kun antoi vain aikaa tottua ympäristöön. Kuvista (kiitos Hanna Maines niistä!) voi myös nähdä sen, kuinka Eino saa muutettua käsikosketuksen koko kropan liikeeksi täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei tuon kanssa kyllä pysty tekemään mitään puoli teholla, kaikki tehdään täysillä tai ei lainkaan!
Olemme menossa toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla Kuralan kartanolle Yläneelle Tahtitassujen koulutusviikonloppuun, joka tulee olemaan hyvin koiratanssipainotteinen viikonloppu. Kyllä meistä sittenkin taitaa koiratanssijoita tulla! Toivottavasti saadaan myös hieman intensiivisemmin treenata silloin, eikä tarvitse varoa liikkeitä Einon kanssa.
-
Toipilaan kevät
Talven loppu puoliskolla Eino joutui kolariin veljiensä kanssa, jossa Eino porukan nössöimpänä juoksi jonon ensimmäisenä ja kun tämä pysähtyi, eivät Jymy ja Milo ehtineet pysähtyä tarpeeksi nopeasti ja yhtäkkiä siinä oli kasa tollereita. Eino alimmaisena nousi rytäkästä kolmijalkaisena ulahduksen jälkeen, roikottaen todella pelottavasti vasenta jalkaansa varpaat löysinä. Jalkaa ei päästetty koskemaan maahan lainkaan. Onneksi emme olleet ehtineet edes lenkille lähteä, ja koira saatiin heti autoon. Hetken soittelin ympäriinsä, kun paniikki kasvoi niihin mittasuhteisiin, että pakko oli tehdä ainakin jotakin ja mennä johonkin. Niin ajoimme lähimpään eläinlääkäriin, Raision Evidensiaan, jossa meidät otettiin nopeasti sisään kun olimme soitelleet pariin otteeseen matkalla hoitajan kanssa.
Odotellessamme lääkäriä Eino piti jalkaansa jo hieman alempana, onnettomuudesta oli siinä kohtaa mennyt jo tunti. Saimme arvion, että kyseessä saattaa olla pieni murtuma tai sitten ristisiteet ovat saattaneet mennä poikki tai hieman katki. Näiden uutisten kanssa meidät päästettiin kotiin kipulääkkeiden kanssa, sanottiin että katsotaan pari kolme päivää oliko venähdys vai jotain muuta. No, odottelu ei oikein tullut kuuloonkaan kun kyseessä saattoi olla näinkin vakavasta asiasta kyse, ja pienen selvittelyn ja soittelun jälkeen saimme ajan Vantaan Aistiin ortopedille Laura Hakala, jota meille suositeltiin. Niinpä nousimme aikaisin aamulla autoon Einon kanssa, ja suuntasimme seuraavana päivänä kuulemaan mikä Einon jalassa oikein on. Tässä kohtaa Eino käveli jo melko normaalisti, ontumista ei ollut enää ja tämä varasi ihan hyvin painoa tälle jalalle. Hieman siis uskalsin toivoa, että ristisiteet olisivatkin pysyneet ehjinä, olin nimittäin edeltävän illan lukenut aivan liian monta kauhutarinaa ja pelännyt että seuraava puoli vuotta menee toipuen.
Eino oli reipas potilas, joka kesti hyvin jalan kopeloinnin ja rauhoituspiikin. Eino vietiin sitten takahuoneeseen röntgeniin, ja hermoja raastavan puolen tunnin päästä minut kutsuttiin kuulemaan tuomio. Minua tuli myös hakemaan heräilevä ja hyvin väsynyt tolleripoika. Röntgeneistä ja aiemmista kopeloinneista selvisi, että ristisiteet olivat ainakin edelleen ehjät, mutta vasemmassa jalassa oli todennäköisesti venähdys. Oikeassa jalassa oli kuitenkin jotakin ylimääräistä, nimittäin oikeasta polvilumpiosta oli lähtenyt irti pienen pieni siru. Toisesta kuvasta selvisi, että siinä oli myös turvotusta eli se oli lähtenyt tässä rytäkässä, eikä ollut aiempi vamma. Eino ei ole myöskään koko elämänsä aikana näyttänyt kertaakaan että oikeassa jalassa olisi jotakin vikaa, mutta hämmästyttävää on ettei se ollut näkynyt edes onnettomuuden jälkeen millään lailla ontumisena tai muuna käytöksenä.
Tästä on kuitenkin mennyt jo reippaat pari kuukautta aikaa, ja olemme käyneet sekä fysioterapeutilla kertaalleen, että kahdesti osteopaatti Leena Piiran vastaanotolla. Leena Piira osasi kyllä katsoa ja sanoa ihailtavan tarkasti Einosta heti, että tämä on aivan toispuoleinen (vasen on vahvempi kuin oikea), mutta myös aivan jumissa molemmilta puolilta. Ensimmäisellä kerralla saimme muutamat ohjeet mitä meidän nyt tulee tehdä jotta Eino saadaan kuntoon ja käyttämään vartaloaan tasapainoisesti, tukien tämän parantumista. Eino oli nimittäin jumissa myös niskasta ja etuosasta, mutta varsinkin selkä ja takaosa olivat jumissa.
Missään kohtaa Eino ei kuitenkaan ole näyttänyt kipua, nimittäin tämä on juossut, leikkinyt, treenannut ja liikkunut koko ajan täysin normaalisti. Ainoat vinkit joita pystyi huomaamaan olivat se, että Eino tapasi istua lonkallaan (minkä ajattelin olevan jäänne pentu-ajoilta), tämä hätkähti kun yllättäen koski takaosaan (minkä ajattelin että tämä vain pelästyi yllättävää kosketusta) tai se, että tämä ei oikein tykännyt työskennellä tasapainotyynyllä, mutta suostui kuitenkin ihan hyvin tulemaan sen päälle. Kaikkea tätä on hankaloittanut se, että tämä koira on tosiaan kasvanut tässä koko ajan, jolloin sen “normaalin” tietäminen omalla koiralla on todella vaikeaa. Tai siis, tiesin että tämä on jumissa miksi me Leena Piirallekin mentiin, mutta en tiennyt kuinka paha tilanne oikeastaan olikaan.
Saimme ajan kahden viikon päähän, ja siihen asti joka ilta harjailin Einon läpi pitkäpiikkisellä “kumisualla” läpi molemmin puolin, pitkin vedoin. Toisella kertaa saimme jo parempia uutisia, Einon jumit ovat pysyneet poissa! Parantumista ei kuitenkaan ollut vielä tapahtunut. Leena sanoi, että nyt jos kahden viikon päästä oireet eivät ole lähteneet helpottamaan, tulee meidän mennä lääkäriin tutkimaan josko se aiemmin irti lähtenyt siru vaivaa Einoa jonka vuoksi tämä ei pysty käyttämään oikeaa jalkaa normaalisti. Nyt olemme pari viikkoa etsineet oikeaa takajalkaa ja opetelleet käyttämään sitä uudestaan eri harjoitteiden avulla (mm. hiusdonitsi oik. takajalkaan kolmesti viikossa, kahdesti päivässä 5min ajan lenkillä), ja pakko sanoa, että toivo on jälleen lähtenyt pilkahtamaan tähän epätoivon keskelle!
Tällä hetkellä Eino istuu oma-aloitteisesti normaalisti kaikilla jaloilla, eikä hätkähdä joka kerta kun joku koskee selkään tai takaosaan. Liikkeissä olen nähnyt ehkä jotain pientä muutosta, mutta Eino kävelee edelleen oikea jalka suorana eikä osaa koukistaa sitä käynnissä. En kuitenkaan ole huomenna kiikuttamassa Einoa lääkäriin, sillä parantumista on kuitenkin tapahtunut eikä Eino reagoi lainkaan, jos kosken tai painan oikeasta polvesta. Nyt siis jatketaan hiljalleen samaa mitä ollaan tehty jo pari viikkoa, ja katsotaan päivä kerrallaan miltä näyttää. Tämän vuoksi olemme kuitenkin lopettaneet rally-tokon jossa liike on liian rasittavaa vielä toistaiseksi Einolle ja tämän oikealle jalalle, ehkä jonkin kuukauden päästä mennään jälleen ohjattuihin treeneihin ja osallistutaan mölli-kisoihin.
Toistaiseksi harjoitellaan temppuja ja asioita, jotka ovat hyväksi ja edistävät toipumista. Vielä on mahdollista, että Eino joutuu leikkaukseen jossa siru otetaan pois polvesta, mutta toivon todella että kyseessä olisi vain jumit ja heikkous jotka ovat säteilleet koko kroppaan. Nyt näyttää kuitenkin sen osalta hyvältä, toivottavasti paraneminen jatkuu samalla tahdilla!