Komentaja ja komennettava. Nämä roolit vaihtelevat minun ja Einon välillä, välillä se olen minä jakamassa käskyjä ja kieltoja, mutta Eino on parin viime viikon aikana löytänyt myös äänensä ja oppinut komentamaan. Tätä tapahtuu muun muassa silloin, kun syödään pöydässä tai olen juuri kieltänyt repimästä lakanoita tai peittoa. Komentamisen kohteeksi ovat joutuneet Einon toimesta myös Peksu, lelut, toiset koirat, eli itseasiassa kuka tai mikä tahansa joka kieltää tai ei toimi Einon tahdon mukaisesti. Harvinaisen rasittava tapa, joka toivottavasti menee iän myötä tai huomiotta jättämisellä ohi!

Yllä kuva meidän hissimatkasta, nykyään Eino saa mennä ihan itse! Riski vahingoille matkalla sisältä ulos on pienempi kuin muutama viikko sitten, eikä tuo 9 kilon mötikkä ole enää niin kevyt kantaa… Ainut ongelma on, että Eino viihtyy niin hyvin hississä, että usein sitä saa houkutella pois kun tämä jatkaa yöuniaan aamuisin hissimatkan ajan. Yritin myös ensimmäisen kerran miten Eino reagoi jäädessään yksin kiinni ja minä menen jonkin matkan päähän. Eino otti asian varsin lunkisti, haisteli ja ihmetteli miksei päässyt eteenpäin. Kävin vapauttamassa kun tämä alkoi hieman näyttää hermostumisen merkkejä, ettei kiinni jäämisestä tulisi jatkossakaan ongelmaa.

Olemme lenkkeilleet nyt viime päivät hihnassa, ihan sen vuoksi, että tätä pystyy vahtimaan jälleen hieman paremmin, ettei saa syötyä mitään luvatonta. Myös namipurkkini namit menivät loppumaan, joten myös se motivaattori pysyä lähellä ja totella puuttuu… Eli kunnes pääsen shoppailemaan lisää herkkuja, Eino menee suurimman osan ajasta hihnassa. Välillä pitää kuitenkin päästä myös rallittamaan, mutta yllä olevasta kuvasta voi huomata, että tästä on kehkeytynyt pieni seikkailijasielu, ja vaikka kuinka kutsuin luokse, ei Eino korvaansakaan kääntänyt… Positiivista on, että vaikka Eino ilmeisesti pitää kiipeilystä ja jyrkistä pudotuksista, ei tämä vain hyppää alas, vaan jokin järki päässä kehottaa menemään varovasti alas.

Eilen illalla aloitimme ruuan kanssa treenaamaan maahan menoa. Koska niitä nameja ei ole, tulee treenit hoidettua esimerkiksi lelupalkalla. Useammat toistot lelulla ovat kuitenkin hankalampia, joten maahan menon palkaksi valikoitui ruoka. Eino kiihtyy todella paljon ruuastaan, sillä ruokatreeneissä käytän jauheliha-nappulasekoitusta, jossa enemmän jauhelihaa. Tähän saa myös kaikki lisät laitettua kätevästi, kaikki menee hyvällä ruokahalulla alas! Muutama toisto, ja Eino jo tajusi käden avustuksella mennä maate. Tänään illalla (ellei Eino ole liian väsynyt pentukurssin jäljiltä) jatketaan treeniä niin, että mukaan tulee käsky. Ja tosiaan, tänään aloitetaan hieman kunnollisemmin treenit pentukurssin muodossa! Pentuleikkikoulu saatiin päätökseen, ja nyt siirrytään seuraavalle kurssille.

Viime postauksesta jäi tosiaan hieman vajaaksi myös kuvaus siitä, miten Einon ja äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon tapaamiset ovat menneet. Aluksi Eino pelkäsi Gizmoa, tapasivat ensi kerran Einon ollessa häkissä auton takaluukussa ja Gizmo kävi haistelemassa häkkiä. Eino puolusti tilaansa valkoiselta pedolta haukkumalla niin kovaa kuin vain sai ääntä itsestään lähtemään! Gizmo otettiin pois, ja Eino ulos häkistä. Sen sijaan, että olisin joutunut kaivamaan pentua häkin syövereistä tämän pelätessä tulla ulos, Eino lähti heti työntymään ulos häkistä Gizmon perään. Kävimme pienellä kävelyllä, ja vaikka Eino väisti ja lähti karkuun heti Gizmon kääntyessä kohti, otti tämä nopeasti välimatkan kiinni ja yritti lähestyä Gizmoa. Ilta menikin niin, että Eino pysytteli sohvalla minun ja Peksun välissä Einon turvallisuuden vuoksi. Tämä kun oli sen verran pieni ja Gizmo ei tajua, että tämä pentu saattaa loukkaantua kun tassu läväytetään täysillä keskelle selkää. Kun Eino hiljentyi ja lopetti haukkumisen, pääsi Gizmo haistelemaan Einon, ja tarkkaan haistelikin koko pennun läpi. Pientä leikkimistäkin kaksikko sai aloitettua, mutta meno yltyi nopeasti liian rajuksi useaan otteeseen. Pienen tauon jälkeen leikki näytti aina ihan siistiltä taas. Gizmo kun ei tajua Einon rajoja, eikä Eino todellakaan tajua omia rajojaan. Ei sillä että itsekään tietäisin, mutta varmuuden vuoksi himmailtiin menoa.

Meni viikko, ja kaksikko pääsi tapaamaan jälleen. Eino oli kasvanut hieman, ja rohkistunut huomattavasti. Pidimme koiria alkuun ulkona yhdessä vapaana, mutta Gizmon astellessa turhan useasti Einon päälle, pidimme koirat syömisen ajan erillään. Myöhemmin uskallettiin pitää koiria jälleen yhdessä vapaana, kun Gizmon pahin energiapiikki ja innostus oli mennyt ohi. Einokin alkoi olla väsynyt, mutta se ei tämän menoa hidastanut lainkaan. Leikki yltyi useasti liian rajuksi, mutta meno oli suhteellisen tasavertaista silloin, kun Gizmo meni maate ja ainakin päät olivat samalla korkeudella. Kun Eino nostettiin sohvalle, muuttui leikki jälleen tasavertaisemmaksi. Leikki meni siihen, että Eino oli maate selällään sohvalla pureskellen Gizmon korvia ja poskia, kun Gizmo tökki nenällään ja piti kitaansa Einon tassun tai kaulan ympärillä. Gizmo käyttäytyi kyllä todella mallikkaasti, sillä vaikka Eino ei varmastikaan yhtään säästellyt puremisen kanssa, Gizmo ei ottanut lainkaan kiinni vaan vain piti suutaan auki purematta lainkaan. Kyllä näistä aikamoinen kaksikko vielä saadaan, Eino kasvaa kovaa vauhtia, ja kohta täytyy alkaa sanoa Einolle että himmaa menoa! Jo viime kerralla Gizmo olisi mennyt mielellään nukkumaan, kun Eino taas olisi mennyt heti härkkimään ja alkoi haukkumaan, kun ei päässyt retuuttamaan Gizmoa.