• Tolleriyhdistyksen MölliNOU

    Gradu on vienyt viimeisetkin voiman rippeeni viime aikoina, niin päivittely on jäänyt tässä välissä kokonaan väliin. Heinäkuu ei ole kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen, hilsepunkki ei ollutkaan hilsepunkki, ja diagnoosina iho-ongelmille on tällä hetkellä rasvainen ihotulehdus. Se kun ei kuitenkaan ole sairaus vaan oire, niin tätä poissulkua pitää vielä harrastaa.. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja addinsonintauti on jo poissuljettu, mutta vielä on muutamat jäljellä. Annan Einon ihon nyt kuitenkin hetken vain olla ja yritän olla katsomatta sitä äitini ohjeiden mukaan, vaikka mieli tekisi kurkkailla aina välillä miten hilseily etenee, vai meneekö pois… 😀 Sen enempää ei oikeastaan kuulu, ollaan taas aloitettu treenit, ja yritän löytää motivaatiota lähteä rakentamaan HTM VOI ja FS AVO luokkiin vaadittavia taitoja. HTM VOI on vielä hyyvin kaukana siitä suunnittelemastani koreosta, mutta eiköhän saada jotain laastaroitua versiota aikaiseksi syyskuun kisoihin. 😀 Tässä postauksessa on kuitenkin nyt keskitytty kolmen viikon takaiseen tapahtumaan, josta edelleen on päällimmäisenä fiiliksenä ylpeys. <3

    Novascotiannoutajat ry järjestivät viime lauantaina epäviralliset taipumuskokeet, ja oli kyllä erittäin antoisa päivä! Toivottavasti näitä järjestetään useamminkin, sillä vaikka päivä olikin oikeasti yhtä positiivista yllätystä, ei me olla vielä pitkään aikaan pääsemässä taipumuskokeista oikeasti läpi. 😀 Päivä alkoi klo 8:30 ilmoittautumisella, ja samalla vähän kävelytin Einoa ja yritin saada tätä vähän purettua. Olin ottanut mukaani variksen ja meidän spesiaalin sukkakanin. Sukkakani olisi meidän kani jäljellä, sillä tiesin sen olevan turhaa edes yrittää kokeilla sitä, että Eino lähtisi tuomaan kania jäljen päästä. Variksen kanssa sitten taas teimme yhden lyhyen noudon lämmittelyksi, ja jotta Eino saa variksen maun suuhun (vähän ehkä ällöä..), ja saattaisi jopa tuoda hakuruudusta jotain. Odotukset hakuruudulle olivat kuitenkin todella matalat, tyyliin jos sieltä yksikin tulee, niin se jätetään siihen ja juhlitaan yötä myöten sitä saavutusta. Toisaalta, Eino toi sen meidän lämmittelyvariksen, ja olin jo siinä kohtaa valmis menemään kotiin aivan todella tyytyväisenä. Siinä kohtaa kun oltiin jo nähty ja ohitettu monet koirat, ja juuri ennen kuin lähetin Einon noutoon, oli mennyt ohi autoa ja koiraa.

    Tulimme toiseksi viimeisenä ensimmäiseen osioon, eli sosiaalisen käyttäytymisen osuuteen. Siinä kohtaa ei oikein ollut enää tilaa ympyrässä, ja Eino paineistui aika paljon siitä, että joutui menemään kahden koiran väliin ahtaalle. Etenkin, kun toisella puolella oli narttu. Ruokin siis Einoa aika ahkeraan lihapullilla siellä laidalla, meidät erottaa hyvin siitä, että oltiin ainoat kyykyssä. 😀 Mutta Eino pysyi kasassa, vähän välillä rempoillen ja huutaen, mutta pääasiassa pysyi kasassa ja pystyi syömään lihapullia. Sosiaalinen käytös saatiin siis läpi. Olimme ensimmäisenä vuorossa (niin ihanaa!), joten pääsimme heti tekemään. Eino kiskoi aivan tajuttomalla draivilla kohti venepaikkaa, ja oli ihan todella korkeassa vireessä. Ei mitenkään siis optimaalinen tähän tehtävään… Tuomarina meillä oli Päivi Vikberg.

    Toisena oli siis vuorossa vesityö, jossa ensin heitetään lokki veteen, ja seuraava heitetään veneestä. Einolla kun on ollut ongelmaa veneen kanssa, niin pyysin, että vene lähtisi veteen niin, että Eino näkee veneen menevän veteen rannalta. Eino kävi sitten nopeasti ihmettelemässä venettä, ja sitten vene sai lähteä paikalleen Einon huutojen saattelemana. Lokki heitettiin, ja päästin Einon hakuun. Ja sitten tuo reppana ei uskaltanut mennä veteen. 😀 Rannasta oli “pudotus” veteen noin 20min, mutta vesi oli siitä kohtaa niin tummaa pohjan noustessa pintaan, ettei Eino nähnyt, ettei pudotus ole syvä. Lopulta kannustusten saattelemana ja Einon huutokiljuessa ja komentaessa rantaa tämä uskalsi mennä veteen, ja sitten lähti uimaan reippaasti kohti lokkia. Lokkia Eino kävi tuomassa vähän matkaa takaisin, mutta jätti sen sitten matkan varrelle, vähän liian kauas. Lokki uiskenteli sitten kuitenkin itsekseen rantaan niin, että sain napattua siitä kiinni. Ei ihan hyväksytty suoritus. 😀 Sitten kun saatiin Eino pois vedestä, otin tämän kiinni, ja seuraavana olisi laukaus ja veneestä heitetty lokki.

    Laukaukseen Eino ei sanonut mitään, yritin saada Einoa katsomaan ampujaa ettei tämä pelästyisi yhtäkkistä ääntä, mutta tällä oli katse veneen heittäjässä lokki kädessä. Eipä se laukaus kuitenkaan mitään reaktiota aiheuttanut. Lokki heitettiin veteen, ja päästin Einon hakemaan sen. Nyt veteen mentiin ihan ilman ongelmaa, oli vain se alkujännä rannan kanssa. 🙂 Lokille Eino ui täysin suoraviivaisesti, nappasi lokin suuhunsa ja lähti tuomaan sitä takaisin! <3 Niin huippu noutaja, ei olla edes lokkia treenattu sitten viime syksyn! Venekään ei jännittänyt yhtään. Lokki tuli hienolla nouto-otteella aina parin metrin päähän asti rannasta, siinä on nyt joku juttu ettei Eino tuo sen lähemmäs. Siinä kohtaa eivät edes tassut ottaneet vielä pohjaan kiinni. Nyt lokki jäi myös niin kauas, etten saanut sitä itse otettua. Siinä kun sitten yritin saada Einoa pois vedestä naureskellen tuomarille, että “koira täysin ohjaajan hallinnassa“, Eino yhtäkkiä päättikin tuoda lokin rantaan! Eli tästä osuudesta ei mitään läpipääsyä olisi tullut, mutta koska kaikki saa jatkaa jokaiselle osa-alueelle, oli meillä seuraavaksi vuorossa hakuruutu.

    Hakuruudussa oli ensin laukaus ja heittovaris. Laukaus meni jälleen ongelmitta, mutta heitettyä varista Eino huusi aikansa. Ja se aika oli aika pitkä. 😀 Mutta siinä sitten odoteltiin, että Eino saa kerättyä itsensä. Ja sitten hitaasti Eino alkoi hiljetä, ja kun ääni oli enää vähäistä, aloin silitellä Einoa rauhoittavasti. Lopulta Eino hiljeni lähes kokonaan silittelyiden ja hiljaisen höpöttelyni myötä, ja lopulta kuiskasin samalla hiljaisella sanalla “hae”. Ja sinne Eino ampaisi heti täyttä vauhtia heittovarikselle, ja jäi ihmettelemään sitä. Kutsuista huolimatta Eino ei lähtenyt tuomaan varista minulle, mutta tuli luokseni tyhjin suin. En muista oliko se jo ensimmäisellä vai toisella lähetyksellä, mutta heittovariksen Eino kävi rikkomassa. Se käytiin ottamassa pois tuomarin kysyessä, että saattaisiko se auttaa. Lähetin Einon vielä pari kolme kertaa hakuruutuun, mutta Eino ei lähtenyt tuomaan sieltä variksia. Päätin sitten siinä kohtaa, että meidän hakuruutu loppuu tähän, eikä enää jatketa sen parissa. Eino kyllä tiesi mitä kuuluu tehdä, mutta varikset eivät lähteneet nousemaan niin tuntui turhalta jatkaa. Tietty siinä alkaa myös kaiken muun törttöilyn todennäköisyys kasvamaan, esimerkiksi merkkailu, niin lopetettiin kun oltiin vielä voiton puolella ja Eino jaksoi tehdä hakutyötä. Reippaasti tämä juoksikin metsikössä, itseasiassa juuri sen kokoisella alueella millä ollaan hakuruutuja treenailtukin. Paperissa lukee, että Eino irtoaa kohtalaisen kauas, joten tätä voisi vielä vähän työstää. 🙂

    Einolla ei kuitenkaan ollut mitään kiinnostusta yleisöä tai ihan lähellä olevaa vettä kohtaan, joka oli todella positiivista! Eino tuli myös luokse joka kerta kun tämän kutsuin, eli vesityöstä nähty huono luoksetulo ei onneksi jatkunut lopun aikaa enää. Ja vaikka hakuruutu ei onnistunut, niin siitä jäi silti tosi hyvä mieli. Eino yritti, mutta ei osannut tehtävää tarpeeksi hyvin, jotta olisi tässä tilanteessa pystynyt toimimaan. Tuntuu suorastaan siltä, että oma asenne olisi kokenut jonkun boostin, kun osaan keskittyä positiivisiin asioihin negatiivisten sijaan! Huh! 😀 Seuraavaksi sitten vein Einon autoon, viritin meidän halvan avaruuspeiton auton päälle ja palasin takaisin hakualueelle seuraamaan muiden koirakoiden työskentelyä. Ja oli kyllä ihana ja ilo nähdä hienosti työskenteleviä tollereita!

    Ennen kanijälkeä otin Einon kävelemään ja lämmittelemään, ja tehtiin jonkin verran vasemman ja oikean puolen seuruita. Ja miten hienosti Eino pystyikään tekemään ihan todella epäreilussa häiriössä töitä! Siinä oli siis vettä ihan kymmenen metrin päässä, eikä Eino hinkunut sinne. Olin aivan fiiliksissä tästä, vielä kun ohitukset menivät kivasti ja Eino pystyi luopumaan koirista, olin niin mielettömän ylpeä Einosta. Siitä sitten lähdettiin odottelemaan kanijälkeä. Annoin meidän sukkakanin jäljen tekijälle, ja se olikin siinä päivän mittaan sulanut aivan täysin. Vähän siis tuli jänniteltyä miten se kani sieltä oikein tulee, sulana se kun on ollut erityisen vaikea Einolle… Lopulta päästiin meidän lähetyspaikalle, ja annoin Einolle luvan lähteä. Sössin kuitenkin niin lahjakkaasti kaksi lähtöä, että ihmettelen suuresti, miten Eino siitä vielä lähti kolmannella kerralla onnistuneesti kanille… 😀 Jäi siis hihnaa kiinni koiraan ja piipautin lelua lähdössä, tuli sitten siinä todettua mille puolelle ne lelut kannattaa oikein laittaa siinä damiliivissä…

    Noh, ohjaajan armottomasta sössimisestä huolimatta Eino lähti kanille vauhdilla, mutta ei lähtenyt tuomaan sitä takaisin. Itse en siis nähnyt mitään pöheikön takia, mutta tilannetta seuraava tuomari ja avustajat näkivät tämän tilanteen. Kutsuin Einon luokse, ja lähetin uudestaan. Tällöin Eino jäi ihmettelemään kanille ja nuolestekemaan, mutta ei vieläkään nostanut sitä. Heti, kun kauimmainen avustaja lähti kävelemään kohti kania, Eino kävi nappaamassa kanin itselleen ja palauttamaan minulle. Kani jäi kuitenkin matkan varrelle. Nyt meidän tuomari lähti kohti Einoa ja kania, ja sieltä sitten Eino tuli ulos metsästä näkyviini kanin kanssa! Hieman kaipasi painetta vierailta nostaakseen kanin, mutta tämä osio olisi taippareissa mennyt läpi tällä suorituksella! Toki parannettavaa on paljon, jäljen tulisi olla vielä parikymmentä metriä pidempi ja kanin pitäisi olla iso eikä kääritty sukkien sisään, mutta Eino oli silti hirveän taitava, ja sai sen mukaiset palkatkin. <3

  • Koiratanssin avoin luokka korkattu!

    Viime aikoina minulla on ollut hirveän vähän aikaa päivitellä blogia, mutta syy sille on onneksi positiivinen. Olen nimittäin vihdoin saanut gradua etenemään, se kun roikkui koko kevään minusta riippumattomista syistä. Nyt olen voinut vihdoin työskennellä sen parissa, mutta se tietty vie aikaa muun muassa blogiin kirjoittelusta. 🙂 Emme ole juuri treenailleet, ennen viikonlopun kisoja kävimme kerran Anniinan ja Kaikun kanssa Kaarinassa ruohopellolla treenaamassa aivan surkealla menestyksellä. En saanut mitään kontaktia Einoon, millään keinoin, vaan ympäristö veti puoleensa ihan mahdottomasti. Tein sitten meidän AVO ohjelmaa läpi Eino huutaen harmiaan autossa. 😀 Minulla oli todella paljon vaikeuksia oppia muistamaan meidän AVO ohjelmaa, vaikka tein sitä ihan tajuttoman monta kertaa läpi. En vain muistanut missä kohtaa vaihdetaan positiot, ja olin jatkuvasti myöhässä. Lopulta opin sen kuitenkin ihan hyvin ja sain suunnat toimimaan, mutta se vaati sen, että tanssin sen itsekseni läpi noin 30 kertaa, jos riittääkään. Oman koulutuksen jälkeen olen jäänyt yksikseni hallille tanssimaan kappaletta läpi repeatilla, ja joku 30min on näissä yksintansseissa mennyt.

    Olen myös treenannut viikonlopun möllitaippareita varten, jotta saataisiin edes jotain onnistumisia aikaan. Olen jo pyytänyt joitain järjestelyjä, eli Eino saa nähdä veneen ennen kuin se menee veteen, ja otetaan meidän oma “kanidami” mukaan, eli pikkukani sukat päällään, jäljelle. Eino kun ei ole vielä koskenutkaan isoon kaniin ilman kangasta päällä, mutta tuon pikkukanin kanssa olemme saaneet monta onnistunutta noutoa. Viimeksi tänään, Eino jäi haistelemaan kania (etenkin päätä, mistä ei ole aiemmin päässyt millään yli!), mutta kutsuin luokse ja lähetin heti takaisin kanille “hae” käskyllä, niin sieltä se nousi vallan upeasti. <3 Ollaan myös tehty variksella, mutta sen kanssa ei ole ollut ihan yhtä menestyksekästä. Tänään saatiin kuitenkin pienten vippasteluiden jälkeen onnistunut nouto, Eino haki sulan variksen ja toi sen ehkä 10-15 metrin matkalta minulle jalkoihin. Einoa on kovasti ällöttänyt sulanut varis, niin tuo oli todella iso onnistuminen ja kierrettiin lenkki loppuun todella hyvällä fiiliksellä. Hitaasti alan oppimaan myös pitää ne toistot minimissä, nytkin tuo viimeinen nouto oli ihan siinä rajalla kannattiko vaiko ei, mutta Eino toi variksen upeasti, niin tätä ei tarvinnut katua. 🙂 Nyt kaiken pitäisi olla ainakin ihan ok mallilla lauantain möllitaippareita varten! Toki mitään läpipääsyä ei mennä edes hakemaan, vaan jos edes jonkin asteinen onnistuminen saataisiin joka rastilta (vaikka edes hyvä luoksetulo pillillä), niin voitaisiin olla ylpeitä itsestämme.

    Lauantaina meillä oli koiratanssin avoimet kilpailut, ja mitkä kilpailut ne olivatkaan! Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, liiankin aikaisin näin jälkikäteen ajateltuna. Käytin Einoa pari kertaa ulkona kävelyllä ja otin pari kertaa lämmittelemään hallin puolelle. Eino kun ei ole ollut hallissa yli kuukauteen, ja takaraivossa painoi keskiviikon edelleen erittäin epäonnistuneet ulkotreenit. Eino ehti kuitenkin kiehahtaa ja väsähtää ihan liikaa ennen meidän vuoroamme, jonka tunnistaa siitä, että kun tämän laittaa häkkiin, alkaa haukkuminen. Päätin myös ottaa Einon kehääntutustumiseen katsastamaan paikan, mutta senkin olisin voinut jättää tekemättä. Lisäksi muistin, että ennen meitä olisi ollut vain kaksi koirakkoa, mutta olikin kolme, ja siinäkin Eino joutui olemaan ihan liian kauan keskittyneenä ihmisiin ja toisiin koiriin. Kun meidän vuoromme olisi seuraavana, tehtiin Einon kanssa vireennostojuttuja, joilla sain Einon todella hyvään vireeseen. Tavoitteena kun oli saada Eino tekemään hyvällä fiiliksellä ohjelma läpi. Olemme niin monet ohjelmat vain haistelleet läpi, että halusin nyt lähinnä onnistua ilman haisteluita, ihan sama jos positiot pettävät.

    Eino yllätti kuitenkin niin mahtavasti. Tämän koko olemus tuntui lässähtävän kehässä, ja meidän alkuasennon hakeminen meni sitten haisteluksi. Päätin sitten startata suoraan seisoen, vaikka meidän piti nousta yhdessä lattialta. Mutta vaikka Eino olikin vähän hidas ja oli selvästi henkisesti jo aivan poikki, tämä jatkoi! Eino teki niin kauniisti sen oman parhaansa ja todella tsemppasi itsensä läpi ohjelman, että vaikka siellä olikin muutama todella huono kohta, niin positiot todella pitivät, Eino ei haistellut, ja huomio karkasi vain paristi.. Se oli tuohon väsymystasoon nähden aivan huikea saavutus. Meillä oli todella hienoja suunnitelmia positioiden vaihdoille, mutta niitä esitellään sitten myöhemmin lisää. 🙂 Pisteitä kertyi nimittäin upeat 162,33p ja saimme myös kunniamaininnan, joka tarkoittaa, että me menemme seuraavaksi voittajaluokkaan! <3 Sijoillekin päästiin, luokan kahdesta osallistujasta olimme toisena! 😀 Meillä oli nyt joku kantava voima siellä taustalla puskemassa eteenpäin, että vaikka olosuhteet eivät olleet todellakaan edulliset, Eino pystyi silti suoriutumaan ja pääsimme näyttämään meidän hienoja positioita.

    Mari Väänänen
    Tekninen: 43 + 40 / Taiteellisuus: 40 + 41 = 164
    Monipuolisia positioita. Koiralla paljon osaamista, pieniä haparointeja välillä. Varsinkin vaihtoihin lisää varmuutta. Ohjaaja liikkuu kauniisti.

    Nadja Böckerman
    Tekninen: 42 + 40 / Taiteellisuus: 38 + 41 = 161
    Teknisesti taitava koira! Muutamia kontaktikathoja jotka vaikuttivat hieman sujuvuuteen. Ohjaaja auttoi koiraa hienosti vaikeissa tilanteissa. Pientä tarkkuutta kokonaisuuteen niin hyvä tulee. =)

    Mirja Ovitz
    Tekninen: 40 + 40 / Taiteellisuus: 42 + 40 = 162

    Teknisesti Eino onkin jo todella taitava, meillä on lähes jokaisessa osaamassamme positiossa kaikki suunnat hallussa. Nyt olen muotoillut parin päivän ajan uutta voittajaluokan ohjelmaamme. Musiikki on ollut tiedossa jo muutaman kuukauden ajan, mutta koreografia muotoitui vasta pari päivää sitten. On hauskaa, miten minulla on nyt jo paljon varmempi olo sen suhteen kuin AVO ohjelmallamme. Muistan sen ihan eri tavalla, ja osaan jo soveltaakin siihen asioita jos ei mennyt ihan nappiin. Vielä on paljon hakemista kehänkäytön kanssa sekä omassa liikkumisessa, mutta runko on valmis, ja kunhan Eino saadaan hallille treenaamaan taas, niin voi alkaa harjoittelemaan meidän uutta koreota myös Einon kanssa! Olen lähtenyt nyt taas työstämään 7. positiota, joka on lähtenyt ihan kivasti muotoutumaan. Tässä positiossa Eino on siis vasemmassa seuruussa, mutta toisinpäin, eli naama osoittaa selkääni kohti Einon lapa jalkani kohdalla. Eino hakee todella herkästi kutoseen (eli poikittain eteeni) tässä, joten vielä on edessä paljon treeniä kriteerinä se, että koira on suora.

    Tämä voittajaluokan ohjelma tullaan esittämään varmaankin syyskuussa, heinäkuussa nyt ei ole edes kisoja tiedossa ja elokuun kisoihin emme pääse. Jos ja kun meillä on tulos VOI luokasta, voidaan rustailla ilmoittautuminen SM-kilpailuun, joka järjestetään Tampereella 26.10. Kerta mahdollisuus on päästä osallistumaan, niin kyllä me se myös hyödynnetään. 🙂 Niin jännää, vaikka meillä ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia sijoittua, niin minusta SM kisoihin saa osallistua myös muut kuin huiput. Arvokilpailuissa on aina oma fiiliksensä, ja haluan ehdottomasti päästä kokemaan sen Einon kanssa. <3 Postauksen kuvista kiitos Kati Horne-Kosonen, ja videosta kiitos Anna Mäkinen!