-
Turku KV
Lauantaina osallistuimme vuoden toisiin näyttelyihimme, jotka järjestettiin myös Turussa Messukeskuksessa. Tuomarina meillä oli norjalainen mies, Espen Engh, ja hieman jännitin mahtaako Eino uusia yrityksensä juosta tuomaria karkuun, sillä meillä ei ole tosiaan ollut miestuomaria sitten Einon ensimmäisen näyttelykäynnin… Näyttelypaikalle Eino tuli haukkuen ja huutaen, mutta rauhoittui jonossa hieman kun kasvattaja Benita koiransa Neela (Sienna-Red Wild Canela) olivat edellä. Paikalla oli myös Neelan veli S-R Cisco Kid eli Cisco. Olimme Messukeskuksen auditoriumissa, jossa ei ollut mitenkään liikaa tilaa… Eino rauhoittui nopeasti ja lopetti haukkumisen, ja oli häkissä ihan hiljaa samalla kun me purimme tavaroitamme ja asettauduimme.
Kehässä oli harjoitusarvostelija parin rodun ajan, ja kehämme oli selvästi aikataulusta jäljessä. Hieman alkoi hirvittämään, kun aloin seuraamaan kehää ja siellä vain vilkkui H arvostelut. Kyllä siellä myös osattiin antaa ERIä, mutta tiukka tuomari selkeästi kyseessä joka osaa myös käyttää koko arvosanaskaalaa. Kävimme pariin otteeseen lämmittelemässä auditoriumin ulkopuolella isolla ja leveällä käytävällä, ja Eino pystyi keskittymään käytävällä todella hyvin kaikista ihmisistä ja koirista huolimatta. Lopulta lähtivät tollerit käyntiin, ja näin vain, että ainut pentu lähti ilman KP:tä ulos kehästä. Juniorit menivät sen verran vauhdikkaasti, etten nähnyt mitä sieltä tuli, ja sitten olikin nuortenluokan vuoro! Nuoria uroksia oli yhteensä kuusi, eli jälleen ihan kamalasti kilpailua. Pitikin syntyä Einon kanssa samaan aikaan niin monet urokset jotka menivät näyttelyistä kiinnostuneihin koteihin. 😀
Ensin juostiin kimpassa, ja tuomari kävi katsomassa yksitellen jonosta koirien ilmeet ja rakenteet. Sitten mentiin odottelemaan yksilöarvosteluamme, ja koska olimme viidennet, tuli odottelua jonkin aikaa siihen. Sieltä tuli ERI ja EH, sekä valitettavasti H Ciscolle sillä tämä on melko pieni. Kokoa siis toivottiin, ja onneksi Eino menee siihen vähän suurempien poikien kategoriaan vaikka mikään jätti ei olekaan. Turkki ja liikkeet olivat myös tärkeät tuomarille. Tällä kertaa muistin joka kerta varmistaa, että miten Einon jalat ovat, eli seisooko sumpussa tai muuten ihan miten sattuu. Päätin myös kokeilla vanhaa esittämistapaani, eli en pidä hihnaa Einon niskassa vaan esitän vapaana, ja meillä tämä tarkoitti tällä kertaa kirjaimellisesti vapaana seisottamista. 😀 Einon näyttelyhihna on liian lyhyt, ja koska kontaktiin opetettu koira hakee aina kontaktin silmiin eikä kyttää namia (juuri se, mistä on opetettu pois), jätin Einon pönöttämään ja siirryin itse vähän matkan päähän, ettei Eino tuijottaisi liian suoraan ylöspäin. Eino pysyi todella hyvin paikallaan, rally-treeneissä juuri paikallaan oloa ollaan treenattu alusta asti ja kehässä Eino osaa erityisen hyvin luopua kaikesta muusta, eli hyvin uskalsi jättää seisomaan yksinään.
Esiintyminen kokonaisuudessaan meni kyllä niin hienosti, että pystyi taas olemaan ylpeä koirastaan! Liikkeet olivat todella lennokkaat, ja kuten Hanna sanoi tiistain hieronnan jälkeen niin liikeratojen kanssa ei ole ongelmaa, ja se näkyy noista juoksukuvista… Eino otti myös tuomarin vastaan häntä heiluen, ja antoi todella hyvin kopeloida väistämättä lainkaan. Tässäkin on tapahtunut huima edistys, josta voi kyllä kiittää näyttelytreenejämme. Lopulta sieltä sitten tuli arvostelu, ja ERI kajahti ilmoille! 🙂 Luokastamme kolme sai ERIn, kaksi EHn ja yksi H. Sijoittuminen oli siis varmaa, ja lopulta tuomari päätti meidät sijalle kaksi. Tuomari tuli sanomaan minulle ja voittaneelle Burning Red’s Boy Like Murphy uroksen omistajalle vielä erikseen, että meillä on todella upeat koirat. Tästä jäi todella hyvä mieli, tuomari siis todella piti Einosta. 🙂 SA saatiin siis, joten matka jatkui PU kehään!
Lopulta kaikista 16 uroksesta vain kolme sai SA, joten sija sieltäkin oli varmistettu sillä. Ja lopulta sitten jäätiin sille 3. sijalle, ja saatiin tuoda kotiin VARA-SERT! Pitihän sitä myös ottaa kunnon poseerauskuvat ruusukkeen kanssa, kun pitkästä aikaa oli jotain minkä kanssa niitä kuvia ottaa! Päivän jälkeen oli aika naatti poika. 🙂 Peksu otti jälleen näyttelykuvamme!
Arvostelumme: Well proportioned, attractive dog. Reasonable head. Roman nose, quite good neck. Little sharp feet. Good forehead for age. Excellent top line. Excellent hind quarters. Wery good coat quality. A sound, heathy moover. Wery well handled.
-
Tehoviikko treeniä
Meillä oli edeltävä viikko hyvin hektinen, ja tämä viikko ei näytä olevan yhtään sen helpompi Einolle. Tulevien tapahtumien listasta voi huomata, että tahti loppukeväälle on kisojen osalta kiristymässä, ja tänään ilmoittaudutaan vielä huhtikuussa järjestettäviin rally-tokon tuplakisoihin toivoen, että mahdutaan mukaan. Vuokatin jälkeinen viikonloppu otettiin rauhassa, jotta Eino jaksaisi sitten maanantaina treenata. Aloitettiin yhteistreenit tanssiporukalla Tuijan koirakoululla, ja tänäänkin suunnataan illalla sinne treenailemaan ja muistuttelemaan tanssiohjelmia meille molemmille, jotta ne viikonlopun kisoissa onnistuvat. Maanantain treenivuorossa emme tehneet oikein mitään ihmeellistä, veikkasin että Eino on aika jumissa niin se vähän rajoitti tekemistä. Sivuaskeleissa Eino lähti poikittamaan, ja peruutusta en edes viitsinyt yrittää. Tulevaa ohjelmaamme varten treenattiin kuitenkin kyljeltään makuuta niin, että voin kävellä Einon ympärillä. Eino nousee siitä hyvin herkästi makaamaan, sillä onhan se todella avuton asento josta ei näe ympärille, mutta hyvin saatiin rakennettua kestoa tälle liikkeelle. Myös tassun anto sujui vieraassa ympäristössä, vaikka treenattiin sitä ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella. 🙂
Tiistaina Hanna Maines tulikin sitten hieromaan Einon auki, ja vaikka kuukausi sitten olimme käyneet fyssarilla, löytyi sieltä taas ihan älyttömiä jumeja. Hanna kuitenkin totesi, että nämä tuskin ovat rakenteesta johtuvia jumeja, sillä Einon jumin kohta vaihtuu joka kerta. Jos olisi aina sama paikka joka jumiutuu, voisi syy olla rakenteellinen. Saatiin myös ohjeet oikean takajalan jumppaamiselle, ja näitä harjoituksia ollaan nyt tehty muutamana aamuna. 🙂 Vuosi sitten Einon oikea takajalka oli paljon vahvempi joten treenattiin vasenta, ja nyt vasen on paljon vahvempi ja oikea jalka heikompi.. Selvästi treenit ovat olleet vuosi sitten liian tehokkaat. 😀
Perjantaina pääsimme Einon kanssa oppilaiksi rally-tokon opettajamme Anniinan näyttökokeeseen, joka oli todella mielenkiintoinen kokemus! Oltiin siis käsittääkseni ongelmakoirakko näyttökokeessa, ja tosiaan meidän ongelmana oli ohitustilanteet. Eino ohittaa suhteellisen hyvin koirat silloin, kun vastapuoli on hiljaa, mutta jos toinen räkyttää tai omistaja päästää liian lähelle, keittää Einolla yli ja lopputuloksena Eino ulisee tai haukkuu. Etenkin, jos Eino on itse valmiiksi kiihtyneessä tilassa, Eino alkaa haukkumaan. Alkuun tämä oli selvästi epävarmuudesta haukkumista, mutta nykyään haukkuminen tuntuu olevan ihan vain kutsuhuutoa, että tule leikkimään kanssani!
Näyttökokeessa on kuitenkin ilmeisesti todella tarkkaa, että stressitaso ei nouse liian korkeaksi koirilla, ja siten sopivan koiran saaminen aamupäivällä osoittautui liian vaikeaksi. Meidän ohitettava koira oli siis valtava pehmokoira, joka ei kyllä mikään helppo rasti ollut! Saatiin ihan kokonainen tunti itsellemme, jossa käytiin läpi muun muassa Einon ruokintaan liittyviä juttuja ja pientä fiksailua sieltä löytyi. Treenin alla oli siis luopuminen Anniinasta ja pehmokoirasta, sekä treenin lopussa hihnan paineeseen vastaaminen katsekontaktilla. Luopumista tehtiin LAT-harjoituksena, eli aina kohdetta katsoessa naksahdus ja palkka. Pehmokoira oli jo huomattavasti vaikeampi kuin Anniina, mutta sekin onnistui lopulta niin hyvin että saatiin tehtyä ihan ohituksia pehmokoiran kanssa, eli myös pehmokoira liikkui ohitsemme. Näitä oppeja käyttämällä saadaan varmasti meidän ohitukset kuntoon! 🙂
Sunnuntaina olimme pitkästä aikaa treenaamassa Vakka-Suomen noutajien treeniporukassa, ja aavistelin että koko treeni tulee menemään pelkäksi huutamiseksi ja ulisemiseksi ja kiskomiseksi. Joskus se kuitenkin on aloitettava taas se yhteistreeneissä käynti, ja nyt sunnuntaille osui hyvä hetki tehdä niin. Lunta ei näkynyt enää juuri lainkaan ja sää oli mukavan lämmin, joskin hieman tuulinen. Päästin Einon alkuun vähän juoksemaan vapaana, jotta pahimmat kierrokset olisi purettu ennen treeniä. Eino sinkosi joka suuntaan eikä näyttänyt yhtään väsymyksen merkkejä, vaikka edeltävä päivä oli mennyt näyttelyissä. 😀 Tottis-osio meni ihan ok, Eino olisi voinut kyllä pitää vähän enempi kontaktia kun nyt juuri ja juuri vilkaisi minuun. Toiset koirat ovat kuitenkin todella paha häiriö Einolle, etenkin kun Eino tietää jo tämän asetelman ja siten osaa odottaa, että kohta päästään tekemään noutojuttuja… Kun muut tekivät luoksetuloja, me mentiin pois ettei Eino ota turhaan kierroksia muiden juoksemisesta.
Odottelun myötä Eino kuitenkin lopulta oli aika täpinöissään kun päästiin tekemään töitä, ja koska muut lähtivät vähän aiemmin liikkeelle, jäi Einolle fiilis että jää jälkeen muista ja sieltä se huutohaukku tulikin sitten. Päästiin tekemään Heidi Vainion opastuksella hakuruutua, ja kun Heidi kävi täyttämässä ruutua me Einon kanssa vähän muisteltiin miten damia kannetaan. Olisin tehnyt nostoja, mutta heti ensimmäisestä nostosta Eino oikein hyökkäsi damin kimppuun ja ajattelin, että kanto on hieman rauhallisempaa kuin nostot. Heidille palautettiin kuitenkin rei’itetty dami, eli kovin rauhoittavaa se meidän kanniskelu ei ollut… Hakuruudulle Eino kiskoi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, mutta siihen ruudun alkuun jäätiin sitten hetkeksi hengailemaan ja juttelemaan Heidin kanssa. Einon kierrokset laskivat hitaasti, mutta lopulta se mahdoton piippailu ja tärinä loppui, ja päästiin työskentelemään. Kokonaan niitä kierroksia kun ei saisi laskettua, mutta edes vähän ettei touhu mene aivan mahdottomaksi sinkoiluksi ja Eino keskittyy tekemään töitä.
Ruudussa oli kolme damia, kaksi n. 20m päässä ja yksi vähän kauempana ehkä 30m päässä, jos osaan yhtään arvioida etäisyyksiä. Eino kävi ensin tekemässä suuremman kaaren ruudun läpi, mutta kun tämä juoksi meidän taakse kutsuin Einoa ja lähetin lennosta uudestaan kohti damia. Eino löysi damin, ja lähti niin nätisti tuomaan sitä luokse! Vähän kuului ääniä damin pureskelusta, mutta niitä ei tullut onneksi enää kahdella viimeisellä ruudun damilla eli piti vain loputkin turhaumat saada purettua. Seuraavaksi Eino kävi hakemassa toisen lähellä olevan damin, joka palautettiin myös siististi jalkoihini. En lähtenyt pyytämään käteen palautusta, joka on kyllä yksin treenatessa onnistunut, mutta nyt oli jo tarpeeksi kaikkea uutta että ei lähdetä ihan viilaamaan ensimmäistä kertaa porukkatreeneissä jokaista yksityiskohtaa. Kolmas dami löytyi myös todella nopeasti, vaikka Eino ei ole ihan loistanut näissä hauissa joissa yksi dameista on vähän kauempana kuin muut. Noutoetäisyyteen keskityttiin kyllä viimeksi treenatessa, kun Eino stoppasi siihen 30m etäisyyteen ja alkoi etsimään damia siitä, kun dami oli siitä reilusti vielä kauempana.
Viimeiseksi harjoitteeksi Heidi ehdotti meille sellaista, että tehdään muistinouto vähän pidemmälle kuin missä kolmas dami oli. Kävin viemässä damin, ja tein saman kuin nyt jo monesti että heitin viimeiset metrit, ettei Eino pysty minun jälkiäni pitkin seuraamaan matkaa damille. Etäisyydestä ja jälkien puuttumisesta huolimatta Eino kävi hakemassa damin niin hienosti, suoraan juosten damille ja takaisin, että pieni ylpeyden hetki siinä koettiin. <3 Siinä olivat Einon treenit siltä osin, eikä edes tullut houkutusta tehdä vielä paria noutoa vaan kerrankin tuli lopetettua oikeaan aikaan! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja jatkaa kevään aikana porukkatreeneissä ja yksin. Vaikka lokakuussa uhosin, että puolitoista tai kaksi vuotta odotetaan ennen kuin mennään uudestaan kokeilemaan taippareita, on jo syksyn kalenteri tsekattu läpi… Vajaan puolen vuoden päästä Eino saattaisi olla jopa valmis, kunhan vire ja riistakäsittely saadaan vielä kuntoon. Vireeseen mennään hakemaan apuja tolleriyhdistyksen järjestämästä vireenhallintapäivästä joka järjestetään Einon 2v. syntymäpäivänä, ja riistaan mennään tutustumaan Turun tollereiden aluetoiminnan riistapäivään huhtikuun lopussa. Nyt tuntuu, että näistä noutojuttujen tekniikkahaasteistakin aletaan päästä hitaasti mutta varmasti yli, ainakin sen verran mitä taippareissa tarvitaan osaamista.
En muuten ole tainnut edes mainita blogin puolella, että olen nykyään yksi Turun Murren kouluttajista! 🙂 Pidän kerran viikossa koiratanssituntia siellä, kurssin ollessa tällä hetkellä vielä tutustumiskurssi mutta kohta vaihtuu jatko- tai vakikurssiksi. Tuntien pito on ollut kyllä hauskaa ja ihan uudella tavalla haastavaa, sillä sitä osaamista jota on oman koiran kanssa kerryttänyt joutuu käyttämään eri tavalla, sillä ei kaikki koirat toimi kuten Eino. Tällä viikolla pidän yhteensä kolmet tunnit, kun äitini on kouluttautumassa eikä pysty pitämään perjantain koulutuksiaan, niin hyppään ohjaksiin väliaikaisesti! Olen myös käynyt tammikuusta asti aikuisten nykytanssi-tunneilla ihan vain parantaakseni omaa liikkuvuutta, joka on kyllä tuntunut todella hyödylliseltä koiratanssia ajatellen. On kyllä myös ihan hauskaa harrastaa jotain ihan yksin, ilman koiraa, koska muita harrastuksia joissa Eino ei olisi osallisena ei ole.. 😀
-
Vuokatti
Vietimme viime viikon Vuokatissa, Kajaanin lähellä sijaitsevassa kunnassa. Me ihmiset vietimme ajan lasketellen, uiden ja hiihtäen, mutta Einollekin kertyi mukavasti aktiviteettejä viikon aikana! Eino pääsi juoksemaan järven jäälle, juoksulenkille, vahtimaan mökkiä ja lapsia, ihan tavallisille lenkeille tietysti myös sekä aina ajoittain tekemään pieniä harjoituksia kanssani kun muistuteltiin mitä mm. seuruu oikein on. Jännittelin vähän etukäteen miten viikko tulee oikein menemään, sillä Eino on ollut aika kova vahtimaan aina kun maisema on vaihtunut ja ilmoittaa jokaisesta pienestäkin äänestä… Mutta hyvin meni viikko, loppuajasta Einon henkinen väsymys näkyi kyllä selvästi kun tämä alkoi haukkumaan astianpesukoneen naksahtelua ja muuta pientä. Toisaalta, alkuviikosta Eino selvästi ei muistanut kuinka monta henkilöä (kuusi) meitä oikein mökissä on, kun tämä pelästyi aina ajoittain jos joku tuli kulman takaa yhtäkkiä näkyviin. 😀 Siskoni lapset olivat myös reissussa mukana, 5 ja 9 vuotiaat, ja nämä kolme leikkivät keskenään todella nätisti ja söpösti. Lasten leikkiessä piilosta, Eino osallistui mukaan ja kävi paljastamassa aika monet piilot.. 🙂
Yksinolot vieraissa paikoissa eivät myöskään ole olleet Einon vahvinta alaa aiemmin, mutta nyt kun lähdöt suoritettiin siten, että muut lähtivät ensin ulos ja minä tulin viimeisenä tehden itse hyvin rauhallisen lähdön, ei Eino haukkunut kertaakaan perääni. Ensimmäisellä kerralla kun Einon piti jäädä yksin menin muiden mukana ulos, jolloin Eino jäi haukkumaan, josta sitten opin tekemään lähdön eri tavalla eikä tule ihan niin montaa “menetystä” peräkkäin jotka täytyy käsitellä. 10h automatkat menivät myös todella mukavasti, mennessä Eino oli hereillä suurimman osan ajasta mutta tullessa Eino nukkui aina muutoin, paitsi kun pysähdyttiin. Jokseenkin raskas viikko kun oli takana. 😀 Kaiken kaikkiaan olin kamalan ylpeä tuosta pienestä kakarasta, joka on selvästi kypsymässä ja kasvamassa hienoksi pojaksi. <3
En ottanut kameraani mukaan, joten postauksessa on vähän vanhempia kuvia Yläneeltä vajaa kuukausi sitten.
-
Luottamus
Sunnuntaina aloitettiin vuoden 2019 kisakausi, ja millainen aloitus se olikaan! Otsikon sana luottamus liittyy siihen oleellisesti. Salossa järjestettiin siis koiratanssin epäviralliset kilpailut, ja olin varannut meille sekä kehätreeniä kaksi kappaletta (HTM ja FS musiikeille omat kehätreenit) että startit HTM ja FS lajeissa kilpailevien ryhmiin. Kehätreenejä ei arvostella, mutta kilpailuluokista saa kommentit tuomarilta Marjaana Lohivirta. HTM kisa oltaisiin saatu startattu myös mölli-luokassa sillä emme ole virallisesti startanneet siinä, mutta koska oli oma kämmi niin startattiin sitten heti vaikeammassa porukassa. 😀 Eino ei ihan tästä meidän aikaisesta herätyksestä ollut mielissään, aamulla kun laitoin valot päälle, tämä nosti ihmeissään päätään silmiään räpytellen oven pielestä naamallaan ilme “takaisin nukkumaan, en ole valmis vielä heräämään”. Selvittiin kuitenkin tästä herätyksestä, ja noin 8:30 aikaan saavuttiin Salon Koirahallille. Ihan aiheesta poikkeava huomautus, että oli kyllä yllättävän kevyt ajella kahdeksan aikaan kun aurinko paistoi! Ihanaa kun päivät pitenevät!
Kehätreenissä meillä oli ensin HTM musiikki, ja mentiin tekemään ihan vain pienet pätkät niin että sitten heitin Einolle lelun palkaksi. Pienemmät onnistumiset palkkasin herkuilla, mutta tarpeeksi hyvin kun teki sai lelun. Lelut olivat alkuun Einolta piilossa, ja voi kun ilme kirkastui kun se vinkulelu kaivettiin taskusta! Vielä kun Einon ihan lempparilelu tuli ihan loppupalkaksi kehätreenien jälkeen, oli Eino ihan into pinkeänä. Ehkä vähän liiankin innoissaan, mutta mieluummin haluan sählän, joka tekee kaikkensa saadakseen mahdollisen yllärilelun, kuin maata haistelevan ja ahdistuneen koiran joka ei kykene toimimaan. Toki sen innon myötä tuli myös ääntä, ja HTM kehääntutustumisessa sieltä nousikin aika topakkaa komentamista. Niinpä siis tehtiin aika paljon lämmittelyä ennen meidän vuoroa möllien jälkeen, ja tässä kohtaa olin tosiaan iloinen, että ei oltu möllien ryhmässä. Einon korkean vireen rauhoitteluun ei olisi jäänyt lainkaan aikaa! Lämmittelyissä teimme paljon kontaktiharjoituksia jossa Einon tulee luopua käsistä, mutta myös eri positiot ja niiden vaihdot kävimme läpi. Saatiin tehtyä myös todella kauniita sivuaskeleita niin, että käteni olivat molemmat ojennettuna sivuilleni, eikä Eino yhtään poikittanut!
Starttasimme kuudesta HTM kilpailijasta viidentenä. HTM koreografia on ehkä 2 vai 3 viikkoa ollut lopullisessa muodossaan, ja kehääntutustumisessa ennen HTM starttia tuli vielä muutoksia mm. aloituskohtaan kun totesin, että eihän me voida aloittaa siitä kohtaa kun alun perin olin suunnitellut. HTM ei mennyt ihan nappiin, sillä ohjelma oli uusi emmekä ole ehtineet treenaamaan sitä kisamaisesti Einon kanssa kuin kerran. Vaadin Einolta liikaa, sillä vaikka ohjelmassa ei ole liikkeitä joita Eino ei osaisi, en ollut tarpeeksi Einon tukena jännittävässä tilanteessa ja vieraalla musiikilla. Vastaisuuden varalle todella tärkeä tieto, että ne ohjelmat täytyy todella jumpata hyvin alle ennen kuin ne sujuu kisoissa. Se näkyy FS kisassa nimittäin.. 🙂 HTM:ssä minulla on siis kokonaan mustat vaatteet, ja koska biisi on aika “asenne”-kappale niin visioin itselleni tähän myös lippiksen joka on käännetty päähän väärinpäin. Tähän suoritukseen suunnittelin myös laittavani ihan alussa aurinkolasit päähän, mutta koska sitä ei olla treenattu niin en halunnut ihan lennosta alkaa lisäämään mitään. Mutta siis, tuo outo muhkura joka joissain kuvissa näkyy on siis Einon lelu, jonka tungin paidan sisään. Näin sain palkattua Einon heti kun ohjelma päättyi, tai en nyt ihan heti kun kesti kaivaa se lelu ylös paidan sisältä. 😀
Palkintojenjako oli melko pian meidän ohjelman jälkeen, ja pienen hengähdystauon ja palkkailun jälkeen laitoin Einon häkkiin odottelemaan. Palkintojenjaon ajaksi jätin myös häkkiin massuttelemaan kongiaan, ja ihan oikea päätös oli kun ei sijoille päästy. Sija oli kuitenkin 4/6, ja Marjaanalta saatiin kommenteiksi: Innokas koira, positiot pääosin hyvät. Mieti siirtymät tarkoiksi ja rauhallisiksi. Muuten hyvä ja iloinen ohjaus, lisää tarkkuutta tekemiseen. Koira voisi hyötyä rauhallisista kehuista + tee palkkaamista siten, että koira on positiossa, vasta lopussa riehuminen. Alla video meidän suorituksesta, ja tosiaan position vaihdot eivät ihan onnistuneet kun Eino ottaa vastasuuntaan minun kierto-käskyn sivulletulo-käskynä ja jumahtaa sitten siihen. Oltiin lämppäilty tätä ennen kehää, mutta koska jännitti niin Einon oli helpompi tehdä vain se mitä osaa. 🙂 Minun piti myös palkata paljon enemmän ohjelman aikana koska se on niin uusi, mutta sekin nyt sitten jäi. Vielä kun minulla oli HTM ohjelman aikana farkkujen takataskut käytössä! FS ohjelmassa halusin myös palkata, mutta siinä ei ole vaihtoehtoja kuin pitää käsissä kun mekossa ei ole taskuja. Käsissä en halunnut pitää nameja, sillä halusin yllättää Einon palkoilla enkä houkutella. Eino on myös tehnyt tosi nättiä työtä mölleissä jos namit ovat olleet käsissäni, mutta kisoissa ilman nameja Einon huomio on käynyt muualla.
Video jäi valitettavasti vähän sumeaksi, sillä asetin kameran jalustalle ja sokkona asetin tarkennuksen eli ilman mitään konkreettista kohdetta keskellä johon tarkentaa. 🙁 Olen kyllä todella ylpeä Einosta, sillä vaikka minä möhlin enkä ollut tarpeeksi Einon tukena, yritti tämä oikeasti parhaansa koko ajan! Eino ei haistellut, pysyi kuulolla, ei äännellyt vaikka turhautti, luopui kun Inka/Gizmo haukkui kehän ulkopuolella, ja teki oikeasti parhaansa. Eino luopui täysin heiluvista käsistäni alussa vaikka jälkikäteen ajateltuna Eino olisi hyvinkin saattanut lähteä pyörimään. Mutta vaikka esitys meni näennäisesti ihan hyvin, ja oltaisiin tällä varmasti oikeissakin kisoissa pärjätty, ei fiilis ja tuntuma ollut oikea.
Palkintojenjaon jälkeen alkoi heti FS:n kehääntutustuminen, joten menin yli kuukauden tauon jälkeen muistelemaan kehään mites se meidän ohjelma menikään. 😀 Ohjelma ollaan esitetty viimeksi Turun Murren pikkujouluissa joulukuun alkupuolella, ja Eino näki ensimmäistä kertaa vadin sen jälkeen kehätreeneissä. Sielläkin Eino karkasi useasti vadille, ja ajattelin että tää on nyt sitten menoa kehässä, ei pysty luopumaan. 😀 Ennen kehää lämpättiin ihan perusjuttuja, mutta myös jalkojeni yli hyppäämistä ja pyörähdyksiä. Ne eivät toimineet lainkaan lämpätessä, vaan Eino aina arvasi että nyt kuuluu mennä selän takaa tai muutoin pyörähteli tai meni jalkojeni yli, kun olin pyytänyt muuta. Vähän alkoi turhauttamaan lämppäily, niin jätettiin se sitten ja mentiin sitten sillä kehään. Molemmat kehäänmenot suoritettiin muuten niin, että tein paljon liikkeitä lämpätessä. Minulla oli tasku mukana täynnä nameja, ja sitten lämpättiin pieniä juttuja ennen kuin oli meidän vuoro. Kun sitä esittelytekstiä alettiin lukemaan, tein muutamat käsikosketukset n. 7 namilla, otin taskun irti ja jätin kehän laidalle pannan ja hihnan kanssa. Tätä täytyy käyttää myös kisoissa, sillä minulta loppuu aina namit kehään pääsyä odotellessa ja Einoa taakse jäänyt tasku ei selkeästikään haitannut. 🙂
Freestylen suorituksen jälkeen en vielä tajunnut, mitä kehässä oikein oli tapahtunut. Hitaasti se alkoi kuitenkin iskeytymään, että Einon fokus oli ollut mussa koko ajan, meidän yhteistyö oli parempaa kuin koskaan ennen ja kummallakaan ei ollut kiire yhtään mihinkään. Video paljasti myöhemmin, että alku ei ollut ihan niin harmoninen kuin muistelin ja muutenkin siellä oli pari juttua jotka häiritsi itseäni omassa tekemisessä, mutta yritän olla keskittymättä virheiden etsimiseen ja muistaa sen fiiliksen joka meillä oli kehässä yhdessä. Alussa veikkaan, että mekko häiritsi Einoa tämän ollessa jalkojeni välissä, joko katsekontaktin puute tai sitten mekko osui ikävästi ja siksi tuli sieltä itsekseen pois. Kun kiersin Einoa juosten tajusin, että hei mullahan on vielä villasukat jalassa. 😀 Ne olisi todellakin pitänyt ottaa pois eivätkä kuuluneet esitykseen, vaikka eivät ne nyt mitään oikeasti haittaa. Hetken ajan olin kuitenkin hämilläni, ja veikkaan, että siksi Eino alkoi haistelemaan kun piti nousta maasta.
Villasukka-hämmennykseni aiheutti myös sen, etten muistanut mitä piti tulla yhdessä juoksemisen jälkeen. Niinpä sitten laitoin Einon kiertämään minua myötäpäivään, ja sen aikana muistin että silloin pitikin pujotella. Niinpä tehtiin ne sitten väärässä järjestyksessä. 🙂 Heti, kun sain taas ajatukseni kasaan ja pystyin keskittymään Einoon koreon sijaan, keskittyi myös Eino minuun. Eino kiersi loppuun asti vadin, hyppi jalkojen yli ja kiersi minua juuri niin kuin pyysin, ei ennakoinut kaatumista sivulleni vaikka pysäytin tämän sivulleni, kiersi vadin uudestaan ihan loppuun asti vaikka itse lähdin kääntämään rintamasuuntaa (Vantaalla tuli takaisin kun itse käännyin), ei haukkunut peruuttaessa, piti kontaktia vaikka “ei tehty mitään” juostessa vadille sen päällä kiertoja varten, LUOPUI vadista koko ohjelman ajan ja vaikka juostiin ihan siitä ohi Eino keskittyi muhun ja vasta kun sanoin “päälle” Eino meni vadille, ja pysyi olkapäilläni vaikka edessä oli hurjan paljon ihmisiä yleisössä tuijottamassa ja ne selkeästi jännitti. <3
Tuollainen työskentely on se, mitä ollaan haettu ja treenattu koko talvi. Meillä oli molemmilla hyvä ja turvallinen olo kehässä, kummallankaan ei ollut kiire, molemmat keskityttiin vain toisiimme, oltiin yhdessä ja kaikki vaan toimi. <3 Tästä päästään tähän otsikon sanaan luottamus. Molemmat pystyimme luottamaan toisiimme, että emme tee mitään arvaamatonta. Pystyin luottamaan Einoon, että tämä tekee kuten pyydän, ja Eino pystyi luottamaan minuun että otan tämän huomioon enkä pyydä liian vaikeita, ja muutenkin käyttäydyn reilusti tätä kohtaan. Luin Canis-lehdestä viime syksynä luottamuksesta, ja se on juuri sitä, että molemmat toimivat ennalta arvatulla tavalla. Tätä olen miettinyt paljon viime kuukaudet, ja yrittänyt siten myös käyttäytyä paljon reilummin Einoa kohtaan. Olen myös yrittänyt analysoida omia tuntemuksia, kun Eino ei ole toiminut pyytämälläni tavalla. Syksyllä kävi juuri niin, että monen aiemman onnistuneen noutotreenin jälkeen mentiin taas tekemään daminoutoja. Eino lähti, haki damin, mutta matkalla takaisin pysähtyi pureskelemaan damia aivan niin lujaa kuin vain pystyi. Tästä tuli niin petetty olo, vaikka oma vika se tietysti oli ollut liikojen treenien ym. vuoksi eikä Einon.
Koirille ei voi kertoa, miksi tänään kun on huono päivä tulee sanottua rumasti uusi käsky tai muuten purettua huonoa päivää koiraan, kun normaalisti otettaisiin vain uudestaan. Koirilta ei voi pyytää anteeksi, voi vain tehdä alusta asti oikein. Toki luottamusta ei kerrasta menetetä, mutta jos hitaasta luoksetulosta saa joka kerta löylytyksen, ei koira osaa yhdistää että “hei tulenpa ensi kerralla nopeammin sitten!”. Koirat tekevät myös lähtökohtaisesti aina sen kannattavimman teon, eli tuossa tapauksessa jättää tulematta lähelle omistajaa. Tämän vuoksi koirat toimivat myös koulutuksessa niin hyvin: namien eteen kannattaa tehdä töitä. Nyt lähdettiin vähän sivupoluille tästä luottamuksesta, mutta se sana tuntuu yhdistävän tuota meidän freestyle-ohjelmaa. HTM:ssä luottamusta ei ollut, sillä olin vienyt Einon outoon tilanteeseen uudella koreografialla, ja vastavuoroisesti Eino ei toiminut niin hyvin kuin olin luottanut tämän toimivan. Freestylessä taas kaikki loksahti paikalleen ja vain yksinkertaisesti toimi.
Tämän näki myös meidän tuomari Marjaana, joka sijoitti meidät ensimmäiseksi yhdeksän kilpailevan FS luokkalaisen joukosta! Arvostelussa luki “Oho, wau! Alussa pieniä hämmennyksen hetkiä, mutta parin vauhdikkaan kohdan jälkeen meni hienosti ja koira kyllä keskittyi koko ajan paremmin. Hyvin ohjattu, iloinen esitys!” Pakko myös kehua koiratanssi-ihmisiä. Kaikki olivat niin hirveän onnellisia meidän puolesta, tulivat kehumaan ja olivat aidon onnellisia että meillä meni niin hyvin. Olen saanut koiratanssin kautta tutustua niin moneen ihanaan ihmiseen, ja verrattuna esimerkiksi rally-tokon kilpailuihin vallitsi koiratanssissa paljon kannustavampi ilmapiiri. On tää vaan kaikin puolin niin ihana harrastus. 🙂
HTM-videon ottamisesta kiitos Hanna Maines, FS-videosta kiitos äitilleni, lähes kaikista kuvista kiitos Timo Hämäläinen paitsi viimeisestä, meidän poseerauskuvasta kiitos Sanna Lipponen!