-
Pitkästä aikaa rally-tokoa
Eino on ollut jumiensa suhteen paremmassa kunnossa minun silmääni jo jonkin aikaa pieniä takapakkeja lukuun ottamatta. Meille on varattu aika osteopaatille Jarna Uusitalo 6.7. ja syyskuussa meillä on aika osteopaatille Leena Piira joka hoiti Einoa aiemmin keväällä. Saa nähdä paljonko tulee noottia Einon jumeista tällä kertaa, mutta toivottavasti ollaan jo voiton puolella! Olemme ensimmäisestä osteopaattikäynnistämme lähtien (yli kolme kuukautta jo!) tehneet eri harjoitteita. Einoa muun muassa “harjaillaan” pitkäpiikkisellä pehmeällä kumisualla joka ilta 10-15 minuuttia molemmilta puolilta niin, että koira makaa kyljeltään ja vedetään pitkin vedoin koko koira läpi. Einon ilmeitä ja reaktioita seuraillessa pysyy hyvin kärryillä siitä mikä milloinkin on jumissa, ja on ollut upea huomata miten kumisuan avulla on saanut ainakin pahimmat jumit pois.
Rally-toko on hitaasti palannut takaisin elämäämme, ja ollaan hiljakseltaan treenattu sen parissa nyt muutaman päivän ajan. Ilmoitin Einon pitkästä aikaa rally-tokon möllikisoihin, jotka kilpaillaan 1.7. Turussa, järjestäjänä toimii Koirankota. Eino on ilmoitettu sekä nami-ALO että ALO luokkaan, ja jälkimmäisessä mentäisiin ilman nameja! Todennäköisesti palkkaan “kiellosta” huolimatta, emme ole vielä niin kisakunnossa että lähtisin testaamaan Einon motivaatiota koko radan verran.
Omat treenimme ovat menneet mukavasti, siihen nähden että kun aloitimme treenaamaan, Eino karkasi joka kerta seuruussa heti vasemmalle kääntyessä jonnekkin omille teilleen eikä totteleminen ollut lainkaan mieleistä. Eilen illalla teimme kuitenkin upeasti töitä, Eino totteli innokkaasti ja motivaatio oli kohdillaan. Olen pitänyt meidän treenisessioita läheisillä hiekkakentillä, ja päästin koiran jossain kohtaa vapaaksi kun hihna oli lopulta enemmän tiellä kuin apuna. Treenien välissä päästin Einon tauolle haistelemaan ruohikolle vapaana, ja yhtäkkiä huomasin takanamme noin 10 metrin päässä toisen koiran. Eino oli muutaman metrin päässä minusta (seisoin koirien välissä), ja rauhallisesti kutsuin Einon luokse. Siinä sitten mentiin Eino upeassa seuruussa takaisin alueelle jossa treenattiin, kääntymättä lainkaan toista koiraa kohti.
On se vaan aika mahtava koira <3
-
Näyttelyistä lomalle
Näyttelyiden jälkeen menimme suoraan Yläneelle, sillä näyttelyt Aurassa olivat matkan varrella. Yläneellä vietimmekin oikein rentoa aikaa, ollen ulkona ja syöden hyvin. Kuumien päivien vuoksi päiväsaika meni sisätiloissa, mutta illalla Eino pääsi hieman pidemmille lenkeille.
Lauantaina emme muuta juuri tehneetkään kuin lepäilleet näyttelyiden jälkeen ja käyneet vähän lenkkeilemässä. Sunnuntaina menimme kuitenkin aamulla aikaisin (Einon herättämänä) kävelemään yhdessä Einon kanssa pidemmälle lenkille, jotta tämä jaksaa olla taas sisätiloissa päivän ajan. Otin pitkästä aikaa kameran mukaan lenkille, ja hienoja kuvia tuosta hienosta eläimestä sai napsittua!
Sunnuntaina menimme myös tekemään pienen dami-treenin metsään, mutta koska ulkona oli todella kuuma ja kuiva, sekä vielä paarmat kiusasivat meitä, joten emme olleet kauaa. Teimme muistinoutoja, sellaisia noutoja joissa heitin damin vain pusikkoon (sekä niin että Eino oli vieressäni että niin ettei Eino huomannut mihin dami meni tämän ollessa vähän matkan päässä minusta). Teimme myös sellaisia noutoja, joissa kävin itse viemässä damin vähän matkan päähän ja Einon tuli istua paikallaan ja sitten noutaa se.
Oli upea huomata, miten Eino otti nenän käyttöön kun tämä ei heti nähnyt missä dami on! Heittäessa nimittäin Eino ei aina nähnyt mihin dami lähti, ja hetken hakemisen jälkeen nenä lennähti ilmaan ja löytämisen jälkeen dami tuotiin suoraan minulle. Treenin puutteesta damin pureskelu on tullut takaisin, ettei Eino oikein tajua että se tulee tuoda minulle vaan jää pureskelemaan sitä vähän matkan päähän. Niin raivostuttavaa kuin se onkin, tiedän, että se on minun oma vikani kun treenejä on laiminlyöty. Täytyy siis jatkossa vaan muistaa ottaa dami useammin lenkille mukaan ja tehdä treenejä aktiivisesti!
-
Einon ensimmäiset viralliset näyttelyt
Olimme ilmoittautuneet Auran ryhmänäyttelyyn kuukausi sitten, ja nyt edeltävänä viikonloppuna ne vihdoin olivat! Harjoittelimme seisomista ja juoksua koko edeltävän viikon ajan iltalenkeillä kun oli jo viileää, ja selkeää edistystä tapahtui viikon aikana. Eino oppi vihdoin sanan ”seiso”, ennen se on ollut todella epävarma mutta nyt Eino tarjoaa sitä ensimmäisenä, eikä esimerkiksi heittäydy kyljelleen…
Edeltävänä iltana Eino pääsi pesulle, vaikka se Einon ilmeestä päätellen oli enemminkin rankaisu kuin mitenkään positiivinen asia. Einolla on ollut myös hieman ”ongelmaa” kurittomien selkäkarvojen kanssa, jotka tahtovat nousta vastoin minun tahtoani sojottamaan vastakarvaan eli joko pystysuoraan ylös tai ne kaareutuvat aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin niiden kuuluisi mennä. Koko illan harjailin selkäkarvat aina oikeaan suuntaan kun yrittivät nousta väärään suuntaan, ja se onnistuikin lopulta ja Einon selkäkarvat menivät kauniisti selkää pitkin!
Matka Auraan taittui nopeasti, ja lopulta päästiin näyttelypaikalle jonka löysi kyllä helposti. Olimme Einon kanssa kahdestaan liikkeellä, Peksu ei ollut tullut mukaan, mutta äitini tulisi kyllä myöhemmin kannustamaan meitä ja toimimaan kehätyttönäni. Kävin ilmoittamassa Einon, ja sitten menin hakemaan häkkiä. Kun olin saanut laitettua kaikki tavarat paikalleen, otin Einon hieman pyörähtämään tyhjällä asfalttialueella joka edessämme oli. Olimme kultaistennoutajien jälkeen, ja siinä kohtaa oli enää reilu kymmenen koiraa meidän vuoroomme. Äiti saapuikin sopivasti jännittämään kanssani hyvissä ajoin ennen kehän alkua ja antamaan vinkkejä, miten Eino kannattaa esittää. Päädyimme lopulta siihen, että esitän siten, miten Eino parhaiten paikallaan pysyy ja seisoo hyvin, ei lähdetä vielä näissä näyttelyissä kikkailemaan.
Benita oli myös paikalla Neelan kanssa, jota en ole nähnyt sitten pikkupennun kuin kuvissa, ja kaunis nuori neitonen tästä onkin kasvanut! Neelan veli Cisco oli myös paikalla ja oli junioriluokassa meidän kanssa. Junioriluokassa oli myös kolmas uros, Peikkolinnan Suurin Voitto. Me olimme luokassa viimeiset, järjestyksen määräytyessä aakkosjärjestyksessä ja Sienna-Red Sirocco ei ole ihan alkupäässä. 🙂 Ensimmäinen pyörähdys kehässä meni hyvin, ja sitten menimme laidalle odottelemaan meidän arvosteluvuoroamme.
Eino antoi kopeloida itsensä hyvin, ja seisoi hyvin. Sitten sieltä tuotiin mittakeppi, jonka kanssa tuomarit voivat mitata koirat jotka näyttävät liian pieniltä tai liian suurilta rotumääritelmään nähden, mutta voivat myös mitata kaikki koirat näin halutessaan. En kuitenkaan ollut osannut ajatella, että Eino kun on tällainen isompi poika, tämä saatetaan oikeasti mitata vaikka Eino ei korkeutensa kanssa mene ylärajan yli. Ne pari minuuttia kun Einoa yritettiin mitata oli kyllä sellainen pohjanoteeraus, Einon mennessä aivan tolaltaan eikä pysynyt lainkaan paikallaan edes sitä pientä hetkeä, että tämä oltaisiin saatu mitattua. Tuomarimme Tiina Illukka vain mitatessa totesi, että tätä kannattaa harjoitella.
Lopulta tuomari lopetti yrittämisen, eikä korkeutta saatu otettua ylös. Kun katsahdin tuomarinpöytään, Illukka huikkasi ”ihan hyvä” myötätuntoisen näköisellä hymyllä, ja olin aivan varma että lappuun ruksattiin juuri EVA, Ei Voi Arvostella, joka tarkoittaa että meidän näyttelyt olisivat päättyneet siihen. Tuomari näytti meille kuitenkin, että juoskaa ympäri, ja ajattelin että tämä vain haluaa antaa meille arvostelun vaikka tulosta ei saadakaan. Siinä sitten juostiin ympäri ja edestakaisin tuomarin pyynnöstä, ja sitten taas seistiin tuomarin pöydän edessä. Eino seisoi kyllä hyvin, ja olin ylpeä että tämä pelottavasta tikusta huolimatta uskalsi pöydän läheisyyteen vaikka hieman huolestuneena kurkkasikin pöydän suuntaan. Eino kun on hieman pehmeä mieleltään. Tässä olisi voinut käydä kuten Turun näyttelyssä että tämä ei suostu lainkaan seisomaan paikallaan vaan menee epävarmaksi, kun jotain hieman pelottavaa tapahtuu.
Sieltä kuitenkin kajahti ilmoille ERINOMAINEN, eli paras arvostelu mitä siinä kohtaa voitiin saada! Häkeltyneenä kävelin ulos kehästä, kun meidät sitten huudettiin takaisin junioriluokan kilpailuluokkaan jossa juniorit vielä laitetaan järjestykseen. Me menimme ensimmäisiksi, sillä Eino oli saanut ERIn kun kilpakumppanit olivat saaneet EHn (erittäin hyvä). Taas juostiin ympäri kehää, ja meidät osoitettiin ensimmäiselle paikalle. Saatiin vielä siinä kohtaa SA, eli sertin arvoinen! Odotukseni päivälle olivat olleet ERI tai EH, mutta nyt saimme yhtäkkiä menolipun Paras Uros -kehään jossa pääsimme mittelemään sertistä!
Kun loput urokset oli arvosteltu, menimme PU-kehään jossa meillä oli yksi kilpakumppani käyttöluokasta,upean näköinen Kitimat Trent Harmon. Kehän kiertämisen jälkeen meidät käteltiin ykkössijalle, ja sen lisäksi että Eino oli näyttelyn paras uros, tälle myönnettiin serti! En tiennyt miten päin olisin oikein ollut siinä kohtaa, se tuntui vaan niin uskomattomalle että minun pieni junnuni oli juuri päihittänyt kaikki muut pojat näyttelyssä! PU1 sija tarkoitti myös sitä, että pääsisimme kilpailemaan ROP tittelistä, eli rotunsa paras. Tämän tittelin kilpailuun otetaan paras uros ja paras narttu. Olisimme siis vähintään VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras!
Kun nartut oli arvosteltu, ja kilpakumppaniksi saimme upean Hedera’s Red Fire Brilliant nartun, oli voittaja jo selvillä. Mentiin kuitenkin pitämään kehään hauskaa, ja Eino esiintyi edelleen upeasti. Kokematon ja hieman jo väsähtänyt Eino sai VSP ruusukkeen, jonka otimme kiitollisena vastaan. Otimme vielä ROP ja VSP poseerauskuvan, ja juuri ennen niiden ottoa Eino tajusi olevansa naisseurassa. Vinkumisesta ja kiskomisesta huolimatta saatiin hyvä kuva, mistä näkee kyllä selkeästi kenessä Einon ajatukset oikein ovat!
Otimme vielä omat poseerauskuvat pokaalin ja molempien ruusukkeiden kanssa, kunhan saimme äitini kanssa kerättyä itsemme Einon menestyksestä. Oli myös ihana huomata kuinka onnellisia toisten puolesta tolleri-porukassa oikein ollaan, sillä saimme todella paljon onnitteluja ja Eino sai kehuja ulkomuodostaan! Ja tämän kokemuksen myötä katson Einoa myös aivan eri tavalla, näen siinä paljon aikuisemman ja näyttävämmän koiran kun ennen Eino on ollut mielestäni vielä keskeneräinen eikä huimaa menestystä sitä varten kannata edes odottaa. Nämä tulokset ylittivät siis odotukseni moninkertaisesti!
Arvostelumme:
Erinomainen tyyppi ja koko. Oikeat mittasuhteet. Kaunis urosmainen pää. Hieman raskaat korvat. Hyvät kulmaukset ja luusto. Liikkuu pitkällä sivuaskeleella. Runko saa vielä tiivistyä.
-
Tahtitassut koulutusviikonloppu 2018
// Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt muun muassa matkustamaan Kreikkaan ja tullut takaisin, aloittanut uudet työt, ja selvittämään miten saan pöytäkoneeni jälleen henkiin. Tässä on siis ehtinyt tapahtua kaikenlaista, vaikka leiristä on jo paljon aikaa. 🙂
Osallistuimme Einon kanssa Tahtitassujen järjestämään koulutusviikonloppuun 19-20.5., joka siis keskittyi suurimmin osin koiratanssiin. Tämä järjestettiin Yläneellä Kuralan Kartanotilalla, josta oli lyhyt ajomatka Peksun vanhempien luokse, jossa myös majoituimme viikonlopun ajan kurssipäivien päätyttyä. Olimme myös sopineet Peksun kanssa, että jos Eino ei kestä olla kokonaisia päiviä paikalla, niin tämä tulee hakemaan Einon pois minun jäädessä kuuntelemaan.
Koulutuksia oli kolme, Nadja Böckermanin temppukoulu, Jenni Laineen koreografia-treeni ja Liisa Tikan koulutus koiran käytökseen liittyen. Saavuimme paikalle jo perjantaina, jossa menimme katsomaan hieman tiluksia valmiiksi ja tutustumassa koulutushalliin. Einolle on alkanut kehittyä tapa haukkua epävarmuuttaan, ja tiesin, että tämä alkaa haukkumaan hallissa jos siellä on paljon koiria. Ja niin Eino haukkuikin, ja seisoimme pitkän aikaa ovella tutkailemassa tilannetta ja odotimme tilan vapautumista sillä hallissa oli kaksi harjoittelemassa silloin. Odottelimme siinä että päästäisiin Einon kanssa hieman kokeilemaan treenaamista ja tunnustelemaan tilaa valmiiksi, että se ei olisi niin jännittävää seuraavana päivänä.
Eino pääsi järkytyksestä yli ja tottui tilanteeseen aika nopeasti, nopeammin kuin mitä esimerkiksi viime mätsäreissä johon osallistuimme. Hallilla oli nimittäin myös koira joka haukkui, mutta Eino ei lopulta enää reagoinut siihen. Pääsimme lopulta hieman treenaamaan, ja Eino toimi todella hyvin! En oikein uskaltanut treenata ilman hihnaa siinä pelossa, että Eino karkaa tekemään lähempää tuttavuutta hallin toisessa päädyssä oleviin koiriin, mutta meni se hyvin näinkin. Sain varmuuden Einosta, että se pystyy keskittymään uudessa tilassa nopeasti, ja Eino sai tutustua halliin valmiiksi.
Lauantai alkoi Jennin aamujumpalla, joka oli ilman koiria. Eino haukkui pariin otteeseen häkissä mutta hiljeni itsekseen, kun ketään ei tullut haukkumisesta huolimatta paikalle. Aamujumppa kesti 30min ja kylmä halli tuntui yhtäkkiä kovin lämpimälle! Aamujumpan jälkeen meillä alkoi heti Nadjan koulutus Einon kanssa. Otin hieman ennen meidän vuoroa Einon hengailemaan ja tutustumaan tilanteeseen, kun molemmissa päissä hallia oli koulutukset meneillään ja se oli aluksi hieman jännittävää pienen pojan mielestä, ja aivan syystäkin, minuakin jännitti! Eino ei oikein pystynyt rentoutumaan, mutta oli kyllä ihanteellisessa mielentilassa muuten. Tämä ehdotti temppuja ja suoritti kaiken pyytämäni heti, ikään kuin laittaen kaikki ajatuksensa minun kanssa työskentelyyn ympäristön ollessa liian kuormittava, että siihen voisi keskittyä.
Nadjan koulutukseen olin pyytänyt opeteltavaksi minun kiertämisen ja sitten sen, että Eino hyppää selälleni niin että istun itse, ja Einon etutassut tulevat minun olkapäille. Aloitimme minun kiertämisellä, ja Eino osasi sen aivan älyttömän hyvin heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien. Sitä sai nopeasti lähteä vaikeuttamaan, ja en ole itseasiassa ennen edes näin nopeasti nopeuttanut harjoitusta. Tämä saattaa olla syy, miksi joudun niin monessa liikkeessä edelleen turvautumaan käsiapuihin! Lopulta saimme tehtyä kaksi kierrosta niin, että itse liikuin vähän paikasta toiseen ja Eino kiertää minua.
Siinä kohtaa vaihdoimme temppua, ja Eino sai alkaa loikkia selkääni vasten. Ensimmäisellä kerralla tuntui, että korvat irtoaa Einon rämähtäessä olkapäilleni, mutta se lähti sujumaan sujuvammin joka kerta. Tähän tarvittiin apulainen (Nadja) tekemään ensin houkuttelun ja palkkauksen heti kun Eino nousee takajaloille, ja nopeasti saatiin lisättyä kestoa niin, että minäkin pääsin palkkaamaan. Kuvissa muuten näkyy jälleen hyvin tämä Einon ilmeikkyys! Lopulta siihen tarvittiin enää Nadjan puolelta pientä houkuttelua, kun Eino jo keksi mitä kuuluu tehdä. Teimme parit minun kierto-harjoitukset välissä, ja jälleen selkää vasten -hypyt ennen kuin aikamme loppui. Eino sai paljon kehuja Nadjalta nopeasta oppimisesta ja siitä, miten tämä pystyi keskittymään niin hyvin häiriöistä huolimatta. Olin kyllä itsekin yllättynyt ja erittäin ylpeä pienestä noutajastani, joka niin taitavasti suoritti ja oppi uutta!
Lounaan ajaksi Eino pääsi autoon odottelemaan, ikkunat auki varjossa. Nadjan koulutuksen jälkeen Einoa ei oikeastaan enää “tarvittu”, mutta koska tämä pärjäsi niin hyvin häkissä koulutuksen jälkeen, sai tämä jäädä paikalle edelleen. Lounaan jälkeen oli Jennin koulutus, joka siis suoritettiin ilman koiria. Koulutuksen tarkoituksena oli oppia liikkumaan paremmin oman musiikkinsa tahtiin ja saada ideoita oman ohjelmansa suoritukseen. Minulla kun ei vielä ollut ohjelmaa, sain vinkkejä yleisesti ottaen ohjelman rakentamiseen ja miten minun kannattaa esiintyä roolissani. Treeni oli hyödyllinen ja sain paljon vinkkejä, kuten sen, että vähemmän on enemmän ohjelmaa rakentaessa, varsinkin ALO luokassa!
Sinä päivänä ei minun osaltani enää tapahtunut mitään, vaan loppu päivä meni toisten koulutuksia kuunnellessa. Kävimme Einon kanssa ulkona useaan otteeseen ja viereisellä ruohokentällä teimme pientä treeniä odotellessamme illan aktiviteettejä. Illalla oli nimittäin tiedossa grillausta! Grillailussa menikin nopeasti koko ilta, ja Eino pärjäsi koko ajan hyvin. Tämä oli muutaman metrin päässä puuhun sidottuna, joutuen osallistumaan grillailuun etänä. Sen lisäksi, että Eino pärjäsi loistavasti vähän matkan päässä hyvien tuoksujen leijaillessa ohitse, viereiseen puuhun saapui cockeripoika Voltti. Siitä huolimatta Eino oli muutamaa piipahdusta lukuunottamatta täysin hiljaa, ja se oli aivan mahtavaa!
Sunnuntai alkoi kisatreenillä, ja olin tietysti edeltävänä iltana harjoitellut omalta osaltani meidän koreografiaa minun ja Einon iltalenkillä niin pitkälle kuin suinkaan siinä ajassa pystyin. Vaikka kyseessä oli kisatreeni, oli se silti jännittävää astella kehään tietämättä mitä tulee oikein tapahtumaan, miten Eino reagoi tilanteeseen ja tuleeko se ylipäätään pysymään kehässä. Jokaiselle osallistujalle annettiin 5min “kisa-aikaa”, jonka sai käyttää miten itse tykkäsi. Osa teki oman ohjelmansa loppuun asti, osa treenasi pientä pätkää palkaten aina välillä. Itse olin päättänyt tehdä koko ohjelman, ja kenties toistamiseen jos vain ehdimme.
Musiikkimme on Muumien Teatteri-kappale, jossa minä esitän siivoavaa teatterirotta Emmaa, ja Einolla on sitten hieman epämääräisempi rooli. Roolini mukaisesti lavalla tulee aikanaan valmiissa versiossa olemaan myös luuta, mutta jätin sen nyt pois selkeyttääkseni kaikkea minulle ja Einolle. Meillä oli kuitenkin mukana ämpäri, jonka Eino osaa kiertää. Kiertämistä ollaan tehty joskus kauan sitten, mutta oikeastaan vasta leirillä opetin siihen hieman etäisyyttä ja 1m sijaan Einon pystyy lähettämään kiertämään ämpäriä 4m päästä.
Kun meidän vuoromme tuli, menin itseä rauhoitellen, lihapullat molemmissa käsissä Einon kanssa valmiiksi menemään kehään. Otin hihnan irti ja sitten mentiin! En itse esiintymistä muista lainkaan, muuten kuin sen että Eino oli aivan mahtavan taitava ja kaikki keskittymiseni meni Einoon, enkä muistanut itse liikkua musiikkiin mitenkään. Muutamat virheet meille sattui ettei Eino suoraan kiertänytkään, mutta aivan mahtavasti se meni. Einolla oli täysi keskittyminen minuun eikä lainkaan haaveillut karkuun juoksemisesta.
Ensimmäinen esiintymisemme meni “koreografian” mukaisesti, mutta toinen meni hieman väärinpäin. Sen ei kuitenkaan ollut mitään väliä, eihän näitä arvosteltaisi eikä mitään sijoituksia jaeta. Toinen esiintymisemme meni myös mahtavasti, Eino jaksoi koko ohjelman läpi samalla innolla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ohjelmien välissä kävin hakemassa lisää nameja, ja hetken mielijohteesta mentiin molemmat Einon kanssa niin, että tämä oli vapaana. Siinä me käveltiin Eino vapaana toisten koirien ja ihmisten ohitse, Einon keskittyessä minuun täysillä. Parasta viikonlopussa olikin se, kuinka hyvin teimme Einon kanssa yhteistyötä ja miten hyvin toimimme!
Esiintymisen jälkeen odotimme loput kisasuorituksista ennen kuin oli meidän viimeisen koulutuksen aika, Liisa Tikka kouluttajana. Olin tähän koulutukseen valinnut treenikuplan jossa Eino keskittyy vain minuun, eikä esimerkiksi haistelisi lattiaa. Saimme kuitenkin paljon muita vinkkejä ja vahvistusta tekemiseemme, mutta emme itse asiaan jota pyysin opeteltavaksi. Eino nimittäin oli oikein esimerkillinen mallioppilas ja teki aivan loistavaa työtä keskittyen pelkästään minuun. Eino ei karannut haistelemaan myöskään esineitä joita laitettiin lattialle häiriöksi.
Treenin toinen osio tehtiin ulkona, jotta saatiin vähän enemmän häiriötä. Siellä olikin jo enemmän haasteita, ja se treeni menikin seuruun opetteluun joka meillä on hieman kärsinyt viime aikoina. Sitä ollaan nyt myös kotona vahvistettu eri tilanteissa, että Eino seuruussa ei käännä katsettaan pois vaan pitää kontaktin.
Viikonloppu oli erittäin antoisa ja raskas meille molemmille, herättäen paljon ajatuksia ja odotuksia tulevaisuudelle! Meidän tanssiura saattaa alkaa jo tänä kesänä, nyt on enää vain aika hioa koreografia kuntoon ja alkaa lähetellä ilmoittautumisia! 🙂
Kuvat © Saila Rappumäki (lukee kuvissa), Peksu (ne joissa on minun nimeni) ja Laura Lindeman (ne, joissa ei lue mitään).
