• Lisää hehkutusta

    Tässä vielä poseerauskuvia, rakennekuva otettu Toller Showssa mutta aivan päivän alussa, kun Eino jaksoi seisoa hyvin ja kantaa itseään. Ruusukekuva on otettu eilen illalla pihaltamme. Tarkoitus oli ripustaa mahdollisimman moni ruusuke Einoon, mutta eipä siihen SERT ruusukkeen jälkeen enää muita mahtunut. 😀 Toller Shown palkinnot ja ruusukkeet olivat kyllä upeita! Kiertopalkinnoksi saimme vuolukivestä tehdyn upean kellon, ja kansion johon jokainen ROP-juniori tittelin voittaja täyttää sivun voittajakoirasta.

    Toller Show tulokset ja kuvat.

    Pääsimme mukaan Vakka-Suomen noutajien treeniryhmään, joten taipparitreenit etenevät vihdoin myös! Näytin myös äsken Einolle kanidamia ensimmäistä kertaa (dami, jonka päälle on kääräisty kaninnahka), ja hetken ihmettelyn jälkeen se tuotiin käteen. On tuo vaan ihan paras pieni noutaja <3

  • Retkeilykoira

    Näyttelyiden jälkeen suuntasimme Mussaloon, jossa isäni oli camping-alueella. Ilta meni siinä, että Eino sai käydä vähän uimassa, ja sitten saikin olla häkissä nukkumassa meidän syödessä. Eino alkoi haukkumaan jokaiselle ohikulkijalle, jolloin kaikki muut paitsi meihin osoittava seinä peitettiin. Väsymys aiheutti Einolle sen, ettei tämä viitsinyt tarkistaa onko oikeasti kyseessä jokin hätä, ja varmuuden vuoksi haukkuu sitten ihan kunnolla ja vartioi asuntoautoa. Yö menikin todella hyvin sen ansiosta, että Eino oli niin väsynyt. Me nimittäin nukuimme kolmestaan teltassa!

    Eino nukkui koko ajan meidän välissä jalkopäädyssä tai sitten ihan naaman vieressä, ja yllättävän hyvin tuo pieni kippura siihen mahtui. Sunnuntaina katsoimmekin kaikkia eri vaellusreittejä joille mennä kolmestaan, telttailu ei nimittäin selkeästi tuottanut lainkaan vaikeuksia ja Eino oli kyllä oivallinen unikaveri, joka tekisi kyllä mieli ottaa sänkyyn mukaan nukkumaan!

    Sunnuntaina Eino jatkoi häkissä vahtimista ja kamalaa huutohaukkua ohikulkijoille (jonka jälkeen kaikki seinät laitettiin taas umpeen..), sai levätä kunnolla ja välillä tulla ulos vähän temppuilemaan ja kiertämään aluetta. Kävimme myös vieressä olevassa metsässä pienellä kävelyllä. Ruokailumme ajan Eino sai olla häkissä nukkumassa, ja kun sää alkoi lämmetä sai Eino käydä nopsaan uimassa ja viilentymässä. Iltapäivällä menimme sitten kaikki uimaan, Eino, minä, Peksu, Linda ja isäni. Eino kävi jokaisen luona järjestäen katsomassa että kaikki ovat kunnossa, ja välillä otin tämän rantaan tai syliin vedessä antaakseni tälle pienen tauon uimiseen.

    Voitte arvata, koira oli aivan rätti illalla kun vihdoin pääsimme kotiin, eikä palkintojen kanssa poseeraaminen oikein napannut. Niin Eino kuitenkin vielä raapaisi itsestään energiat poseeratakseen palkintojensa kanssa, ja tässä tosiaan ei ole edes kaikki palkinnot! Saa nähdä kauanko menee ennen kuin saamme kulutettua kaikki Einon voitot.

    Tilasin Tolleriyhdistykseltä kolme damia heittonarulla ja kanidamin, joiden avulla saadaan jälleen taipparitreenit kunnolla käyntiin. Saimme kuitenkin palkinnoksi myös kolmet damit, joten nyt kelpaa treenata! Voittodameissa on kuitenkin printattu Tolleriyhdistyksen logo, joten niitä tuskin raaskitaan ihan heti ottaa käyttöön..

    Tänään olimme aamulla demo-koirana Turun Murrella arkitottelevaisuusohjaaja-koulutuksessa, jossa tulevat ohjaajat saivat harjoitella kanssamme. Kyseisellä koulutuksella on mukana äitini, jonka vuoksi sinne tosiaan päädyimme! Raskaan viikonlopun vuoksi Einon kuppi kaatui useamman kerran eikä tämä jaksanut käsitellä asioita tavalliseen tapaansa, jonka vuoksi Eino muutaman kerran alkoi haukkua toisille koirille. Oli kuitenkin hauskaa olla jälleen “treenaamassa” tutussa hallissa, ja vielä niin että aiheena oli koiratanssi! Oli kuitenkin ihan hyvä, että liikkeet olivat tuttuja (ohjaajan kierto, pujottelu, pyörähdys) sillä Eino ei olisi jaksanut enää opetella mitään uutta. Niin mentiin pitämään hauskaa ja saatiin hyvää häiriötreeniä!

  • Toller Show 2018

    Lauantaina meillä oli Toller Show, joka on vuotuinen novascotiannoutajien erikoisnäyttely ja se järjestettiin tänä vuonna Harjavallassa. Lämmintä on riittänyt, joten näyttelytreenit ovat olleet vähissä ennen tätä koitosta! Kävimme perjantaina lyhyesti treenaamassa Moxyn, Jymyn ja Milon kanssa Maskussa, jonka jälkeen kävimme vielä nopeasti uimassa Einon kanssa kaksin. Porukalla olisi ollut liian suuri riski, että Eino väsyttää itsensä liikaa, joten mentiin ihan kaksin vain polskimaan. Perjantaina illalla menimme vielä Yläneelle, josta oli huomattavasti lyhyempi ajomatka Harjavaltaan kuin Turusta.

    Meidän kehän arvioitu alkamisaika oli 11, joten saavuimme Peksun ja Einon kanssa paikalle jo kympiltä. Lämpöä oli jo yli hellerajan siinä kohtaa, ja aika kauan virittelimmekin häkkiä Einolle sopivaksi. Kaikilta sivuilta blokattiin näkyvyys, että viileä ilma pysyy sisällä. Päälle laitettiin vielä avaruuspeitto, joka pitää viileän ilman sisällä ja lämpimän ilman ulkona häkistä. Häkin sisällä taas oli viilennysalusta ja jäädytettyjä vesipulloja jotka viilentävät sisäilmaa. Hetken aikaa kesti, että häkki viileni, mutta jo parin tunnin päästä häkki oli selkeästi monta astetta viileämpi kuin ulkoilma!

    Junnu-uroksia oli ilmoitettu näyttelyyn yhteensä 18 kappaletta, ollen suurin luokka koko näyttelyssä! Odotukset olivat siis aika matalalla, “kivaa jos saadaan ERI”, ja luokkasijoitus oli enemmän kuin mitä uskalsin toivoa. Tuomarina meillä oli hollantilainen tollerikasvattaja Chris Eelman, jolla oli todella tiukka linja junnu-luokassa ja tutki koirat tarkkaan ja huolellisesti. Tämä tarkoitti samalla sitä, että arvosteluissa kesti kauan ja odottelua tuli paljon odotettua enemmän. Einolla oli kuitenkin häkissä viileää ja kehän laidallakin oli varjoa niin, ettei paahtavassa auringossa tarvinnut seistä.

    Kun oli meidän vuoro mennä kehään, oli tuomari antanut meitä edeltäneelle 14. koiralle vain yhden ERIn (erinomainne), joten odotukset laskivat edelleen meidän astuessa kehään. Tuomari tuntui kuitenkin tykkäävän Einosta, ja Eino antoi myös kopeloida itsensä vaikka vähän tätä alkoikin jännittää vieraan ihmisen lähestyessä. Einon aristelu on jälleen hieman lisääntynyt, liekö pitkään jatkunut helle joka verottaa paljon Einon jaksamisesta vai mörköikä, sitä en tiedä. Eino jaksoi kuitenkin seistä upeasti vaikka ruohokenttä hohkasi kuumaa allamme, ja juoksi myös erittäin hyvin. Esiintyminen on ehdottomasti parantunut ja Eino myös nauttii siitä, tarkoittaahan näyttelyhihna aina superherkkuja! Yllätys oli kuitenkin suuri, kun tuomio meille sitten olikin ERI!! Hymyillen poistuttiin kehästä ja jäätiin odottamaan junnuluokan kilpailuluokkaa.

    Kilpailuluokassa oli kolme ERIn saanutta koiraa ja kaikki EHn (erittäin hyvä) saaneet koirat. Tuomari kulki useasti katsomassa kaikki läpi, pohti, juoksutti ja lopulta alkoi asettaa koiria palkintosijoille. 4. sijan sai EH:n saanut Irwlend Den Danel, 3. sijalle asetettiin Small Fetcher Onnekas Olli, ja lopulta tuomari asetti 2. sijalle koiran Aitoc’s Avon Gloria In Excelsis. Tämä tarkoitti, että Eino voitti kaikki muut 17 koiraa! En tiennyt miten päin olla, ja siinä onnellisena ja kiitollisena kättelin tuomaria, ja menimme 1. sijalle!! Tuomari jakoi vielä SAt (sertin arvoinen) jotka ovat menolippu PU-kehään (paras uros), ja ne jaettiin meille ja 2. sijan Excelle. Saimme JUK1 ja SA ruusukkeet kaiken lisäksi, ja hienoja ovatkin! JUK1 tarkoitti myös sitä, että pääsisimme kilpailemaan ROP-juniori tittelistä.

    Tämä tarkoitti myös sitä, että saisimme pitää jälkeläisluokan sillä Moxy oli saanut ERI SA, ja Einon sisarukset Nelma, Hilde ja Jymy saivat EH. Eino pääsi ennen PU-kehää häkkiin lepäämään, ja pitkä odottelu siitä tulikin. Sillä välin Moxy sai narttujen SERTin, ja Milo sijoitettiin valioissa kolmanneksi arvostelulla ERI SA! PU-kehässä oli lopulta 13 koiraa, Eino junnuluokan voittajana ensimmäisenä. Tuomari alkoi katsoa koiria läpi, ja sitten alkoi kätellä ihmisiä pois kehästä. Lopulta tuomari oli löytänyt urosten top-4 kärjen, ja me olimme yhä mukana porukassa! Tuomari katsoi vielä liikkeet juoksuttaen meitä ympäri, ja pareittain edestakaisin. Me saimme lopulta PU4 sijan, ja niin olimme 65 uroksen joukosta 4. paras!! Edellämme olivat ansaitusti paljon kehiä kiertäneet ja menestyksekkäät urokset, ja junnupoika Eino siellä osana tätä upeaa porukkaa.

    Kun kehäsihteeri alkoi kysellä sijoittuneilta kuka saa ottaa SERTin vastaan, alkoi jännittää uudelleen. Lopulta kun kaikki olivat sanoneet, että eivät saa ottaa SERTiä vastaan, tarkoitti se sitä, että Eino jo toisen SERTin, ja vielä tällaisesta valtavasta porukasta!! Kuvista saattaa nähdä millaisissa tunnelmissa siellä tuuletettiin palkintopaikalla ruusukkeen kera, ja kehän laidalta kuului myös hurrausta Sienna-Redin telttojen luota. Kauaa ei kuitenkaan ehtinyt tuuletella, sillä heti PU kehän jälkeen valittiin ROP-juniori. Ruusuke ja palkinnot siis jätettiin penkille kehän viereen, ja taas mentiin juoksemaan kehään!

    Emme olleet edes juosseet koko kierrosta, kun tuomari jo totesi päättäneensä voittajan, ja tämä käveli luoksemme ojentaen ROP-juniori ruusuketta!! Tästä hyvästä voitimme jälleen huiman määrän palkintoja, ruokaa ja leluja, herkkuja ja muuta tavaraa, upean vuolukivi-patsaan jossa on tolleri ja kiertopalkintoja! Ruusukkeita meillä oli viisi kappaletta, kaikki eri väreissä ja upeita. ROP-juniorikehän jälkeen Eino sai jälleen mennä lepäämään, sillä edessä oli vielä kasvattaja- ja jälkeläisryhmäkilpailut. Me Peksun kanssa siirtelimme Einon palkintosaalista autoon ja häkeille, ruusukkeet tietysti näkyville häkkiin.

    Odotellessa oli pariluokka, jossa kilpailivat Moxy & Jymy sekä Nelma & Hilde. Voittoa ei tullut kummallekaan, mutta Moxy & Jymy pääsivät ihan kärkikahinoihin! Eino oli aivan poikki kun tämän otin jälleen ulos häkistä kahta viimeistä kehää varten, eli ensin jälkeläisryhmään ja lopuksi vielä kasvattajaryhmään. Hienosti pieni poika jaksoi kuitenkin poseerata vielä sen verran, että meidät valittiin 3 jälkeläisryhmän joukosta parhaaksi! Kasvattajaluokassa oli yhteensä 9 osallistujaa, mutta kyllä Sienna-Red vain sieltäkin nostettiin voittajiksi!! Tuomarin oli todella vaikuttunut siitä, että kaikki koirat olivat eri yhdistelmistä sanoen kasvattajan voivan olla todella ylpeä kasvatustyöstään. Kasvattajaryhmässä oli Milo, Eino, Noomi ja Moxy. Väsymys näkyi joka koirassa ja kuvista näki, etteivät koirat enää jaksaneet seistä paikallaan, mutta päivä oli ollut todella pitkä.

    Eino jaksoi poseerata vielä lopuksi häkin luona ruusukkeiden kanssa urheasti. Päivän saldo oli lopulta: ERI JUK1 PU4 SERT ROP-juniori, ja Eino oli mukana voittamassa tittelit BIS-jälkeläisryhmä ja BIS-kasvattaja.

    Arvostelu Chris Eelman:
    14 months, lovely head, good eyes, lacking tiny bit under the eyes, muzzle a bit round. Good neck, straight back. Well angulated, good coat, well developed body. Tiny bit long in loin. Nice color, good coat. Good mover.

  • Mökkiviikonloppu

    Vietimme viime viikonlopun Jurmossa, pienessä saaressa Ahvenanmaalla. Menimme mökille kokoonpanolla minä, Peksu ja Eino, ja mukaan tulivat myös äitini, Timo ja Gizmo. Matkamme alkoi perjantaina iltapäivällä ja tulimme kotiin jälleen sunnuntaina illalla. Koko edeltävän viikon olemme tavanneet äitini ja Gizmon kanssa, jotta pojat hieman tottuisivat toisiinsa eikä välejä aleta selvittämään kallioisessa ja epätasaisessa maastossa Jurmossa. Meno parani nopeasti viikon aikana aina tapaamistemme yhteydessä, ja välit saatiin selvitettyä. Meno näytti lähinnä rajojen testaamiselta ja nuorten urosten kukkoilulta, mutta kun kumpikaan ei ole tippaakaan agressiivinen, uskallettiin mennä porukalla mökille.

    Mökkireissuamme oli myös määrittelemässä osteopaattikäyntimme, jonka perusteella tehtiin myös päätös lykätä aktiivista treenaamista ja kilpailemista vielä toistaiseksi. Eino on ehdottomasti paljon parempi, tuloksia on saatu todella paljon aikaan kuluneiden kuukausien aikana! Vaikka emme olleet samalla osteopaatilla, huomasin itse huomattavan eron Einossa. Diagnoosini oli myös osunut oikeaan: Eino on huomattavasti paremmassa kunnossa, mutta edelleen jumissa. Eino ei kuitenkaan ollut jumissa takapäästään, vaan oli varsin hyvässä kunnossa! Ongelmia teetti etupää ja niska, ja varsinkaan etupäätä Eino ei meinannut antaa hoitaa. Einolla oli outo ontumiskohtaus joitain viikkoja sitten, joka näkyi nyt osteopaatin käsittelyssä. Tilannetta ei myöskään suinkaan helpottanut se, että koira meni hyppäämään kalliolta alas, ja kun ei saanutkaan pidettyä itseään pystyssä, otettiin osuma vastaan pään ja etuosan avustuksella…

    Osteopaatin kanssa keskustelimme juuri meidän kilpauramme käynnistämisestä ja aktiivisesta treenaamisesta. Kun kerroin Einon olleen oikeastaan vain vähemmän juminen treeniemme jälkeen, saimme luvan hissuksiin treenata ja hitaasti lisätä treenejä. Mökkiviikonloppumme jälkeen Eino ei ole kuitenkaan ollut mitenkään enempää juminen, oikeastaan vähemmän aristellut kohtia joita on aiemmin aristellut, uskon että liikunta – ja pienenä osana treeni – tekee vain hyvää Einolle ja tämän parantumiselle. Meillä on uusi aika 3.8. jolloin menemme katsomaan miten Eino on kolmen viikon aikana lähtenyt paranemaan.

    Mökillä meni kaikki hyvin, vietimme rennon viikonlopun ja kunhan pojat saivat arvojärjestyksensä selvitettyä ei ongelmia enää tullut. Pojat saivat hyvin setvittyä myös vedessä kenen keppi siinä oikein on (Gizmon..), ja muutamat takaa-ajotkin nähtiin! Muuten ei leikkimistä tai painimista ollut, joten treenit jatkossa tulevat onnistumaan hyvin ilman jatkuvaa tarvetta päästä leikkimään ja painimaan. Eino kehittyi myös huimasti leikkien ohella, sillä perjantaina vielä kipiin kompuroiva ja jälkeen jäävä tolleri tuli ketterämmäksi ja nopeammaksi liikkujaksi tuossa epätasaisessa maastossa.

    Perjantaina ja lauantaina pojat pääsivät myös uimaan niin paljon kuin halusivat, ja Einokin yllätti jaksamalla uida todella pitkiä pätkiä! Pitkiä pätkiä tuli kun menimme Peksun kanssa uimaan (tai siis, minä kyllä vain kahlasin ja nopeasti kastauduin kylmässä vedessä…) tulivat koirat tietty mukaan. Eino onnistui myös pariin otteeseen varastamaan Gizmolta kepin, jolloin piti hieman pidemmän kaavan kautta kierrellä ja etsiä kohtaa mistä pääsee ylös, eikä vastassa ole heti Gizmoa ottamassa keppiä takaisin…

    Mökki sijaitsee paikalla, jossa ei ole naapureina muita kuin lehmiä. Pariin otteeseen koirat kuulivat nämä metsässä rymistelemässä, ja liikkeistä piti ilmoittaa kovalla melskeellä. Gizmo on ottanut tällinsä aidasta jo pari vuotta sitten, mutta Eino ei ole vielä oppinut välttämään sähköaitoja. Tämä totteli kuitenkin yllättävän hyvin käskyjä tulla pois aidalta, eikä ihmeen kaupalla saanut sähköiskua kun käväisi aidan toisella puolen nopeasti.

    Sunnuntaina veden pintaan alkoi muodostua sinilevää, ja pieni säikähdys koettiin myös kun Eino oli juuri ennen uinut vedessä. Sinilevä taisi kuitenkin nousta juuri sillä välillä kun pidimme pienen tauon vesinoudoistamme (pitkästä aikaa treeniä dameilla!), sillä huomasin sen heti samasta kohtaa josta olin heittänyt damit Einolle jo pariin otteeseen aiemmin, enkä aiemmin ollut nähnyt levää. Varmuutta ei saatu muuten kuin sillä, ettei Einolle tullut mitään oireita. Vettä rakastavana koirana Einolla oli myös varsin nyrpeä vastaanotto sadevedelle jota tämän päälle kaadettiin, kun huuhtelin tämän merivedestä, mutta otti kiltisti vastaan pesun.

    Sinileväsäikähdys söi hieman sitä onnistumisen tunnetta jonka Einon kanssa sain kokea, mutta olen silti ylpeä pienestä noutajastani. Teimme nimittäin todella vaikeita harjoituksia, joissa Eino jäi rannalle odottamaan, ja minä kävelin laiturille muutaman metrin päähän. Heitin damin, ja vasta vapautuksen jälkeen Eino sai noutaa damin! Kerran tämä nousi kun noutovietti oli voittaa, mutta pysähtyi kuitenkin käskystä! Niin upea suoritus Einolta ja hienoa malttamista, vielä kun saatiin damit melkein joka kerta käteen tuotuna.

    Lopun päivää pojat saivatkin olla aidan takana eivätkä päässeet uimaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Kun äitini kävi tarkastamassa sinileväepäilyni, jäimme Einon kanssa odottamaan kauemmas rannasta mökin edustalle. Eino oikein tärisi malttamattomuudesta mennä uimaan, edes sisällä uliseva Gizmo ei saanut Einoa kääntämään katsetta pois vedestä. Sinileväsäikähdyksen ja lämmön vuoksi suunnittelemamme koiratanssitreenit aamulle saivat myös jäädä. Saimme kuitenkin minulle ja Einolle koreografian parempaan kuntoon, ja tänään sain myös musiikin tuunattua oikean mittaiseksi ja valmiiksi kilpailuita varten! Nyt enää viimeisiä viilauksia koreografiaan ja olemme valmiit kilpailemaan.

    Saarella on myös ollut tämän kesän aikana punkkeja riesaksi asti, mutta tänä viikonloppuna punkkeja ei näkynyt kuin kaksi! Yksi minun päälläni kävelemässä, yksi Gizmon turkissa. Einossa oli Bayvantic punkkilitkut niskassa, enkä siksi kovin tarkkaan tätä katsonut punkkien varalta läpi eilen illalla palattuamme reissusta. Tänään palattuani töistä Eino kellahti selälleen, ja sieltä karvojen seasta löytyi punkki räpiköimässä. Bayvantic ei siis ihan kestänyt kolmea uintipäivää, hyvä tietää vastaisuuden varalle ettei liian suuria toiveita ja vaatimuksia aseta sille…

    Ilmoitin Einon myös tänään ensimmäisiin virallisiin rally-tokokilpailuihin, elokuun lopulle 25.8. järjestettäviin tollereiden mestaruuskilpailuihin. Oikeat mestaruuskilpailut mittelöidään mestaruusluokassa, mutta koska muutkin luokat järjestetään, en vain pystynyt vastustamaan kiusausta osallistua! Kyseessä tulee myös olemaan ensimmäinen virallinen starttimme, heti lähdetään liikkeelle vaatimattomasti tollereiden mestaruuskilpailuissa… Olemme myös esiintymässä 5.8. Kupittaalla Seikkailupuistossa pidettävissä päättäjäisissä, esiintyen osana koiratanssiporukkaa jota siihen ollaan kerätty. Kyseessä tulee olemaan ensimmäinen esiintyminen koreografiallamme, ja on ihan mukavaa että se esitetään todella haastavassa ympäristössä nurmella lasten ollessa aivan vieressä, ilman että sitä oikeasti arvostellaan kilpasuorituksena!

    Kuvia meidän reissusta löytyy lisää täältä, ja vaikka yritin karsia, on kuvia silti hieman vajaat sata kappaletta kansiossa… Alla vielä kuva siitä miten Gizmo hyppäsi Einon perässä automme takaluukkuun autoja pakatessa, ja miten fiksusti osaavat käyttäytyä toistensa seurassa!

  • Rally-tokotaituri Eino!

    Kävimme viime viikolla kääntymässä mätsäreissä, eikä tulokset kyllä mitenkään päätä huimanneet. Siitä saatiin kuitenkin paljon arvokasta oppia ja lisää kokemuksia Einolle, vaikka ne eivät niin hyviä olleetkaan. Jouduimme siis epäselvän ilmoituksen vuoksi lähtemään täysin kylmiltään kehään, joka tarkoitti sitä, ettei Eino ollut ehtinyt oikein fiilistelemään tunnelmaa etukäteen, vaan otettiin käytännössä autosta suoraan kehään. Haukkuvat koirat kehän laidalla saivatkin Einon hieman jännittämään, ja kun itsekin olin hieman jännittynyt ja stressaantunut nopeasta tilanteesta, meni se siihen ettei Eino ollut antaa tuomarin edes koskea! Tajusin, että näin meni myös Turun näyttelyissä; häkistä kehään ilman lämmittelyä, mitä kaikissa muissa tapahtumissa olemme ehtineet tekemään. Lopulta tuomari sai koskea Einoon kun siinä hetken henglailtiin, hampaatkin katsottiin oikein hyvin lopulta.

    Olen huomannut, että kun Einoa paineistaa, se menee tavallaan lukkoon eikä enää handlaa tilannetta vaan pyrkii vain pois. Jos yrittää pakottaa, menee koira entistä pahemmin solmuun. Olimme lopulta sinisten neljänsiä, mutta suoritus jäi silti harmittamaan. Eilen illalla olimme kaikki kolme lenkillä, ja otimme pienen “mittatikku”-harjoituksen, eli minä seisotin Einoa ja Peksu asetti kepin tämän selälle. Alun epäilyn jälkeen Eino kesti kepin hienosti niin selältä kuin kyljiltä. Tällä viikolla on jo seuraavat mätsärit tiedossa, ja otan mukaani jonkin esineen esittämään mittatikkua että saadaan myös vieraan ihmisen “mittatikku”-käsittely aikaiseksi.

    Eilen olimme myös pitkästä aikaa rally-tokon merkeissä tapahtumassa, nimittäin Koirankota järjesti epäviralliset rally-tokokilpailut! Osallistuimme kahteen luokkaan, nami-ALO ja ALO. Omatoimitreenimme ovat onnistuneet mahtavasti edeltävällä viikolla, ja minulla oli todella hyvä fiilis tulevaan kilpailuun. Samalla minua jännitti aivan tajuttomasti tuleva kilpailu, ja olen tarkkaillut Einon jokaista askelmaa, näkyykö epäpuhtautta, onko koira kunnossa ja voidaanko varmasti mennä kisaamaan. Niin kuitenkin matkasimme kaikki kolme kilpailuihin sunnuntaiaamuna. Nami-ALO oli ensimmäinen luokista, ja olimme sen 7. koirakko. Siinä olisi siis mukavasti aikaa virittää Eino oikealle taajuudelle ennen suoritusta. Rata oli oikein mukava näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ensimmäinen reaktio oli, että onpa ahdas! Liikkeitä oli 10, eli ihan normaalin radan verran.

    Lämppä meni myös loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka alkuun Eino sinkoilikin joka suuntaan ja halusi tutustua jokaiseen paikalla olevaan koiraan. Keskittyminen löytyi kuitenkin sieltä jostain lopulta, ja minulla oli todella hyvä fiilis kun lähdimme suorittamaan rataa. Eino oli kyllä todella taitava, ja meillä todella oli hauskaa rataa suorittaessa! Oli täyskäännöstä, eteen istumista, pujottelua ja koiran kiertämistä, vähän kaikkea löytyi radalta ja ihan hyvin ne myös mahtui suorittamaan eikä rata enää ollutkaan ahdas. Pujottelun välit olivat paljon kapeammat kuin mitä meillä treeneissä on ollut, mutta sekään ei ollut ongelma, vaan Eino työskenteli mahtavasti. Muutamat palkat annoin radalla, mutta muuten Einolle riitti vain ajatus siitä että minulla on palkkaa, vaikka ei niitä heti saanutkaan.

    Yksi virhe meille sattui loppuun, kun kylttinä oli liikkeestä maahanmeno. Eino teki siihen sellaisen istu-maahan-istu liikesarjan ihan itsekseen, ja katsahdin siitä sitten tuomariin todetakseni, että uusimme tämän liikkeen. Toisella yrittämällä liike meni oikein, Eino ampaisi maahan heti käskyn saatuaan. Maalin jälkeen kävelimme ulos radalta, ja siitä alkoi bileet Einolle. Tiesin, että tästä tuli tulos (saatiin yli 70p), ja se tuntui hyvältä! Muutamat mokat sinne radalle mahtui ja yksi virhe, mutta pisteitä ei tulisi lähtemään niin paljoa ettei tulosta tulisi. Einokin innostui niin paljon, että olimme hetken rally-tokokisan viihdenumero kun tämä hyppäsi selkä edellä syliini ja alkoi siinä kiemurtelemaan. Alla olevasta kuvasta voi huomata kumpi on se, jolla on ihan hulvatonta ja kumpi yrittää pitää molemmat pystyssä.. Laitoin sitten Einon häkkiin pienten halihetkien jälkeen, ja jäätiin odottelemaan tuloksia.

    Tulosten kertominen olikin täynnä yllätyksiä. Eino oli nimittäin häkissä odottamassa tuloksia, sillä en uskonut meidän pääsevän sijoille. Ja sijoille emme päässeetkään, mutta saimme silti tuomarin jakaman tuomarin suosikki -palkinnon! Kommentti “Todella hienoa tekemistä!” lämmitti mieltä, ja häkeltyneenä TS-sijasta sekä meidän huimasta 96 pisteestä otin koiran häkistä ja menimme poseeraamaan muiden vierelle. Pisteissä tuli noin 40 pisteen hyppy viime tuloksiin, todella suuri harppaus ja niin paljon parempi suoritus verrattuna kevään kisoihin! Koira oli monta kuukautta nuorempi silloin, mutta treenasimme sentään aktiivisesti ja nyt menimme viikon pikatreenillä kisoihin kiskomaan huiput pisteet.

    ALO luokkaan rata muuttui hieman, ja sinne tuli astetta vaativampia liikkeitä mukaan. Siellä oli muun muassa 360 asteen käännökset vasemmalle ja oikealle, ja hitaasti-kyltti, jonka jälkeen liikkumisen tulee hidastua. Hitaasti kävelyä emme ole treenanneet kuin hetkittäin aina välillä, ja emme kertaakaan kuluneen viikon aikana. Kokonaisuudessaan treeniä kyseiselle liikkeelle on sen 5min ehkä, koko Einon elämän ajalta. Noh, ihan hyvin sen pohjilta voi mennä kisailemaan!

    Einolta oli hieman jo veto pois tässä kohtaa pitkän päivän vuoksi, ja se tuntui meidän suorituksessa. Se ei niinkään näkynyt muuten kuin Eino tapasi hieman karata sivultani turhan kauas ja kerran jäi katsomaan kehän ulkopuolelle. Tästä tulikin -1p puutteellisesta yhteistyöstä. Palkattomuus ei tuntunut vaikuttavan Einoon mitenkään. Meillä oli kyllä edelleen hauskaa, liikkeet suoritettiin puhtaasti ja kun nameja ei voinut käyttää, kehuin Einoa todella innostavasti sen sijaan. Meille sattui myös tällä radalla virhe, sillä 360 asteen käännöksessä vasemmalle Eino istahti kesken liikkeen pikaisesti. Huomasin sen radalla, mutta jostain syystä en silti heti tokaissut, että uusimme liikkeen. Eipä siinä olisi ollut paljoa tilaakaan, ja se olisi mennyt paikallaan pyörimiseksi, joten olen ihan tyytyväinen päätökseeni. Radan jälkeen Eino sai paljon nameja ja huomiota, Eino oli jaksanut todella hyvin koko päivän ja teki todella reippaasti töitä koko ajan.

    ALO luokasta saimme tulokseksi 89p, eikä sijoille tällä kertaa ollut asiaa. Olin kuitenkin enemmän kuin onnellinen päivän saavutuksista, eikä syksyllä rally-tokokisoissa starttaaminen tuntunut enää niin mahdottomalta ajatukselta. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että oikealla vireellä ja ohjaajan pysyessä kasassa saamme ALO luokan nopeasti hoidettua alta pois, mutta eipä se liikkeiden osaaminen tarkoita sitä että sieltä oikeasti tulosta tulisi. Jäämme kuitenkin odottamaan mitä osteopaatti Jarna Uusitalo sanoo Einosta perjantaina, kun menemme hänen hoitoonsa! Tämä käynti tulee määrittelemään aletaanko treenaamaan jälleen hieman aktiivisemmin vai saako Eino jatkaa lomailua vielä toistaiseksi.