-
Ensimmäiset rally-toko kilpailut
Lähes kolme viikkoa on jälleen vierähtänyt viime päivityksestäni, ja paljon on jälleen tapahtunut. Olemme treenanneet ahkerasti, kävimme Yläneellä ja muutenkin käyneet ahkerasti metsässä niin, että Eino on päässyt juoksemaan vapaana. Einon tuhoamis-vaihe jyllää edelleen, joskin on hellittänyt kun tälle on jättänyt luun ja heittänyt aamiaiset lattialle “etsittäväksi”. Kävimme myös fysioterapiassa jokunen viikko sitten, ja ei ihme että takakulmaukset olivat hetken aikaa hukassa! Eino oli täynnä jumeja, joita hieman yliajalle korjailtiin ja availtiin. Käsittelyn jälkeen pojalla oli jalat hakusessa, ja saatiin ohjeeksi pitää hihnassa parin päivän ajan jotta Eino löytää jalkansa jälleen (eikä esimerkiksi yritä hypätä kovassa vauhdissa, eivätkä jalat toimikaan oletetulla tavalla) sekä “näyttely ravuuttaa” parin viikon ajan, että Eino saa kunnolla ojennettua jalkansa taakse ja alkaa hakea jaloilleen asentoa takaata. Muutaman päivän päästä otimme 8kk seisotuskuvan, joka näyttää, että tuloksia todella on tullut ja Eino näyttää jälleen sille kuin kuuluukin. Kuva löytyy Eino-välilehdestä.
Treeneissä on mennyt hyvin, vaikka jotenkin olen jumahtanut opastamaan Einoa turhan paljon liikkeissä ja “varmistelen” liikaa, että liikkeet todella menevät läpi. Esimerkiksi sivulle- ja eteentulot teen todella ohjatusti, vaikka tällä treenimäärällä pitäisi osata jo vähentää käsiliikkeitä ja antaa Einon itse tajuta mitä tältä pyydetään. Seuruu ei myöskään ole ollut kovin vahvaa, vaan olen sortunut houkuttelemaan Einoa turhan paljon siinäkin. Treeneissä tästä onkin tullut sanomista, kun olemme tehneet ratatreeniä. Viime treeneissä olimme Turun Murren tilojen toisella puolella tekemässä ratatreeniä, eli Einolle täysin uudessa hallissa ja tilassa. Eino kuunteli hyvin, hieman motivaatio loppui radan loppua kohden ja tämä jäi haistelemaan parissa kohdassa, mutta todella vähän loppujen lopuksi. Tämä antoi hyvän tuntuman viikonlopun kisoja varten, jotka kävimme suorittamassa tänään!
Eino on viimeisten päivien aikana alkanut selvästi ymmärtämään enemmän tyttöjen ja eri hajujen päälle, joka näkyy lenkeillä kiskomisella ja sillä, ettei tämä oikein malta irrota näiltä hajuilta pitkänkään haistelun päätteeksi. Odotukseni kisoihin eivät siis olleet kovin korkealla, tai ainakin oli odotettua, että haisteluksi se menisi. Lisäksi kyseessä oli jälleen aivan uusi tilanne Einolle, vieras halli vierailla koirilla. Kyseessä olivat tosiaan rally-tokon epäviralliset kilpailut Raisiossa Raision Koirakoulussa, nami-ALO luokka joka on siis alokas-luokka, jossa koiraansa saa palkata kilpailusuorituksen aikana. Osallistuminen tehtiin todella lyhyellä mietinnällä, kun vain satuin yhtäkkiä löytämään nämä kilpailut. Olen myös osallistunut Turussa 20.2. järjestettäviin kilpailuihin, eli seuraavat kilpailut on jo merkitty kalenteriin!
Rata oli todella hyvä ja selkeä, mutta haastava ja pitkä (tai siis, ihan normaalin mittainen 13. tehtävällä, mutta meille se oli pitkä). Tässä linkki rataan. Siinä oli monipuolisesti eri liikkeitä ja tehtäviä, ja kun sai mennä tutustumaan rataan, kävin sen moneen otteeseen läpi kerratakseni itselleni kaikki ne kohdat, joiden ajattelin olevan meille ja erityisesti minulle vaikeita. Treenasimme hieman ennen vuoroamme, muistuttelin Einolle paikallaoloja ja käännöksiä ennen kuin meidän vuoromme koitti. Ja se meni aivan odotusten mukaisesti, eli haistellen ja hieman hakien. Olen todella tyytyväinen suoritukseemme, sillä haisteluista huolimatta Eino teki todella hyvin silloin, kun oli mukanani ja keskittyi tehtävään. Meille tuli kyllä aika montakin virhettä radalla, yhteensä 40 pistettä tuli miinusta väärin suoritetuista tehtävistä. Uusin pariin otteeseen tehtävät jotka menivät pieleen, mutta uusimisen jälkeenkin ne menivät virheellisesti.
Virheitä tuli muun muassa siitä, että liike, jossa piti mennä liikkeestä maahan (3.) ja siitä suoraan liikkeelle, Eino ehti nousta istumaan ja vasta sitten lähti liikkeelle. Saimme myös virhepisteitä meidän bravuurimme, eli liikkeestä jossa koira jää paikalleen omistajan kiertäessä koiran (10.), Eino oli lähtemässä mukaani kun lähdin kiertämään tätä. Oli meillä kuitenkin hyviäkin hetkiä, sillä seuruu oli parempaa kuin koskaan ennen! Treeneissä se ei mielestäni ole näyttänyt noin hyvältä. Eino myös jaksoi koko radan loppuun hyvin, teki liikkeet nopeasti ja tuli pois hajuilta jatkaen sen jälkeen seuruussa hajun ohi. Meillä meni myös erityisen hyvin mielestäni liike 6. jossa koira tulee ensin eteen, ja sitten oikealta puolelta sivulle josta jatkuu seuruu. Pujottelun me suoritimme myös hyvin, ja käännökset menivät paria haistelua lukuun ottamatta todella hyvin.
Yhteensä saimme 50 pistettä eli puolet kaikista mahdollisista pisteistä (50p/100p), jolloin tuloksemme oli hylätty (kaikki alle 70 pisteen suoritukset ovat hylättyjä). 4 virhepistettä tuli kiristyneestä taluttimesta (-1p/kiristynyt hihna), sekä siksi että itse kiristin sitä liikaa kuin myös Einon haisteluiden vuoksi. Kuusi virhepistettä tuli liikkeen uusimisesta (-3p/uusiminen) ja kymmenen virhepistettä lähti jokaisesta virheellisesti suoritetusta liikkeestä. Olen hieman yllättynyt ettei virhettä tullut siitä, kun hihna meni Einon toisen etujalan alle hetkeksi, sillä se selkeästi vaikutti suoritukseemme ja Einon liikkeeseen. Ei kuitenkaan ilmeisesti virheen verran! Talutinta ei kuitenkaan saa ottaa pois jalan alta, sillä koiraan koskemisesta tulee hylkäys. Jatkossa täytyy olla tarkempi hihnan kanssa, sekä siitä ettei se kiristy ja siitä, ettei se mene jalan alle. Kommenteiksi saimme “Iloinen ohjaus 🙂 Uusi paikka uudet hajut, tsemppiä treeneihin!“.
Tästä jäi todella hyvä fiilis, ja innolla odotan jo seuraavia kilpailujamme! Einon käyttäytyminen muuten kisapaikalla meni ihan hyvin, vaikka vähän tästä lähti ääntä vinkumisen ja haukkumisen muodossa. Silloin vasta ääntä lähtikin, kun Eino pääsi tutustumaan meidän vieressämme olevaan sievään kooikerhondje-narttuun, eikä Eino meinannut pysyä enää pöksyissään sen jälkeen. Kesti melko pitkän aikaa että Eino palautui tästä, mutta muun aikaa Eino joko odotti käskyä tai oli pitkällään muiden kulkiessa ohitse. Kisapaikan 2. kuva minusta ja Einosta on Peksun ottama.
-
Enemmän ja vähemmän onnistuneita treenejä
Nyt on jälleen kulunut sen verran pitkä aika viime kirjoituksesta, että en edes enää muista mitä kaikkea olemme Einon kanssa tehneet! Välissä on ollut muuton viimeistelyt, rally-tokon lyhyt kurssi ja joulukin vielä. Kohta saadaan pakata koko vuosi pakettiin kun vuosi vaihtuu vain muutaman päivän päästä.
Eino on nyt asettunut paremmin uuteen kotiimme, haukahtelut ovat vähentyneet eikä jokaisesta kolahduksesta ilmoiteta enää niin herkästi kuin alkuun. Eino on edelleen enemmän valppaana ja valmiustilassa, mutta eiköhän viimeisetkin haukahtelut saada unholaan pian! Asioiden syöminen on pahentunut, joka nyt taitaakin olla ihan stressiä eikä närästystä mitä aiemmin mietin, ainakaan mitä tulee narulelujen syömisen kanssa. Tällä hetkellä Einolla on vain muoviset lelut käytössä, joista tämä ei saa purtua irti palasia. Toivottavasti tämä syömis-vaihe on jokin ohitse menevä teini-pojan juttu, sillä kaikki pienemmät palaset mistä vain nielaistaan, eikä syljetä ulos. Tämä siis tarkoitti sitä, että tässä jokin aika sitten Einolta oksennutettiin vetyperoksidin avustuksella kenkä ulos tämän sisuksista, poika kun oli sellaisen keksinyt syötäväkseen!
Takaisin kuitenkin rally-tokoon, jossa olemme nyt ihan rally-tokon ryhmässä, alkeet loppuivat marraskuussa. Siellä olemme pärjänneet hyvin, mitä nyt ratatreeneissä hajut ovat vieneet Einon kiinnostuksen mennessään. Tämä on erityisen ärsyttävää siksi, että treenatessamme omalla paikalla Eino tottelee täydellisesti, mutta kun päästään pidemmälle halliin ei tätä kiinnosta enää lainkaan mitä minä tälle sanon. Noh, toivottavasti tämäkin menee ohi, ja seuraaviin treeneihin osasin ottaa paremmat namit mukaan! Menimme myös itsenäisyyspäivänä katsomaan äitini kanssa valkoistenpaimenkoirien rally-tokon mestaruutta, jossa oli toki muitakin rotuja edustettuna. Tämä oli todella silmiä avaavaa, sain kysyttyä paljon säännöistä ja liikkeistä jotka jäivät askarruttamaan mieltä, ja ennen kaikkea sain nähdä että ei se muillakaan aina ihan putkeen mene. Tämä vei todella paljon omaa jännitystä pois, vaikka eihän kisat ole meille lainkaan ajankohtaisia vielä (3kk vielä niin saataisiin osallistua, mutta mennään kyllä mölleihin ensin treenaamaan ennen virallisia).
Kisojen jälkeen menimme viettämään itsenäisyyspäivää äitini ja tämän avomiehen Timon luokse, Eino tietty mukana leikkimään Gizmon kanssa! Menimme yhteiselle lenkille, ensimmäistä kertaa niin että olimme oikeasti lenkillä eikä niin, että pojat saivat painia sisätiloissa niin, että näitä voi vahtia hieman paremmin. Lenkki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, Eino osasi väistää sopivasti Gizmoa joka pystyisi mennen tullen kaatanut pienemmän leikkikumppaninsa. Ulkona leikkimisestä ei oikein tullut mitään, vain takaa-ajoleikkejä eikä lainkaan painia. Takaa-ajossakin Eino on vielä aivan onnettoman hidas, eikä saanut Gizmoa kiinni vaikka kuinka yritti pinkoa lumihangessa. Kun olimme kiertäneet lenkin, menimme sisätiloihin syömään. Pojat jatkoivat leikkiä, Eino ei antanut hetkenkään rauhaa Gizmolle vaan oli koko ajan haastamassa uudestaan leikkiin. Nätisti nämä kyllä leikkivät, mutta hieman voisi rauhoittua välillä! Tämän postauksen kuvat ovat tältä kyseiseltä lenkiltä, Timon käsialaa. Pimeys hieman vaikeutti ja teki olosuhteista haastavampia, mutta kuvista paistaa joka tapauksessa koirien into ja hauskuus!
Jouluaattona menimme aamulla joulupuurolle äitini luokse, jossa pojat pääsivät jälleen leikkimään sen parin tunnin ajan mitä siellä vietimme. Lähdimme jouluaattona illalla ajamaan Yläneelle, jossa vietimme pari päivää ja menimme Einon kanssa pitkille lenkeille ja tämä sai juosta vapaana niin paljon kun halusi. Tapaninpäivänä tulimme takaisin Turkuun, ihan vain huomataksemme että Einon lelut jäivät Yläneelle! Noh, tänään päivällä ennen töihin lähtöä menimme viereiseen Mustiin ja Mirriin hakemaan lelua tuholaiselle, jotta tällä olisi edes yksi sallittu pureskeltava esine…
Yläneellä pidimme Einon kanssa pienen treenituokion dameilla, joka ei mennyt ihan odotusteni mukaisesti. Jossain kaukaisuudessa haukkui koira josta Eino otti todella paljon häiriötä, eikä siten pystynyt keskittymään lainkaan tekemiseemme. Tämän lisäksi minäkään en oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, joten treenit jäivät hieman pliisuiksi. Eino teki joka tapauksessa pari todella hienoa noutoa tehdessämme muisti-noutoa, tämä toi damin suoraan minulle ja sai palkan vastalahjaksi. Tarkoituksena olisi tehdä varis-treenit tässä ennen koulun alkua ainakin kertaalleen, niitäkin kun olisi pitänyt olla jo monet viime treenien jälkeen!
Ennen vuoden vaihdetta pitänee vielä tehdä kooste vuodesta 2018 ja suunnitelmat vuodelle 2018, jos tässä hulinassa sen vielä ehdin. 🙂
-
Ei enää niin pieni pentu
Viimeisestä päivityksestä on mennyt hävyttömän kauan aikaa, mutta jospa nyt taas tulisi raapusteltua tännekin meidän päivityksiä. Koulunkäynti olikin hieman rankempaa yliopistossa verrattuna ammattikorkeaan, eikä näin suoraan maisterivaiheeseen hypänneelle anneta armoa vaan armottomat deadlinet lätkäistiin jo heti ensimmäisellä viikolla eri tehtäviin. Nyt alkaa kuitenkin helpottaa, joten enköhän pääse päivittämään blogiakin taas tasaisempaan tahtiin. Eino on kasvanut aivan hurjaa vauhtia, tämä oli jo 14 viikkoisena lähes aikuisen nartun kokoinen ja nyt päivää vaille 18 viikkoisena menee varmasti jo yli korkeudessa. Samaten tassut olivat samaa kokoluokkaa nartun kanssa ja pää oli vain hieman pienempi – Einosta ei ole tulossa mikään pikkupoika… Veljesten täyttäessä 14 viikkoa kävimme kylässä Benitan, meidän kasvattajan luona, jossa pääsin vertaamaan Einoa aikuisiin. Siellä pääsin myös ihastelemaan pikkuisia 4 viikkoisia pentuja, ja oli vaikea kuvitella, että Eino olisi ollut joskus yhtä pieni ja hauras!
Olemme tässä välissä myös ehtineet käydä hakemassa 16 viikkoisen rokotukset, ja painoksi mitattiin 12 kiloa. Jymyn veljen omistaja Susanne oli jutellut jo aiemmin siitä, että rabies-rokote suositellaan otettavan eri aikaan 4-rokotteen kanssa, ja kysyi jos tehdään näin Einonkin kanssa. Itse en ollut edes tiennyt tästä suosituksesta, mutta tietty jos se pennulle vain on parempi niin erikseen vain. Ja hyvä näin! Rokotteet käytiin hakemassa maanantaina, tiistaina Eino söi huonosti ja oli hieman vaisu treeneissämme ja oli oksentaa autoon (jotain, mitä Eino ei ole kertaakaan tehnyt), keskiviikkona Eino ei vieläkään syönyt ruokaansa ja huolekseni keskiviikkona tajusin, että eihän Eino ole edes juonut koko päivänä! Kun torstai aamuna Eino kävi vain haistelemassa kipollaan ja meni sen jälkeen takaisin nukkumaan, sanoi Peksu, että parempi mennä lääkäriin.
Niin menimme Koira- ja Kissaklinikalle, jossa lääkärinämme oli Elisa Välimäki. Nimen perusteella tunnistin, että tämä oli se joka hoiti Einon isää Pyryä ja oli myös tuttu ulkonäöltään. Äitini kertoi sitten myöhemmin, että tämä oli se lääkäri, joka aikanaan löysi koiraltamme Tinalta kilpirauhasenvajaatoiminnan, ja antoi siten koirallemme useamman iloisen ja reippaan lisävuoden! Elisa totesi kuitenkin Einon kanssa, että tämä ei ole lainkaan kipuinen, vain hieman vaisu. Kävimme vielä röntgenissä varmistamassa ettei suolistossa ole mitään vierasesineitä, eikä siellä näkynyt mitään. Kun olimme hieman ihmetelleet ja puhisseet hevosille lääkärin pihalla, mentiin kotiin, jossa Eino söi ja joi taas aivan normaalisti. Että niin, ilmeisesti Einon mielestä tili näytti aivan liikaa plussaa, ja piti hieman korjata tilannetta. Onneksi pentu on kuitenkin kunnossa ja ei otettu rabies-rokotetta samaan aikaan rasittamaan elimistöä vielä enempää, ja selvittiin tästäkin vain säikähdyksellä!
Edellispäivänä saimme pentukurssin päätökseen (heh, viime päivityksessä olimme samana päivänä menossa ensimmäistä kertaa kurssille…) ja ensi tiistaina alkaa pentujatkokurssi. Olemme saaneet monta hyödyllistä työkalua kurssilta, ja odotan innolla mitä harjoituksia jatkokurssilla tulee oikein olemaan! Eino on osoittanut myös olevansa aivan täydellinen koulutettava, sillä aina harjoitellessamme Eino katsoo minua “anna jo käsky, kerro mitä voin tehdä!”-ilmeellä. Tämä johtuu täysin niistä superherkuista joita minulla on nameina, mutta onhan se kiva silti työskennellä motivoituneen pennun kanssa. Eino on myös oppinut yllättävän nopeasti, tai heti kun hoksaa mikä käytös on toivottavaa, toistaa Eino sitä heti kerta toisensa perään. Kurssilla on treenattu muun muassa kontaktia ja seuruun alkeita, joka on ehkä tällä hetkellä Einon bravuuri. Vaikka menisimme toisen koiran läheltä Eino pitää kontaktin ja jatkaa vasemmalla puolellani ravaamista.
Yhdellä kurssikerralla opetettiin myös miten koira saa laskemalla kierroksena nostaa ne jälleen lelun kanssa. Tämä aloitettiin sillä, että hetken leikin jälkeen lelu otetaan pois (tämän ansiosta Eino “osaa” nykyään myös irti-sanan, eli tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei välttämättä silti päästä irti), ja odotetaan että koira menee maahan. Tästä annetaan lelu takaisin, ja koira pääsee taas nostamaan kierroksensa leikin avulla. Vielä kierrokset ei mene ihan nollille leikkien välissä, mutta hitaasti Einolta on alettu vaatimaan enemmän malttia, kuten että lelun saa ottaa vasta luvalla eikä heti ampaista sen kimppuun kun se liikahtaa. Tätä ollaan treenattu myös kotona, ja nukkumaan mennessä iltahepulit hoidetaankin sillä, että lelua heitetään kämpän eri nurkkiin ja Einon tulee rauhoittua niiden välissä. Eilen illallakin Eino tuli lopulta nukkumaan viereeni. Tämän ensimmäisen kurssikerran jälkeen Eino oppi myös tarjoamaan maahan menoa aina kun haluaa jotain tai kun ei ymmärrä mitä halutaan, josta esimerkki alla, kun yritimme ottaa sen viikon seisontakuvaa… Ehkä pitäisi opettaa myös “seiso” niin näiden rakennekuvien otto helpottuisi!
Einon temppulistaan kuuluukin nykyään istu, maahan, pyöri ja ympäri (pyörähdys myötä- ja vastapäivään), ja treenin alla on “piiloon” (istumaan jalkojeni väliin) ja pesuvadin päällä seisominen niin, että etutassut vadin päällä ja takatassut maassa. “Tänne”, “irti”, “älä mee sinne”, “väistä”, “tuu pois sieltä” ja “mennään” toimivat myös oikein hyvin, mutta ovat enemmän arjessa tarvittavia taitoja kuin temppuja. Arki on muutenkin mennyt hyvin, Eino osasi ainakin ensimmäiset monta viikkoa olla yksin. Nyt pentu on ilmeisesti ollut enemmän hereillä yksinolonsa aikana ja tuhonnut aikansa vietteeksi muun muassa postit. Minulla ei ole väliovea ja postit tippuvat suoraan asuntoon Einon armoille, joten ei se nyt mikään yllätys ollut että niitä revittäisiin. Huolestuttavampaa on se, että en edes tiennyt, että minulle oli tullut Postinen, ennen kuin löysin paperinpalasen jossa luki “nen”. Se oli kaikki, mitä siitä A3-kokoisesta Postisesta oli jäljellä. Oli varmasti paremman makuinen kuin se luu, joka oli siinä vieressä. Tämän lisäksi Eino on valinnut uhrikseen minulta yhden hupparin ja vyön. Vyö oli kyllä todella taitavasti revitty paikaltaan farkuistani ilman, että farkuissa oli yhtään reikää! Tai no, farkkujen pesulappu sai vähän tuntea naskaleiden voimaa, mutta muuten tuhoamisen vimma keskittyi pelkästään vyöhön. Eino ei ole myöskään ihan niin sisäsiisti enää kuin oli monta viikkoa, mutta koska tämä alkoi heti sen jälkeen kun Eino alkoi saamaan ruokansa turvotettuna jotta se maistuisi, uskon että Eino vain saa enemmän vettä kuin ennen ja siten myös pidättäminen vaikeutuu. Yöt ja päivät Eino jaksaa kuitenkin pidättää mahtavasti, ongelmia tulee kun Eino on pitkään hereillä ja varsinkin silloin, kun treenataan tai leikitään.
Nyt on aika lopetella tämä päivitys, ja lähteä Einon kanssa ihastelemaan syksyn ruskaa! Alla kuvia viikonlopultamme Yläneellä.
