Viikko sitten starttasimme Einon kanssa koiratanssin suomenmestaruuskilpailuissa Tampereella. Matka lähti aikaisin aamulla, kun lähdimme ajamaan äitini kanssa Turusta. Koko päivä oli kokemuksena todella hieno (paitsi iltapäivä, mutta se on ihan muista syistä johtuva juttu) ja olen vain ihan mahdottoman ylpeä siitä, että saimme olla Einon kanssa osa sitä kilpailua. Eino oli vieläpä ensimmäinen tolleri, joka starttasi virallisissa koiratanssin SM-kilpailuissa! Ennen kuin koiratanssi oli virallinen laji Suomessa, on tolleri nimeltä Mäkiharjun Huoleton-Hemmo eli “Leevi” korkannut SM-kilpailut vuonna 2006. Kuinka siistiä! En tiennyt tällaisesta lainkaan.

Päivä SM-kisoissa alkoi ilmoittautumisella ja eläinlääkärin tarkastuksella. HTM alkoi vasta iltapäivällä 14 jälkeen, mutta kisoihin piti olla silti ilmoittautunut jo ennen kello 9. Vähän ärsytti herätä, mutta oli se silti huippua nähdä kaikki FS esitykset. Ja, sitä paitsi, meillä kävi todella hyvä tuuri kun oltiin ekat HTM kisaajat! Eli meille ei tullut lopulta kuin 5,5 tuntia hengailua kisa-alueella ennen omaa vuoroa. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. 😀 Eläinlääkärin tarkastus meni ihan ok, Einoa vain pelotti ihan hirveästi se tarkastus ja näytti jossain kohtaa siltä, että nyt seuraavaksi oksentaa. Pitänee ottaa oikein asiaksi treenata eläinlääkärissä näitä käsittelytilanteita, sillä Eino selvästi tiesi mistä on kyse, vaikka oltiinkin koirahallilla eikä eläinlääkärin vastaanotossa.. Eläinlääkäri tarkasti korvat, sydämen ja keuhkot kuuntelemalla niitä, ja tassut haavaumien varalta. Einokin siitä nopeasti rentoutui, kun tajusi, että nyt ei tule mitään neuloja tai pumpulipuikkoja. Lopuksi vielä ontumisen varalta juoksutus edestakaisin, jossa Eino otti hienon näyttelyravinsa esiin. 😀 Ell tarkastus läpäistiin kuitenkin hienosti, ja sitten päästiin odottamaan omaa vuoroamme.

Ennen kisojen alkua oli useampi puhe, Tamskin tanssijoiden katrilliesitys ja yhteistanssi! Itsehän olin päässyt kokeilemaan yhteistanssia Leena Inkilän koulutuksessa, jossa sen vetäjä Salla Haavisto kokeili meidän koekaniinien kanssa tanssin toimivuutta. Yhteistanssi tehtiin ketsuppi-lauluun, eli Las Ketchup yhtyeen The Ketchup Song biisiin. Ja vitsit oli kivaa! Olen tehnyt samaa tanssia joskus ala-asteella, jolloin biisi oli ihan hitti, ja oli hauska päästä kokemaan tämä uudestaan näin muutamaa vuotta myöhemmin. 🙂 Tämän jälkeen olikin aika aloittaa kisat! Odotellessa että HTM alkaa, saatiin ihastella kaikki upeat FS esitykset läpi! <3 Ja hienoja olivatkin. Välissä kävin vähän lenkkeilyttämässä Einoa ja muuten viihdytin tätä häkin ulkopuolella, mutta pakko sanoa, että Eino käyttäytyi kyllä koko päivän todella nätisti häkissään! Eino on saanut olla maanantaisin ja tiistaisin omien koulutusteni ajan häkissä tutussa treenihallissa Turun Murrella (meillä on ollut ennen tai jälkeen näiden koulutusten omat treenit Einon kanssa, muuten tämä saisi olla kotona), ja siellä tämä kyllä on huutanut ja protestoinut vahvasti. Ilmeisesti tuttu halli ei ole mikään paikka olla häkissä, vaan siellä treenataan! 😀 On kyllä hitaasti alkanut jo helpottaa tuo huuto hallilla, onneksi. 🙂

Lopulta koitti meidän vuoro. Emme käyneet kehääntutustumisessa, sillä olisimme ensimmäiset kehässä, enkä halunnut väsyttää Einoa turhaan. Odotin häkin ulkopuolella koska HTM nollakoira olisi kehässä, niin saisin otettua Einon hetkeksi tekemään pienet lämpät ennen kuin rynnättäisiin kehään kun Eino on vielä hyvässä vireessä. Kuulin kuitenkin, miten Eino hieman vikisi häkissä, ja ajattelin, että se tekee kyllä enemmän hallaa suoritukselle kuin hengailu häkin ulkopuolella, jossa Eino saa hetken fiilistellä tunnelmaa ennen kuin mentäisiin kisakehään. Tehtiin siinä sitten kuitenkin vähän enemmän lopulta. Käytiin tekemässä yksi kehäänmeno ja aloitus tyhjässä lämmittelykehässä, ja se meni hurjan hienosti. Muuten tehtiin sellaisia kymmenen sekunnin treenipätkiä: matolta nousu pieneen lämmittelyyn, jossa tehtiin pieni pätkä yhtä positiota, ja sitten takaisin matolle, jossa tuli palkka. Tämä treeni oli tosi hyvä Einolle! Tämä oli aivan fiiliksissä, ja oli todella hyvässä vireessä, kun lopulta sitten siirryttiin toiselle puolelle hallia.

Olin vienyt kehän laidalle Einon treenimaton valmiiksi odottamaan. Mehän oltiin ensimmäiset menossa kehään, niin kehtasin viedä sinne valmiiksi tavaroita. Tehtiin vielä kehän laidalla samanlaisia pieniä treenipätkiä, ennen kuin mentiin kehään. Videolta näkee, että tehtiin pientä sivuaskelta vielä laidalla ennen kuin tultiin kehään. Meillä oli siinä kohtaa ollut lähtölupa jo jonkun aikaa, mutta tehtiin vielä se minkä halusin lämpätä alle ennen kisakehään menoa. Siinä meni ehkä se kymmenen sekuntia, mutta tuntui ihan valtavan pitkälle ajalle odotuttaa kaikkia. 😀 Mutta yritin vain sanoa siinä itselle, että meillä on oikeus tehdä lämppää tässä, tästä on maksettu, ja kyllä meidät sitten kutsutaan uusiksi jos liian kauan tässä lämmitellään. 😀

Eino oli aivan huipussa vireessä, olin todella tyytyväinen meidän lämmittelyihin. En ollut edes tehnyt lelun kanssa mitään, ihan vain maton ja lihapullien avulla Eino nousi ainakin tänään siihen tavoiteltuun vireeseen! Kisakehässä kaikki tuntui todella uskomattomalta, ja oli vain niin huippua, että saatiin ylipäätään osallistua näihin kisoihin. Olen myös ylpeä, etten keskeyttänyt Einon kyttäystä liian aikaisin. Annoin Einon oman aikansa tuijotella tuomareita ja yleisöä, kunnes sitten pyysin tältä kontaktin, ja laittamaan pään alas. Ja sitten mentiin. Eino teki todella hyvin todella pitkään, ihan omalla tasolla mentiin. Sitten tuli ihan järkyttävä katko 9 positiossa (jalkojen välissä). Senkin otin liian aikaisin, menin itse koreossa sekaisin, vaikka olen treenannut sitä todella monta kertaa ilman Einoa viime viikot. 😀 Katkon aikana saatiin tehtyä jotain, mutta Eino kyttäsi silti huolissaan tuomareita ja yleisöä. Peruutus-käsky meni sieltä läpi jotenkin ja sen Eino pystyi tekemään (vaikka 9 positiossa minun ei koskaan tarvitse sanoa peruutus-käskyä, ihan vain toistamalla position käskyn Eino osaa lähteä peruuttamaan..). Fiilis kehässä oli kuin olisi yrittänyt vetää purkkaa irti lattiasta. Lopulta Eino onneksi itse lähti pois positiosta, en meinaan olisi ilman järkyttäviä käsiapuja saanut sitä muuten pois ysistä..

Sieltä sitten saatiin näytettyä meidän hienot oikean puolen sivuaskeleet, jotka olin aiemmin jättänyt väliin hypätessäni 9 positioon 15sek liian aikaisin. Sieltä päästiin myös sujuvasti 6 positioon, ja saatiin wrapattua ohjelma kasaan. Hieman tuskallista sitä on katsoa 9 position kohdalla, mutta muuten meidän tasoinen ohjelma. Jännää on, että myös viime kisoissa 9. positio aiheutti suuret ongelmat ja katkot, vaikka se on treeneissä Einon vahvin positio, ja jossa kaikki onnistuu häiriöstä riippumatta. Se on nyt kuitenkin mennyt jotenkin rikki kisakehissä. Kisasuorituksen jälkeen Eino teki myös jotain sellaista, mitä tämä ei ole ikinä ennen tehnyt: karkasi juosten kehästä! Olin ihan pöyristynyt kehässä, katsoin vain että jaaha, sinne meni! Luulin, että tämä oli juossut taskulle ja lihapullille, mutta mitä vielä, Eino oli juossut matolle! 😀 Siellä Eino oli aivan täpinöissään matolla, hytkyi tosi malttamattomana siinä maaten. Ihan hupsu eläin, ilmeisesti matto on ollut mieleen, vaikka ollaan omistettu se vasta kuukausi! Ja ollaan tehty kunnon treenejä sen kanssa vain kerran, silloin Leena Inkilän koulutuksessa.

Kisasuorituksesta jäi todella hyvä mieli. Eino teki monta vaikeaa juttua, kuunteli, oli pääasiassa kanssani koko kolmen minuutin ajan, ja katkon aikana Eino ei kertaakaan haistellut! Eino ei siis kokenut, että tämä oli tilanne, jossa tarvitsee rauhoitella minua tai itseään. Eino pystyi myös työskentelemään hyvällä vireellä myös katkon jälkeen. Lisäksi, meillä oli ennen kisasuoritusta 5,5 tunnin odottelu. Aika, jollaista Eino ei ole koskaan joutunut odottamaan ennen kisasuoritustaan. Einolle tekee ehdottomasti hyvää pitkä odottelu, mutta ei ehkä ihan noin pitkä aika. 😀 Eino oli myös nuorin HTM koira. Eino oli myös aivan super ennen kisakehää, saatiin siis vihdoin se vire toimimaan ennen kehää, ja kehässäkin oli pari kohtaa, jossa tuntui, että me molemmat viihdyttiin siellä. <3

Olen myös aika ylpeä itsestäni. Pari viikkoa ennen SM kisoja joka kerta kun ajattelinkin kisoja, olin valmis oksentamaan jännityksestä ja pakokauhusta. Sain kuitenkin käännettyä ajatukseni aivan toisenlaisiksi näiden parin viikon aikana. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että minua alkoi jännittää oikeastaan vasta matkalla kisapaikalle, edeltävänä iltana olin ihan rauhassa. Meillä kun ei ollut mitään paineita. Me menimme Einon kanssa esiintymään, emme kilpailemaan. Uskon tällä olevan suuri merkitys sille, ettei Eino alkanut haistelemaan vaikka tätä hieman jännitti, ja että tämä pääsi yli kyttäyksestä ja saatiin tehtyä ohjelma loppuun. Jos en jo tätä sanonut, olen ihan tajuttoman ylpeä ja kiitollinen Einolle siitä, että tämän ansiosta noustiin ihan todella nopeasti koiratanssin SM tasolle. Siis, Einohan täytti kisapäivänä 2 vuotta ja 5 kuukautta. Olemme molemmat startanneet ensimmäisissä virallisissa kilpailuissamme vuosi ja kaksi kuukautta sitten. En pysty käsittämään tätä, pahoittelut kaikille lukijoille tästä Einon hehkutuksesta. 😀

Pisteitä saatiin yhteensä 148,34p, joka oli mielestäni oikein hyvä määrä pisteitä tästä suorituksesta. Sija oli lopulta 11/12. Tuomarit huomauttivat kontaktikatkosta, mutta myös positioiden vinoudesta ja epätarkkuudesta. Nyt olemme ottaneet ne vinoudet työn alle, sillä Eino on todella monessa positiossa helposti vino, tai jää liian kauas. Tämä näkyi kyllä todella raadollisesti kuvista, tähän postaukseen on valittu ne parhaat kuvat, ja näissäkin joko Einon huomio on yleisössä tai sitten positioit on ihan hakusessa. 😀 Ohjelma saa varmaan myös kokea suuren muodonmuutoksen, kun otan varmaan koko 9 position pois sieltä, ja vaihdan tilalle kolmosen. Saa nähdä miten koreografia muuttuu, mutta pikaisen hahmottelun perusteella se saadaan kuitenkin toimimaan. 9 positio saa tulla takaisin, kun se toimii jälleen todistetusti häiriöisemmillä alueilla. Tai voi olla, ettei koko 9 positio lähde, mutta ainakin sen osuutta pienennetään huomattavasti.

Tiina Jounio
(36 + 35) 71 + (37 + 36) = 144p
Positiossa vielä tarkkuutta lisää, välillä melko väljää ja jonkun verran poikittamista. Viehättävä pari!

Johanna Mamrelunk (SWE)
(38 + 38) 76 + (35 + 39) 74 = 150p

Laura Lalli
(40 + 37) 77 + (37 + 37) 74 = 151p
Koira oli välillä hieman hämillään ja kontakti välillä sen vuoksi pätki. Ohjaaja sai koiran kuitenkin hyvin mukaansa, ja ohjelma eteni, hyvä kehänkäyttö. Positioissa oli välillä hieman epätarkkuuksia.

Kisasuorituksen jälkeen lähdettiin aika nopeasti metsään jäähdyttelylenkille, jotta saatiin molemmat hieman rauhoittua ja kerätä itseämme. Lähdin kävelemään polkua pitkin syvemmälle metsään, jotta voisin päästää Einon juoksemaan hieman vapaana. Mentiinkin sitten vahingossa vähän pidempi lenkki. Tarinan opetus: ota aina puhelin mukaan, jos olet menossa kävelemään vieraaseen maastoon! Luulin tietäväni tarpeeksi hyvin reittini tuossa metsässä, tämä kun oli tosiaan neljäs kerta, kun olimme kävelemässä näissä Tamskin metsissä. Mutta en tiennyt. 😀 1,5 tuntia se meidän reissu lopulta kesti. Siinä ehti mukavasti ajatella mitenköhän myöhään mahtaa vielä olla valoisaa, ja mitenköhän kauan jaksan taapertaa pitkin metsää ennen kuin iskee niin kova nälkä, että on pakko pysähtyä. Koska tämähän oli ollut ihan perus kisapäivä: ei silloin ehdi syömään ennen suoritustaan. Olen pitänyt sisäistä kompassiani ihan hyvänä, mutta nyt en huolehtinut tarpeeksi hyvin alkumatkassa miten pitkiä matkoja kävelin pois hallista, jolloin tiesin missä suunnassa halli on, mutta en sitä kulmaa missä suhteessa olen kohti hallia. Kun katsoin myöhemmin kartasta miltä eksymisalueeni näytti, huomasin, että olin kyllä yrittänyt ihan oikeaan suuntaan päästä takaisin hallille. Siitä kertoo yksi pistoni hakkuuaukealle, joka näkyy siis kartasta (jos se oli se hakkuuaukea, siitä en tietty voi olla varma), ja jonka luulin olevan tie kerta vihdoin alkoi näkyä jotain taivasta horisontissa. 😀 Pettymys oli suuri, ja siinä kohtaa piti alkaa hyväksyä se tosiasia, että olin eksynyt.

Paniikista ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä, vaan jatkoin ärsytyksen voimalla eteenpäin ja jatkoin matkaa. Lopulta löytyi frisbeegolfrata, ja vihdoin oli joku aavistus mihin suuntaan kannattaa mennä, jotta löydän jälleen sivilisaatiota. Olin toki siinä kohtaa jo jonkun aikaa seurannut ison tien kohinaa, mutta tiesin sen tarkoittavan erittäin pitkää kävelymatkaa takaisin hallille. Frisbeegolfradan varrelta löysin kuitenkin ihmisiä, jotka näyttivät kartalta, että reilun puolen tunnin kävelymatka siinä oli vielä jäljellä tietä pitkin. Linnun tietä olisi ollut paljon lyhyempi matka, mutta minähän en enää halunnut metsään harhailemaan ilman puhelinta. 😀 Kävelin ohjeiden mukaan frisbeegolfkeskukselle, josta sitten kävin pyytämässä huoltoasemalta kyytiä hallille tuntemattomalta mieheltä. Kerroin tilanteeni, sanoin että saa ehdottomasti kieltäytyä kerta Einokin oli aivan kurassa, mutta tämä mies sitten suostui heittämään minut takaisin hallille. Suurten kiitosten saattelemana tämä pääsi tyttärensä kanssa katsomaan jääkiekko-ottelua, johon nämä olivat menossa, ja minä pääsin näyttämään äidilleni, että ihan kunnossa sitä ollaan.

Aion jatkossakin mennä tuntemattomiin metsiin kävelemään, mutta olen kyllä tarkempi siitä, että se puhelin on mukana.. Nytkin muistin kyllä, että se voisi olla hyvä ottaa mukaan, mutta olin jo ulkona Einon kanssa hallin pihalla, että päätin olla menemättä hakemaan sitä takaisin. Se kostautui. 😀 Olisi kyllä myös hurjan siistiä nähdä miten olen oikein harhaillut pitkin metsää, olenko yrittänyt ollenkaan lähteä oikeaan suuntaan, vai kuvittelinko vain kaikki hienot ajatukseni siitä, missä suunnassa hallin on pakko olla. Onni oli kyllä siinä myös, että tiesin tuon metsän olevan väkisinkin niin pieni, että jossain kohtaa törmään ihmiseen, joka voi auttaa minua. Lisäksi oli ihmisiä, jotka tiesivät minun olevan hukassa, ja osaisivat lähteä etsimään minua.

Eino oli kyllä tyytyväinen tähän “lyhyeeseen” palauttavaan lenkkiinsä, ja nukkui lopun kisapäivän ajan kyllä oikein onnellisesti häkissään aivan hiljaa. Sain seurata viimeiset HTM suoritukset, näin meidän tuloksen, ja jakaa kaikille hurjaa kertomustani minun ja Einon seikkailusta. Loppu päivä meni jotenkin ihan sumussa, olin aivan uupunut kaikesta mitä sinä päivänä oli oikein tapahtunut. Nyt viikkoa myöhemmin olen ottanut asiakseni korjata Einon vinot positiot, ja kehittänyt toimintasuunnitelman seuraavia kisoja varten. Ne ovat Helsingissä 8.12 Messareiden yhteydessä, eli Suomen suurimpien näyttelyiden kanssa samaan aikaan. Siitä tulee ihan hurjan siistiä ja jännää! Arposin pitkään mennäänkö sinne Einon kanssa vai ei, mutta tässä on vielä reilu kuukausi aikaa rakentaa mielentilaa ja käydä tekemässä parit häiriötreenit. Yritän pitää sen asenteen, että suoritus saa mennä miten menee. Me menemme vain hakemaan ison areenan kokemusta, ja kokeilemaan millaista on kilpailla noin hulppeassa kisakehässä!

Postauksen kuvat (c) Ari Andersin