Sitten viime päivityksen on ehtinyt jälleen tapahtua aika paljon. Treeneissä ollaan harjoiteltu kosketuskeppiä, josta päästiin koskettamisesta jo siihen asti, että keppiä voi liikuttaa ja Eino seuraa perässä. Einolla on kyllä taipumusta yrittää napata keppi suuhun tökkäämisen sijaan, mutta eiköhän me päästä tästä yli… Kontaktia ja paikalla oloa on myös treenattu pidemmälle, ja saatiinkin hyviä vinkkejä meidän paikkamakuun parantamiseksi. Viime treeneissä harjoiteltiin laatikkoon menoa, ja Eino nappasi jutusta juonen jo parilla naksautuksella. Olemme harjoitelleet vadille kiipeämistä, joten uskon että Eino yhdisti tämän tehtävän siitä. Tarkoituksena oli opettaa koiralle, että tällä on takajalat olemassa ja vähän miten niitä käytetään. Eino seisoi laatikossa jo muutaman kerran jälkeen, ja juuri kun olimme lopettamassa tehtävää Eino tarjosi jotain aivan muuta – tämä meni maate laatikkoon! Kovin mukavalta se ei näyttänyt, sillä Eino mahtui seisomaankin siihen juuri ja juuri.

Viikonloppuna meillä oli pentutreffit, jotka kasvattaja Benita oli järjestänyt Einon pentueelle. Sateesta ja kylmästä huolimatta oli todella hauska päivä, ja mukavaa nähdä Einon sisko Nelma pitkästä aikaa! Jymyä on tullut nähtyä rokotusten ja muiden yhteydessä enemmän. Toinen narttu Hilde ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta toivottavasti joskus tulisi nähtyä myös toinen sisko. Nelma kyllä yllätti sillä, että tämä näytti aivan Einolle. Erona on, että Eino suurempi ja korkeampi jalkojensa kanssa sekä valkoista on enemmän, mutta ilme ja pään muoto on täysin sama. Meno ei ole lainkaan rauhoittunut tässä kuukausien aikana, ja pennut jaksoivatkin koko kolme tuntia juosta ja touhuta kunnes lopussa alkoi näkyä väsymyksen merkkejä. Benita oli järjestänyt pennuille riistaa, variksia ja kanin jälkeä varten, tutustumista varten. Meidän taipparitreenit ovat hieman jääneet, sain damin ostettua vasta reilu viikko sitten ja kerran ollaan sen kanssa harjoiteltu sisällä noutoa… Tätä treenatessa aliarvioin pentuni jälleen, yritin opettaa damin kantoa askel askeleelta ensin naksauttamalla pidosta. Lopputuloksena Eino otti damin suuhun ja sylkäisi lattialle, ja hetken päästä ei suostunut ottamaan koko damia suuhunsa. Sitten kun heitin damin parin metrin päähän, pentu kävi noutamassa sen ja toi minulle. Näin helppoa se voisi olla heti aluksi!

Pentutreffeillä juotiin ensin kahvit, ja sitten mentiin ulos ja annettiin koirien hieman juoksennella ennen kuin riista kaivettiin esiin. Eino oli ensimmäisenä vuorossa, ja tämä kyllä ampaisi vauhdilla variksen luo aina kun se heitettiin. Tarttumista ei kuitenkaan tullut, mutta haisteli kyllä tarkkaan ja selvästi löytyi mielenkiintoa. Aina heittäessä Eino juoksi perään ja haisteli, kerran oli vahingossa ottamassa kiinni. Eiköhän kuitenkin saada varis tutuksi Einolle kun vain treenaisin itsekin hieman aktiivisemmin tämän kanssa ja varis tulisi sitä kautta tutuksi! Kanin kanssa luulin, että meillä menisi paremmin. Kania siis laahattiin muutama metri, ja tarkoituksena oli että koira sitten etsisi sen ja ehkä ottaisi jopa kiinni. Luulin, että etsiminen olisi helppoa tälle, kun nenä pelaa ja etsimistä ollaan kuitenkin harjoiteltu. Ensimmäisellä kerralla Eino meni jäljen sivusta mutta kanille, siitä kehut. Kiinni ei ottanut. Toisella kerralla ei mennyt niinkään hyvin, vaan poika haisteli omiaan eikä ollut enää kiinnostunut kanista. Noh, kyllä sekin siitä kunhan saadaan tälle kokemusta!

Pentueen emo Moxy tuli myös käymään pentutreffeillä, mutta tätä ei oikein jälkikasvun kanssa kiinnostanut hengailla. Jymy ja Nelma jatkoivat painiaan nopeasti, mutta Eino ei pystynyt jättämään Moxyä rauhaan. Olen sanonut, että Eino on vähän sellainen mammanpoika, ja sitä tämä kyllä oli! Tämä oli jatkuvasti leikittämässä Moxyä, seurasi, haisteli, teki kaiken perässä ja olisi jatkuvasti tarvinnut huomiota. Eino olikin nokikkain kaikkien narttujen kanssa – nenä kiinni Moxyssä, Loreleissa, Amiessa ja vielä pienemmässä pennussa Neelassa. Sisarukset eivät kiinnostaneet enää yhtä paljoa kun muuta naisväkeä saatiin paikalle.

Eilen meille kävi hieman hurjemmin, kun illalla Eino oksensi (pelkkä oksennus ei kyllä olisi ollut huolestuttavaa, sitä tämä on muutenkin tehnyt aika ajoin) ja meni yhtäkkiä todella huonoon kuntoon. Tämä ei meinannut pysyä pystyssä kun takapää ei pitänyt ylhäällä, liikkuminen oli huojuvaa ja tasapaino näytti olevan täysin kateissa. Tämä oli mahdottoman väsynyt, ja istuessaankin vaappui ja huojui. Ei mennyt kuin muutama minuutti kun päätös päivystykseen menosta tehtiin, yritin ensin soittaa mutta koska vastausta ei tullut heti, lähdettiin paikan päälle. Niin vietimme yli puolitoista tuntia päivystyksessä, Turun Eläinsairaalassa. Mielessä pyöri kaikki mahdolliset vaivat, mutta muistin Einon myös lyöneen päänsä pahannäköisesti lenkillä aiemmin kun oltiin metsässä. Lenkki oli ollut todella hauska ja täynnä pinkomista ja hyviä luoksetuloja, mutta sitten tämä kompastui laskiessaan väärin hyppynsä ja löi päänsä lujaa kallioon ja jatkoi pää kalliota raahaten vielä jonkin matkaa. Eino reagoi tälliin maiskutellen, mutta kävin vielä siinä metsässä kaikki hampaat, silmät, korvat ja raajat läpi ettei suurempia vahinkoja tullut. Pinkominen jatkui vielä tämän jälkeen, eli ei ainakaan silloin vielä tullut huonoa oloa.

Lääkärissä Eino pääsi tiputukseen, sai pahoinvoinninestolääkettä ja katsottiin veriarvot. Kun kaikki näytti hyvältä, diagnoosiksi tuli todennäköinen aivotärähdys. Käytiin välillä ulkona katsomassa mikä on pojan olo, ja koska se oli jo huomattavasti parempi, uskallettiin lähteä kotiin. Tarkkailua on nyt jatkunut yön yli ja tämän päivän, ja tällä hetkellä tuolini alla leikkii iloinen pentu joka on jo normaali itsensä. Otetaan kuitenkin vielä pari päivää rauhassa, remmilenkkejä määrättiin muutamaksi päiväksi joten sellaista nyt toipilaalle!