-
Ei enää niin pieni pentu
Viimeisestä päivityksestä on mennyt hävyttömän kauan aikaa, mutta jospa nyt taas tulisi raapusteltua tännekin meidän päivityksiä. Koulunkäynti olikin hieman rankempaa yliopistossa verrattuna ammattikorkeaan, eikä näin suoraan maisterivaiheeseen hypänneelle anneta armoa vaan armottomat deadlinet lätkäistiin jo heti ensimmäisellä viikolla eri tehtäviin. Nyt alkaa kuitenkin helpottaa, joten enköhän pääse päivittämään blogiakin taas tasaisempaan tahtiin. Eino on kasvanut aivan hurjaa vauhtia, tämä oli jo 14 viikkoisena lähes aikuisen nartun kokoinen ja nyt päivää vaille 18 viikkoisena menee varmasti jo yli korkeudessa. Samaten tassut olivat samaa kokoluokkaa nartun kanssa ja pää oli vain hieman pienempi – Einosta ei ole tulossa mikään pikkupoika… Veljesten täyttäessä 14 viikkoa kävimme kylässä Benitan, meidän kasvattajan luona, jossa pääsin vertaamaan Einoa aikuisiin. Siellä pääsin myös ihastelemaan pikkuisia 4 viikkoisia pentuja, ja oli vaikea kuvitella, että Eino olisi ollut joskus yhtä pieni ja hauras!
Olemme tässä välissä myös ehtineet käydä hakemassa 16 viikkoisen rokotukset, ja painoksi mitattiin 12 kiloa. Jymyn veljen omistaja Susanne oli jutellut jo aiemmin siitä, että rabies-rokote suositellaan otettavan eri aikaan 4-rokotteen kanssa, ja kysyi jos tehdään näin Einonkin kanssa. Itse en ollut edes tiennyt tästä suosituksesta, mutta tietty jos se pennulle vain on parempi niin erikseen vain. Ja hyvä näin! Rokotteet käytiin hakemassa maanantaina, tiistaina Eino söi huonosti ja oli hieman vaisu treeneissämme ja oli oksentaa autoon (jotain, mitä Eino ei ole kertaakaan tehnyt), keskiviikkona Eino ei vieläkään syönyt ruokaansa ja huolekseni keskiviikkona tajusin, että eihän Eino ole edes juonut koko päivänä! Kun torstai aamuna Eino kävi vain haistelemassa kipollaan ja meni sen jälkeen takaisin nukkumaan, sanoi Peksu, että parempi mennä lääkäriin.
Niin menimme Koira- ja Kissaklinikalle, jossa lääkärinämme oli Elisa Välimäki. Nimen perusteella tunnistin, että tämä oli se joka hoiti Einon isää Pyryä ja oli myös tuttu ulkonäöltään. Äitini kertoi sitten myöhemmin, että tämä oli se lääkäri, joka aikanaan löysi koiraltamme Tinalta kilpirauhasenvajaatoiminnan, ja antoi siten koirallemme useamman iloisen ja reippaan lisävuoden! Elisa totesi kuitenkin Einon kanssa, että tämä ei ole lainkaan kipuinen, vain hieman vaisu. Kävimme vielä röntgenissä varmistamassa ettei suolistossa ole mitään vierasesineitä, eikä siellä näkynyt mitään. Kun olimme hieman ihmetelleet ja puhisseet hevosille lääkärin pihalla, mentiin kotiin, jossa Eino söi ja joi taas aivan normaalisti. Että niin, ilmeisesti Einon mielestä tili näytti aivan liikaa plussaa, ja piti hieman korjata tilannetta. Onneksi pentu on kuitenkin kunnossa ja ei otettu rabies-rokotetta samaan aikaan rasittamaan elimistöä vielä enempää, ja selvittiin tästäkin vain säikähdyksellä!
Edellispäivänä saimme pentukurssin päätökseen (heh, viime päivityksessä olimme samana päivänä menossa ensimmäistä kertaa kurssille…) ja ensi tiistaina alkaa pentujatkokurssi. Olemme saaneet monta hyödyllistä työkalua kurssilta, ja odotan innolla mitä harjoituksia jatkokurssilla tulee oikein olemaan! Eino on osoittanut myös olevansa aivan täydellinen koulutettava, sillä aina harjoitellessamme Eino katsoo minua “anna jo käsky, kerro mitä voin tehdä!”-ilmeellä. Tämä johtuu täysin niistä superherkuista joita minulla on nameina, mutta onhan se kiva silti työskennellä motivoituneen pennun kanssa. Eino on myös oppinut yllättävän nopeasti, tai heti kun hoksaa mikä käytös on toivottavaa, toistaa Eino sitä heti kerta toisensa perään. Kurssilla on treenattu muun muassa kontaktia ja seuruun alkeita, joka on ehkä tällä hetkellä Einon bravuuri. Vaikka menisimme toisen koiran läheltä Eino pitää kontaktin ja jatkaa vasemmalla puolellani ravaamista.
Yhdellä kurssikerralla opetettiin myös miten koira saa laskemalla kierroksena nostaa ne jälleen lelun kanssa. Tämä aloitettiin sillä, että hetken leikin jälkeen lelu otetaan pois (tämän ansiosta Eino “osaa” nykyään myös irti-sanan, eli tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei välttämättä silti päästä irti), ja odotetaan että koira menee maahan. Tästä annetaan lelu takaisin, ja koira pääsee taas nostamaan kierroksensa leikin avulla. Vielä kierrokset ei mene ihan nollille leikkien välissä, mutta hitaasti Einolta on alettu vaatimaan enemmän malttia, kuten että lelun saa ottaa vasta luvalla eikä heti ampaista sen kimppuun kun se liikahtaa. Tätä ollaan treenattu myös kotona, ja nukkumaan mennessä iltahepulit hoidetaankin sillä, että lelua heitetään kämpän eri nurkkiin ja Einon tulee rauhoittua niiden välissä. Eilen illallakin Eino tuli lopulta nukkumaan viereeni. Tämän ensimmäisen kurssikerran jälkeen Eino oppi myös tarjoamaan maahan menoa aina kun haluaa jotain tai kun ei ymmärrä mitä halutaan, josta esimerkki alla, kun yritimme ottaa sen viikon seisontakuvaa… Ehkä pitäisi opettaa myös “seiso” niin näiden rakennekuvien otto helpottuisi!
Einon temppulistaan kuuluukin nykyään istu, maahan, pyöri ja ympäri (pyörähdys myötä- ja vastapäivään), ja treenin alla on “piiloon” (istumaan jalkojeni väliin) ja pesuvadin päällä seisominen niin, että etutassut vadin päällä ja takatassut maassa. “Tänne”, “irti”, “älä mee sinne”, “väistä”, “tuu pois sieltä” ja “mennään” toimivat myös oikein hyvin, mutta ovat enemmän arjessa tarvittavia taitoja kuin temppuja. Arki on muutenkin mennyt hyvin, Eino osasi ainakin ensimmäiset monta viikkoa olla yksin. Nyt pentu on ilmeisesti ollut enemmän hereillä yksinolonsa aikana ja tuhonnut aikansa vietteeksi muun muassa postit. Minulla ei ole väliovea ja postit tippuvat suoraan asuntoon Einon armoille, joten ei se nyt mikään yllätys ollut että niitä revittäisiin. Huolestuttavampaa on se, että en edes tiennyt, että minulle oli tullut Postinen, ennen kuin löysin paperinpalasen jossa luki “nen”. Se oli kaikki, mitä siitä A3-kokoisesta Postisesta oli jäljellä. Oli varmasti paremman makuinen kuin se luu, joka oli siinä vieressä. Tämän lisäksi Eino on valinnut uhrikseen minulta yhden hupparin ja vyön. Vyö oli kyllä todella taitavasti revitty paikaltaan farkuistani ilman, että farkuissa oli yhtään reikää! Tai no, farkkujen pesulappu sai vähän tuntea naskaleiden voimaa, mutta muuten tuhoamisen vimma keskittyi pelkästään vyöhön. Eino ei ole myöskään ihan niin sisäsiisti enää kuin oli monta viikkoa, mutta koska tämä alkoi heti sen jälkeen kun Eino alkoi saamaan ruokansa turvotettuna jotta se maistuisi, uskon että Eino vain saa enemmän vettä kuin ennen ja siten myös pidättäminen vaikeutuu. Yöt ja päivät Eino jaksaa kuitenkin pidättää mahtavasti, ongelmia tulee kun Eino on pitkään hereillä ja varsinkin silloin, kun treenataan tai leikitään.
Nyt on aika lopetella tämä päivitys, ja lähteä Einon kanssa ihastelemaan syksyn ruskaa! Alla kuvia viikonlopultamme Yläneellä.
-
Komentaja ja komennettava
Komentaja ja komennettava. Nämä roolit vaihtelevat minun ja Einon välillä, välillä se olen minä jakamassa käskyjä ja kieltoja, mutta Eino on parin viime viikon aikana löytänyt myös äänensä ja oppinut komentamaan. Tätä tapahtuu muun muassa silloin, kun syödään pöydässä tai olen juuri kieltänyt repimästä lakanoita tai peittoa. Komentamisen kohteeksi ovat joutuneet Einon toimesta myös Peksu, lelut, toiset koirat, eli itseasiassa kuka tai mikä tahansa joka kieltää tai ei toimi Einon tahdon mukaisesti. Harvinaisen rasittava tapa, joka toivottavasti menee iän myötä tai huomiotta jättämisellä ohi!
Yllä kuva meidän hissimatkasta, nykyään Eino saa mennä ihan itse! Riski vahingoille matkalla sisältä ulos on pienempi kuin muutama viikko sitten, eikä tuo 9 kilon mötikkä ole enää niin kevyt kantaa… Ainut ongelma on, että Eino viihtyy niin hyvin hississä, että usein sitä saa houkutella pois kun tämä jatkaa yöuniaan aamuisin hissimatkan ajan. Yritin myös ensimmäisen kerran miten Eino reagoi jäädessään yksin kiinni ja minä menen jonkin matkan päähän. Eino otti asian varsin lunkisti, haisteli ja ihmetteli miksei päässyt eteenpäin. Kävin vapauttamassa kun tämä alkoi hieman näyttää hermostumisen merkkejä, ettei kiinni jäämisestä tulisi jatkossakaan ongelmaa.
Olemme lenkkeilleet nyt viime päivät hihnassa, ihan sen vuoksi, että tätä pystyy vahtimaan jälleen hieman paremmin, ettei saa syötyä mitään luvatonta. Myös namipurkkini namit menivät loppumaan, joten myös se motivaattori pysyä lähellä ja totella puuttuu… Eli kunnes pääsen shoppailemaan lisää herkkuja, Eino menee suurimman osan ajasta hihnassa. Välillä pitää kuitenkin päästä myös rallittamaan, mutta yllä olevasta kuvasta voi huomata, että tästä on kehkeytynyt pieni seikkailijasielu, ja vaikka kuinka kutsuin luokse, ei Eino korvaansakaan kääntänyt… Positiivista on, että vaikka Eino ilmeisesti pitää kiipeilystä ja jyrkistä pudotuksista, ei tämä vain hyppää alas, vaan jokin järki päässä kehottaa menemään varovasti alas.
Eilen illalla aloitimme ruuan kanssa treenaamaan maahan menoa. Koska niitä nameja ei ole, tulee treenit hoidettua esimerkiksi lelupalkalla. Useammat toistot lelulla ovat kuitenkin hankalampia, joten maahan menon palkaksi valikoitui ruoka. Eino kiihtyy todella paljon ruuastaan, sillä ruokatreeneissä käytän jauheliha-nappulasekoitusta, jossa enemmän jauhelihaa. Tähän saa myös kaikki lisät laitettua kätevästi, kaikki menee hyvällä ruokahalulla alas! Muutama toisto, ja Eino jo tajusi käden avustuksella mennä maate. Tänään illalla (ellei Eino ole liian väsynyt pentukurssin jäljiltä) jatketaan treeniä niin, että mukaan tulee käsky. Ja tosiaan, tänään aloitetaan hieman kunnollisemmin treenit pentukurssin muodossa! Pentuleikkikoulu saatiin päätökseen, ja nyt siirrytään seuraavalle kurssille.
Viime postauksesta jäi tosiaan hieman vajaaksi myös kuvaus siitä, miten Einon ja äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon tapaamiset ovat menneet. Aluksi Eino pelkäsi Gizmoa, tapasivat ensi kerran Einon ollessa häkissä auton takaluukussa ja Gizmo kävi haistelemassa häkkiä. Eino puolusti tilaansa valkoiselta pedolta haukkumalla niin kovaa kuin vain sai ääntä itsestään lähtemään! Gizmo otettiin pois, ja Eino ulos häkistä. Sen sijaan, että olisin joutunut kaivamaan pentua häkin syövereistä tämän pelätessä tulla ulos, Eino lähti heti työntymään ulos häkistä Gizmon perään. Kävimme pienellä kävelyllä, ja vaikka Eino väisti ja lähti karkuun heti Gizmon kääntyessä kohti, otti tämä nopeasti välimatkan kiinni ja yritti lähestyä Gizmoa. Ilta menikin niin, että Eino pysytteli sohvalla minun ja Peksun välissä Einon turvallisuuden vuoksi. Tämä kun oli sen verran pieni ja Gizmo ei tajua, että tämä pentu saattaa loukkaantua kun tassu läväytetään täysillä keskelle selkää. Kun Eino hiljentyi ja lopetti haukkumisen, pääsi Gizmo haistelemaan Einon, ja tarkkaan haistelikin koko pennun läpi. Pientä leikkimistäkin kaksikko sai aloitettua, mutta meno yltyi nopeasti liian rajuksi useaan otteeseen. Pienen tauon jälkeen leikki näytti aina ihan siistiltä taas. Gizmo kun ei tajua Einon rajoja, eikä Eino todellakaan tajua omia rajojaan. Ei sillä että itsekään tietäisin, mutta varmuuden vuoksi himmailtiin menoa.
Meni viikko, ja kaksikko pääsi tapaamaan jälleen. Eino oli kasvanut hieman, ja rohkistunut huomattavasti. Pidimme koiria alkuun ulkona yhdessä vapaana, mutta Gizmon astellessa turhan useasti Einon päälle, pidimme koirat syömisen ajan erillään. Myöhemmin uskallettiin pitää koiria jälleen yhdessä vapaana, kun Gizmon pahin energiapiikki ja innostus oli mennyt ohi. Einokin alkoi olla väsynyt, mutta se ei tämän menoa hidastanut lainkaan. Leikki yltyi useasti liian rajuksi, mutta meno oli suhteellisen tasavertaista silloin, kun Gizmo meni maate ja ainakin päät olivat samalla korkeudella. Kun Eino nostettiin sohvalle, muuttui leikki jälleen tasavertaisemmaksi. Leikki meni siihen, että Eino oli maate selällään sohvalla pureskellen Gizmon korvia ja poskia, kun Gizmo tökki nenällään ja piti kitaansa Einon tassun tai kaulan ympärillä. Gizmo käyttäytyi kyllä todella mallikkaasti, sillä vaikka Eino ei varmastikaan yhtään säästellyt puremisen kanssa, Gizmo ei ottanut lainkaan kiinni vaan vain piti suutaan auki purematta lainkaan. Kyllä näistä aikamoinen kaksikko vielä saadaan, Eino kasvaa kovaa vauhtia, ja kohta täytyy alkaa sanoa Einolle että himmaa menoa! Jo viime kerralla Gizmo olisi mennyt mielellään nukkumaan, kun Eino taas olisi mennyt heti härkkimään ja alkoi haukkumaan, kun ei päässyt retuuttamaan Gizmoa.
-
13 viikkoinen jättiläinen
Jälleen on reilu viikko siitä, kun viimeksi tänne raapustelin! Tässä välissä Eino on ehtinyt täyttää 12 viikkoa, nähnyt äitini valkoisenpaimenkoiran Gizmon kahdesti (joka on reaktiivisin koira jonka tiedän, koko ajan mennään sata lasissa ja kaikki tehdään täysillä), saanut pentuleikkikoulun päätökseen, päässyt repimään variksen siipeä jälleen pitkästä aikaa ja täyttänyt 13 viikkoa. Olemme jatkaneet arki-juttujen treenaamista, kuten “mennään” ja “väistä” käskyjä, jotka Eino jotenkin jo osaa hahmottaa! Kynsien leikkuu onnistuu vaikka yksin nykyään, välissä siitä tuli hieman työläämpi toimenpide kun unohdin yhden todella tärkeän asian, nimittäin palkkauksen. Istumista ja kontaktia olen vahvistanut eri tilanteissa, kuten myös luoksetuloa. Myös hieman rennompia juttuja ollaan treenattu, nimittäin pyörimistä! Eino osaa pyörähtää molempiin suuntiin. Molemmille suunnille annettiin omat käskyt.
Pariin otteeseen ollaan myös saatu säikähtää aivan toden teolla. Einon rokotus-päivän illalla, eli tämän viikon maanantaina, pentu jäi ehkä puoleksi tunniksi vähemmälle huomiolle ja touhuamaan omiaan häkkiinsä. Kurkkasin välillä sinne, ja tämä näytti pureskelevan lelujaan tai fleecepeittoaan eli samaa, mitä aina tekee rauhoittuessaan. Olisi ehkä pitänyt vahtia ja keskittyä enemmän, sillä yhtäkkiä tajusin, että pureskelusta kuului outo ääni fleece-peitoksi. No, eihän Eino peittoa ollutkaan pureskellut, vaan tuhonnut yhden tennispalloistaan ja syönyt sitä! Äkkiä palaset koiran suusta, ja kokoamaan irti olevista palasista palloa takaisin jotta nähtäisiin miten iso osa puuttuu. Ja sellaisen kolmasosan tennispallosta Eino olikin kiskaissut napaansa. Soitto päivystykseen, jossa kerrottiin että tällaisesta voi tulla helposti suolitukos. Eli jos Eino ei oksentaisi, tulisi kiiruhtaa päivystykseen. Onneksi Eino sitten oksensi tennispallonsa suolan avustuksella, eikä tarvinnut lähteä ajamaan keskellä yötä päivystykseen. Heräsin kuitenkin yöllä tarkistamaan, että pennun vointi oli edelleen hyvä. Lähinnä ihmetteli, mitä sinä hereillä olet tällaiseen aikaan!
Seuraavana aamuna minulla oli sitten koulua, ja Peksulla töitä. Isosiskoni oli kuitenkin luvannut ottaa Einon luokseen Kaarinaan hoitoon, valvovien silmien alle, ettei tämä syö mitään lisää tai jos mahaan olisi jäänyt kumin palanen ja aiheuttanut vielä ongelmia. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, ja selvittiin säikähdyksellä. Eino sai sen sijaan hyvin elämysrikkaan päivän, sillä pääsi viemään isosiskoni lasta kouluun, ja koulumatkalla oli tullut 15 lapsen ryhmä silittämään, rapsuttamaan ja halimaan Einoa. Pentu oli kuulemma ollut vain iloinen saamastaan huomiosta, eikä lainkaan hätkähtänyt lapsien ja käsiparien määrää. Jatkossa tennispallot, pehmolelut ja muut mahdollisesti syötävät lelut ovat ovien takana sellaisia leikkihetkiä varten, jolloin tätä pystyy vahtimaan koko ajan.
Toinen säikähdyksen hetki tapahtui eilen, kun meidän takapiha-metsässä tuli vastaan ikävä yllätys. Maassa oli jotain pinkkiä ainetta, enkä edelleenkään tiedä mitä se oli, saati jäänyt selvittämään. Eino ehti nuolaista sitä, ja sitten tulikin kiire lähteä sisälle googlettamaan miltä rotanmyrkky näyttää veteen liuotettuna ja miltä se haisee. Pinkki aine oli jugurttimaista koostumukseltaan, joukossa hieman rakeita, ja haisi hubba bubba -purkalle. Päivystyksestä ei vastattu kun yritin useampaan kertaa soittaa sinne, mutta en jäänyt ottamaan riskejä ja Eino joutui jälleen nauttimaan annoksen suolaa. Googlella en löytänyt mitään, mutta oksennuttamisen jälkeen uskalsin hieman hengähtää. Riskiä ei enää ollut, ja Eino oli oma itsensä. Olen seuraillut tuota nyt tämänkin päivän, ja edelleen on ihan normaali itsensä. Eli jälleen selvittiin säikähdyksellä!
Tässä postauksessa on kuvia viikko sitten 12 viikon iässä, sekä kuvia 13 viikon iästä. Ongelmanani on ollut, että Eino on liian lähellä enkä saa tästä kunnollisia kuvia kuin päästä. Olen ottanut avukseni kävyt, heittänyt niitä kauemmas ja Eino on jäänyt sitten jäystämään niitä sinne. Muuten hyvä, mutta lopputulos ei ehkä ole sellainen, mitä ajattelin… Eino mitattiin rokotusten aikana 8,7kg painoiseksi, ja siitä on jo lähes viikko. Painoa ja kokoa tulee joka päivä hurjasti lisää, kohta tuota ei jaksa (saati pysty) edes nostaa enää!
-
Pieniä pentuja ja isoja pentuja
Tähän alkuun hieman rästikuvia, siitä kun Eino ja Rambo tapasivat sekä siitä, kun Eino ja Jymy olivat uimassa Maskussa. Seisotuskuvia on myös otettu joka viikolta, niitä voi käydä katsomassa Eino-välilehdestä!
Kävimme myös vierailemassa Einon kasvattajan Benitan luona yhdessä Susannen ja Jymy-veljen kanssa, joka ei ole nähnyt pentuja tosiaan sitten 7 viikon ikäisinä, ja nyt pennut täyttivät 11 viikkoa. Benitalle on myös syntynyt 6.8. pentuja, ja sain kunnian käydä kurkkaamassa näitä alle viikon ikäisiä tollerinalkuja! Kuvia piti tietty myös napsia. Sain samalla käynnillä Einon rekisteritodistuksen, Kennelliiton jalostustietojärjestelmään pennut olivat tulleet jo jokin aika sitten, mutta nyt pääsisin muuttamaan Einon omistajatietoihin oman nimen! Siellä se nyt myös on, ja linkki jalostustietojärjestelmään löytyy Eino-linkin takaa. 🙂 Viihdyimme Benitan luona jonkun tunnin, kunnes meidän oli lähdettävä. Alla olevissa kuvissa alimmalla rivillä on Eino ja Jymy isoisoäitinsä Amien kanssa. 🙂
Vanhemman siskoni kaksi lasta tulivat nimittäin luokseni pariksi tunniksi, ja molemmat olivat aivan tohkeissaan päästessään jälleen näkemään Eino-koiraa. Eino-koira oli kuitenkin väsynyt veljensä kanssa leikkimisestä, joten tämä lähinnä nukkui lasten vieraillessa. Tämä sopi minulle kuitenkin paremmin kuin hyvin, vähemmän liikkuvia tekijöitä joita täytyy pitää silmällä. Lisäksi Einolle olisi tullut raskas päivä ilman kunnon päiväunia, sillä menimme vielä myöhemmin kiertämään Turussa järjestettävän Aura Festin alueen ympäri! Lavalla taisi olla Teflon Brothers, kun olimme lavan edustalla johon musiikki kuului parhaiten. Eino pärjäsi hienosti, sillä alun jännityksen jälkeen tämä keskittyi lähinnä nappaamaan kaikkea luvatonta maasta kuin ihmettelemään ihmisiä ja melskettä. Aura Festin kiertämisen jälkeen menimme vielä käymään Peksun siskon luona.
Näiden lisäksi ollaan käyty Murren pentuleikkikoulussa pariin otteeseen, siellä on ollut enemmän pentuja kuin ensimmäisellä kerralla ja Eino on ollut myös hieman enemmän hereillä jaksaakseen leikkiä. Toisella käynnillä teemana oli erilaiset paikat ja alustat, ja paikalle oli tuotu agility-putken tapainen putken pätkä, joka oli normaalia putkea huomattavasti korkeampi. Eino oli ensimmäinen sinne uskaltanut, todennäköisesti vain siksi kun heitin putkeen namin ja tämähän menee vaikka minne jos ruokaa vain on tarjolla! Siellä oli myös tasapainotyynyjä, joihin Eino meni heti seisomaan kuin mikäkin ammattilainen. Eilisessä ryhmässä huomasin, että Eino alkaa rähistä helpommin ollessaan väsynyt. Pitää enemmän ääntä eikä leiki enää yhtä hillitysti. Kun meno meni liian villiksi, otettiin pennut kiinni ja vietiin rauhoittumaan. Huomasin myös, että Eino ei kuunnellut minua aivan yhtä hyvin kuin ennen. Oma vika kyllä, kun namit ovat useamman lenkin ajan unohtuneet matkasta. Ihmekään, ettei kiinnosta tulla luokse ja totella!
Muuten ollaan treenailtu istumista, katsekontaktia sekä pyörimistä. Olemme viettäneet enemmän aikaa keskustassa Peksun luona, ja pentu on päässyt myös mukaan töihini. Kätevintä on kuitenkin se, että työpaikkani on alle kilometrin päässä Susannen luota! Olen siis vienyt Einon sinne aamupäiviksi, ja käynyt sitten hakemassa tämän töihin päivällä. Eino on siis päässyt riekkumaan Jymyn kanssa aamuiksi, ja sitten olen ottanut valmiiksi leikitetyn pennun nukkumaan päikkäreitä töihin. Koska olen pystynyt ottamaan Einon mukaan kaikkialle, varsinaisia yksinolo-treenejä on tullut todella vähän. Tämä kuitenkin korjattiin viime viikolla, kun yhtäkkiä Eino piti jättää usein yksin useiksi tunneiksi. Tämä kuitenkin selvisi pitkistäkin ajoista, viisi ja puoli tuntia oli pisin aika, joten ehkä uskallan ja raaskin jättää tämän yksin koulupäiviksi, kun koulu alkaa tosiaan ensi viikon tiistaina 22. päivänä.
Eino pääsi alkuviikosta viettämään tupareita kaverini mökille, ja näki siellä myös hevosia ensimmäistä kertaa. Näytin hevoset tälle sylistä, kun hevoset olivat kauempana. Eino suhtautui hieman epäluuloisesti, mutta kun laitoin tämän maahan, ei hevoset kiinnostaneet enää lainkaan vaikka ne pystyikin näkemään. Eino on kyllä aika mahtava, pakko sanoa.
-
Reissua ja sosiaalistamista
Treenit ovat jääneet hieman vähemmälle, mutta sosiaalistamista onkin ollut senkin edestä! Olemme käyneet isosiskojeni luona, molemmissa paikoissa kaksi pientä lasta, toisessa koira. Tämän lisäksi kävimme jälleen Turun lemmikkiaseman pentuleikkikoulussa, ja vauhtia löytyi jo aivan eri tavalla kuin edeltävänä kertana, saati edeltävänä päivänä pentuleikkikoulussa! Pentutreffien jälkeen kävimme Peksun kummivanhempien luona poimimassa vadelmia, ja myös Eino tajusi nopeasti miten niitä vadelmia oikein saa puskasta. Oli kyllä hauska seurata pientä, joka etsi kypsät marjat raakojen joukosta ja napsi ne ennen kuin me saimme niitä poimittua! Sai olla myös hieman varuillaan omien marjojen kanssa, Eino kun tajusi äkkiä, että miksi sitä itse puskista kurkottelee marjoja kun me keräämme hänelle ihan omaan kippoon marjat…
Ajoimme myös Peksun kanssa Hankoon viettämään päivää ihan muuten vain, hieman arpoen mahtaako koko reissussa olla järkeä kun vettä tuli vaakatasossa Turussa. Kannatti kyllä, siellä oli lämmin ja aurinkoista! Eino oli paria vinkaisua lukuunottamatta hiljaa koko matkan sinne ja takaisin, ja luulen tämän ilmoittavan nykyään vain kuumuudesta tai muusta epämukavuudesta kiljaisemalla takaluukusta. Tämä oli myös pisin aika, kun pentu joutui olemaan hihnassa yhtäjakoisesti. Olimme kuitenkin monta tuntia Hangossa. Siellä tämä ihmetteli uusia juttuja, pääsi haistelemaan merta, ja joutui monen ihmisen rapsuteltavaksi. Eipä tämä pentua kuitenkaan kovinkaan näyttänyt häiritsevän! Kävimme myös syömässä ravintolassa, Eino minun jaloissani. Alkuun tämä hieman touhuskeli itsekseen, kunnes asettui maate lepäämään.
Heti Hanko-päivän jälkeen kävimme Einon kanssa Turun vege-markkinoilla Vegåniassa, jossa oli vielä enemmän ihmisiä ja ihmeteltävää! Tungoksesta johtuen Eino sai matkustaa sylissäni suurimman osan ajasta. Markkinoilla riitti ihmisiä, tuoksuja ja muita koiria. Monet ihmiset pysähtyivät ihastelemaan pentua, ja Eino jaksoi tervehtiä jokaista ihmistä aina yhtä suurella ilolla häntä heiluen.
Eilen maanantaina Einolla oli myös pitkä päivä. Aamulla lähdimme aikaisin (noh, vähän vajaa yhdeksän..) liikkeelle töihin. Sieltä menimme leikkimään Jymyn kanssa, ja veimme pennut samalla uimaan. Tämä oli Einon toinen uintikerta, eikä tämä näyttänyt arvostavan uimista edelleenkään. Pentujen painittua itsensä väsyksiin oli meidän aika poistua, jotta tämä saisi levättyä ennen illan treenejä! Äitini on lomalla Kiuruvedellä, joten ei pysty osallistumaan tällä viikolla omiin treeneihinsä, ja kysyi opettajiltaan jos me saamme osallistua niille heidän sijaan! Niinpä reissasimme elämämme ensimmäisiin kunnon treeneihin, ja kun muut treenasivat koiratanssia omine liikkeineen ja koreografeineen, me Einon kanssa treenasimme kontaktia, rauhoittumista ja lopussa vielä pyörimistä. Eino yllätti halukkuudellaan pitää kontaktia yllä, ja nopeasti pystyin lähtemään liikkeelle Einon pysyessä todella hyvin kontaktissa. Sain myös hyviä vinkkejä siihen, miten palkata niin, että liike jatkuu eikä palkka tule aina pysähdyksestä. Myös palkan suunta vaikuttaa ilmeisesti paljonkin, täytyy pitää mielessä jatkoa varten.
Pyörimistä oli todella hauska opetella, ja vaikka alku näytti mielestäni kankealta (opettaja Hanna kehui kyllä, ehkä olen vain liian vaativa) tuli pyörähdyksistä todella nopeita ja vauhdikkaita aivan muutaman toiston jälkeen. Tempuista Eino osaa oikeastaan vain istua, joten pyörähdyksestä tulee hauska lisä! Eino jaksoi todella hyvin koko tunnin, ja olisi mieluusti jatkanut vielä treenejä. Lähtiessäni kohti ovea Eino pysähtyi tapittamaan, että ei kai me vielä olla lähdössä! Keskiviikkona meillä on jälleen pentuleikkikoulu, ja torstaina reaktiivisten koirien treeni. Reaktiivinen tämä koira ei kyllä ole, mutta sillä ei kuulemma ole väliä; mennään sinne treenaamaan ja tekemään jotain yhdessä, ja saamaan vinkkejä jatkoa varten. 🙂