• Muutto ja treenisuunnitelmia

    Tässä viime viikkoina on tapahtunut jälleen todella paljon, muun muassa uuteen asuntoon muutto! Välissä on ollut myös parit treenit, yhdet (ja viimeiset alkeis-treenit) rally-tokotreenit jäivät välistä muuton vuoksi. Muuttoon Eino on reagoinut suhteellisen rauhallisesti, mitä nyt edelleen viikon jälkeen vahtii tavallista enemmän ja ilmoittaa kaikista äänistä. Pieniä muutoksia tuossa pienessä pojassa oli myös havaittavissa, kuten tassujen nuoleminen ja narulelun lankojen syöminen (veikkasin närästystä syyksi, joka taas on aiheutunut stressistä) ja että pari kertaa normaalia enemmän on jahdannut häntäänsä. Voi olla myös että kuvittelen, mutta Einosta on tullut paljon läheisriippuvaisempi ja tykkää tulla paljon enemmän lähelle. Tämä kyllä saattaa johtua myös siitä, että sohvan puuttumisen vuoksi olemme katselleet televisiota matolta ja Einolla on suhteellisen vapaa pääsy syliin siitä. 🙂 Luopumista on tullut myös tehokkaasti treenattua samalla, kun meillä on ollut lautaset sylissä ja koira muutaman kymmenen sentin päässä. Myös pari suurempaa eroa tavalliseen on ollut, kuten ruuan jättäminen kippoon ja se, että Eino oli alkuun helpommin kiihtyneemmässä tilassa ja siitä kesti palautua kauemmin kuin mitä esimerkiksi nyt menee kun Eino on päässyt asettumaan paremmin kodiksi.

    Ennen muuttoa rally-tokossa treenattiin tasapainotyynylle nousua ja eteen tuloa sen avulla, sekä myös kiertämistä siinä niin, että etutassut pysyvät koko ajan tyynyn päällä. Eino handlasi tämän todella hyvin, olemme muutenkin jo treenanneet aiemmin pesuvadin päälle tuloa joten tämä oli Einolle tuttua puuhaa. Kiertäminen onnistui myös hyvin, kunhan itse vain löysin oikean tekniikan siihen ja osasin sanoa Einolle mitä pyydän. Auran Nuuskujen treeneissä ollaan myös käyty, ja nekin loppuivatkin viime lauantaina. Viime treeneissä oli muun muassa luoksetuloa ja noutoa, joka oli todella mielenkiinoista! Päästiin Einon kanssa jälleen pidemmälle, ja saatiin hieman lohdutusta että en minä niin myöhään ole liikkeellä ja että koska kyse on pennuista, ei näiltä voikaan odottaa täydellistä osaamista tai keskittymistä. Eino muun muassa lähti jäystämään damia kun harjoiteltiin kantamista, ja pitoa harjoitellessa lähti vetämään damia tai viemään pois. Mutta hitaasti päästään tästä pidemmälle kunhan vain muistan treenata myös tätä, taippareita kun ei tuurilla hoideta..

    Treeneissä oli myös houkutusten highway, jossa oli aseteltuna leluja ja dameja kahteen riviin ja keskelle jäi reilu pari metriä leveä “tie” jota pitkin koiran tulee juosta luokse. Eino näki tennispallot ja damit, ja ampaisi myös sinne kun kutsuin tämän luokseni. Eino ei kylläkään koskenut leluihin, vaan jäi pohtimaan siihen aloilleen mitä tekee. Kun tämä sitten päätti että minä olen kiinnostavampi kuin tennispallot (kiljuin varmaan kuin hullu siinä kohtaa yrittäen innostaa Einoa tulemaan luokse) ja laukkasi iloisesti luokseni. Siitä sitten kehut ja kunnon palkat, sekä tietty lelulla leikkimistä. Toisella kertaa ei ollut kysymystäkään kumpi voittaa, vaan Eino ampaisi täysillä luokseni heti kun tätä kutsuin. Jälleen suuret kehut ja namit pojalle! Treeneistä saatiin myös ohjeet jättää namit taskuun seuruun aikana, sillä nyt Eino seuraa vain kättäni, joka on asetettuna eteeni mahan kohdalle. En ihan vielä jätä nameja pois jotta voin palkata tarpeeksi nopeasti, mutta jo käden siirtäminen selkäni taakse osoittautui haasteelliseksi. Parin palkkauksen jälkeen Eino kuitenkin tajusi mistä on kyse, ja katse suuntautui ylemmäs silmiini, kuten kunnon seuruussa kuuluukin olla. Aivan mahtavaa! Vielä kun saisi aikaiseksi liittää sanan seuruulle, sillä Eino osaa sen jo todella hyvin ja käytös pitäisi todellakin jo nimetä.

    Ilmoitin myös Einon Turun näyttelyyn joka on tammikuussa, hurjaa! Nyt vain ahkerampaa seisomisen treenausta siis!