-
Meidän ensimmäiset näyttelyt
Jälleen pientä taukoa päivityksestä, mutta meidän elämään ei kovin kummoista ole kuulunutkaan viimeisen kolmen viikon aikana. Rally-tokossa ollaan harjoiteltu käännöksiä (valkovuokko, tulppaani, ja täyskäännöstä takaakierrolla – tälle on varmasti parempikin nimi, jota en valitettavasti tiedä!) ja seisomista, seuruuta tarkemmin sekä sivulle ja eteentuloa. Käytiin myös moikkaamassa pitkästä aikaa Jymyä ja Miloa, ja käytiin lenkkeilemässä Maskussa. Lenkki jäi lyhyemmän puoleiseksi kurjan sään vuoksi, mutta koirat olivat saaneet riehua jo hetken aikaa sisätiloissa joten olivat jo valmiiksi väsyneitä lenkille lähtiessä. On myös täysi mahdottomuus yrittää saada tästä kolmikosta kuvaa jossa kaikki olisivat paikallaan, mutta alla yksi parhaista kuvista joita saatiin! “Ylärivissä” Eino ja Milo, alakulmassa Jymy.
Tänään sitten taas käytiin pyörähtämässä näyttelykehässä! Tänä viikonloppuna järjestettiin Turku Winter Show 2018, ja me saimme vuoromme sunnuntaina. Näitä näyttelyitä on jo pitkään jännitetty, mutta kunhan itse paikalle pääsimme, pääsi jännitys jo laantumaan. Kävimme myös tyhjässä kehässä pyörähtämässä ja kokeilemassa menoa, ja tämän perusteella luotto koiraani kasvoi huimasti. Eino juoksi nätisti ja seisoi paikallaan, kuten näyttelyissä kuuluukin. Sitten Eino häkkiin odottelemaan meidän vuoroa. Mukana kanssani oli Peksu, jonka käsialaa ovat myös kaikki näyttelyistä otetut kuvat. Saatiin myös seuraksi äitini, joka oli tullut kannustamaan meitä näyttelyihin turistina! Susanne tuli Milon kanssa valioluokkaan, ja kasvattajamme Benita oli myös paikalla kannustamassa. Kun alkoi lähestyä meidän vuoromme, otin Einon ulos häkistä hieman lämppäämään siinä minun kanssani. Kohdallamme oli kuitenkin valitettavan ahdasta, joten muuta kuin pientä temppuilua ei mahduttu tekemään. Jotain pientä tekemistä saatiin kuitenkin tehtyä, ettei kylmiltään tarvitse kehään lähteä.
Kun aikamme koitti, lähdimme Einon kanssa tsemppi- ja onnen-toivotusten saattelemana kehään. Pentuluokassamme oli kaksi muuta urosta meidän lisäksemme, ja asetuimme jonon perälle paikallemme. Tuomarina meillä oli hollantilainen Rony Doedijns. Alkuun hieman seisomista tuomarin katsoessa koirat läpi, juoksukierros ympäri ja sitten odottamaan yksilöarvostelua. Näyttelytreenien perusteella olin osannut odottaa, että hampaiden katsomisesta saattaa tulla ongelmia, ja niinhän siinä myös kävi. Yksilöarvostelussamme Eino väisti tuomaria, ei antanut koskea, kiersi ja kaarsi ettei vain joutuisi kosketuksi. Pelkät hampaat eivät siis olleet ongelmallisia! Tuomari pyysi minua näyttämään Einon hampaat lopulta. Muistikuvieni perusteella Eino ei antanut lainkaan koskea ja vain aristi tuomaria, mutta kuvat sanoo toista! Meillä onkin ujo poika joka on tarkka ketä saa koskea ja ketä ei, mutta ei arka tai pelokas. Arvostelussakin on kohta, jossa kysytään tuomarin käsiteltävyyttä johon tuomarimme on vastannut “Käsiteltävissä” ollen paras kolmesta vaihtoehdosta, toisten kahden ollen “Väistää” tai “Vihainen”.
Mitä seisomiseen tulee, oli Eino yksi vempula eikä sekään mennyt kuten piti. Kun nyt oltiin kuitenkin sössitty jo käsittely-osuus ja seisominenkaan ei enää sujunut kuten piti, keskityin vain siihen että Eino edes seisoo eikä mene istumaan. Niinpä unohdin sen, mitä tulee tassujen asentoihin ja pään asentoon, ja lähdin tsemppaamaan pientä epävarmaa poikaa kehuilla ja nameilla. Juttelin varmaan muutenkin koko esiintymisemme ajan Einolle, mutta kun Eino ei edes tahtonut seistä jännitykseltään lähdin tsemppaamaan poikaa oikein kunnolla. Saatiin me jopa ihan nättiä seisomista aikaan lopussa! Jälleen kierrettiin kehää juosten, ja oli hauska huomata miten yksilöarvostelussa Eino laukkasi ja pomppi, mutta kun kehässä oli muitakin pisti Eino parastaan ja liikkui kuin oltaisiin ennenkin kehässä pyörähdetty.
Lopulta kilpailuluokasta meidät käteltiin paikalle kaksi, joka otettiin ilolla vastaan! Ei hävitty myöskään huonolle, voittajaksi päätettiin uros Burning Red’s Boy Like Murphy. Arvostelu oli myös oikein hyvä siihen nähden, millaista esiintymisemme oli, mutta eihän pentujen vielä tarvitsekaan olla ammattilaisia kehäkäytökseltään.
Arvostelumme: Young male, needs more self confidence in the ring. Sufficient bone and substance, good body, normally angulated in front and rear. Beautiful head with good skull and muzzle. A bit flat feet. Typical white marking in all desired spots, needs to improve in topline. Nice colour and condition, sufficient on the move. Very lovely presentation.
Olen oikein tyytyväinen arvosteluumme, itsevarmuutta todella tarvitaan ja mitä ylälinjan kehittymiseen tulee, niin se varmasti kehittyy vielä Einon kasvaessa aikuisen raameihin. Pidin myös pitkästä arvostelusta! Viimeinen lause arvostelun lopussa lämmitti myös mieltä. 🙂
-
Enemmän ja vähemmän onnistuneita treenejä
Nyt on jälleen kulunut sen verran pitkä aika viime kirjoituksesta, että en edes enää muista mitä kaikkea olemme Einon kanssa tehneet! Välissä on ollut muuton viimeistelyt, rally-tokon lyhyt kurssi ja joulukin vielä. Kohta saadaan pakata koko vuosi pakettiin kun vuosi vaihtuu vain muutaman päivän päästä.
Eino on nyt asettunut paremmin uuteen kotiimme, haukahtelut ovat vähentyneet eikä jokaisesta kolahduksesta ilmoiteta enää niin herkästi kuin alkuun. Eino on edelleen enemmän valppaana ja valmiustilassa, mutta eiköhän viimeisetkin haukahtelut saada unholaan pian! Asioiden syöminen on pahentunut, joka nyt taitaakin olla ihan stressiä eikä närästystä mitä aiemmin mietin, ainakaan mitä tulee narulelujen syömisen kanssa. Tällä hetkellä Einolla on vain muoviset lelut käytössä, joista tämä ei saa purtua irti palasia. Toivottavasti tämä syömis-vaihe on jokin ohitse menevä teini-pojan juttu, sillä kaikki pienemmät palaset mistä vain nielaistaan, eikä syljetä ulos. Tämä siis tarkoitti sitä, että tässä jokin aika sitten Einolta oksennutettiin vetyperoksidin avustuksella kenkä ulos tämän sisuksista, poika kun oli sellaisen keksinyt syötäväkseen!
Takaisin kuitenkin rally-tokoon, jossa olemme nyt ihan rally-tokon ryhmässä, alkeet loppuivat marraskuussa. Siellä olemme pärjänneet hyvin, mitä nyt ratatreeneissä hajut ovat vieneet Einon kiinnostuksen mennessään. Tämä on erityisen ärsyttävää siksi, että treenatessamme omalla paikalla Eino tottelee täydellisesti, mutta kun päästään pidemmälle halliin ei tätä kiinnosta enää lainkaan mitä minä tälle sanon. Noh, toivottavasti tämäkin menee ohi, ja seuraaviin treeneihin osasin ottaa paremmat namit mukaan! Menimme myös itsenäisyyspäivänä katsomaan äitini kanssa valkoistenpaimenkoirien rally-tokon mestaruutta, jossa oli toki muitakin rotuja edustettuna. Tämä oli todella silmiä avaavaa, sain kysyttyä paljon säännöistä ja liikkeistä jotka jäivät askarruttamaan mieltä, ja ennen kaikkea sain nähdä että ei se muillakaan aina ihan putkeen mene. Tämä vei todella paljon omaa jännitystä pois, vaikka eihän kisat ole meille lainkaan ajankohtaisia vielä (3kk vielä niin saataisiin osallistua, mutta mennään kyllä mölleihin ensin treenaamaan ennen virallisia).
Kisojen jälkeen menimme viettämään itsenäisyyspäivää äitini ja tämän avomiehen Timon luokse, Eino tietty mukana leikkimään Gizmon kanssa! Menimme yhteiselle lenkille, ensimmäistä kertaa niin että olimme oikeasti lenkillä eikä niin, että pojat saivat painia sisätiloissa niin, että näitä voi vahtia hieman paremmin. Lenkki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, Eino osasi väistää sopivasti Gizmoa joka pystyisi mennen tullen kaatanut pienemmän leikkikumppaninsa. Ulkona leikkimisestä ei oikein tullut mitään, vain takaa-ajoleikkejä eikä lainkaan painia. Takaa-ajossakin Eino on vielä aivan onnettoman hidas, eikä saanut Gizmoa kiinni vaikka kuinka yritti pinkoa lumihangessa. Kun olimme kiertäneet lenkin, menimme sisätiloihin syömään. Pojat jatkoivat leikkiä, Eino ei antanut hetkenkään rauhaa Gizmolle vaan oli koko ajan haastamassa uudestaan leikkiin. Nätisti nämä kyllä leikkivät, mutta hieman voisi rauhoittua välillä! Tämän postauksen kuvat ovat tältä kyseiseltä lenkiltä, Timon käsialaa. Pimeys hieman vaikeutti ja teki olosuhteista haastavampia, mutta kuvista paistaa joka tapauksessa koirien into ja hauskuus!
Jouluaattona menimme aamulla joulupuurolle äitini luokse, jossa pojat pääsivät jälleen leikkimään sen parin tunnin ajan mitä siellä vietimme. Lähdimme jouluaattona illalla ajamaan Yläneelle, jossa vietimme pari päivää ja menimme Einon kanssa pitkille lenkeille ja tämä sai juosta vapaana niin paljon kun halusi. Tapaninpäivänä tulimme takaisin Turkuun, ihan vain huomataksemme että Einon lelut jäivät Yläneelle! Noh, tänään päivällä ennen töihin lähtöä menimme viereiseen Mustiin ja Mirriin hakemaan lelua tuholaiselle, jotta tällä olisi edes yksi sallittu pureskeltava esine…
Yläneellä pidimme Einon kanssa pienen treenituokion dameilla, joka ei mennyt ihan odotusteni mukaisesti. Jossain kaukaisuudessa haukkui koira josta Eino otti todella paljon häiriötä, eikä siten pystynyt keskittymään lainkaan tekemiseemme. Tämän lisäksi minäkään en oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, joten treenit jäivät hieman pliisuiksi. Eino teki joka tapauksessa pari todella hienoa noutoa tehdessämme muisti-noutoa, tämä toi damin suoraan minulle ja sai palkan vastalahjaksi. Tarkoituksena olisi tehdä varis-treenit tässä ennen koulun alkua ainakin kertaalleen, niitäkin kun olisi pitänyt olla jo monet viime treenien jälkeen!
Ennen vuoden vaihdetta pitänee vielä tehdä kooste vuodesta 2018 ja suunnitelmat vuodelle 2018, jos tässä hulinassa sen vielä ehdin. 🙂
-
Treeniä treeniä!
Eino on toipunut oikein hyvin aivotärähdyksestään, ja on jälleen oma reipas itsensä. Pari päivää otimme hieman rauhallisemmin ja tehtiin vain lyhyitä remmilenkkejä, mutta lauantaina Eino pääsi mukaan töihin. Kävimme ennen töitä aamulla pidemmällä lenkillä jotta tämä olisi rauhallinen työpaikallani, mutta eipä se juuri mihinkään vaikuttanut. Pentu pinkoi ja leikki ja touhusi sisällä loputtoman energiansa voimin, ja kun olimme tekemässä lähtöä mentiin koko porukka pihalle, jolloin Eino ja lapsi juoksivat pihaa edes takas vieretysten – Eino toki inan nopeammin kuin kaksivuotias lapsi.
Sunnuntaina menimme äidiltäni saadulle koiratanssitunnille. Tämä oli itse luonnetestissä viikonloppuna ja tuli takaisin valiokoiran kanssa! Koska viikonloppu oli kuitenkin raskas, päästiin treenailemaan heidän treenivuorollaan Qublikseen. Saimme treenata ensin pujottelua, ja koska ollaan treenattu “piiloon” menemistä jalkojen väliin, oli temppu Einolle hyvinkin helppo. Harjoittelimme kyllä niin, että pujoittelu aloitetaan niin että Eino tulee edestä jalkojen väliin, kun taas piiloon mennessä Eino tulee takaatani jalkojen väliin. Teimme pujottelua ensin pelkästään niin, että seisoin paikaltani, mutta myöhemmin kotona olen pikkuhiljaa alakanut lisäämään myös omaa liikettä mukaan niin, että itse kävelen ja Eino pujottelee.
Toinen asia jota harjoiteltiin oli peruuttaminen. Se nyt ei mennyt aivan niin hyvin, mutta johtuu lähinnä omasta hitaudesta kertoa Einolle mitä oikein haluan. Kun sain omat liikkeeni nopeammiksi ja palkattua Einoa aina oikeasta asiasta. Sitäkin ollaan hieman treenailtu tässä jälkikäteen, mutta sisätiloissa se on haastavaa tilan puutteen vuoksi ja ulkona en tiedä mahtaisiko tämän keskittyminen riittää tehtävään. Mutta ainakin ollaan saatu lähtökohdat treenata lisää hauskoja temppuja. 🙂
Tämän lisäksi ollaan käyty viimeinen tunti jatkopentukurssia, jossa myös kysyttiin kiinnostusta rally-tokon alkeiden ryhmään. No tietty! Jatkokurssilla treenailtiin esineen kiertoa jonka Eino tajusi hurjan äkkiä. Tai ainakin kiersi tötterön, mutta pitäessään kontaktia minuun ja kun otin enemmän etäisyyttä Eino meni aina tötteröä päin. Noh, onneksi tämä ei ole niin herkkis että siitä hetkahtaisi mitenkään! Tämän lisäksi treenailtiin paikallaan oloa ja kontaktissa sivulla kulkemista, ei kuitenkaan vielä seuraamista vaan sen esiasteita. Tässäkin Eino on hyvä, malttaen suhtaallisen hyvin jättää vieruskaverit rauhaan ja keskittyen lähes kokonaan minuun. Paikallaolotkin ovat alkaneet mennä parempaan suuntaan, varsinkin kun olen ottanut ne mukaan kotitreeneihin.
Viime sunnuntaina olimme näyttelytreeneissä, tutussa porukassa eli mitenkään erityisen järjestettyä toimintaa ei ollut tai opettajaa sinänsä. Olimme olleet tätä ennen siskoni luona jossa oli lapsia ja muita ihmisiä, eli Eino oli väsynyt jo päästessämme treeneihin. Toivon että osaksi siksi Eino vierasti niin paljon vieraita eikä antanut koskea juuri lainkaan, varsinkaan jos hampaita yritti katsoa. Tätä lähdetään kuitenkin treenaamaan eteenpäin, että Eino kestää vieraiden kopeloinnin. Mörköily on myös pahentunut vain, nyt puhistaan lenkillä jo kaadettujen puiden rungoille ja lapsille, joita Eino on nähnyt pienestä pitäen. Tämäkin (toivottavasti) osaksi selittää miksi Eino nyt herkkistelee niin muiden kosketuksesta. Liikkeet oli kuitenkin hienot ja näyttelytreeneistä innostuneena lähdin treenaamaan seuraavana päivänä seisomista!
Rallytokon alkeissa lähdettiin liikkeelle ensin kontaktissa liikkumisesta, ja erityisesti nyt oikeassa kohtaa liikkumisesta eli vasemmalla puolella suhteellisen lähellä jalkaa. Siitä kun muutaman kerran pääsi palkkaamaan Eino osasi jo paremmin hakeutua siihen. Treeneissä harjoiteltiin eri kääntymisiä kyltiltä. Oikealle ja vasemmalle kääntymiset meni ihan hyvin, oikealle hieman helpompi kun Eino jäi kulman ulkopuolelle. Vasemmalle kääntyminen ei vielä oikein mene, kun Eino lähtee oikaisemaan ja karkaa läheltäni keskelle kulmaa. Toisaalta tämä oli ensimmäinen kerta kun näitä treenattiin, eli täydellisen suorituksen vaatiminen olisikin ollut todella epäreilua. Teimme myös 270 asteen käänöksiä oikealle ja vasemmalle, joista oikealle kääntyminen meni jälleen paremmin. Näitä lähdetään kuitenkin treenaamaan kotona lisää!
Lauantaina meillä alkaa Kaarinassa Auran Nuuskujen järjestämä pentukurssi, jonne tulee myös Einon veli Jymy. Tulee olemaan hauskaa nähdä Jymykin pitkästä aikaa! Tässä postauksessa on kuvia meidän talviselta metsälenkiltä, ja lisää pentutreffien kuvia voi ihailla täältä. 🙂
-
Mörköikä pilkistää jo verhojen takaa
Viime päivityksestä unohtui mainita muutama asia, joten raapustellaas niitä nyt näin jälkikäteen. Olimme äitini luona muutama päivä sitten, jossa on myös valkkaripoika Gizmo. Gizmoa pidettiin alkuun hieman kiinni kun tämän leikit ovat edelleen hieman turhan rajuja Einolle. Tai siis ainakin meidän ihmisten mielestä, Eino ampaisee heti vastahyökkäykseen ku Gizmo on kiskottu pois. Eino hyppi päälle ja kutsui jatkuvasti leikkiin häntä heiluen, ja hetken tohinan jälkeen pojat menivät molemmat maate ja siihen leikkimään, jolloin Gizmonkin uskalsi päästää irti. Nyt saimme jopa juotua rauhassa teemukilliset, kun pojat leikkivät keskenään. Einolla oli viikon ajan pieni taantumus pentuajoille sisäsiisteyden puolesta, ja vaikka ajallisesti Eino ei joutunut pidättämään pitkää aikaa, oli meno sen verta kiihkeää ettei pidätyskyky riittänyt, ja tämä pissi sohvalle… Niinpä niin, jatkossa täytyy yrittää osata lukea koiraansa paremmin sekä pitää kiinni säännöstä “sohvalle ei saa mennä ilman lupaa.”
Oltiin tässä myös edellisviikonloppuna, viikonloppuna ennen Ylänettä Salossa koiratanssikisoissa mukana turistina. Saatiin lupa järjestäjältä tulla mukaan hengailemaan ja opettelemaan olemista kisoissa ja myös sitä, että ollaan yksin häkissä. Päivä meni todella hyvin, otin Einon aina välillä ulos häkistä jaloittelemaan ja tekemään temppuja viereiseen kehään, joka oli tyhjillään. Eino ei kuitenkaan ihan malttanut nukkua vaikka häkki onkin tuttu, se kun on Einon pääasiallinen nukkumapaikka kotona. Eli on tukkeena siihen yhteen ja ainoaan kulmaan josta en saa johtoja siirrettyä pois, mutta sitä Eino ei tiedä vaan viihtyy mainiosti omassa kolossaan. Kisoissa ei kuitenkaan malttanut nukkua kuin hieman näin tämän menneen maate, mutta suurimman osan ajasta piippaili yksinäisyyttään. Olin auttamassa kisojen järjestelyissä, otin vastaan ilmoittautumisia ja tarkastin rokotuksia yhdessä äitini kanssa joka oli tullut kisoihin ihan kisaamaan, joten en ihan ehtinyt koko aikaa olemaan Einon kanssa. Tämä oli näköyhteyden päässä ja sai aina välillä nameja häkkiin etsittäväksi, mutta pentu olisi kyllä paljon mieluummin ollut aivan kiinni minussa koko ajan. Poika käyttäytyi kuitenkin todella mallikkaasti ja selvisi päivästä kunnialla, ja vaikka Eino ei ihan käyttäytynyt odotusteni mukaisesti, oli se todella hyvää käytöstä alle 4 kuukautta vanhalle pennulle. Välillä täytyy muistuttaa itselleni, että en vaadi Einolta aivan liikoja ja muistaa se tosiasia, että tämä on ihan lapsi vasta.
Eilen Eino sai tulla mukaan töihin pitkästä aikaa, kun minulla oli sen verran lyhyt päivä. Eino teki vähän turhan läheistä tuttavuutta kissoihin, ja sai kokea sähinän (Einon reaktio oli peruutus, vinkuminen ja sitten hypättiin kohti kutsuen mukaan leikkiin) ja sai myös toiselta kissalta tassusta. Tai tuskin osumaa sai, mutta Eino onneksi pelästyi sen verran ettei heti mennyt uudestaan lähelle. Oikein hyvä, ehkä Eino oppii pian, ettei kisoja kannata heti mennä härkkimään vaan kannattaa vain katsella kauempaa! Töissä on kyllä erityisen helppoa pitää Einoa näin kun vielä on jotenkin lämmintä, kun vain avasi terassin oven ja päästi lapsen ja koiran ulos ihmettelemään maailmaa. Lapsi keksi myös hauskan uuden leikin, nimittäin huudetaan äitiä ja kiljutaan samalla kun juostaan koiraa karkuun käsiä heiluttaen. Alkuun luulin, että Eino oikeasti pelottaa ja siksi tämä juoksee kiljuen karkuun! Ei se kuitenkaan ollutkaan niin, vaan molemmilla oli hauskaa, vaikka en kyllä ihan pidä siitä että Eino juoksee tuossa tilanteessa vain perässä ja tulee ihan naamalle kiinni antamaan pusuja – jotkut lapset kun ihan oikeasti saattavat pelätä ja siksi juoksevat karkuun.
Nyt vietämme Einon kanssa vajaan viikon yksinämme, kun Peksu lähti tänään viideltä aamulla lentokentälle ja istuu tälläkin hetkellä lentokoneessa matkalla Amerikkaan työmatkalle. Eiköhän me kuitenkin pärjätä Einon kanssa hetki kaksin. Treenataan tuleva viikko aktiivisesti tulevia koiratanssikisoja ajatellen, niihin kun lähti ilmoittautuminen eilen aamulla! Kyseessä on siis epäviralliset koiratanssikisat Liedossa, joihin ei mennä edes kunnolla kisaamaan ohjelman muodossa, vaan osallistuin improvisaatio-luokkaan johon arvotaan musiikki ja sen tahtiin tulee sitten suorittaa sitten jotakin maksimissaan kahden minuutin ajan, jolloin musiikki pysäytetään. Mitenkään tosissaan ei olla lähdössä siis liikkeelle, mutta mennään hakemaan hieman kokemusta meille molemmille, jotta jossain oikeissa kisoissa aikanaan minua ei ehkä jännittäisi niin paljoa ja että Einolle on edes jotenkin tuttua se, että minua jännittää ja käyttäydyn eri tavalla. Vaikka kuinka yritän sanoa itselle, että mennään vain pitämään hauskaa ja tekemään kahden minuutin treenituokio ihmisten eteen, jännittää se silti ihan todella paljon! Onneksi Eino on fiksu poika ja niin paljon namien perään, että uskon tämän pysyvän kanssani vaikka hihna jääkin matkasta. Epävirallisissa kisoissa kun saa sekä palkata että pitää hihnaa esiintymisen ajan, mitä virallisissa ei saa sitten tehdä. Äitini myi minulle koko idean improluokkaan menosta sanomalla, että menkää vaikka treenaamaan sisääntuloa!
Otsikkoon liittyen täytynee mainita, että Eino on tässä parin viikon puhissut erityisen paljon sellaisille asioille, joita varmasti on aiemmin elämässään nähnyt. Esimerkiksi lapset ja rollaattorit, sekä lastenrattaat ja polkupyörät, sekä ihan lenkillä vastaan tulevat ihmiset saavat tämän peruuttamaan ja puhisemaan. Eino ei myöskään arvosta pimeää, vaan silloin erityisesti kyttää taakseen ja kuuntelee jokaista rasahdusta ja ääntä (joita täällä kaupungissa riittää), ja sitten puhisee pimeydelle tai juoksee jalkoihini. Tänään ollaan vietetty rauhallista aamua (mitä nyt piti hieman puhista taas ihmisille, erityisen paha oli kun metsässä käveli mies meidän takana kokonaiset kymmenen metriä!), käytiin pitkällä lenkillä ja syötiin myöhäiset aamiaiset. Eino ei onneksi ole mikään aamuvirkku, vaan tämän saa useimmiten raahata mukaansa ulos aamuisin. En kyllä myöskään ihan aina ymmärrä tätä minun jätkää, joka ensin voi pinkoa täysillä ja juosta minkä jaloistaan pääsee, josta rauhoittuu tallustelemaan lähelläni ja jää haistelemaan mustikanvarpuja ja puiden oksia. Yhtäkkiä lätkäistään kuitenkin jokin varavirtalähde käyntiin, ja tämä lähtee pinkomaan samanlaisella päättömällä menolla eteenpäin kuin aiemmin! Loppuun pari kuvaa tästä pinkomisesta, naamakaan ei pysy menossa mukana! Meillä jäi myös seisotuskuvat ottamatta tältä viikolta Peksun kanssa kun se unohtui pakkauksen lomassa täysin, saa nähdä saanko sen jotenkin järjestettyä vai tyydytäänkö metsästä otettuun sivukuvaan.
