• Tolleriyhdistyksen MölliNOU

    Gradu on vienyt viimeisetkin voiman rippeeni viime aikoina, niin päivittely on jäänyt tässä välissä kokonaan väliin. Heinäkuu ei ole kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen, hilsepunkki ei ollutkaan hilsepunkki, ja diagnoosina iho-ongelmille on tällä hetkellä rasvainen ihotulehdus. Se kun ei kuitenkaan ole sairaus vaan oire, niin tätä poissulkua pitää vielä harrastaa.. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja addinsonintauti on jo poissuljettu, mutta vielä on muutamat jäljellä. Annan Einon ihon nyt kuitenkin hetken vain olla ja yritän olla katsomatta sitä äitini ohjeiden mukaan, vaikka mieli tekisi kurkkailla aina välillä miten hilseily etenee, vai meneekö pois… 😀 Sen enempää ei oikeastaan kuulu, ollaan taas aloitettu treenit, ja yritän löytää motivaatiota lähteä rakentamaan HTM VOI ja FS AVO luokkiin vaadittavia taitoja. HTM VOI on vielä hyyvin kaukana siitä suunnittelemastani koreosta, mutta eiköhän saada jotain laastaroitua versiota aikaiseksi syyskuun kisoihin. 😀 Tässä postauksessa on kuitenkin nyt keskitytty kolmen viikon takaiseen tapahtumaan, josta edelleen on päällimmäisenä fiiliksenä ylpeys. <3

    Novascotiannoutajat ry järjestivät viime lauantaina epäviralliset taipumuskokeet, ja oli kyllä erittäin antoisa päivä! Toivottavasti näitä järjestetään useamminkin, sillä vaikka päivä olikin oikeasti yhtä positiivista yllätystä, ei me olla vielä pitkään aikaan pääsemässä taipumuskokeista oikeasti läpi. 😀 Päivä alkoi klo 8:30 ilmoittautumisella, ja samalla vähän kävelytin Einoa ja yritin saada tätä vähän purettua. Olin ottanut mukaani variksen ja meidän spesiaalin sukkakanin. Sukkakani olisi meidän kani jäljellä, sillä tiesin sen olevan turhaa edes yrittää kokeilla sitä, että Eino lähtisi tuomaan kania jäljen päästä. Variksen kanssa sitten taas teimme yhden lyhyen noudon lämmittelyksi, ja jotta Eino saa variksen maun suuhun (vähän ehkä ällöä..), ja saattaisi jopa tuoda hakuruudusta jotain. Odotukset hakuruudulle olivat kuitenkin todella matalat, tyyliin jos sieltä yksikin tulee, niin se jätetään siihen ja juhlitaan yötä myöten sitä saavutusta. Toisaalta, Eino toi sen meidän lämmittelyvariksen, ja olin jo siinä kohtaa valmis menemään kotiin aivan todella tyytyväisenä. Siinä kohtaa kun oltiin jo nähty ja ohitettu monet koirat, ja juuri ennen kuin lähetin Einon noutoon, oli mennyt ohi autoa ja koiraa.

    Tulimme toiseksi viimeisenä ensimmäiseen osioon, eli sosiaalisen käyttäytymisen osuuteen. Siinä kohtaa ei oikein ollut enää tilaa ympyrässä, ja Eino paineistui aika paljon siitä, että joutui menemään kahden koiran väliin ahtaalle. Etenkin, kun toisella puolella oli narttu. Ruokin siis Einoa aika ahkeraan lihapullilla siellä laidalla, meidät erottaa hyvin siitä, että oltiin ainoat kyykyssä. 😀 Mutta Eino pysyi kasassa, vähän välillä rempoillen ja huutaen, mutta pääasiassa pysyi kasassa ja pystyi syömään lihapullia. Sosiaalinen käytös saatiin siis läpi. Olimme ensimmäisenä vuorossa (niin ihanaa!), joten pääsimme heti tekemään. Eino kiskoi aivan tajuttomalla draivilla kohti venepaikkaa, ja oli ihan todella korkeassa vireessä. Ei mitenkään siis optimaalinen tähän tehtävään… Tuomarina meillä oli Päivi Vikberg.

    Toisena oli siis vuorossa vesityö, jossa ensin heitetään lokki veteen, ja seuraava heitetään veneestä. Einolla kun on ollut ongelmaa veneen kanssa, niin pyysin, että vene lähtisi veteen niin, että Eino näkee veneen menevän veteen rannalta. Eino kävi sitten nopeasti ihmettelemässä venettä, ja sitten vene sai lähteä paikalleen Einon huutojen saattelemana. Lokki heitettiin, ja päästin Einon hakuun. Ja sitten tuo reppana ei uskaltanut mennä veteen. 😀 Rannasta oli “pudotus” veteen noin 20min, mutta vesi oli siitä kohtaa niin tummaa pohjan noustessa pintaan, ettei Eino nähnyt, ettei pudotus ole syvä. Lopulta kannustusten saattelemana ja Einon huutokiljuessa ja komentaessa rantaa tämä uskalsi mennä veteen, ja sitten lähti uimaan reippaasti kohti lokkia. Lokkia Eino kävi tuomassa vähän matkaa takaisin, mutta jätti sen sitten matkan varrelle, vähän liian kauas. Lokki uiskenteli sitten kuitenkin itsekseen rantaan niin, että sain napattua siitä kiinni. Ei ihan hyväksytty suoritus. 😀 Sitten kun saatiin Eino pois vedestä, otin tämän kiinni, ja seuraavana olisi laukaus ja veneestä heitetty lokki.

    Laukaukseen Eino ei sanonut mitään, yritin saada Einoa katsomaan ampujaa ettei tämä pelästyisi yhtäkkistä ääntä, mutta tällä oli katse veneen heittäjässä lokki kädessä. Eipä se laukaus kuitenkaan mitään reaktiota aiheuttanut. Lokki heitettiin veteen, ja päästin Einon hakemaan sen. Nyt veteen mentiin ihan ilman ongelmaa, oli vain se alkujännä rannan kanssa. 🙂 Lokille Eino ui täysin suoraviivaisesti, nappasi lokin suuhunsa ja lähti tuomaan sitä takaisin! <3 Niin huippu noutaja, ei olla edes lokkia treenattu sitten viime syksyn! Venekään ei jännittänyt yhtään. Lokki tuli hienolla nouto-otteella aina parin metrin päähän asti rannasta, siinä on nyt joku juttu ettei Eino tuo sen lähemmäs. Siinä kohtaa eivät edes tassut ottaneet vielä pohjaan kiinni. Nyt lokki jäi myös niin kauas, etten saanut sitä itse otettua. Siinä kun sitten yritin saada Einoa pois vedestä naureskellen tuomarille, että “koira täysin ohjaajan hallinnassa“, Eino yhtäkkiä päättikin tuoda lokin rantaan! Eli tästä osuudesta ei mitään läpipääsyä olisi tullut, mutta koska kaikki saa jatkaa jokaiselle osa-alueelle, oli meillä seuraavaksi vuorossa hakuruutu.

    Hakuruudussa oli ensin laukaus ja heittovaris. Laukaus meni jälleen ongelmitta, mutta heitettyä varista Eino huusi aikansa. Ja se aika oli aika pitkä. 😀 Mutta siinä sitten odoteltiin, että Eino saa kerättyä itsensä. Ja sitten hitaasti Eino alkoi hiljetä, ja kun ääni oli enää vähäistä, aloin silitellä Einoa rauhoittavasti. Lopulta Eino hiljeni lähes kokonaan silittelyiden ja hiljaisen höpöttelyni myötä, ja lopulta kuiskasin samalla hiljaisella sanalla “hae”. Ja sinne Eino ampaisi heti täyttä vauhtia heittovarikselle, ja jäi ihmettelemään sitä. Kutsuista huolimatta Eino ei lähtenyt tuomaan varista minulle, mutta tuli luokseni tyhjin suin. En muista oliko se jo ensimmäisellä vai toisella lähetyksellä, mutta heittovariksen Eino kävi rikkomassa. Se käytiin ottamassa pois tuomarin kysyessä, että saattaisiko se auttaa. Lähetin Einon vielä pari kolme kertaa hakuruutuun, mutta Eino ei lähtenyt tuomaan sieltä variksia. Päätin sitten siinä kohtaa, että meidän hakuruutu loppuu tähän, eikä enää jatketa sen parissa. Eino kyllä tiesi mitä kuuluu tehdä, mutta varikset eivät lähteneet nousemaan niin tuntui turhalta jatkaa. Tietty siinä alkaa myös kaiken muun törttöilyn todennäköisyys kasvamaan, esimerkiksi merkkailu, niin lopetettiin kun oltiin vielä voiton puolella ja Eino jaksoi tehdä hakutyötä. Reippaasti tämä juoksikin metsikössä, itseasiassa juuri sen kokoisella alueella millä ollaan hakuruutuja treenailtukin. Paperissa lukee, että Eino irtoaa kohtalaisen kauas, joten tätä voisi vielä vähän työstää. 🙂

    Einolla ei kuitenkaan ollut mitään kiinnostusta yleisöä tai ihan lähellä olevaa vettä kohtaan, joka oli todella positiivista! Eino tuli myös luokse joka kerta kun tämän kutsuin, eli vesityöstä nähty huono luoksetulo ei onneksi jatkunut lopun aikaa enää. Ja vaikka hakuruutu ei onnistunut, niin siitä jäi silti tosi hyvä mieli. Eino yritti, mutta ei osannut tehtävää tarpeeksi hyvin, jotta olisi tässä tilanteessa pystynyt toimimaan. Tuntuu suorastaan siltä, että oma asenne olisi kokenut jonkun boostin, kun osaan keskittyä positiivisiin asioihin negatiivisten sijaan! Huh! 😀 Seuraavaksi sitten vein Einon autoon, viritin meidän halvan avaruuspeiton auton päälle ja palasin takaisin hakualueelle seuraamaan muiden koirakoiden työskentelyä. Ja oli kyllä ihana ja ilo nähdä hienosti työskenteleviä tollereita!

    Ennen kanijälkeä otin Einon kävelemään ja lämmittelemään, ja tehtiin jonkin verran vasemman ja oikean puolen seuruita. Ja miten hienosti Eino pystyikään tekemään ihan todella epäreilussa häiriössä töitä! Siinä oli siis vettä ihan kymmenen metrin päässä, eikä Eino hinkunut sinne. Olin aivan fiiliksissä tästä, vielä kun ohitukset menivät kivasti ja Eino pystyi luopumaan koirista, olin niin mielettömän ylpeä Einosta. Siitä sitten lähdettiin odottelemaan kanijälkeä. Annoin meidän sukkakanin jäljen tekijälle, ja se olikin siinä päivän mittaan sulanut aivan täysin. Vähän siis tuli jänniteltyä miten se kani sieltä oikein tulee, sulana se kun on ollut erityisen vaikea Einolle… Lopulta päästiin meidän lähetyspaikalle, ja annoin Einolle luvan lähteä. Sössin kuitenkin niin lahjakkaasti kaksi lähtöä, että ihmettelen suuresti, miten Eino siitä vielä lähti kolmannella kerralla onnistuneesti kanille… 😀 Jäi siis hihnaa kiinni koiraan ja piipautin lelua lähdössä, tuli sitten siinä todettua mille puolelle ne lelut kannattaa oikein laittaa siinä damiliivissä…

    Noh, ohjaajan armottomasta sössimisestä huolimatta Eino lähti kanille vauhdilla, mutta ei lähtenyt tuomaan sitä takaisin. Itse en siis nähnyt mitään pöheikön takia, mutta tilannetta seuraava tuomari ja avustajat näkivät tämän tilanteen. Kutsuin Einon luokse, ja lähetin uudestaan. Tällöin Eino jäi ihmettelemään kanille ja nuolestekemaan, mutta ei vieläkään nostanut sitä. Heti, kun kauimmainen avustaja lähti kävelemään kohti kania, Eino kävi nappaamassa kanin itselleen ja palauttamaan minulle. Kani jäi kuitenkin matkan varrelle. Nyt meidän tuomari lähti kohti Einoa ja kania, ja sieltä sitten Eino tuli ulos metsästä näkyviini kanin kanssa! Hieman kaipasi painetta vierailta nostaakseen kanin, mutta tämä osio olisi taippareissa mennyt läpi tällä suorituksella! Toki parannettavaa on paljon, jäljen tulisi olla vielä parikymmentä metriä pidempi ja kanin pitäisi olla iso eikä kääritty sukkien sisään, mutta Eino oli silti hirveän taitava, ja sai sen mukaiset palkatkin. <3

  • Taipumaton Eino

    Viime päivityksestä on todella pitkä aika, en edes muista kaikkea jota tässä välissä on tapahtunut! Paraisten rally-tokokilpailu ei mennyt ihan toivotulla tavalla, ja Eino otti todella paljon häiriötä ympäristöstä ja tilanteesta, eikä tilannetta helpottanut ohjaajan sekoilu. Saatiin kuitenkin myöskin kisaamassa olleelta Katjalta, Turun Murren omistajalta, vinkkejä ja korjausehdotuksia meidän työskentelyyn, joista tulee varmasti olemaan hyötyä jatkossa! Sieltä siis lähdettiin kotiin ilman tulosta, joten katsotaan josko vihdoin saataisiin tulos vajaan viikon päästä järjestettävissä rally-tokokilpailuissa Liedossa! Ympäristö ei kyllä ole todellakaan mikään helpoin, sillä kyseisessä hallissa pyörii samaan aikaan kolmet rally-tokokilpailut (eli koiramäärä tulee olemaan valtava!), joista olemme ilmoittautuneet yksiin. Aloitimme viime tiistaina jälleen rally-tokon vakiryhmässä kun osteopaatti Leena Piira totesi Einon olevan jo hyvässä kunnossa, joten nyt lähdetään hissukseen aloittelemaan aktiivisempaa treenausta!

    Taipparitreenien kanssa päästiin jo kurkkaamaan, miltä näyttää kultaisen pilvireunuksen toisella puolen, mutta sieltä romahdettiin takaisin parissa päivässä. Viime viikolla Eino haki hakuruudusta hyvällä draivilla lähes sulia variksia rikkomatta niitä ja tuomalla niitä minun jalkojeni juureen, eli täysin taippareissa vaadittavalla tasolla käytiin jo, mutta sitten alkoikin jälleen suu käymään ja varikset rikottiin hetkessä. Korkein odotuksin ei siis lähdetty eilen taippareihin, Eino kun ei vieläkään suostu koskemaan edes kaniin.

    Taippariaamuna siis suunnattiin Kemiönsaareen Mjösundiin puoli yhdeksäksi aamulla, kokeen alkaessa yhdeksältä. Tuomarimme oli Ossi Kähärä. Tuomaripuhuttelun aikana tuomari kävi katsomassa miten koirat käyttäytyvät sosiaalisesti toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Eino pysyi tässä yllättävän rauhallisena eikä edes ollut kovaäänisin vinkuja! Eino oli kyllä ainut haukkuja, kun tämä koki tarpeelliseksi haukkua pelottavalle peräkärrylle jota siirrettiin vähän matkan päässä. Mörköikä tuntuu vain pahenevan tämän kanssa… Olimme aamupäivän ryhmän seitsemäs osallistuja kahdeksasta, joten tiedossa oli paljon odottelua.

    Kävin myös katsomassa muutamat suoritukset ja katsastamassa koepaikan. Vesityöalue oli haastava, sillä ranta oli loiva, ruovikkoinen ja lumpeinen. Monet koirat vetivät siis lumpeita uidessaan lokille, ja erään hyvin nopean labradorinnoutajan uintivauhti hidastui selvästi tämän kiskoessa lummemattoa perässään. Hakualue oli hakkuuaukealla, ja tästä näki hyvin mitä taippareissa vaaditaan. Tuomari kävi auttamassa osaa koirakoita hakualueella ja vaikka variksia tiputeltiin ja tuotiin vähän jahkaillen, pääsivät nämä silti seuraavaan osioon eli jäljelle. Tämä valoi hieman toivoa meidän tulevaisuudelle, sillä en pidä kovinkaan todennäköisenä että Eino koskaan oppii täydellisesti tuomaan riistaa minulle, ja sitä taipumuskokeessa ei edes testata.

    Meidän vuoromme koitti lopulta kahden tunnin odottelun jälkeen. Eino pysyi yllättävän hyvin kasassa, vaikka tämä selvästi tiesi mitä ollaan menossa tekemään. Ääntä ei lähtenyt juurikaan ja tämä pysyi hyvin kuulolla minulle eikä vain kiskonut joka suuntaan. Kun meidän suoritusvuoromme tuli ja kävelimme kohti vesityöaluetta, ei siitä kuulolla pysymisestä yllättäen enää tullutkaan mitään… Eikä siitä suorituksestakaan oikein sitten tullut mitään. Meidän taipaleemme nimittäin kaatui jo ensimmäiseen noutoon, heitettyyn lokkiin, jonka Eino kävi uiden hakemassa vähän matkaa, mutta sitten tassu tai lokki jäi lumpeeseen, eikä Einon itseluottamus enää riittänyt sen noutoon. Kehotusten kanssa Eino kyllä lähti useasti hakemaan lokkia, mutta kun tämä sai lokin suuhun, päästi tämä siitä heti irti ja ui takaisin rantaan. Varmaan siis joku Einosta kovin inhottava lumme otti kiinni tassuun, ja lokki sai jäädä siihen.

    Hetken kehotusten jälkeen Eino myös tajusi veneen vähän matkan päässä, ja tuttu venepelko tuli takaisin. Haukkuen Eino uiskenteli ympyrää ja tuijotteli venettä, kävi lokilla ja sitten taas poistui. Tuomaristamme jäi kyllä todella hyvä kuva, sillä tämä pyysi venettä tulemaan rantaan ja veneilijää silittämään Einoa, jotta koiralle ei jää pelkoa veneestä. Veneilijän sijaan Eino oli kovin kiinnostunut lokeista veneen kyydissä, ja venepelko oli toistaiseksi selätetty. Tuomari yritti myös antaa Einolle mahdollisuuden noutaa lokin maalla, mutta sen Eino kävi vain runttaamassa rikki eikä tehnyt elettäkään noutaakseen sitä. Einoa yritettiin myös kahdesti saada pois vedestä, joista toisella kertaa syynä oli ettei meidän koe enää jatkuisi. Eino oli kuitenkin toista mieltä uimisen suhteen eikä millään poistunut vedestä, joten tuomari kutsui veneilijän takaisin ajamaan Einon rantaan. 😀

    Tuomari kertoi myös hyvin pitkästi miksi meidän koe keskeytyi, antoi treenivinkkejä ja lopulta kehotti vielä meitä tulemaan uudestaan kokeilemaan taipumuskoetta. Ja niin me mennäänkin uudestaan, mutta ensi kerralla sitten meillä on toivottavasti hieman parempi pohja treenille kuin nyt! Eino saa nyt tässä välissä kasvaa aikuiseksi ja muodostaa jonkinlaista malttia noutojuttuihin, ennen kuin lähdetään yrittämään uudestaan. Treenit eivät kuitenkaan jää missään nimessä tauolle, tämä syksy on vain osoittanut treenien tärkeyden! Kaksi ja puoli kuukautta sitten, kun aloimme treenaamaan aktiivisesti taippareita varten, Eino vielä juoksenteli ohitseni damia pureskellen, kun nyt damit tulevat jo todella kauniisti luokseni. Varistenkin kanssa käytiin tässä pisteessä, ennen kuin meno jälleen muuttui ja alamäki alkoi. Emme kuitenkaan luovuta, Einolla riittää kuitenkin intoa ja tarmoa sen verran että oikealla koulutuksella tämän saa varmasti taippareista läpi!

    Kaiken kaikkiaan päivästä jäi kuitenkin hyvä maku, vaikka oletinkin meidän pääsevän hieman pidemmälle kuin ensimmäiseen lokkinoutoon. Tämä oli kuitenkin todella opettavainen kokemus ja nyt koe itsessään on tuttu, ja ensi kerralla voidaankin mennä sitten läpäisemään se! 😉

  • Onnistumisia vesityön kanssa

    Viime perjantaina olimme illalla vielä Luolavuori-treenien jälkeen Turun Murrella koiratanssi-treeneissä. Pääsimme vierailemaan edistyneemmässä ryhmässä, jossa tehtiin koreografiaa. En ole kuunnellut musiikkiamme kertaakaan sitten kisojen, eli kolmeen viikkoon, joten arvatenkaan koreografia ei tullut ihan selkärangasta. 🙂 Kaiutin asetettiin Einon taakse, sillä kisoissa tämä jäi kuuntelemaan musiikkia joka tuli selän takaa ja jäätyi alussa. Nytkin Eino oli kuulemma kääntynyt katsomaan mistä ääni tulee, joten saatiin hyvin lisää häiriötreeniä!

    Koreografia meni näin muuten ihan hyvin, käskyt ja liikkeet menivät kyllä itseltä aivan sekaisin ja olin lopettamassa liian aikaisin, mutta josko se siitä treenin myötä mieleen palaisi. 😀 Harjoiteltiin myös peruuttamista ja jalan yli hyppäämistä. Peruuttamisen Eino on hiffannut todella hyvin, ja se saadaan hyvin treenattua AVO ohjelmaa varten. Eino kesti todella hyvin treeneissä muun häiriön, mitä nyt hieman lattiaa haisteli mutta toisista koirista ei juuri piitannut treenatessa.

    Lauantaista tulikin Einon vapaa päivä sitten kuitenkin, ja treenattiin vain kotona peruutusta. Sunnuntaina lähdimme ajamaan Taivassaloon vesitreeniä varten, jossa oli sekä lokki että vene. Sää oli todella hyvä, aurinkoinen ja lämmin, joka lauantain rankkasateen jälkeen oli ihan mukavaa vaihtelua! Kun muut olivat katsastamassa rantaa ja laittamassa venettä vesille, olimme me Einon kanssa läheisellä jalkapallokentällä. Tehtiin vähän ihan helppoja käskyjä, Eino sai nostaa damia ja noutaa damia minulle, juosta inan vapaana (aika rajoitetusti, sillä toisella puolen oli piha ja toisella puolen koirakko) ollen todella hyvin kuulolla, teki iloisesti töitä eikä pureskellut damia lainkaan.

    Kun oli aika aloittaa ihan sitten treenit, tuli Heidi siihen tekemään meille markkeerauksen. Olisi pitänyt tajuta, että Einolle ei saa edelleenkään heittää mitään, mutta koska tämä oli ollut niin hyvin kuulolla keskenään treenatessa halusin nähdä, miten Eino handlaa heiton. Ja ei se kyllä mennyt mitenkään päin hyvin, vaan kiihdytti Einon aivan sfääreihin. Eino kyllä etsi damia ja löysikin Heidin avulla sen, mutta pudotti sen monta kertaa tuodessa minulle, kunnes lopulta päätti vaihtaa suuntaa kokonaan ja lähti damin kanssa tiehensä. Tätä tapahtui viimeksi puoli vuotta sitten! Siihen loppui meidän markkeeraustreeni, ja lähdettiin toisen koirakon tieltä pois kauemmas.

    Seuraavat kaksi tuntia meni siihen, että yritimme Einon kanssa löytää takaisin sen yhteisen sävelen, joka päivän alussa oli ollut. Istuimme takaluukussa, kävelimme lähialueella ja pyysin aivan perus käskyjä. Eino ei pystynyt luopumaan lainkaan vedestä ja ajatuksesta lentävistä dameista, vaan haikaili vain muiden koirien luokse. Lähdimme siis kävelemään kauemmas tietä pitkin, pois koko alueelta. Siellä Eino alkoi palautumaan omaksi itsekseen, ja sain tehtyä luoksetulo-harjoituksia hihnassa. Eino reagoi hyvin, ja alettiin päästä voiton puolelle. Teimme myös yhden välinoudon damilla niin, että Eino oli selkä kohti vettä ja treenaavia koiria, ja Eino toi sen hienosti minulle! Lopun aikaa ennen vesinoutotreenivuoroamme (jäätiin tahallaan viimeisiksi) kävelimme edestakaisin sillalla josta treenipaikalle mentiin. Kävelimme ja hengailimme vain. Ja lopulta Eino pystyi olemaan hiljaa, vaikka kuuli koirien menevän uimaan ja veteen putoavan noudettavaa!

    Rauhoittuminen ei kyllä näkynyt lainkaan meidän lähestyessä kohti treenipaikkaa, kun Eino rimpuili ja vinkui ja kiljui hihnan päässä lähes revetessään innosta päästä treenaamaan. Aluksi pyydettiin vene rantaan, möllitaippareiden tapahtumien vuoksi. Eino vähän haukkui lähestyvälle veneelle, mutta nopeasti alkoi syömään nameja veneilijöiden käsistä ja oli jopa kiipeämässä veneen kyytiin! Eino otti myös damin veneestä ilman ongelmaa, mutta koska se oli poksuvaa sorttia, otin sen nopeasti Einolta pois ettei tämä alkaisi pureskella sitä. Veneongelma olikin sitten sillä selätetty, sillä lopun treenin ajan veneen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka se tuli jopa kohti välillä!

    Itse noudot sujuivat myös niin paljon paremmin kuin mitä alkutreenin rällättelyn perusteella uskalsin edes toivoa. Einolle heitettiin lokki veneestä, ja sinne poika ampaisi ja otti sen mukaansa!! Kaikesta kiihtymisestä huolimatta Eino työskenteli todella hyvin, otti lokista ihan hyvällä otteella kiinni, ei pureskellut lainkaan tai ravistellut lokkia, mitä tämä teki vielä pari viikkoa sitten möllitaippareissa (ennen kuin huomasi veneen ja alkoi haukkua sitä). Noutoja tehtiin yhteensä kolmet, vaikka olisi pitänyt tajuta jättää se kahteen. Kaksi noutoa tuli hyvin rantaan, mutta kolmas lokki jäi kaislikkoon kiinni eikä Eino kuin uinut lokkia ympäri. Vaikka vene kävi irrottamassa lokin ja se heitettiin uudestaan, jätti Eino noudon puoleen väliin.

    Saatiin kuitenkin todella hyviä onnistumisia, jotka menivät huomattavasti paremmin kuin olin edes uskaltanut toivoa! Vene ei ollut mikään ongelma, eikä vesinoudossakaan ollut mitään huomautettavaa. Taippareissa ei ole vaaraa, että lokki jäisi kaislikkoon kiinni, joten uskon vesityön onnistuvan meiltä hyvin. Meidän täytyy kyllä varmaan mennä taipparipaikalle jotain paria tuntia ennen kokeen alkua, jotta Eino saadaan oikeaan moodiin työskentelyä varten… Tänään käväistiin Einon kanssa Turun keskustassa, hieman vaihtelua metsäympäristöön. Täytyy muistaa käydä siellä useammin, sillä nyt Eino kiihtyi todella paljon.

  • Treeniä, näyttelyä ja lisää treeniä

    Olemme edistyneet taipparitreenien kanssa hurjalla vauhdilla, mikä on ihan positiivista näiden kaikkien treenikertojen jälkeen. Katsoin elokuun postauksia parin viikon takaa, jossa olen kirjoittanut Einon tuovan variksen tuoresiipidameja vähän nihkeästi, mutta nykyään ne tulevat aivan samalla tavalla kuin pelkät damit! Olemme harjoitelleet lähes päivittäin parin viikon ajan, ja olen nyt ottanut riistaa mukaan kun viikko sitten AN kurssilla ohjaaja sanoi, että Einon tulee nähdä nyt päivittäin varis. Ihan aina en ole varista sulattanut, mutta tuoresiipidamit kyllä, ja samalla lokkidamin.

    Treenit ovat olleet monipuolisia, aina eri maastoissa, hakutreeninä 1-5 damilla tai muistinoutona vaihdellen eri päivän aikaan. Eräs aamu lähdimme kaikki kolme Tuorlaan treenaamaan, ja koska Peksu lähti mukaan, saatiin myös vihdoin kuvatodistetta siitä, että kyllä se koira noutaa osaa. 🙂 Eräs ilta lähdimme Einon kanssa Katariinaan, jossa vein siipidamit vähän matkan päähän 21:30 illalla, eli pimeää oli! Sieltä ne damit tuli takaisin pimeydestä huolimatta, ja tämä myös pakotti Einoa käyttämään nenää eikä etsimään katseella.

    En ihan vielä uskalla toivoa parasta taippareiden suhteen, mutta valoisalta alkaa näyttää! Lokkidami tulee hyvällä innolla maalla luokseni, joten jos päästään treenaamaan venettä ja lokin hakua vedestä, uskon lokin tulevan vaivatta luokseni myös taippareissa. Hakuruutua varten täytyy vielä treenata variksen noutoa hakuruudusta, ja tänään treenatessa ajattelin viedä hieman sulaneen variksen muistinoudolla vähän matkan päähän, jotta saadaan se varis tutuksi. Kani kiinnostaa ja innostaa Einoa tällä hetkellä vähän turhan paljon, joskin siinäkin on hieman edistytty; nyt nylkyttämisen sijaan Eino hellästi nuolee kanin naamaa… Kanidami tulee muistinoudon takaa vauhdikkaasti ja palautuskin oli suoraan käteen.

    Olen nyt alkanut vaatia myös lähelle tuomista ja käteen palautusta, ja pelkkien damien, kuivasiipidamin ja kanidamin kanssa tämä jo onnistuu loistavasti. En osaa edes enää ajatella, kuinka toivotonta se meidän työskentely on ollut vielä pari kuukautta sitten, ja jo tässä pisteessä oleminen on suorastaan ihme. Taippareissa kuulemma vaaditaan nykyään ainakin yhden variksen palautus käteen, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se on kopattava käteen kun Eino on pudottamassa sitä maahan… Vaihtoehtoisesti tuomari voi laittaa koiran noutamaan kaikki kuusi varista hakuruudusta, mutta mieluusti vähemmällä mentäisiin.

    Paraisten saaristonäyttely oli muutama päivä sitten, mutta meille ei ihmeellisempää menestystä sieltä. Tuomarina oli ruotsalainen Zorica Blomqvist, jonka linja ei ainakaan minulle auennut näyttelyn edetessä, sillä PU-kehässä oli lopulta kaksi pienempää urosta ja kaksi suurempaa. Positiivista on toki se, että PU4 sijalle pääsi Einon veli Jymy saaden vara-sertin! Eino oli junnuluokan toinen saaden ERI ja SA, mutta PU-kehässä käteltiin ulos ensimmäisenä. Eino esiintyi jälleen hienosti, ja hotspotin aiheuttaman poskikaljun vuoksi esitin Einon “väärinpäin”. Arvostelu oli myös oikein kiva, ja oli myös mukavaa saada jo toistamiseen kehuja omasta esittämisestä. 🙂 Pääsimme myös edustamaan kasvattajaryhmään, ja vaikka voittoa ei tullut, tuomari sanoi valinnan olleen vaikea ja saimme kuitenkin KP:n!

    Tuomari Zorica Blomqvist:
    Vackert huvud med bra pigment. Stark nacke och kropp. Goda vinklar. Korrekt i rörelse. Mycket bra presenterad i ringen. Bra temperament.

    En muista olenko edes aiemmin maininnut, mutta olemme myös aloittaneet koiratanssin alkeet kurssin Turun Murrella! Ohjaajana on äitini, jonka vuoksi joka tunnin alku on yhtä huutoa ja haukkua kun Eino haluaisi mennä tervehtimään. Takana on nyt kaksi kertaa, joista ensimmäinen meni meidän osalta toisten koirien ihmettelyyn. Pääsin myös aloittamaan käskyä “vasta”, jossa Eino kiertää minua vastapäivään.

    Toisella tunnilla Eino oli hieman väsynyt, mutta pystyi luopumaan toisista koirista todella hyvin ja teimmekin kaikki harjoitteet ilman hihnaa, eikä minun edes tarvinnut pelätä Einon karkaavan! Tällä tunnilla harjoittelimme liikettä, jossa Eino hyppää jalkani yli. Pääsimme myös fiilistelemään FS AVO musiikkiimme Mr Gabriel – Tambourine, ja tunnin lopussa oli lyhyt esiintyminen, jossa juoksimme todella läheltä toisia koiria, mutta Eino ei piitannut näistä lainkaan! <3

    Tulevia tapahtumia on nyt jälleen tiedossa aika liuta, rally-tokokisoja kaksin kappalein ja koiratanssimöllit, sekä tietty taipparit. Lokakuu ja marraskuu tulevatkin menemään koiraharrastusten parissa kilpaillen, näyttelyitä on tiedossa vasta joulukuussa seuraavaksi.

  • Möllitaipparit

    Osallistuimme eilen Einon kanssa möllitaippareihin, jotka menivät hyvin ennakoidusti. Möllitaipparit järjestettiin Uudessakaupungissa Vakka-Suomen Noutajien toimesta, ja ryhmämme alkoi kello 12. Eino käyttäytyi heti alusta saakka ärsyttävästi, kiskoen ja haukkuen ja ulisten sitten liikuttiin paikasta toiseen. Alkupuhuttelun ringissä Eino vasta sitten innostuikin avaamaan ääntään, ja oli pakko kysyä, että tulisiko tästä haukkumisesta oikeissa taippareissa hylky. Kuulemma on hyvin epätodennäköistä, joten sitä ei ainakaan tarvitse pelätä.

    Olimme toisena vuorossa viidestä osallistujasta, ja ensimmäisenä olisi vuorossa lokin nouto. Eino ei ole aiemmin rohkaistunut kuin näykkäisemään lokkia, joten suuria odotuksia ei ollut tälle osuudelle.  Kun lokki heitettiin veteen noudettavaksi, Eino ampaisi uimaan ja tarttui lokkiin yllättävän mielellään. Sitten tämä taisi kuitenkin tajuta mitä oikein suuhunsa laittoi, ja sitten Eino alkoikin vain uiskennella ympyrää lokin ympärillä. Yritin mennä veteen kannustamaan tätä tuomaan lokkia, jos lokki tulisi edes vahingossa minulle asti, mutta ei siitä tullut enää mitään.

    Sitten Eino kuitenkin tajusi veneen noin 20 metrin päässä vedessä. Eino on ollut hyvin mörköpelkoinen viime aikoina, joten nyt kun tämä tajusi veneen, alkoi sellainen huuto veneelle että oksat pois. Vene tuli siitä sitten rantaan hakemaan lokkia Einon huutaessa pelottavaa uhkaa pois. Tämä uskalsi tulla haistelemaan venettä ja häntä heilui puolelta toiselle innokkaasti, mutta silti pelotti ja piti haukkua. Joten, jos halutaan taippareista läpi, ainakin venettä pitää näyttää Einolle vielä ennen koetta! Jos olisi edes se yksi asia vähemmän huolehdittavana. Lokkiin Eino otti paremmin kiinni kuin aiemmin, ainoa positiivinen asia tästä osuudesta. Emme tehneet toista osiota, jossa lokki heitetään veneestä, vaan siirryimme odottelemaan vuoroamme hakuruudussa.

    Yritin paria päivää ennen möllitaippareita saada Einoa kantamaan kokonaan sulanutta varista, mutta tuloksetta. Odotukset eivät siis olleet hakuruudulle korkealla, ja odotukseni olikin, että Eino käy katsomassa heitettyä varista ja käy sitten etsimässä muut varikset tuomatta niitä kuitenkaan minulle. Eino lähtikin ampaisten heitetylle varikselle, haisteli, mutta lähti sitten katsomaan mitä muuta hakuruudusta löytyy. Einoa saatiin houkuteltua kantamaan varista ihan pienen matkaa avustettuna, mutta muutoin ruutu meni oikein odotusten mukaisesti. Sen hetken kun Eino varista kantoi, otti tämä myös sen verran kiinni siihen että varis meni rikki. Sain myös myöhemmin tietää, että se oli ainut varis, joka möllitaippareiden aikana rikottiin. Hups!

    Kanijäljeltä odotin Einon löytävän jäljen päähän ja löytävänsä kanin, mutta että kani ei sieltä tule takaisin. Tämä meni jälleen odotusten mukaisesti, Eino ampaisi jäljelle (kaatuen varvikkoon samassa rytinässä..) ja jäljesti hetken matkaa, mutta vaihtoi sitten reittiä päätyen kuitenkin kanille, joka oli viety noin 30 metrin päähän (taipparijäljen ollessa 80 metriä). Ensimmäinen oikea jälki meni siis sinänsä ihan hyvin, vaikka kania sieltä ei takaisin tuotukaan. Se kuitenkin kiinnosti todella paljon, muiden riistojen tapaan, mutta vielä tämä ei uskaltanut ottaa kiinni.

    Saimme päivän aikana hurjasti vinkkejä ja epäileviä katseita, kun kerroin ilmoittaneeni Einon taippareihin. Taippareihin on myös enää se reilu kuukausi aikaa, joten hurjia ihmeitä tässä ei enää tehdä. Meillä on nyt kuitenkin kotona pakkanen täynnä variksia ja lokki, ja näiden lintujen siipiä kiinnitettyinä dameihin, joiden kanssa tulemme treenaamaan ahkerasti tulevan kuukauden aikana. Tahtoa ja intoa treenaamiseen löytyy meiltä molemmilta, taitoa ja tietoa sitten taas vähän vähemmän. Mutta katsotaan miten pitkälle tällä aikataululla päästään, käydään nyt ainakin katsomassa millaista taippareissa oikeasti on, ja jos päästään edes vesityöskentelystä eteenpäin hakuruutuun, riittää se minulle. Mutta jos nyt edes se ensimmäinen osio saataisiin menemään läpi. 🙂