-
Rally-tokotaituri Eino!
Kävimme viime viikolla kääntymässä mätsäreissä, eikä tulokset kyllä mitenkään päätä huimanneet. Siitä saatiin kuitenkin paljon arvokasta oppia ja lisää kokemuksia Einolle, vaikka ne eivät niin hyviä olleetkaan. Jouduimme siis epäselvän ilmoituksen vuoksi lähtemään täysin kylmiltään kehään, joka tarkoitti sitä, ettei Eino ollut ehtinyt oikein fiilistelemään tunnelmaa etukäteen, vaan otettiin käytännössä autosta suoraan kehään. Haukkuvat koirat kehän laidalla saivatkin Einon hieman jännittämään, ja kun itsekin olin hieman jännittynyt ja stressaantunut nopeasta tilanteesta, meni se siihen ettei Eino ollut antaa tuomarin edes koskea! Tajusin, että näin meni myös Turun näyttelyissä; häkistä kehään ilman lämmittelyä, mitä kaikissa muissa tapahtumissa olemme ehtineet tekemään. Lopulta tuomari sai koskea Einoon kun siinä hetken henglailtiin, hampaatkin katsottiin oikein hyvin lopulta.
Olen huomannut, että kun Einoa paineistaa, se menee tavallaan lukkoon eikä enää handlaa tilannetta vaan pyrkii vain pois. Jos yrittää pakottaa, menee koira entistä pahemmin solmuun. Olimme lopulta sinisten neljänsiä, mutta suoritus jäi silti harmittamaan. Eilen illalla olimme kaikki kolme lenkillä, ja otimme pienen “mittatikku”-harjoituksen, eli minä seisotin Einoa ja Peksu asetti kepin tämän selälle. Alun epäilyn jälkeen Eino kesti kepin hienosti niin selältä kuin kyljiltä. Tällä viikolla on jo seuraavat mätsärit tiedossa, ja otan mukaani jonkin esineen esittämään mittatikkua että saadaan myös vieraan ihmisen “mittatikku”-käsittely aikaiseksi.
Eilen olimme myös pitkästä aikaa rally-tokon merkeissä tapahtumassa, nimittäin Koirankota järjesti epäviralliset rally-tokokilpailut! Osallistuimme kahteen luokkaan, nami-ALO ja ALO. Omatoimitreenimme ovat onnistuneet mahtavasti edeltävällä viikolla, ja minulla oli todella hyvä fiilis tulevaan kilpailuun. Samalla minua jännitti aivan tajuttomasti tuleva kilpailu, ja olen tarkkaillut Einon jokaista askelmaa, näkyykö epäpuhtautta, onko koira kunnossa ja voidaanko varmasti mennä kisaamaan. Niin kuitenkin matkasimme kaikki kolme kilpailuihin sunnuntaiaamuna. Nami-ALO oli ensimmäinen luokista, ja olimme sen 7. koirakko. Siinä olisi siis mukavasti aikaa virittää Eino oikealle taajuudelle ennen suoritusta. Rata oli oikein mukava näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ensimmäinen reaktio oli, että onpa ahdas! Liikkeitä oli 10, eli ihan normaalin radan verran.
Lämppä meni myös loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka alkuun Eino sinkoilikin joka suuntaan ja halusi tutustua jokaiseen paikalla olevaan koiraan. Keskittyminen löytyi kuitenkin sieltä jostain lopulta, ja minulla oli todella hyvä fiilis kun lähdimme suorittamaan rataa. Eino oli kyllä todella taitava, ja meillä todella oli hauskaa rataa suorittaessa! Oli täyskäännöstä, eteen istumista, pujottelua ja koiran kiertämistä, vähän kaikkea löytyi radalta ja ihan hyvin ne myös mahtui suorittamaan eikä rata enää ollutkaan ahdas. Pujottelun välit olivat paljon kapeammat kuin mitä meillä treeneissä on ollut, mutta sekään ei ollut ongelma, vaan Eino työskenteli mahtavasti. Muutamat palkat annoin radalla, mutta muuten Einolle riitti vain ajatus siitä että minulla on palkkaa, vaikka ei niitä heti saanutkaan.
Yksi virhe meille sattui loppuun, kun kylttinä oli liikkeestä maahanmeno. Eino teki siihen sellaisen istu-maahan-istu liikesarjan ihan itsekseen, ja katsahdin siitä sitten tuomariin todetakseni, että uusimme tämän liikkeen. Toisella yrittämällä liike meni oikein, Eino ampaisi maahan heti käskyn saatuaan. Maalin jälkeen kävelimme ulos radalta, ja siitä alkoi bileet Einolle. Tiesin, että tästä tuli tulos (saatiin yli 70p), ja se tuntui hyvältä! Muutamat mokat sinne radalle mahtui ja yksi virhe, mutta pisteitä ei tulisi lähtemään niin paljoa ettei tulosta tulisi. Einokin innostui niin paljon, että olimme hetken rally-tokokisan viihdenumero kun tämä hyppäsi selkä edellä syliini ja alkoi siinä kiemurtelemaan. Alla olevasta kuvasta voi huomata kumpi on se, jolla on ihan hulvatonta ja kumpi yrittää pitää molemmat pystyssä.. Laitoin sitten Einon häkkiin pienten halihetkien jälkeen, ja jäätiin odottelemaan tuloksia.
Tulosten kertominen olikin täynnä yllätyksiä. Eino oli nimittäin häkissä odottamassa tuloksia, sillä en uskonut meidän pääsevän sijoille. Ja sijoille emme päässeetkään, mutta saimme silti tuomarin jakaman tuomarin suosikki -palkinnon! Kommentti “Todella hienoa tekemistä!” lämmitti mieltä, ja häkeltyneenä TS-sijasta sekä meidän huimasta 96 pisteestä otin koiran häkistä ja menimme poseeraamaan muiden vierelle. Pisteissä tuli noin 40 pisteen hyppy viime tuloksiin, todella suuri harppaus ja niin paljon parempi suoritus verrattuna kevään kisoihin! Koira oli monta kuukautta nuorempi silloin, mutta treenasimme sentään aktiivisesti ja nyt menimme viikon pikatreenillä kisoihin kiskomaan huiput pisteet.
ALO luokkaan rata muuttui hieman, ja sinne tuli astetta vaativampia liikkeitä mukaan. Siellä oli muun muassa 360 asteen käännökset vasemmalle ja oikealle, ja hitaasti-kyltti, jonka jälkeen liikkumisen tulee hidastua. Hitaasti kävelyä emme ole treenanneet kuin hetkittäin aina välillä, ja emme kertaakaan kuluneen viikon aikana. Kokonaisuudessaan treeniä kyseiselle liikkeelle on sen 5min ehkä, koko Einon elämän ajalta. Noh, ihan hyvin sen pohjilta voi mennä kisailemaan!
Einolta oli hieman jo veto pois tässä kohtaa pitkän päivän vuoksi, ja se tuntui meidän suorituksessa. Se ei niinkään näkynyt muuten kuin Eino tapasi hieman karata sivultani turhan kauas ja kerran jäi katsomaan kehän ulkopuolelle. Tästä tulikin -1p puutteellisesta yhteistyöstä. Palkattomuus ei tuntunut vaikuttavan Einoon mitenkään. Meillä oli kyllä edelleen hauskaa, liikkeet suoritettiin puhtaasti ja kun nameja ei voinut käyttää, kehuin Einoa todella innostavasti sen sijaan. Meille sattui myös tällä radalla virhe, sillä 360 asteen käännöksessä vasemmalle Eino istahti kesken liikkeen pikaisesti. Huomasin sen radalla, mutta jostain syystä en silti heti tokaissut, että uusimme liikkeen. Eipä siinä olisi ollut paljoa tilaakaan, ja se olisi mennyt paikallaan pyörimiseksi, joten olen ihan tyytyväinen päätökseeni. Radan jälkeen Eino sai paljon nameja ja huomiota, Eino oli jaksanut todella hyvin koko päivän ja teki todella reippaasti töitä koko ajan.
ALO luokasta saimme tulokseksi 89p, eikä sijoille tällä kertaa ollut asiaa. Olin kuitenkin enemmän kuin onnellinen päivän saavutuksista, eikä syksyllä rally-tokokisoissa starttaaminen tuntunut enää niin mahdottomalta ajatukselta. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että oikealla vireellä ja ohjaajan pysyessä kasassa saamme ALO luokan nopeasti hoidettua alta pois, mutta eipä se liikkeiden osaaminen tarkoita sitä että sieltä oikeasti tulosta tulisi. Jäämme kuitenkin odottamaan mitä osteopaatti Jarna Uusitalo sanoo Einosta perjantaina, kun menemme hänen hoitoonsa! Tämä käynti tulee määrittelemään aletaanko treenaamaan jälleen hieman aktiivisemmin vai saako Eino jatkaa lomailua vielä toistaiseksi.
-
Tahtitassut koulutusviikonloppu 2018
// Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt muun muassa matkustamaan Kreikkaan ja tullut takaisin, aloittanut uudet työt, ja selvittämään miten saan pöytäkoneeni jälleen henkiin. Tässä on siis ehtinyt tapahtua kaikenlaista, vaikka leiristä on jo paljon aikaa. 🙂
Osallistuimme Einon kanssa Tahtitassujen järjestämään koulutusviikonloppuun 19-20.5., joka siis keskittyi suurimmin osin koiratanssiin. Tämä järjestettiin Yläneellä Kuralan Kartanotilalla, josta oli lyhyt ajomatka Peksun vanhempien luokse, jossa myös majoituimme viikonlopun ajan kurssipäivien päätyttyä. Olimme myös sopineet Peksun kanssa, että jos Eino ei kestä olla kokonaisia päiviä paikalla, niin tämä tulee hakemaan Einon pois minun jäädessä kuuntelemaan.
Koulutuksia oli kolme, Nadja Böckermanin temppukoulu, Jenni Laineen koreografia-treeni ja Liisa Tikan koulutus koiran käytökseen liittyen. Saavuimme paikalle jo perjantaina, jossa menimme katsomaan hieman tiluksia valmiiksi ja tutustumassa koulutushalliin. Einolle on alkanut kehittyä tapa haukkua epävarmuuttaan, ja tiesin, että tämä alkaa haukkumaan hallissa jos siellä on paljon koiria. Ja niin Eino haukkuikin, ja seisoimme pitkän aikaa ovella tutkailemassa tilannetta ja odotimme tilan vapautumista sillä hallissa oli kaksi harjoittelemassa silloin. Odottelimme siinä että päästäisiin Einon kanssa hieman kokeilemaan treenaamista ja tunnustelemaan tilaa valmiiksi, että se ei olisi niin jännittävää seuraavana päivänä.
Eino pääsi järkytyksestä yli ja tottui tilanteeseen aika nopeasti, nopeammin kuin mitä esimerkiksi viime mätsäreissä johon osallistuimme. Hallilla oli nimittäin myös koira joka haukkui, mutta Eino ei lopulta enää reagoinut siihen. Pääsimme lopulta hieman treenaamaan, ja Eino toimi todella hyvin! En oikein uskaltanut treenata ilman hihnaa siinä pelossa, että Eino karkaa tekemään lähempää tuttavuutta hallin toisessa päädyssä oleviin koiriin, mutta meni se hyvin näinkin. Sain varmuuden Einosta, että se pystyy keskittymään uudessa tilassa nopeasti, ja Eino sai tutustua halliin valmiiksi.
Lauantai alkoi Jennin aamujumpalla, joka oli ilman koiria. Eino haukkui pariin otteeseen häkissä mutta hiljeni itsekseen, kun ketään ei tullut haukkumisesta huolimatta paikalle. Aamujumppa kesti 30min ja kylmä halli tuntui yhtäkkiä kovin lämpimälle! Aamujumpan jälkeen meillä alkoi heti Nadjan koulutus Einon kanssa. Otin hieman ennen meidän vuoroa Einon hengailemaan ja tutustumaan tilanteeseen, kun molemmissa päissä hallia oli koulutukset meneillään ja se oli aluksi hieman jännittävää pienen pojan mielestä, ja aivan syystäkin, minuakin jännitti! Eino ei oikein pystynyt rentoutumaan, mutta oli kyllä ihanteellisessa mielentilassa muuten. Tämä ehdotti temppuja ja suoritti kaiken pyytämäni heti, ikään kuin laittaen kaikki ajatuksensa minun kanssa työskentelyyn ympäristön ollessa liian kuormittava, että siihen voisi keskittyä.
Nadjan koulutukseen olin pyytänyt opeteltavaksi minun kiertämisen ja sitten sen, että Eino hyppää selälleni niin että istun itse, ja Einon etutassut tulevat minun olkapäille. Aloitimme minun kiertämisellä, ja Eino osasi sen aivan älyttömän hyvin heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien. Sitä sai nopeasti lähteä vaikeuttamaan, ja en ole itseasiassa ennen edes näin nopeasti nopeuttanut harjoitusta. Tämä saattaa olla syy, miksi joudun niin monessa liikkeessä edelleen turvautumaan käsiapuihin! Lopulta saimme tehtyä kaksi kierrosta niin, että itse liikuin vähän paikasta toiseen ja Eino kiertää minua.
Siinä kohtaa vaihdoimme temppua, ja Eino sai alkaa loikkia selkääni vasten. Ensimmäisellä kerralla tuntui, että korvat irtoaa Einon rämähtäessä olkapäilleni, mutta se lähti sujumaan sujuvammin joka kerta. Tähän tarvittiin apulainen (Nadja) tekemään ensin houkuttelun ja palkkauksen heti kun Eino nousee takajaloille, ja nopeasti saatiin lisättyä kestoa niin, että minäkin pääsin palkkaamaan. Kuvissa muuten näkyy jälleen hyvin tämä Einon ilmeikkyys! Lopulta siihen tarvittiin enää Nadjan puolelta pientä houkuttelua, kun Eino jo keksi mitä kuuluu tehdä. Teimme parit minun kierto-harjoitukset välissä, ja jälleen selkää vasten -hypyt ennen kuin aikamme loppui. Eino sai paljon kehuja Nadjalta nopeasta oppimisesta ja siitä, miten tämä pystyi keskittymään niin hyvin häiriöistä huolimatta. Olin kyllä itsekin yllättynyt ja erittäin ylpeä pienestä noutajastani, joka niin taitavasti suoritti ja oppi uutta!
Lounaan ajaksi Eino pääsi autoon odottelemaan, ikkunat auki varjossa. Nadjan koulutuksen jälkeen Einoa ei oikeastaan enää “tarvittu”, mutta koska tämä pärjäsi niin hyvin häkissä koulutuksen jälkeen, sai tämä jäädä paikalle edelleen. Lounaan jälkeen oli Jennin koulutus, joka siis suoritettiin ilman koiria. Koulutuksen tarkoituksena oli oppia liikkumaan paremmin oman musiikkinsa tahtiin ja saada ideoita oman ohjelmansa suoritukseen. Minulla kun ei vielä ollut ohjelmaa, sain vinkkejä yleisesti ottaen ohjelman rakentamiseen ja miten minun kannattaa esiintyä roolissani. Treeni oli hyödyllinen ja sain paljon vinkkejä, kuten sen, että vähemmän on enemmän ohjelmaa rakentaessa, varsinkin ALO luokassa!
Sinä päivänä ei minun osaltani enää tapahtunut mitään, vaan loppu päivä meni toisten koulutuksia kuunnellessa. Kävimme Einon kanssa ulkona useaan otteeseen ja viereisellä ruohokentällä teimme pientä treeniä odotellessamme illan aktiviteettejä. Illalla oli nimittäin tiedossa grillausta! Grillailussa menikin nopeasti koko ilta, ja Eino pärjäsi koko ajan hyvin. Tämä oli muutaman metrin päässä puuhun sidottuna, joutuen osallistumaan grillailuun etänä. Sen lisäksi, että Eino pärjäsi loistavasti vähän matkan päässä hyvien tuoksujen leijaillessa ohitse, viereiseen puuhun saapui cockeripoika Voltti. Siitä huolimatta Eino oli muutamaa piipahdusta lukuunottamatta täysin hiljaa, ja se oli aivan mahtavaa!
Sunnuntai alkoi kisatreenillä, ja olin tietysti edeltävänä iltana harjoitellut omalta osaltani meidän koreografiaa minun ja Einon iltalenkillä niin pitkälle kuin suinkaan siinä ajassa pystyin. Vaikka kyseessä oli kisatreeni, oli se silti jännittävää astella kehään tietämättä mitä tulee oikein tapahtumaan, miten Eino reagoi tilanteeseen ja tuleeko se ylipäätään pysymään kehässä. Jokaiselle osallistujalle annettiin 5min “kisa-aikaa”, jonka sai käyttää miten itse tykkäsi. Osa teki oman ohjelmansa loppuun asti, osa treenasi pientä pätkää palkaten aina välillä. Itse olin päättänyt tehdä koko ohjelman, ja kenties toistamiseen jos vain ehdimme.
Musiikkimme on Muumien Teatteri-kappale, jossa minä esitän siivoavaa teatterirotta Emmaa, ja Einolla on sitten hieman epämääräisempi rooli. Roolini mukaisesti lavalla tulee aikanaan valmiissa versiossa olemaan myös luuta, mutta jätin sen nyt pois selkeyttääkseni kaikkea minulle ja Einolle. Meillä oli kuitenkin mukana ämpäri, jonka Eino osaa kiertää. Kiertämistä ollaan tehty joskus kauan sitten, mutta oikeastaan vasta leirillä opetin siihen hieman etäisyyttä ja 1m sijaan Einon pystyy lähettämään kiertämään ämpäriä 4m päästä.
Kun meidän vuoromme tuli, menin itseä rauhoitellen, lihapullat molemmissa käsissä Einon kanssa valmiiksi menemään kehään. Otin hihnan irti ja sitten mentiin! En itse esiintymistä muista lainkaan, muuten kuin sen että Eino oli aivan mahtavan taitava ja kaikki keskittymiseni meni Einoon, enkä muistanut itse liikkua musiikkiin mitenkään. Muutamat virheet meille sattui ettei Eino suoraan kiertänytkään, mutta aivan mahtavasti se meni. Einolla oli täysi keskittyminen minuun eikä lainkaan haaveillut karkuun juoksemisesta.
Ensimmäinen esiintymisemme meni “koreografian” mukaisesti, mutta toinen meni hieman väärinpäin. Sen ei kuitenkaan ollut mitään väliä, eihän näitä arvosteltaisi eikä mitään sijoituksia jaeta. Toinen esiintymisemme meni myös mahtavasti, Eino jaksoi koko ohjelman läpi samalla innolla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ohjelmien välissä kävin hakemassa lisää nameja, ja hetken mielijohteesta mentiin molemmat Einon kanssa niin, että tämä oli vapaana. Siinä me käveltiin Eino vapaana toisten koirien ja ihmisten ohitse, Einon keskittyessä minuun täysillä. Parasta viikonlopussa olikin se, kuinka hyvin teimme Einon kanssa yhteistyötä ja miten hyvin toimimme!
Esiintymisen jälkeen odotimme loput kisasuorituksista ennen kuin oli meidän viimeisen koulutuksen aika, Liisa Tikka kouluttajana. Olin tähän koulutukseen valinnut treenikuplan jossa Eino keskittyy vain minuun, eikä esimerkiksi haistelisi lattiaa. Saimme kuitenkin paljon muita vinkkejä ja vahvistusta tekemiseemme, mutta emme itse asiaan jota pyysin opeteltavaksi. Eino nimittäin oli oikein esimerkillinen mallioppilas ja teki aivan loistavaa työtä keskittyen pelkästään minuun. Eino ei karannut haistelemaan myöskään esineitä joita laitettiin lattialle häiriöksi.
Treenin toinen osio tehtiin ulkona, jotta saatiin vähän enemmän häiriötä. Siellä olikin jo enemmän haasteita, ja se treeni menikin seuruun opetteluun joka meillä on hieman kärsinyt viime aikoina. Sitä ollaan nyt myös kotona vahvistettu eri tilanteissa, että Eino seuruussa ei käännä katsettaan pois vaan pitää kontaktin.
Viikonloppu oli erittäin antoisa ja raskas meille molemmille, herättäen paljon ajatuksia ja odotuksia tulevaisuudelle! Meidän tanssiura saattaa alkaa jo tänä kesänä, nyt on enää vain aika hioa koreografia kuntoon ja alkaa lähetellä ilmoittautumisia! 🙂
Kuvat © Saila Rappumäki (lukee kuvissa), Peksu (ne joissa on minun nimeni) ja Laura Lindeman (ne, joissa ei lue mitään).
-
Hui hellettä!
Tähän väliin on ehtinyt tapahtua taas vaikka ja mitä, mutta aloitetaan kertomalla että tässä on nyt pari viikkoa ollut ihan kunnon helteet! Moisia ei ole pitkään aikaan nähty toukokuussa, ja siitä onkin otettu kaikki ilo irti olemalla auringossa. Eino ei niinkään lämmöstä välitä, ja ensimmäisen kunnon hellepäivän jälkeen tulikin herättämään minut kuuden aikaan aamulla, että nyt on liian kuuma asunnossa. Luulin tosiaan että tällä oli kovempikin hätä ja lähdettiin ulkoilemaan, mutta vaikka kyseessä olikin väärä hälytys niin oli se ihan kiva nähdä miltä aamut nykyisin kuuden aikaan näyttävät. Ja ihan kivaltahan siellä näytti, kuten kuvasta voi alla nähdä.
Olemme helteiden vuoksi käyneet myös ahkerasti uimassa, joskin Einon ensimmäinen uinti sitten pentuaikojen näyttikin tavallista hurjemmalta. Eino lähti nimittäin rannasta hieman turhan innokkaasti loikkien, unohtaen että kohta tassut eivät enää yllä pohjaan. Kolmannella pompulla tassut tosiaan eivät enää yltäneet pohjaan, ja koira oli sillä sekunilla pinnan alla. Sen pienen hetken luulin, että koira täytyy käydä itse noukkimassa ylös pohjasta, mutta sitten Eino nousi takaisin pintaan kun ehdin jo ottaa askeleen kohti vettä. Tällä hetkellä olemme jo pitkällä vesinoudon opetuksessa, joka on vielä hieman hakusessa, mutta olemme myös saaneet monet onnistuneet noudot tuotuna käteen asti.
Kävimme myös pyörähtämässä mätsäreissä jälleen, ja sijoitus oli sama kuin viimeksi – sinisten toinen sija. Jälleen oli täpärällä että saisimme punaisen nauhan, tällä kertaa Eino vielä seisoi upeasti paikallaan ja esiintyi hyvin. Juoksussa näkyi kyllä, että oli todella kuuma – Eino meinasi useampaan kertaan jäädä jälkeeni, eikä meno ollut yhtä näyttävää kuin tiedän sen olleen. Meillä oli tällä kertaa mies tuomarina, ja siitä huolimatta Eino antoi koskea ja kopeloida. Kerroin vielä Einon lähteneen miestuomaria karkuun Turun näyttelyissä, ja tämä otti meille erityisesti aikaa ja kopeloi kahdesti, että saatiin kunnolla treeniä ja hyviä kokemuksia! Sinisten kehässä esiintyminen sujui loistavasti (siitä huolimatta, että edessämme ollut labbis kääntyi äkisti ja tuli Einon naamalle, mihin Eino reagoi haukkumalla) siihen asti, kunnes valittiin top kahdesta se parempi. Eino istahti eikä enää suostunut seisomaan, venkuloi ja oli vinossa. Kakkospaikka oli siis aivan oikein meille, ja voiton vei erittäin nätti porokoiratyttö. Veikkaan että kuumuus voitti siinä kohtaa, tai sitten Einon mielestä kakkonen on se meidän sija ja pitää aina huolen, että siitä pidemmäs ei edetä. Alla olevista kuvista voi kuitenkin nähdä, että yhtä hymyä se meidän meno silti on. <3
Taipparitreenit ovat edenneet suhteellisen hyvin. Olimme äitini kanssa treenaamassa Qublis-hallilla muutama päivä sitten, ja tanssitreeniemme jälkeen teimme vielä muutamat noudot Einolle pellolla kokeillakseni hieman uutta maastoa ja sitä, että emme ole yksin noutotilanteessa. Variksen kanssa otimme pientä takapakkia, Eino nimittäin keksi rusauttaa variksen rikki ja alkaa kyniä sitä minulle tuomisen sijaan. Lisää treeniä siis vain.. Tein myös hieman liian vaikeita noutoja Einolle näissä treeneissä, emmekä saaneet oikein kunnollista onnistunutta noutoa. On kuitenkin ilo huomata, ettei tarmo lopu vaikka dami ei heti löytyisikään! Eino juoksi laajalla alueella etsien damia, eikä kuunnellut minua kun yritin kutsua tätä luokseni lähettääkseni tämän uudestaan oikeaan suuntaan. Eli myös lähettämistä täytyy treenata, että Eino luottaa näyttämääni suuntaan.
Ryhmätreeneissä Eino oli kerrankin hiljaa, salaisuutena ilmeisesti on etäisyys. Etäisyys niin muihin koiriin kuin minuunkin. Kun jätin Einon istuaalteen tai maahan paikalleen “paikka” käskyn alle, oli tämä aivan hiljaa sillä tällä oli jokin tehtävä. Kun on tehtävä, ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin sen tehtävän suoritukseen. Niinpä lähes aina kun emme olleet suorittamassa tehtävää, jätin Einon paikalleen ja menin seisomaan vähän matkan päähän. Tämä toimi niinkin hyvin, että välistämme sai kulkea toisia koiria jopa ja Eino on paikallaan aivan hiljaa! Treeneissä myös noudot menivät hyvin, Eino ampaisi suoraan damille ja toi sen minulle käteen. Ei meillä ehkä siistein nouto ole tästä ryhmästä, mutta ehdottomasti vauhdikkain!
Taipparitreenien lisäksi meillä on ollut tanssitreenejä, kuten aiemmin mainitsinkin. Olemme testailleet eri musiikkeja ja tehneet eri juttuja niiden tahtiin, ja nyt näyttää siltä että meille on tulossa sekä freestyle että HTM ohjelmat! Saimme Einon kanssa tanssivuoron äidiltäni yhteisten treeniemme lisäksi, ja vaikka Eino oli selkeästi väsynyt kuumuudesta jaksoi tämä tsempata aina lyhyet pätkät kun treenasimme. Etenkin silloin katse kirkastui uudelleen, kun otin meidän superpalkat esiin. Saa nähdä kuinka paljon oikein inspiroidutaan viikonlopun koulutusviikonlopusta, juhannuksena olisi kuulemma kisat tiedossa… 🙂
Kuvia meidän Qublis-treeneistä tulee kunhan saan teknologian jälleen puolelleni. Timo otti meistä kuvia sieltä, ja kuvat siitä tulevat hieman jälkijunasta eri postauksessa. 🙂
-
Treeniuutisia
Nopea päivitys tähän vielä tämän päivän treeneistä. Otin aamupäivällä variksen sulamaan, sillä Eino ei ole sitten tammikuun päässyt lähempään kosketukseen variksen kanssa ja halusin tietää mitä tulee käymään kun taipparikurssillamme otetaan rista esiin. Tai että Eino ylipäätään suostuu siihen koskemaan silloin! Hajut kiinnostivat kovasti, mutta ei halunnut koskea kun sen jäisenä Einolle esittelin. Halusin myös testata Einon uutta taitoa antaa dami käteen ulkona, että se toimii myös Paimalassa keskiviikkona seuraavissa treeneissämme.
Kun varis oli saanut sulaa jonkin tunnin ajan, pakkasin Einon, variksen ja damit autoon ja ajoimme vähän matkan päähän Luolavuoreen jossa olemme useampaan otteeseen lenkkeilleet ennenkin. Ulkona satoi siinä kohtaa, ja toivoin sen ajavan innokkaimmat sunnuntai-lenkkeilijät sisätiloihin. Yllättävän paljon ihmisiä liikkui metsässä sateesta huolimatta, mutta saimme kuitenkin hyvin treenattua moneen otteeseen! Aloitin treenin dameilla niin, että Eino sai vajaan metrin matkan nostaa damin käteeni ja sai palkaksi lihapullaa. Kun tiesin Einon tajuavan käteen antamisen myös ulkona, jätin tämän istumaan paikalleen ja kävelin jonkin matkan päähän damin kanssa. Heitin sen hieman piiloon kiven taakse, ja palasin Einon luokse. Tämä istui hyvin paikallaan, ja jälleen ampaisi liikkeelle saadessaan luvan. Dami tuotiin aivan oppikirjan oppien mukaisesti suoraan minulle käteen!
Toistimme tätä muutaman kerran ja tein Einolle myös pariin otteeseen kahdella damilla hakuruudun, joka sujui aivan mahtavasti. En voi uskoa, että vielä muutama päivä sitten Eino vielä damin saadessaan ampaisi karkuun tai ainakin vähän matkan päähän, että en vain saisi otettua sitä pois! Jatkoimme matkaa, ja otin siinä variksen esiin. Eino ei suoraan halunnut tähän koskea, joten jätin Einon jälleen odottamaan ja vein variksen jonkun metrin päähän. Tämä ampaisi kyllä innoissaan hakemaan varista, mutta ei ottanut tätä suuhunsa. Kutsuin Einon luokse, ja kokeiltiin uudestaan. Nyt Eino nappasi jo variksen, mutta ei oikein vaikuttanut tietävän mitä tehdä sen kanssa. Niinpä ei mennyt aikaakaan kun kuului *krunts* ja tiesin ainakin jonkin menneen rikki variksessa. Kutsu luokse, ja varis vähän matkan päähän jälleen. Nyt Eino toi sen jo paremmin luokse, mutta meno ei ollut yhtä itsevarmaa kuin damin kanssa.
Jatkoimme matkaa ja annoin Einolle hetken hengähdys- ja ajatustauon. Seuraavalla yrityksellä Eino toi variksen suoraan luokseni! En vaatinut tältä vielä variksen antamista käteen, sai riittää tältä erää että se tulee lähelle. Minulla on vielä kuivattuja variksensiipiä kaapissa, joten saan opetettua variksen käteen antamisen hyvin laittamalla damin ympärille siipiä. Toistimme tämän kolmesti, ja joka kerta varis tuotiin hieman pidemmänkin matkan takaa luokse. Helpotin Einon valintaa juoksemalla itse hieman karkuun, jolloin luoksetulo oli erittäin vauhdikas ja mallikkaan näköinen. Ei siis ihan tarvitse hävetä silmiä päästään kun me saamme kurssilla riistaa käsiteltäväksi, Eino toimi nimittäin todella hyvin variksenkin kanssa! Ainakin paremmin kuin miltä meno näytti damien kanssa vielä muutama päivä sitten.
Teimme vielä loppuun yhden hakuruudun. Hausta näkyi että Eino oli todella väsynyt, mutta tämä haki silti reippaasti ja iloisesti. Toinen dami oli myös hieman haastavammassa paikassa, ja kerran Eino lopetti etsinnän kesken tullen sanomaan “auta, en minä jaksa etsiä enää”. En kyllä paljoa joutunut auttamaan, kun Eino jo löysi damin ja ampaisi sitten tuomaan sitä minulle.
En tiedä mitä tapahtui tai miten, mutta olen kyllä niin ylpeä ja iloinen tästä Einon huimasta kehityksestä. Jotkut palaset vain loksahtivat nyt ihan kunnolla Einon päässä paikalleen, ja toivon niiden pysyvän niin!
-
Tuplakakkoset
Osallistuimme 26.4. järjestettyihin mätsäreihin, match showhun, jotka ovat epäviralliset näyttelyiden kaltaiset kisat. Ne olivat Suomen Mudiyhdistyksen järjestämät ja olivat aivan meidän naapurissa Kupittaan puistossa. Ei siis tehnyt pahaa kävellä paikalle! Mätsäreissä arvostellaan myös ulkonäköä ja liikettä, mutta on hieman silti poikkeava näyttelyihin verrattuna sillä mätsäreissä koirat arvostellaan pareittain. Parista toinen saa punaisen nauhan, ja toinen sinisen. Punaisella nauhalla voittaa kaksintaiston. Lopuksi kaikki punaisten ja sinisten nauhojen saajat kerätään omiin ryhmiinsä, joista valitaan paras punaisista ja paras sinisistä. Ilmoittautuminen alkoi kello 17 ja olimme hieman sen jälkeen paikalla, itse kilpailun alkaessa kello 18. Olimme sopineet Peksun tulevan töistä suoraan mukaan seuraamaan meidän menestystämme sekä ottamaan kuvia, ja 18 aikaan tämä saapuikin.
Olimme kierrelleet Einon kanssa siihen asti ja käyneet hieman harjoittelemassa kauempana tapahtumapaikasta sekä kehän sisällä. Toiset koirat kiinnostivat hieman turhan paljon ja seisomisesta ei meinannut tulla mitään. Lähdimme muutenkin aivan kylmiltään mätsäreihin, sitten tammikuun emme ole harjoitelleet näyttelyihin juuri lainkaan. Oli kuitenkin mukava huomata miten näinkin pienilukuisen rodun kuin tollerin edustajia näkyi Einon lisäksi ainakin viisi! Kun kehämme alkoi, oli heti meidän vuoromme. Olimme olleet ensimmäiset pentu-luokkaan (kaikki alle 1v laskettiin pennuiksi) ilmoittautuneet, joten olimme heti ensimmäisessä parissa.
Seisottamisesta ei heti alkuun meinannut tulla mitään, sillä Eino olisi halunnut kurkkia olkansa taakse takana olevaa collieta. Turun näyttelyissä olimme jonon viimeiset jolloin ei ollut ketään takanamme, ja sen jälkeen emme olekaan olleet vastaavassa tapahtumassa. Juokseminen meni kuitenkin aivan mahtavasti, teimme kaksi kierrosta jossa Eino juoksi ja esitteli liikkeitään upeasti. Kuvistakin näkee, että juoksu ainakin luonnistuu meiltä! Sitten näyttelyiden on myös tapahtunut jonkinlaista kypsymistä, sillä jokin kuukausi sitten tuomaria väistänyt poika antoi tällä kertaa katsoa hampaat ja koskea itseensä! Kuvista näkee, että missään tapauksessa arka Eino ei ole kiipeillessään tuomareiden syliin, tämä ei vain ole vieraiden kanssa heti niin sinut antaakseen koskea. Tämä oli kuitenkin aivan mahtava huomata, että tuomarimme sai katsoa hampaatkin ilman ongelmaa. Toistimme sen myös pari kertaa kun kerroin että hampaiden katsominen on ollut ongelma.
Kun toinenkin koira oli arvosteltu, me saimme sinisen nauhan ja toinen koira punaisen. Kuulemma olisi voinut mennä ihan miten vain sillä Einolla oli paremmat liikkeet, mutta koska tämä ei ollut pysynyt yhtä hyvin paikallaan oli tämä tuomarin päätös. Tämä oli hyvä päätös, sillä parimme oli kyllä ollut selkeästi parempi esiintymään, jota mätsäreissä arvostellaan enemmän kuin rodunomaisuutta. Menimme siis odottelemaan sinisten kehää kauemmas.
Kuusi paria myöhemmin oli jälleen meidän vuoromme, ja pääsimme kilpailemaan kuutta muuta koiraa vastaan sinisten kehään. Olimme jonon ensimmäiset, ja en tiedä olinko rennompi vai mitä tapahtui, sillä Eino pysyi hyvin paikallaan eikä hötkyillyt lainkaan. Juostiin kaikki ympyrää, joka meni jälleen hyvin. Tuomarimme laittoi meidät myös juoksemaan pareittain edestakaisin, ja meillä oli parina ehkä neljän kuukauden ikäinen pieni tollerityttö. Me olimme siis huomattavasti nopeampia pennun keskittyessä lähinnä hyökkäämään hihnaan kiinni. Kun kaikki olivat juosseet, tuomari alkoi jakaa porukkaa osoittaen osalle “te”, muun muassa meille. En ollut varma pitikö lähteä vai jäädä, mutta kun hieman odotti selvisi että pääsimme top 4 ryhmään!
Jälleen juostiin, jolloin tuomari määräsi kolmannelle ja neljännelle sijalle koirat. Olimme top 2 porukassa (vastassa jälleen collie) ja tuomari pyysi meitä juoksemaan vielä kierroksen että voi päättää kumpi voittaa. Ja sitten en tiedä mitä tapahtui. Voi olla että minua alkoi jännittää liikaa ja Eino reagoi siihen, sillä sitten koirani ei enää pysynyt lainkaan paikallaan vaan kiemurteli, ja juostessa pomppasi minua vasten! Ja Eino ei ole koskaan ennen tehnyt edes niin, missään tilanteessa. Me olimme siis selkeitä kakkosia, aivan oikeutetusti. Mutta kaiken kaikkiaan meillä meni mahtavasti, toinen sija ei todellakaan ollut huono! Olen jo löytänyt kahdet muutkin mätsärit jotka ovat samassa paikassa, silloin toivottavasti esiintyminen tulee olemaan läpi koko kilpailun samaa kuin sinisten kehän alussa.
Kävimme vielä ottamassa poseerauskuvat puistossa pokaalin ja ruusukkeen kanssa, ja pakko sanoa, että on se vaan komea poika <3
Hyvät uutiset eivät kuitenkaan lopu tähän vielä, sillä saavutimme eilen illalla läpimurron Einon noudon kanssa. Se vaati vain pari pientä kieltoa, ilman huutoa ja suuttumista vaan neutraalit “äp, ei, hm” riittivät. Se riitti siihen, että Eino nosti katseensa damista ja huomasi avonaisen käteni. Nopean “keskustelun” jälkeen, jossa laitoin käteni kiinni kun Eino tiputti damin ja avasin kun tämä otti sen jälleen suuhunsa, Eino tiputti damin käteeni!!
Ylenpalttisten kehujen jälkeen otin damin selkäni takaa ja laitoin maahan. Nyt Eino tajusi paljon nopeammin homman juonen ja jälleen antoi damin suoraan käteeni! Teimme näin useamman kerran, ja viimeiseksi tein “hakuruudun” sisälle kahden damin kanssa. Eino toi molemmat vauhdikkaasti ja hieman heitellen (valmiita emme todellakaan siis ole, vaikka huimaa edistystä on tapahtunut) minulle käteen, ja sain lähetettyä tämän uudestaan hakemaan toista damia joka myös palautui käteen. Olen ihan käsittämättömän ylpeä tuosta pienestä pojasta, sillä saimme nyt palaset loksahtamaan paikalleen ja nyt vain täytyy tehdä paljon toistoja eri paikoissa (eikä vain sisätiloissa) jotta tämä erittäin toivottu käytös pysyy yllä.