-
Koiratanssin koulutusohjaajakurssi
En muista olenko missään kohtaa täällä blogissa maininnut, että ilmottauduin koiratanssin koulutusohjaajakurssille (piti ainakin mainita :D) tuossa vuoden vaihteessa, mutta sellainen kurssi tuli nyt ainakin käytyä! Ja pitkä, raskas mutta NIIN antoisa viikonloppu se olikin! Varoitan siis jo etukäteen, että tulen purkamaan tähän nyt koko viikonlopun vaiheet ja ajatukset, eli tekstiä tulee riittämään. Tämän avulla lähinnä käsittelen saamani informaation, sillä vaikka muistiinpanot viikonlopulta löytyy niin näin saan käsiteltyä asiaa kuitenkin jälleen vähän pidemmälle. Laitan tuonne väliin Einon pentukuvia ettei olisi ihan tasapaksua tekstiä vain. 🙂 Kouluttajamme oli koiratanssin koulutusohjaaja ja ylituomari Johanna Saariluoma, joka oli muun muassa PM-kilpailuissa tuomarina ja tulee olemaan tuomarina vuoden 2019 MM-kisoissa! Kokemusta löytyy siis kotimaan kisojen lisäksi Suomen rajojen ulkopuolelta. Koulutus järjestettiin Turun Murrella eli meidän tutulla treenihallilla, ja tuttu paikka lievittikin sunnuntain jännitystä kun ei ihan vieraassa hallissa tarvinnut pitää koulutusta. Viikonloppu oli jaettuna niin, että lauantaina meillä oli päivä teoriaa ja sunnuntaina oli käytännön opetusta eli kaikki oppilaat pääsivät pitämään koulutuksen. Lauantaina päivän päätteeksi oli tentti, josta tuli päästä läpi että pääsi suorittamaan toista päivää. Ja jotta sai pätevyyden koiratanssin koulutusohjaajaksi, tuli molemmista osioista päästä läpi.
Lauantai
Osallistujia oli yhteensä 12, ja alkuun esittelimme itsemme ja kävimme hieman läpi mitä kurssi tulee pitämään sisällään. Sen jälkeen heti ensimmäiseksi meiltä kysyttiin, millainen on hyvä koulutusohjaaja. Olen yrittänyt miettiä tätä jo itsekin aiemmin, ja yrittänyt nyt parina viime kuukautena poimia ylös piirteitä joita haluaisin oppia eri kouluttajilta, jonka opeissa olen käynyt. Piirteet jotka nousivat ylös, olivat hyvin lähellä näitä joita olen itsekin miettinyt. Eli hyvä koulutusohjaaja on kannustava, ymmärtäväinen, osaa kuunnella, auttaa ohjaajaa ymmärtämään omaa ongelmaansa vähän eri näkökulmasta, kouluttaa ohjaajaa, osaa lukea ihmistä, tekee aina parhaansa, tiedostaa oman rajallisuutensa, on hyvä diplomaatti, osaa olla kiltti mutta jämäkkä, pitää huolen että koulutustilanne on koiralle miellyttävä eli osaa lukea koiria, auttaa ohjaajaa löytämään koiran henkiset ja fyysiset rajat, ei saa kangistua tai kangistuttaa ohjattaviaan kaavoihin, kehittää koirakkoa eteenpäin, eikä aseta itseään koulutettavien yläpuolelle tai kohtele oppilaitaan eriarvoisesti. Tiedostan itse, että en osaa olla välttämättä tarpeeksi jämäkkä ja olen vähän turhan varovainen ja kiltti. Oli myös huojentavaa kuulla, että koulutusohjaajan ei tarvitse olla täydellinen ja osaaminen saa olla rajallista, kunhan on vain halua kehittyä ja auttaa koirakoita.
Koirien oppimisesta sai myös paljon lisää ajatuksia, sillä vaikka asiat periaatteessa olivat tuttuja esim. liikkeet tulee rakentaa palaisista, konkretisoitui tämä tässä osiossa. Koiranlukutaitoa painotettiin etenkin tässä osiossa, ja että tulee lukea koko koiraa. Esimerkiksi koiran heiluva häntä ei kerro että tämä olisi välttämättä iloinen ja onnellinen, tai häntä jalkojen välissä ei kerro että tätä ahdistaisi. Koiran ilme ja muu kropan asento ja ryhti näissä kahdessa eri tapauksessa vaikuttavat todella paljon miten hännän asentoa tulisi tulkita. Koiran terveyttä treeneissä ja kilpailuissa myös painotettiin, eli esimerkiksi pidetään huoli, että ohjaajat eivät rasita koiriaan liikaa (esim. harjoitellaan peruutusta –> vain pieni osa treenataan peruutusta, sillä liike rasittaa aivan uudella tavalla lihaksia) tai yritä opettaa koiralle mahdollisesti haitallisia liikkeitä (esim. koiran kokoon nähden vaarallisia tai haitallisia).
HTM:n positioiden vaatimukset käytiin myös ihanan kattavasti läpi, ja siihen sai itselle paljon ajatusta miten lähteä ihan itse opettamaan Einolle eri positioita ja miltä niiden tulee näyttää. Myös positioiden opetuksista tuli paljon asiaa, eli ensin opetetaan sijainti, sitten vasta liike positioon. Seuraamisen tulee olla myös systemaattista joka positiossa, eli koira on yhtä kaukana ohjaajasta joka positiossa. Aloin opettamaan torstaina vai perjantaina Einolle kutos positiota, eli koira on poikittain edessäni naama minun vasenta kohti, ja tämän yhden treenin jälkeen Eino nojasi minuun vielä todella vahvasti. Onneksi tämän saa treenattua pois, sillä Einolla on sellainen rallyyn sopiva 10-15cm väli minuun nähden vas. ja oik. seuruussa muutenkin. HTM osiossa käytiin myös läpi vaatimukset eri luokissa, ja mitä eri suuntia tai liikeratoja voidaan hyödyntää HTM:ssä.
Luennolla käsiteltiin myös eri ohjaamisvirheitä, ja millaisilla treeneillä niitä voidaan yrittää estää ja välttää. Koiratanssissa etenkin ajoitus ratkaisee hyvin paljon, jolloin käskyn on tultava oikeaan aikaan. Ehkä yleisin virhe, jota itsekin edelleen ajoittain harrastan, on sanoa käsky sillä hetkellä kun tempun pitäisi jo tapahtua. Einolla on välillä vähän pidemmät piuhat eikä reaktio tule todellakaan heti käskyn jälkeen, jolloin usein myöhästytään sitten myös musiikista. Myös esimerkiksi koiraa auttavista eleistä ohjelman aikana vs. houkuttelusta keskusteltiin. Motivoinnista puhuttiin myös melko pitkät pätkät, eli on löydettävä koiralle toimiva palkka ja että se on koira, joka päättää mikä on tälle paras palkka. Palkan suunnalla ja miten palkka annetaan on myös suuri merkitys. Myös jos jollekin koiralle jokin temppu on erityisen palkitseva, voi sen asettaa strategisesti johonkin kohtaan ohjelmaa. Tätä varten tulee kuitenkin tuntea koiransa tarpeeksi hyvin, sillä kisatilanne on aina eri kuin treenatessa jolloin esimerkiksi peruutus ei välttämättä ole se lempparitemppu.
Koiratanssissa tavoitellaan sujuvaa ja toisia auttavaa ja tukevaa yhteistyötä, jossa molemmat keskittyvät toisiinsa ja tekevät tasaista suoritusta. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen keskustelun aihe, sillä vaikka aihe sinänsä on tuttu ja asiat ovat suhteellisen itsestään selviä, ei koiratanssissa vaadittu “yhteistyö” ole välttämättä avautunut ihan niin tarkasti kuin lauantaina. Suorituksessa on oltava tiettyä rentoutta ja koirakolla tulee olla hyvä olla. Ohjaajan tehtävä on olla hyvä tuki ja tausta koiralle, ja osattava nostaa koiran lahjakkuus esiin. Ohjaamiseen ja temppujen opettamiselle saimme hyvät harjoitteet ja apuvälineet, ja miten varautua ohjattaviemme kompastuskiviin. Temppu-osiossa painotettiin vahvasti, että temput eivät saa olla koirille fyysisesti tai henkisesti haitallisia tai jopa vaarallisia. Juttelimme myös “helpommista” ja “vaikeammista” liikkeistä, ja vaikka tämä onkin todella koirakohtaista voi lähtökohtaisesti ajatella, että vaikea liike muodostuu useammasta eri palasesta (esim. koira on kentän toisessa päässä ohjaajaan nähden ja ottaa sivuaskeleita). Temppu-osiossa keskusteltiin myös temppujen opettamisesta, jossa etenkin häivytys ja kriteerin nostaminen ovat tärkeässä asemassa ettei koira jää ns. jumiin käsiapuihin. Tässä uskon olevani aidosti jollekulle hyödyksi tulevaisuudessa, sillä näissä asioissa olen itse kamppaillut hyvin paljon. 😀
Koreografia-osuudessa keskustelimme ohjaajan, koiran ja musiikin sovittamisesta yhteen. Saimme myös vinkkejä mitä tulee ottaa huomioon myös kehänkäytön näkökulmasta, ajoituksesta ja musiikin tyylistä, ja miten saada esimerkiksi pientä koiraa korostettua. Koiratanssissa ei myöskään tarvitse olla tarinaa esityksessä, mutta tietty teema on hyvä ja on myös hyvä, jos teema ja idea välittyy katsomoon! Esimerkiksi jos ohjelma kertoo vuorelle kiipeämisestä, harmaalla kankaalla vuorattu pesuvati ei mene siitä mainitusta vuoresta. Ohjelman ei siis tule vaatia selitystä vaan olla sellaisenaan ymmärrettävä. Myös esineiden käytöstä keskusteltiin sen verran, että niitä on suotava käyttää vähintään kahdesti ohjelman aikana ja hieman eri kohdissa ohjelmaa.
Rakentavan palautteen annosta keskusteltiin pitkään, ja tämä oli todella hyvä asia. Tässä teimme myös harjoituksen, jossa katsoimme videon kolmesta eri suorituksesta, ja annoimme sitten palautteen Johannalle joka esitti koiran ohjaajaa. Tähän keksin jälkeenpäin noin kymmenen asiaa lisää jotka olisi pitänyt sisällyttää palautteeseen ja miten olisin voinut muotoilla sanomani paremmin, mutta ihan hyvin meni silti. 😀 Ihmislukutaito korostuu todella hyvin tässä osiossa, sillä koulutusohjaajan on todella tiedettävä miten kyseiselle henkilölle voi antaa palautetta. Kestääkö tämä että asia esitetään vähän suoremmin, vai on kuten minä ja vaatii vähän pehmeämmän otteen. 😀 Treenien suunnittelusta oli myös ihanan pitkät pätkät asiaa, ja kerrottiin myös mitä eri tasoiset koirakot tarvitsevat kehittyäkseen. Samoja teemoja voi käyttää kaikkien kanssa, mutta vaikeustaso ja harjoitteet riippuvat paljon koirakon tasosta.
Teorian jälkeen meillä oli tentti, jossa oli kuusi kysymystä. Tentti saatiin takaisin vasta sunnuntaina iltapäivällä, mutta voin tässä kohtaa paljastaa että kirkkaasti läpäisin sen kivoilla pisteillä, ja kivat lyhyet kommentitkin oli Johanna laittanut parin vastaukseni perään. 🙂 Tentin jälkeen sai tietää seuraavan päivän ohjaajaparinsa, koulutettavat ja koulutuksen teeman. Sain parikseni Elinan joka on ollut myös äitini koiratanssi-tunneilla, ja oli kiva saada tuttu pari! Meidän ryhmä oli heti ensimmäiseksi sunnuntaina kello 9, ja teemana oli musiikin käyttö ja heittäytyminen. Suurimmalla osalla meidän koulutettavista ei ollut koiratanssitaustaa, joten kun suunnittelimme nopeasti rungon koulutuksellemme ennen kotiin lähtöä yritimme ottaa myös tätä huomioon tehtävissä joita laadimme. Siitä piti sitten nopeasti jo lähteä, sillä ystäväni järjestivät yhteiset 50 v. (25+25) synttärijuhlat. Näistä juhlista oli kyllä todella vaikea lähteä ajoissa pois, mutta Einon käyttämisen ja kaiken jännittämisen, sekä keskellä yötä heräämisen myötä unta kertyi ehkä sen neljän tunnin verran… Olo ei siis ollut ihan kaikkein virkein sunnuntaina, mutta yritin pitää mielessä että adrenaliinin voimalla mennään ja sen voimin siitä päivästä lopulta selvisinkin!
Sunnuntai
Toisena päivänä oli meidän käytännön opetuksen päivä. Oloni oli todella outo kombinaatio pohjatonta väsymystä ja samaan aikaan olin täynnä virtaa ja adrenaliinia. Pitihän minun pitää päivän ensimmäinen koulutus, joka on samalla elämäni ensimmäinen koulutus! Hetkittäin olin kateellinen kaikille joilla oli aiempaa koulutustaustaa, sillä koulutus muiden arvostellessa ja katsoessa ei ollut mitään herkkua. 😀 Taisin olla myös kurssin nuorin Jaoimme Elinan kanssa koirat jo etukäteen edeltävänä päivänä omiin ryhmiin, mutta yhden poissaolon vuoksi ryhmät menivät vähän uusiksi ja minulle jäi kaksi koiraa koulutettavaksi, kun Elinan puolella oli kolme koiraa. Kokoonnuimme kaikki alkuun juttelemaan vähän koiratanssista mitä se on sillä kaikilla ei ollut kokemusta ennestään, ja kerroimme päivän teemasta eli heittäytymisestä ja musiikin käytöstä. Sitten siirryimme omalle puolelle halliamme, jossa heti innoissani päästin ohjaajat suorittamaan ensimmäistä tehtävää: eri tunteisiin heittäytymistä! Tämän kamalan vaikean ja ahdistavan tehtävän jälkeen taisin teettää vielä yhden harjoituksen, ennen kuin muistin kysyä ohjaajilta koiriensa nimet, iät ja kokemukset. 😀 Tämä olisi sopinut hyvin tunne-heittäytymisen jälkeiseksi kun jää on rikottu, mutta kontakti-harjoitus sen jälkeen oli vähän kyseenalainen ja siinä kohtaa oli selvää että olin unohtanut pyytää ohjaajia esittäytymään. Mutta noh, meni se ihan kivasti silti.
Hetkeksi ehdin pelästyä, että meiltähän loppuu tekeminen kesken, mutta sain sitten ihan hyvin venytettyä tehtäviä kunnes oli aika siirtyä takaisin toiselle puolelle ja kokoontua lopuksi yhteen. Nyt jälkeenpäin keksin kyllä taas tehtäviä joita siinä olisi voinut teettää jos aikaa olisi ollut ihan liikaa jäljellä, mutta muutenkin jännittävässä tilanteessa, viiden muun koulutusohjaajakoulutettavan arvostellessa minua ja Johannan pomppiessa huoneessa aina ajoittain, pää löi aivan tyhjää ja tuntui etten edes kovinkaan järkevää palautetta keksinyt sanoa ohjattavilleni. Tuntui myös, että joka välissä oli typerä hiljainen hetki jota en osannut täyttää puheella, mutta eivät ne varmaan niin pitkiä sitten lopulta olleet sillä kyllä sitä tuli aina välillä keksittyä jotain sanottavaakin. Lopulta sitten kokoonnuimme toiselle puolelle ja keskustelimme etenkin ensimmäisestä heittäytymis-tehtävästä, joka oli ollut kaikkien mielestä todella epämiellyttävä – ja syystä! Sitä se onkin, mutta koiratanssi vaatii heittäytymistä ja meidän ryhmäläiset heittäytyivät kyllä todella hienosti tunteisiin. 🙂
Joka koulutuksen jälkeen oli 15min aikaa keskustella edeltävästä koulutuksesta, ja sain palautetta minun koulutusta seuranneilta ohjaajakoulutettavilta eri aiheista. Aiheet kiersivät koulutettavien kesken, ja aiheita joihin piti keskittyä olivat ajanhallinta, koulutuksen rakenne, palautteen anto, asiantuntemus sekä ryhmän hallinta ja treenifiilis. Sain todella kivaa palautetta, miinusta sain juuri niistä asioista jotka tiedostan itsekin puutteikseni eli rohkeutta ja jämäkkyyttä tarvitsen lisää. Ystävällisestä, empaattisesta ja rauhallisesta kiireettömästä tyylistä tuli positiivista palautetta, ja olin kuulemma ihan onnistunut antamaan itse rakentavaa palautetta ja konkreettisia ohjeita koulutettaville. 🙂 Sunnuntai-ilta meni miettiessä mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla tai paremmin, mutta onneksi nyt on jo vähän armollisempi fiilis itseä kohtaan. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen koulutus, ei silloin voikaan mennä vielä kaikki ihan nappiin!
Koulutuksia oli mielenkiintoista seurata koko päivän ajan, sillä oman koulutuksen jälkeen sain alkaa seuraamaan muiden koulutusta ja antamaan heille palautetta. Harmittaa että tosi moni koulutus jäi väliin toisesta koulutusohjaajaporukasta, mutta meidänkin puolella oli todella valaisevia koulutuksia, niistä oppi itsekin oivaltamaan asiat eri tavalla ja oppi itse paremmaksi kouluttajaksi. Oli myös tärkeää, että antoi pelkän positiivisen palautteen lisäksi myös jotain kriittistä palautetta, jota oli välillä todella vaikea etsiä koulutuksesta. Oli myös hauska koulutuksia seuratessa huomata eri koulutustyylejä. Itselläni on vähän varovaisempi, tunnustelevampi ja pehmeämpi tyyli kun taas toisesta laidasta näimme myös todella “kovia” ja suoria koulutuksia. Mutta näitä eri tyylejä onneksi tarvitaan, sillä tarvitsen myös itse sen pehmeämmän tyylin omalta kouluttajaltani!
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli todella antoisa ja informaatiotäytteinen! Asiat ja muistiinpanoja joita opin ja otin ylös on vielä paljon enemmän kuin mitä tässä näkyy, mutta tämänkin kirjoittamiseen meni kaksi päivää että sain koottua itseni ja ajatukseni, niin ehkei asiaa tarvitse olla enempää. 😀
-
Möllitaipparit
Osallistuimme eilen Einon kanssa möllitaippareihin, jotka menivät hyvin ennakoidusti. Möllitaipparit järjestettiin Uudessakaupungissa Vakka-Suomen Noutajien toimesta, ja ryhmämme alkoi kello 12. Eino käyttäytyi heti alusta saakka ärsyttävästi, kiskoen ja haukkuen ja ulisten sitten liikuttiin paikasta toiseen. Alkupuhuttelun ringissä Eino vasta sitten innostuikin avaamaan ääntään, ja oli pakko kysyä, että tulisiko tästä haukkumisesta oikeissa taippareissa hylky. Kuulemma on hyvin epätodennäköistä, joten sitä ei ainakaan tarvitse pelätä.
Olimme toisena vuorossa viidestä osallistujasta, ja ensimmäisenä olisi vuorossa lokin nouto. Eino ei ole aiemmin rohkaistunut kuin näykkäisemään lokkia, joten suuria odotuksia ei ollut tälle osuudelle. Kun lokki heitettiin veteen noudettavaksi, Eino ampaisi uimaan ja tarttui lokkiin yllättävän mielellään. Sitten tämä taisi kuitenkin tajuta mitä oikein suuhunsa laittoi, ja sitten Eino alkoikin vain uiskennella ympyrää lokin ympärillä. Yritin mennä veteen kannustamaan tätä tuomaan lokkia, jos lokki tulisi edes vahingossa minulle asti, mutta ei siitä tullut enää mitään.
Sitten Eino kuitenkin tajusi veneen noin 20 metrin päässä vedessä. Eino on ollut hyvin mörköpelkoinen viime aikoina, joten nyt kun tämä tajusi veneen, alkoi sellainen huuto veneelle että oksat pois. Vene tuli siitä sitten rantaan hakemaan lokkia Einon huutaessa pelottavaa uhkaa pois. Tämä uskalsi tulla haistelemaan venettä ja häntä heilui puolelta toiselle innokkaasti, mutta silti pelotti ja piti haukkua. Joten, jos halutaan taippareista läpi, ainakin venettä pitää näyttää Einolle vielä ennen koetta! Jos olisi edes se yksi asia vähemmän huolehdittavana. Lokkiin Eino otti paremmin kiinni kuin aiemmin, ainoa positiivinen asia tästä osuudesta. Emme tehneet toista osiota, jossa lokki heitetään veneestä, vaan siirryimme odottelemaan vuoroamme hakuruudussa.
Yritin paria päivää ennen möllitaippareita saada Einoa kantamaan kokonaan sulanutta varista, mutta tuloksetta. Odotukset eivät siis olleet hakuruudulle korkealla, ja odotukseni olikin, että Eino käy katsomassa heitettyä varista ja käy sitten etsimässä muut varikset tuomatta niitä kuitenkaan minulle. Eino lähtikin ampaisten heitetylle varikselle, haisteli, mutta lähti sitten katsomaan mitä muuta hakuruudusta löytyy. Einoa saatiin houkuteltua kantamaan varista ihan pienen matkaa avustettuna, mutta muutoin ruutu meni oikein odotusten mukaisesti. Sen hetken kun Eino varista kantoi, otti tämä myös sen verran kiinni siihen että varis meni rikki. Sain myös myöhemmin tietää, että se oli ainut varis, joka möllitaippareiden aikana rikottiin. Hups!
Kanijäljeltä odotin Einon löytävän jäljen päähän ja löytävänsä kanin, mutta että kani ei sieltä tule takaisin. Tämä meni jälleen odotusten mukaisesti, Eino ampaisi jäljelle (kaatuen varvikkoon samassa rytinässä..) ja jäljesti hetken matkaa, mutta vaihtoi sitten reittiä päätyen kuitenkin kanille, joka oli viety noin 30 metrin päähän (taipparijäljen ollessa 80 metriä). Ensimmäinen oikea jälki meni siis sinänsä ihan hyvin, vaikka kania sieltä ei takaisin tuotukaan. Se kuitenkin kiinnosti todella paljon, muiden riistojen tapaan, mutta vielä tämä ei uskaltanut ottaa kiinni.
Saimme päivän aikana hurjasti vinkkejä ja epäileviä katseita, kun kerroin ilmoittaneeni Einon taippareihin. Taippareihin on myös enää se reilu kuukausi aikaa, joten hurjia ihmeitä tässä ei enää tehdä. Meillä on nyt kuitenkin kotona pakkanen täynnä variksia ja lokki, ja näiden lintujen siipiä kiinnitettyinä dameihin, joiden kanssa tulemme treenaamaan ahkerasti tulevan kuukauden aikana. Tahtoa ja intoa treenaamiseen löytyy meiltä molemmilta, taitoa ja tietoa sitten taas vähän vähemmän. Mutta katsotaan miten pitkälle tällä aikataululla päästään, käydään nyt ainakin katsomassa millaista taippareissa oikeasti on, ja jos päästään edes vesityöskentelystä eteenpäin hakuruutuun, riittää se minulle. Mutta jos nyt edes se ensimmäinen osio saataisiin menemään läpi. 🙂
-
Takapakkia ja edistysaskeleita
Otsikossa kerrotut takapakki ja edistysaskeleet tapahtuivat molemmat saman illan aikana, nimittäin eilen. Olimme ensin Auran Nuuskujen taippariryhmää edeltävässä “testissä”, jossa määritellään mihin ryhmään kurssilaiset pääsevät (ohjaajia on kaksi). Se ei mennyt lainkaan toivotulla tavalla, ja meno näytti samalta kuin puoli vuotta sitten vasta aloiteltiin taipparitreenejä kunnolla. Alkuun tehtiin lyhyt seuraamiskuvio, mutta Einon katse oli kiinnittynyt dameihin edessä ja kiskoi sinne. Palkka ja houkuttimetkin mentiin kieltämään, joten se oli kyllä erittäin rumaa työskentelyä. Tämän jälkeen sitten kurssin vetäjä Antero Niittymäki pudotti damin viereensä, ja koiran sai lähettää hakemaan. Eino ampaisi damille, nappasi sen empimättä ja ampaisi takaisin luokseni. Tämä on onnistunut jo pitkään, mutta mukana oli tutut ongelmat: damin pureskelu (nyt sitä paukuteltiin oikein urakalla, dami oli aivan rei’itetty), ja damia ei tuoda loppuun asti luokseni vaan se jää vähän matkan päähän. Näin tapahtui molemmilla dameilla, joskin toisen kohdalla vaihdettiin damiin josta ei kuulu paukahdusääntä pureskellessa. Enpä ole tajunnut että dameissa on myös eroa, ja että jatkossa meidän kannattaa keskittyä dameihin, jotka ovat pelkkää kangasta!
Tästä hieman lannistuneena lähdimme Vakka-Suomen Noutajien treeneihin Vehmaalle. Skippaisimme kokonaan tokoilun tällä kertaa, sillä Eino kiihtyy siitä aivan liikaa. Pääsimme tekemään hakuruutua, ja meidän vuoroa varten otin mukaan tuoresiipidamit, jotta Eino joskus oppisi kantamaan oikeaa varista myös. Minulla oli mukana myös osittain sulanut varis, jota treenattiin odotellessamme vuoroamme hakuruutuun. Eino tarttui varikseen, ja lähti variksen perään kun vedin sitä perässäni. Hieman sieltä näkyi, että Eino yritti puraista varista kovemmin, mutta kielsin tästä. En kyllä tiedä tähänkään oikeaa käytäntöä, kehuako koiraa kun se uskaltaa vihdoin ottaa variksen suuhun, vai kieltää kun tämä tekee väärin?
Teimme odotellessa myös hieman tottistelua yksiksemme sänkipellolla, jotta sain Einon kuuntelemaan minua ja työskentelemään yhdessä kanssani sen sijaan, että tämä kaahottaisi menemään. Vein myös pariin otteeseen siipidamin Einolle noudettavaksi, ja sitä kannettiin ihan hyvällä menestyksellä. Teimme myös hieman rally-seuruuta käännöksineen ja koiratanssia varten esineen kiertoa, joka sai Einolle vähän lisää intoa yhdessä tekemiseen. Saimme myös mukavasti etäisyyttä lisättyä esineen kiertoon, kun peruutin aina Einon tullessa luokse, ja tästä kohdasta lähetin tämän uudestaan esineen kiertoon.
Tämä tekeminen yhdessä katosi kuitenkin sillä hetkellä, kun menimme metsään, ja Eino tajusi pääsevänsä noutohommiin. Metsä oli sammaleista ja varvikkoista, paljon haastavampi kuin mitä olemme aiemmin tehneet. Eino ampaisi jälleen reippaasti hakuun, ja näin tämän lähtevän heti todella kauas. Sitten tämä lähti hakualueen oikeaan reunaan, palatakseen hakualueen keskelle. Myöhemmin selvisi, että hakualueen perällä ja oikeassa reunassa olivat siipidamit, joihin Eino joko ei halunnut koskea, tai sitten tämä ei halunnut tuoda niitä minulle. Damit tulivat kuitenkin vauhdikkaasti ja hyvällä työskentelyllä, ja oli oikeasti kiehtovaa seurata Einon liikkumista ja sitä, miten tämä lähti etsimään damia saadessaan vainun. Damit oli hieman piilotettu varpujen ja sammaleen alle, joka vielä lisäsi haastetta. Damit tulivat hyvin luokseni, yksi paukuteltava dami tuli paukutellen, mutta tämä sai kehut siitä huolimatta.
Siipidamit tuottivat enemmän ongelmaa, ja lähdin opastamaan Einoa hakuruudun puoliväliin asti. Lopulta Eino otti siipidamin suuhunsa, mutta lähti kuljettamaan sitä sivusuunnassa poispäin. Heidin, joka oli ollut täyttämässä hakuruutua meille, avustuksella ja minun juostessa poispäin kutsuessa Einoa luokse tämä vihdoin toi toisen siipidameista luokse, ja tähän neljään hakuun lopetimme Einon vuoron. Tässä välissä pidimme pientä taukoa, jonka aikana annoin Einolle hieman sulaneen variksen kannettavaksi. Ja miten hienosti Eino sitä kantoikaan! Eino oli hihnassa, ja sai nostaa sen matkalta suuhunsa. Se otettiin enempiä empimättä ja suu pysyi paikallaan koko kannon ajan! Möllitaippareiksi tuskin saadaan Einoa tuomaan variksia minulle, mutta ainakin kantaminen onnistuu. Tänään kokeillaan täysin sulaneen variksen kanssa samaa.
Möllitaipparit ovat jo lauantaina, ja siitä viikon päästä mennään Paraisten näyttelyyn. Luulin jo, että olin päässyt yli jännittämisestä, mutta kyllä sitä vaan alkoi taas jännittää kun näyttelyiden numerolappu tuli sähköpostiin! Einon naamakalju ei ole vielä kasvanut umpeen, mutta on se sen verran kasvanut ettei kaljua välttämättä edes huomata. Seuraavaan päivitykseen yritän saada jotain kuvia pitkästä aikaa, kädet ovat täynnä dameja ja riistaa nykyään joka metsälenkillä ja Eino vaatii sen verran huomiota noudoissaan, etten ole saanut napsittua kuvia vähään aikaan. 🙂
-
Onnistuneet hakutreenit
Huomaa, että on taas tullut tehtyä paljon, kun asiaa olisi blogiin vaikka ja kuinka, mutta ei aikaa sen kirjoittamiseen. Silloin käy näin, että tulee kirjoitettua neljä postausta putkeen kun näitä romaaneita ei viitsi samaankaan postaukseen laittaa. Tämän postauksen pyrin pitämään lyhyenä, mutta nämä uutiset ehdottomasti vaativat oman postauksen muiden uutisten ohelle. 🙂
Kävimme aiemmin tänään Einon kanssa Luolavuoressa, jossa Eino pääsi sekä kirmaamaan että tekemään noutohommia. Tein tälle hakuruudun kolmella damilla ja yhdellä siipidamilla, heittäen ne omiin paikkoihinsa jotta minun jälkeni eivät johdattaisi dameille. Eino sai nähdä kun vein ja heitin dameja, mutta tämä ei nähnyt mihin damit jäivät. Maasto oli helppoa ja selkeää, ja vein kauimman yhtä kauas kuin missä se oli keskiviikon taipparitreeneissä ollut. Eino lähti hyvin tyhjentämään hakuruutua, ja yllätyksekseni haki ensimmäiseksi kauimpana olleen damin. Lopulta kaikki tuotiin oikein hyvin luokseni, osan sain jopa käteen asti!
Toinen hakuruutu osoittautui virheeksi, vaikka sen ansiosta tiedänkin nyt, että Eino tulee ainakin irtoamisen puolesta selvittämään taippareiden hakuruudun mennen tullen! Maasto oli paljon vaikeampaa ja varvikkoista, ja dameja oli leveämmällä alueella ja paljon aiempaa kauempana. Eino haki kaikki neljä damia upeasti ja jaksoi etsiä niitä hyvin. Eino toi myös jälleen sen kauimpana olleen damin ensimmäisenä, ja nyt oltiin jo ainakin 25-30 metrin etäisyyksissä! Tämä hakuruutu osoittautui kuitenkin virheeksi sen vuoksi, että Einon into pääsi kärsimään eikä tämä enää niin mielellään luopunut dameistaan. Pureskelua ei kuitenkaan tullut lainkaan, joten ehkä olemme jollain ihmeen tavalla päässeet sen yli. Einon häiriökestävyys tuli myös testattua, sillä kauimmalta damilta näki yleiselle juoksuradalle, johon tuli juuri silloin paljon porukkaa lenkkeilemään. Siitä huolimatta Eino jatkoi työskentelyä häiriintymättä!
Nyt Eino saa ansaitsemansa levon ainakin pariksi päiväksi, ennen kuin on jälleen aika palata taipparitreenien pariin. Taipparitreenit ovatkin tämän syksyn juttu, sillä Vakka-Suomen Noutajien viikottaisten treenien lisäksi osallistumme Auran Nuuskujen järjestämälle taipparikurssille, treenaamme omatoimisesti ja osallistumme tulevana lauantaina möllitaippareihin. Jotta meistä ei kuitenkaan ihan metsäläisiä tulisi, osallistumme Einon kanssa myös äitini vetämälle koiratanssien alkeet -kurssille Murrella, josta saadaan Einolle taas uudestaan hallit tutuksi.
No, ei tästä kovin lyhyt postaus tullut, mutta loppuun väsynyt Eino. 🙂
-
Hyvästi taipparit!
Ehkei tilanne nyt ihan niin vakava ole kuin otsikko antaa ymmärtää, mutta tällä viikolla tuli kyllä romahdettua pilvilinnoista ja lujaa. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää, sillä päivitysten välissä on tapahtunut muutakin! Olin vahtimassa Gizmoa 3-4.8. vuorokauden verran, ja postauksen kuvat ovat siltä reissulta. Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä, käytiin uimassa ja kävelemässä metsässä paljon. Eino ei ollut tällä reissulla mukana, sillä perjantaina 3.8. olimme osteopaatilla eikä niiden käyntien jälkeen ole suositeltavaa heti lähteä revittelemään. En myöskään uskalla vielä ottaa poikia kontolleni ilman “Gizmon ihmistä” mukana, joten Peksu ja Eino saivat viettää poikien kesken lauantaita kun olin Gizmon kanssa.
Gizmoa vahtiessa harjoittelin minun ja Einon koiratanssiesitystä ilman koiraa (tai Gizmo kyllä osallistui tulemalla aina välillä piiloon ja muutoin olemalla tiellä..) sillä me olisimme esiintymässä 5.8. Turun Kupittaan puistossa Seikkailupuiston päättäjäisissä! Tahtitassuja oli pyydetty kokoamaan muutamat koirakot esiintymään sinne, ja tämä toimi samalla meidän häiriöharjoituksena kisoja varten. Niinpä sunnuntaina lähdimme kohti Seikkailupuistoa, jossa lisäksemme oli esiintymässä schipperke Hani ja Kati, ja Pauliina mäyräkoiralla Alli ja kääpiöpinserillä Nappi. Äitini tuli myös paikalle katsomaan ensimmäisen setin esitykset!
Ensimmäisen esityksen aikana huomasi, että kehän ympärille alkoi vain kerääntymään yleisöä enemmän ja enemmän. Me olisimme toisena vuorossa! Ja niin ensimmäisen esityksen ollessa ohi menimme Einon kanssa kehään, laitoin vadin paikalleen, otin hihnan pois ja käytin mielestäni paljon aikaa alkuun mutta meni se lopulta aika nopeasti. Lähinnä halusin rauhoittaa itseni ennen esitystä, Eino oli ihan rauhassa eikä hätkähtänyt ihmismäärää kehän laidalla.
Itse esityksestä en taaskaan muista mitään, mutta jälkeenpäin videolta katsottuna meno oli ihan mukavan näköistä! Eino karkasi alun paikallaolosta, joko ennakoi tai alkoi jännittää yleisöä (katsoi juuri siihen suuntaan), luki pari kertaa väärin käsimerkkini ja vadin päällä kiertämisessä olin itse myöhässä. Näyttää siltä, että Eino yrittää kiertää mutta törmääkin minuun, vaikka oikeasti Eino on juuri opetettu siihen, että liimautuu jalkaan kiinni. Se kuitenkin lähti mukavasti rullaamaan kun sain otettua etäisyyttä, vaikka emme ennen tuota päivää ole koko vadin kiertoa kokeilleet. 🙂 Lopussa kun Einon on tarkoitus kiertää minua, siellä tuli myös pari törmäystä kun Eino ymmärsi käskyn väärin ja yritti tulla piiloon.
Muutoin olen todella tyytyväinen meidän esitykseen, ja paria hienosäätöä lukuunottamatta ollaan kisavalmiita! Eino teki todella vauhdikkaita suorituksia, teki tarkasti ja oli muutenkin todella iloinen koko esiintymisen ajan. Tämä keskittyi täysillä pelkästään minuun, eikä edes meinannut karata! Tästä pääsee katsomaan meidän esitystä. Ensimmäisen setin jälkeen pari tyttöä pyysi tulla rapsuttelemaan Einoa ja se meni hyvin. Eino ei niin vieraista välitä ja saattaisi vain ahdistua, tai vaihtoehtoisesti saattaisi tervehtiä liiankin innokkaasti… Rapsuttelin siinä samalla kuitenkin Einoa ja lapset saivat käydä silittelemässä Einoa ilman ongelmaa.
Emme jääneet toiselle setille, ajattelin sen olevan liian raskasta Einolle vaikka olisimme hyvin voineet jäädä sittenkin toiseksi esiintymiseksi myös. Toisaalta ehkä ihan hyvä, että meillä on vain yksi esiintyminen, jolloin Einolle jäi myös hyvä maku touhusta! Nyt emme ole treenanneet kuin taipparijuttuja, ja viikon teema onkin ollut “osaa lopettaa ajoissa”. Menimme poikien kanssa tiistaina illalla Luolavuoreen, jossa tein alkuun Einolle kolme muistinoutoa damilla. Nämä menivät aivan mahtavasti, Eino piti suunsa paikallaan ja ampaisi täydellä vauhdilla damille ja minun luokseni.
Olemme harjoitelleet kotona lenkeillä hihnassa pelkkää damin kantoa, joka on myös sujunut hyvin ja täysin ilman pureskelua. Olen nyt myös antanut damia palkaksi kun tämä luopuu toisista koirista, antaen tälle kivan tehtävän ja itsevarmuutta tilanteeseen jossa toinen koira haukkuu. Minun olisi kuitenkin pitänyt metsässä osata lopettaa näihin kolmeen mahtavaan noutoon, sillä siitä sitten alkoi alamäki. Tein liian vaikeita tehtäviä, Eino ei enää luopunut damista, tämä pureskeli ja ravisteli damia… Lopulta tehtiin vain perus luoksetuloja ja tottisjuttuja, ettei lenkistä jäisi huonoa fiilistä. Minulle siis, Eino oli ihan kunnossa. 😀
Eilen taipparitreeneissä Eino kiihtyi jo alun tottisosiossa, jossa toiset koirat juoksivat ja tekivät luoksetuloja meidän edessä. Se näytti niin paljon hauskemmalta kuin hiljaa hihnassa odottelu, joten piti varuiksi vähän komentaa ja huutaa ja vinkua ja kiskoa että pääsisi mukaan. Koska taippareihin ei kuulu tottisosiota, me taidamme jättää tottikset väliin ja parantaa Einon malttia kauempana… Meidän luoksetulot ja paikallaolot olivat kyllä edelleen hienoja ja onnistuneita, ja vaikka Eino oli kiihtyneessä mielentilassa muiden luoksetulojen jälkeen, ei tämä silti lähtenyt leikkimään muiden kanssa vaan ampaisi luokseni. On myös huvittavaa miten Eino osaa yhdistää pillin johonkin, mistä tämä kiihtyy selkeästi, vaikka meillä ei koskaan ole pilliä ollut.
Teimme sitten Einon kanssa suolla noutoja. Tarkoitus oli testata Einon muistia tekemällä ensin samaan kohtaan kolmet muistinoudot lisäten etäisyyttä koko ajan, sitten tehdä kaksi noutoa niin, että yksi dami heitetään eri kohtaan, se noudetaan, ja sen jälkeen vasta haetaan muistipaikan dami. Eino valmiiksi kiihtyneenä alkoi sitten rusauttelemaan dameja minkä ehti. Kouluttajanamme toiminut Heidi huomasi jotain todella hienoa kyllä, nimittäin sen, että Eino aloittaa pureskelun vasta tietyssä kohtaa ja silloin kun tuijotin tätä! Eino paineistuu tästä sen verran ja purkaa sen damiin.
Täysin onnistuneita noutoja emme saaneet, ja olisi pitänyt osata ottaa taukoa aiemmassa vaiheessa. Kun teimme kahden damin noudon lopuksi, Eino kyllä lähti markkeerauksen perään ja löysi sen. Tämä kuitenkin oli jo niin väsynyt ja kiihtynyt että sitä ravisteltiin ja dami vaan paukkui kun sitä pureskeltiin. Tämän episodin jälkeen Eino kuitenkin vielä muisti muistinoudon paikan, vaikka emme olleetkaan sitä sinne tällä kertaa vieneet yhdessä. Tässä kohtaa viimeistään olisi pitänyt osata lopettaa, mutta koska Einolla oli kuuma menimme vielä tekemään vesinoutoja pari kappaletta. Damia kuitenkin pureskeltiin todella paljon tässäkin, ja vasta tässä kohtaa osasin lopettaa noutotyöskentelyn.
Meidän olisi myös pitänyt poistua kokonaan alueelta, mutta koska olin jättänyt kassini veden rajaan ja siellä oli muita koiria työskentelemässä, en päässyt sitä hakemaan ja niin jäimme huutamaan vesityöskentelyalueelle. Muistin vasta jälkeenpäin että Eino purkaa väsymystään äänellä kun ei jaksa käsitellä asioita muulla tavalla, ja sen vuoksi tämä olikin sellainen kiljukaula. Omat hermot ehtivät kuitenkin mennä tässä pahemman kerran, kun en osannut lopettaa tätä käytöstä.
Minua harmittaa, ettei meillä ole ollut ketään opettamassa aiemmin miten asioita kuuluu opettaa, puuttumassa asioihin jota teen väärin ja opettamassa minulle mitä eri harjoituksia tällaisen koiran kanssa voidaan tehdä. Tämä on niin vierasta aluetta myös itselle, etten osaa edes lähteä arvaamaan. Jos Eino ei osaa kiertää esinettä joka on 5 metrin päässä, lyhennämme matkaa kunnes kierto onnistuu ja lähdemme sitten rakentamaan liikettä pidemmälle etäisyydelle. Nyt en kuitenkaan tiedä mikä on sallittu milläkin “tasolla”, miten kuuluisi edetä, miten lisätä hitaasti vaikeutta ja miten opettaa koira etsimään itsenäisesti ensin dameja metsästä, ja sitten variksia. On suorastaan turhauttavaa ymmärtää miten vähän sitä itse loppujen lopuksi tietää ja miten huonosti osaa opettaa eri asiat koiralle, jolta kuitenkin odottaa jostain syystä täydellistä suoritusta; juuri sitä, mitä ei ole edes osannut opettaa alunperinkään.
Nyt kun olen tästä rutissut tarpeeksi kauan, voin kuitenkin todeta että edistystä ollaan taas tehty sillä, että osaan lukea koiraani paremmin! Tiedän mitä odottaa, missä kohtaa lopettaa ja mitä välttää että Einolla pysyy pakka koossa. Aamulenkillä otin damin ja lihapullan mukaan, ja teimme yhden muistinoudon suhteellisen pitkällä matkalla. Palkkasin Einoa vuolaasti lihapullalla ja kehuilla kun tämä saapui luokse, vaikka ei ollut edes antanut damia vielä. Koska luopuminenkin on nyt jälleen tullut ongelmaksi, en edes vaatinut sitä. Kun en kuitenkaan damiin kiinnittänyt huomiota tai yrittänyt napata sitä Einolta, tämä alkoi itse tarjota damia minulle! Tähän oli hyvä jättää se treeni, ja itsellänikin on jälleen positiivisempi fiilis taippareiden suhteen.
