Sunnuntaina aloitettiin vuoden 2019 kisakausi, ja millainen aloitus se olikaan! Otsikon sana luottamus liittyy siihen oleellisesti. Salossa järjestettiin siis koiratanssin epäviralliset kilpailut, ja olin varannut meille sekä kehätreeniä kaksi kappaletta (HTM ja FS musiikeille omat kehätreenit) että startit HTM ja FS lajeissa kilpailevien ryhmiin. Kehätreenejä ei arvostella, mutta kilpailuluokista saa kommentit tuomarilta Marjaana Lohivirta. HTM kisa oltaisiin saatu startattu myös mölli-luokassa sillä emme ole virallisesti startanneet siinä, mutta koska oli oma kämmi niin startattiin sitten heti vaikeammassa porukassa. 😀 Eino ei ihan tästä meidän aikaisesta herätyksestä ollut mielissään, aamulla kun laitoin valot päälle, tämä nosti ihmeissään päätään silmiään räpytellen oven pielestä naamallaan ilme “takaisin nukkumaan, en ole valmis vielä heräämään”. Selvittiin kuitenkin tästä herätyksestä, ja noin 8:30 aikaan saavuttiin Salon Koirahallille. Ihan aiheesta poikkeava huomautus, että oli kyllä yllättävän kevyt ajella kahdeksan aikaan kun aurinko paistoi! Ihanaa kun päivät pitenevät!

Kehätreenissä meillä oli ensin HTM musiikki, ja mentiin tekemään ihan vain pienet pätkät niin että sitten heitin Einolle lelun palkaksi. Pienemmät onnistumiset palkkasin herkuilla, mutta tarpeeksi hyvin kun teki sai lelun. Lelut olivat alkuun Einolta piilossa, ja voi kun ilme kirkastui kun se vinkulelu kaivettiin taskusta! Vielä kun Einon ihan lempparilelu tuli ihan loppupalkaksi kehätreenien jälkeen, oli Eino ihan into pinkeänä. Ehkä vähän liiankin innoissaan, mutta mieluummin haluan sählän, joka tekee kaikkensa saadakseen mahdollisen yllärilelun, kuin maata haistelevan ja ahdistuneen koiran joka ei kykene toimimaan. Toki sen innon myötä tuli myös ääntä, ja HTM kehääntutustumisessa sieltä nousikin aika topakkaa komentamista. Niinpä siis tehtiin aika paljon lämmittelyä ennen meidän vuoroa möllien jälkeen, ja tässä kohtaa olin tosiaan iloinen, että ei oltu möllien ryhmässä. Einon korkean vireen rauhoitteluun ei olisi jäänyt lainkaan aikaa! Lämmittelyissä teimme paljon kontaktiharjoituksia jossa Einon tulee luopua käsistä, mutta myös eri positiot ja niiden vaihdot kävimme läpi. Saatiin tehtyä myös todella kauniita sivuaskeleita niin, että käteni olivat molemmat ojennettuna sivuilleni, eikä Eino yhtään poikittanut!

Starttasimme kuudesta HTM kilpailijasta viidentenä. HTM koreografia on ehkä 2 vai 3 viikkoa ollut lopullisessa muodossaan, ja kehääntutustumisessa ennen HTM starttia tuli vielä muutoksia mm. aloituskohtaan kun totesin, että eihän me voida aloittaa siitä kohtaa kun alun perin olin suunnitellut. HTM ei mennyt ihan nappiin, sillä ohjelma oli uusi emmekä ole ehtineet treenaamaan sitä kisamaisesti Einon kanssa kuin kerran. Vaadin Einolta liikaa, sillä vaikka ohjelmassa ei ole liikkeitä joita Eino ei osaisi, en ollut tarpeeksi Einon tukena jännittävässä tilanteessa ja vieraalla musiikilla. Vastaisuuden varalle todella tärkeä tieto, että ne ohjelmat täytyy todella jumpata hyvin alle ennen kuin ne sujuu kisoissa. Se näkyy FS kisassa nimittäin.. 🙂 HTM:ssä minulla on siis kokonaan mustat vaatteet, ja koska biisi on aika “asenne”-kappale niin visioin itselleni tähän myös lippiksen joka on käännetty päähän väärinpäin. Tähän suoritukseen suunnittelin myös laittavani ihan alussa aurinkolasit päähän, mutta koska sitä ei olla treenattu niin en halunnut ihan lennosta alkaa lisäämään mitään. Mutta siis, tuo outo muhkura joka joissain kuvissa näkyy on siis Einon lelu, jonka tungin paidan sisään. Näin sain palkattua Einon heti kun ohjelma päättyi, tai en nyt ihan heti kun kesti kaivaa se lelu ylös paidan sisältä. 😀

Palkintojenjako oli melko pian meidän ohjelman jälkeen, ja pienen hengähdystauon ja palkkailun jälkeen laitoin Einon häkkiin odottelemaan. Palkintojenjaon ajaksi jätin myös häkkiin massuttelemaan kongiaan, ja ihan oikea päätös oli kun ei sijoille päästy. Sija oli kuitenkin 4/6, ja Marjaanalta saatiin kommenteiksi: Innokas koira, positiot pääosin hyvät. Mieti siirtymät tarkoiksi ja rauhallisiksi. Muuten hyvä ja iloinen ohjaus, lisää tarkkuutta tekemiseen. Koira voisi hyötyä rauhallisista kehuista + tee palkkaamista siten, että koira on positiossa, vasta lopussa riehuminen. Alla video meidän suorituksesta, ja tosiaan position vaihdot eivät ihan onnistuneet kun Eino ottaa vastasuuntaan minun kierto-käskyn sivulletulo-käskynä ja jumahtaa sitten siihen. Oltiin lämppäilty tätä ennen kehää, mutta koska jännitti niin Einon oli helpompi tehdä vain se mitä osaa. 🙂 Minun piti myös palkata paljon enemmän ohjelman aikana koska se on niin uusi, mutta sekin nyt sitten jäi. Vielä kun minulla oli HTM ohjelman aikana farkkujen takataskut käytössä! FS ohjelmassa halusin myös palkata, mutta siinä ei ole vaihtoehtoja kuin pitää käsissä kun mekossa ei ole taskuja. Käsissä en halunnut pitää nameja, sillä halusin yllättää Einon palkoilla enkä houkutella. Eino on myös tehnyt tosi nättiä työtä mölleissä jos namit ovat olleet käsissäni, mutta kisoissa ilman nameja Einon huomio on käynyt muualla.

Video jäi valitettavasti vähän sumeaksi, sillä asetin kameran jalustalle ja sokkona asetin tarkennuksen eli ilman mitään konkreettista kohdetta keskellä johon tarkentaa. 🙁 Olen kyllä todella ylpeä Einosta, sillä vaikka minä möhlin enkä ollut tarpeeksi Einon tukena, yritti tämä oikeasti parhaansa koko ajan! Eino ei haistellut, pysyi kuulolla, ei äännellyt vaikka turhautti, luopui kun Inka/Gizmo haukkui kehän ulkopuolella, ja teki oikeasti parhaansa. Eino luopui täysin heiluvista käsistäni alussa vaikka jälkikäteen ajateltuna Eino olisi hyvinkin saattanut lähteä pyörimään. Mutta vaikka esitys meni näennäisesti ihan hyvin, ja oltaisiin tällä varmasti oikeissakin kisoissa pärjätty, ei fiilis ja tuntuma ollut oikea.

Palkintojenjaon jälkeen alkoi heti FS:n kehääntutustuminen, joten menin yli kuukauden tauon jälkeen muistelemaan kehään mites se meidän ohjelma menikään. 😀 Ohjelma ollaan esitetty viimeksi Turun Murren pikkujouluissa joulukuun alkupuolella, ja Eino näki ensimmäistä kertaa vadin sen jälkeen kehätreeneissä. Sielläkin Eino karkasi useasti vadille, ja ajattelin että tää on nyt sitten menoa kehässä, ei pysty luopumaan. 😀 Ennen kehää lämpättiin ihan perusjuttuja, mutta myös jalkojeni yli hyppäämistä ja pyörähdyksiä. Ne eivät toimineet lainkaan lämpätessä, vaan Eino aina arvasi että nyt kuuluu mennä selän takaa tai muutoin pyörähteli tai meni jalkojeni yli, kun olin pyytänyt muuta. Vähän alkoi turhauttamaan lämppäily, niin jätettiin se sitten ja mentiin sitten sillä kehään. Molemmat kehäänmenot suoritettiin muuten niin, että tein paljon liikkeitä lämpätessä. Minulla oli tasku mukana täynnä nameja, ja sitten lämpättiin pieniä juttuja ennen kuin oli meidän vuoro. Kun sitä esittelytekstiä alettiin lukemaan, tein muutamat käsikosketukset n. 7 namilla, otin taskun irti ja jätin kehän laidalle pannan ja hihnan kanssa. Tätä täytyy käyttää myös kisoissa, sillä minulta loppuu aina namit kehään pääsyä odotellessa ja Einoa taakse jäänyt tasku ei selkeästikään haitannut. 🙂

Freestylen suorituksen jälkeen en vielä tajunnut, mitä kehässä oikein oli tapahtunut. Hitaasti se alkoi kuitenkin iskeytymään, että Einon fokus oli ollut mussa koko ajan, meidän yhteistyö oli parempaa kuin koskaan ennen ja kummallakaan ei ollut kiire yhtään mihinkään. Video paljasti myöhemmin, että alku ei ollut ihan niin harmoninen kuin muistelin ja muutenkin siellä oli pari juttua jotka häiritsi itseäni omassa tekemisessä, mutta yritän olla keskittymättä virheiden etsimiseen ja muistaa sen fiiliksen joka meillä oli kehässä yhdessä. Alussa veikkaan, että mekko häiritsi Einoa tämän ollessa jalkojeni välissä, joko katsekontaktin puute tai sitten mekko osui ikävästi ja siksi tuli sieltä itsekseen pois. Kun kiersin Einoa juosten tajusin, että hei mullahan on vielä villasukat jalassa. 😀 Ne olisi todellakin pitänyt ottaa pois eivätkä kuuluneet esitykseen, vaikka eivät ne nyt mitään oikeasti haittaa. Hetken ajan olin kuitenkin hämilläni, ja veikkaan, että siksi Eino alkoi haistelemaan kun piti nousta maasta.

Villasukka-hämmennykseni aiheutti myös sen, etten muistanut mitä piti tulla yhdessä juoksemisen jälkeen. Niinpä sitten laitoin Einon kiertämään minua myötäpäivään, ja sen aikana muistin että silloin pitikin pujotella. Niinpä tehtiin ne sitten väärässä järjestyksessä. 🙂 Heti, kun sain taas ajatukseni kasaan ja pystyin keskittymään Einoon koreon sijaan, keskittyi myös Eino minuun. Eino kiersi loppuun asti vadin, hyppi jalkojen yli ja kiersi minua juuri niin kuin pyysin, ei ennakoinut kaatumista sivulleni vaikka pysäytin tämän sivulleni, kiersi vadin uudestaan ihan loppuun asti vaikka itse lähdin kääntämään rintamasuuntaa (Vantaalla tuli takaisin kun itse käännyin), ei haukkunut peruuttaessa, piti kontaktia vaikka “ei tehty mitään” juostessa vadille sen päällä kiertoja varten, LUOPUI vadista koko ohjelman ajan ja vaikka juostiin ihan siitä ohi Eino keskittyi muhun ja vasta kun sanoin “päälle” Eino meni vadille, ja pysyi olkapäilläni vaikka edessä oli hurjan paljon ihmisiä yleisössä tuijottamassa ja ne selkeästi jännitti. <3

Tuollainen työskentely on se, mitä ollaan haettu ja treenattu koko talvi. Meillä oli molemmilla hyvä ja turvallinen olo kehässä, kummallankaan ei ollut kiire, molemmat keskityttiin vain toisiimme, oltiin yhdessä ja kaikki vaan toimi. <3 Tästä päästään tähän otsikon sanaan luottamus. Molemmat pystyimme luottamaan toisiimme, että emme tee mitään arvaamatonta. Pystyin luottamaan Einoon, että tämä tekee kuten pyydän, ja Eino pystyi luottamaan minuun että otan tämän huomioon enkä pyydä liian vaikeita, ja muutenkin käyttäydyn reilusti tätä kohtaan. Luin Canis-lehdestä viime syksynä luottamuksesta, ja se on juuri sitä, että molemmat toimivat ennalta arvatulla tavalla. Tätä olen miettinyt paljon viime kuukaudet, ja yrittänyt siten myös käyttäytyä paljon reilummin Einoa kohtaan. Olen myös yrittänyt analysoida omia tuntemuksia, kun Eino ei ole toiminut pyytämälläni tavalla. Syksyllä kävi juuri niin, että monen aiemman onnistuneen noutotreenin jälkeen mentiin taas tekemään daminoutoja. Eino lähti, haki damin, mutta matkalla takaisin pysähtyi pureskelemaan damia aivan niin lujaa kuin vain pystyi. Tästä tuli niin petetty olo, vaikka oma vika se tietysti oli ollut liikojen treenien ym. vuoksi eikä Einon.

Koirille ei voi kertoa, miksi tänään kun on huono päivä tulee sanottua rumasti uusi käsky tai muuten purettua huonoa päivää koiraan, kun normaalisti otettaisiin vain uudestaan. Koirilta ei voi pyytää anteeksi, voi vain tehdä alusta asti oikein. Toki luottamusta ei kerrasta menetetä, mutta jos hitaasta luoksetulosta saa joka kerta löylytyksen, ei koira osaa yhdistää että “hei tulenpa ensi kerralla nopeammin sitten!”. Koirat tekevät myös lähtökohtaisesti aina sen kannattavimman teon, eli tuossa tapauksessa jättää tulematta lähelle omistajaa. Tämän vuoksi koirat toimivat myös koulutuksessa niin hyvin: namien eteen kannattaa tehdä töitä. Nyt lähdettiin vähän sivupoluille tästä luottamuksesta, mutta se sana tuntuu yhdistävän tuota meidän freestyle-ohjelmaa. HTM:ssä luottamusta ei ollut, sillä olin vienyt Einon outoon tilanteeseen uudella koreografialla, ja vastavuoroisesti Eino ei toiminut niin hyvin kuin olin luottanut tämän toimivan. Freestylessä taas kaikki loksahti paikalleen ja vain yksinkertaisesti toimi.

Tämän näki myös meidän tuomari Marjaana, joka sijoitti meidät ensimmäiseksi yhdeksän kilpailevan FS luokkalaisen joukosta! Arvostelussa luki “Oho, wau! Alussa pieniä hämmennyksen hetkiä, mutta parin vauhdikkaan kohdan jälkeen meni hienosti ja koira kyllä keskittyi koko ajan paremmin. Hyvin ohjattu, iloinen esitys!” Pakko myös kehua koiratanssi-ihmisiä. Kaikki olivat niin hirveän onnellisia meidän puolesta, tulivat kehumaan ja olivat aidon onnellisia että meillä meni niin hyvin. Olen saanut koiratanssin kautta tutustua niin moneen ihanaan ihmiseen, ja verrattuna esimerkiksi rally-tokon kilpailuihin vallitsi koiratanssissa paljon kannustavampi ilmapiiri. On tää vaan kaikin puolin niin ihana harrastus. 🙂

HTM-videon ottamisesta kiitos Hanna Maines, FS-videosta kiitos äitilleni, lähes kaikista kuvista kiitos Timo Hämäläinen paitsi viimeisestä, meidän poseerauskuvasta kiitos Sanna Lipponen!