• Hotspottia ja treeniä

    21.8.2018

    Nyt on jälleen tapahtunut kaikenlaista päivitysten välissä, että on pakko päästä kirjoittelemaan ennen viikonlopun kisoja, joista varmasti riittää kerrottavaa ja paljon! Lähdimme viikko sitten Peksun kanssa Tallinnaan muutamaksi päiväksi kahdestaan, ja pikkusiskoni Linda tuli hoitamaan Einoa siksi aikaa. Sunnuntai-illalla, alle puolikkaan vuorokauden päässä meidän lähdöstä Tallinnaan, huomasin kuitenkin pienen veriläntin Einon vasemmassa poskessa. Ajattelin kyseessä olevan naarmu verestä päätellen tai ötökän pistos, kun keskellä oli pieni piste. Kun aluetta kuitenkin lähti hieman saksimaan, totesin, että kyllä tämä vain on hotspot…

    Kun aluetta lähti leikkaamaan enemmän, löytyi sieltä pari “etäpesäkettä” ja pientä alkavaa, jotka olivat näppylän tapaisia. Siinä illan aikana sitten alueelta leikeltiin vielä lisää karvoja, haavaa putsattiin Betadinen kanssa. Eino oli kyllä todella reipas pieni potilas tämän toimenpiteen aikana, sillä karvaa on tosiaan saksittu pikkusaksilla eikä Eino kuin maannut paikallaan! Lopulta lähdettiin Einon kanssa päivystävään eläinlääkäriin hakemaan kauluria ja lisää ohjeita putsausta varten. Niin maanantaiaamuna jätimme ressukan kauluri päässä odottamaan Lindaa, jota taas odotti koira joka ei uskalla kävellä kaulurinsa kanssa ja liuta ohjeita ja puteloita haavan hoitoa varten. Hotspot on onneksi helppo hoitaa kuntoon lopulta kun sen vain huomaa ajoissa, eikä nyt reilua viikkoa myöhemmin haavasta näy kuin kalju kohta. Paraisten näyttelyissä koira siis esitetään “väärinpäin” oikealta kyljeltä. 🙂

    Tulevien kisojen ja möllitaippareiden vuoksi en ole nyt meinannut pysyä nahoissani, ja haluaisin vain treenata ja treenata vielä lisää. Flunssa kuitenkin päätti tulla hieman hiljentämään minun intoani, ja nyt olenkin ollut kaksi päivää kotona parantumassa ja yritän pitää huolen, että minulla on ääni tallessa viikonloppuna kisoissa. Teimme kuitenkin lauantaina ja sunnuntaina parit hakuruutu-treenit, ja en voi kuin ihmetellä pienen koiran intoa ja osaamista!

    Tein lauantaina ihan kaksin Einon kanssa helpon kolmen damin (yksi oli siipidami) treenin, jossa damit oli asetettu lähelle toisiaan ja lyhyen etäisyyden päähän. Pointtina on opettaa Einolle uusi käsky “tuo”, joka on hakuruutujen käsky. Damit laitettiin paikalleen Einolta piilossa, mutta pidin huolen, että hajuja löytyy paljon hakua helpottamassa. Olen nyt sisätiloissa treenatessa muistanut ottaa koiran vastaan, enkä damia, ja sen tein nyt myös. Nouto näyttää jälleen aivan erilaiselta ja rennommalta kuin taannoin treeneissä, tauko on siis tehnyt hyvää! Muistin vasta lopussa olla katsomatta koiraa kun tämä palaa luokse, mutta se ei Einon intoa pilannut!

    Annoin Einon itse päättää minkä tämä hakee ensin, ja sieltä ne tulivat järjestyksessä oikealta vasemmalle yksi kerrallaan. Upeaa työskentelyä, ja myös varisdami tuli metsästä empimättä, vaikka sen kanssa oli viimeksi ongelmaa kiihtymisen vuoksi. Tällä kertaa myös maltoin olla jatkamatta treenejä pidempään kuin yhden suorituksen verran, ja jatkoimme metsässä kävelyä reilun puolen tunnin ajan. Loput superpalkat Eino sai sitten lenkin yhteydessä kun tein ihan perus luoksetuloja. Oli kyllä jälleen ihana tajuta kuinka helppo Eino oikein on, tämän tallustellessa 10 metrin säteellä edessä tai takana. Eino on nyt myös oppinut hyvin käskyn “oota”, eli Einon tulee odottaa paikallaan vapautusta, jonka jälkeen tämä saa jatkaa matkaa. Helpottaa kyllä kummasti elämää, sillä vaikka Eino ei varsinaisesti kauas mene, niin on aina turvallisempi kurkata yhdessä mutkan taakse jonne ei polulta näe.

    Sunnuntaina suuntasimme Yläneelle, jonne on tullut kaksi kissanpentua. Kisut hieman pelkäsivät Einoa, ja lähtivät sitten karkuun turvapaikkaan heti kun etäisyyttä oli liian vähän. Einon pää ei sitten kestänyt lainkaan sitä, että pienet pörröiset otukset lähtivät ensinnäkin pois, juosten, ja vieläpä piiloon, yhdistettynä siihen että tämä ei edes päässyt lähtemään perään! Uteliaisuuden, saalisvietin ja hihnan yhdistelmänä meillä olikin kiljuva ja haukkuva koira joka pelästytti kisut oikein kunnolla. Kauniita yhteispotretteja ei siis vielä saatu, mutta myöhemmin kävelytin Einoa pihalla niin, että Eino ei nähnyt kisuja vaan kisut Einon, jolloin näille muodostui ehkä hieman hillitympi kuva Einosta kuin se kiljuva valtava oranssi otus joka yritti päästä näiden perään.

    Yläneellä teimme kuitenkin myös parit hakutreenit, jossa ensin kävin viemässä itse kaksi damia metsäpolun eri puolille, mutta kuitenkin lähelle. Noudot olivat hyviä, suu ei käynyt kuin ehkä hieman mutta damia ei kuitenkaan rikottu. Tällä kertaa en kuitenkaan malttanut jättää treeniä siihen, vaan noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen laitoin Peksun viemään damit piiloon hieman kauemmas. Tässä tulisi ensimmäistä kertaa “tuo” käskylle etäisyyttä ja damit on vienyt paikalleen joku muu kuin minä, eli on uusia hajuja eikä Eino opi hakemaan dameja vain minun jälkien perusteella. Eino lähti eri suuntaan kuin mihin aluksi ohjasin, mutta tämä ampaisi heinikon läpi suoraan damille ja takaisin molemmilla kerroilla! Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun pääsin näyttämään Peksulle miten hyvin Eino noutaa. Suu ei käynyt lainkaan, ja Eino oli itseasiassa tyrkkäämässä damia naamalleni ennen kuin otti palkan vastaan. Ihmeellistä miten pienestä se voikaan olla kiinni, että saa onnistuneita noutoja.

    Noutotreenit saavat kuitenkin jäädä nyt ainakin viikoksi tauolle, sillä nyt täytyy hetkeksi keskittyä muihin puuhiin perjantain koiratanssikisojen ja lauantain rally-tokokisojen vuoksi. Kipeänä en nyt saisi lainkaan pomppia ulkona, mutta koska olo koheni hieman eilen illalla, en voinut vastustaa kiusausta ja käytiin tekemässä pikaiset rallytreenit Einon kanssa iltalenkin ohella. Niin reipas ja innokas Eino ei ole ollut pitkään aikaan, ja oli kyllä ilo työskennellä tämän kanssa! Innokkuus vei tarkkuutta liikkeistä, mutta tällä kertaa oli vain tarkoitus harjoitella kylttien kanssa tarkkaa suoritusta alueella ja muistutella mitä ALO-luokassa oikein pitikään tehdä. Treeni meni kaiken kaikkiaan todella hyvin, ja innolla odotan viikonlopun kisoja!

    read more

  • Toipilaan kevät

    16.4.2018

    Talven loppu puoliskolla Eino joutui kolariin veljiensä kanssa, jossa Eino porukan nössöimpänä juoksi jonon ensimmäisenä ja kun tämä pysähtyi, eivät Jymy ja Milo ehtineet pysähtyä tarpeeksi nopeasti ja yhtäkkiä siinä oli kasa tollereita. Eino alimmaisena nousi rytäkästä kolmijalkaisena ulahduksen jälkeen, roikottaen todella pelottavasti vasenta jalkaansa varpaat löysinä. Jalkaa ei päästetty koskemaan maahan lainkaan. Onneksi emme olleet ehtineet edes lenkille lähteä, ja koira saatiin heti autoon. Hetken soittelin ympäriinsä, kun paniikki kasvoi niihin mittasuhteisiin, että pakko oli tehdä ainakin jotakin ja mennä johonkin. Niin ajoimme lähimpään eläinlääkäriin, Raision Evidensiaan, jossa meidät otettiin nopeasti sisään kun olimme soitelleet pariin otteeseen matkalla hoitajan kanssa.

    Odotellessamme lääkäriä Eino piti jalkaansa jo hieman alempana, onnettomuudesta oli siinä kohtaa mennyt jo tunti. Saimme arvion, että kyseessä saattaa olla pieni murtuma tai sitten ristisiteet ovat saattaneet mennä poikki tai hieman katki. Näiden uutisten kanssa meidät päästettiin kotiin kipulääkkeiden kanssa, sanottiin että katsotaan pari kolme päivää oliko venähdys vai jotain muuta. No, odottelu ei oikein tullut kuuloonkaan kun kyseessä saattoi olla näinkin vakavasta asiasta kyse, ja pienen selvittelyn ja soittelun jälkeen saimme ajan Vantaan Aistiin ortopedille Laura Hakala, jota meille suositeltiin. Niinpä nousimme aikaisin aamulla autoon Einon kanssa, ja suuntasimme seuraavana päivänä kuulemaan mikä Einon jalassa oikein on. Tässä kohtaa Eino käveli jo melko normaalisti, ontumista ei ollut enää ja tämä varasi ihan hyvin painoa tälle jalalle. Hieman siis uskalsin toivoa, että ristisiteet olisivatkin pysyneet ehjinä, olin nimittäin edeltävän illan lukenut aivan liian monta kauhutarinaa ja pelännyt että seuraava puoli vuotta menee toipuen.

    Eino oli reipas potilas, joka kesti hyvin jalan kopeloinnin ja rauhoituspiikin. Eino vietiin sitten takahuoneeseen röntgeniin, ja hermoja raastavan puolen tunnin päästä minut kutsuttiin kuulemaan tuomio. Minua tuli myös hakemaan heräilevä ja hyvin väsynyt tolleripoika. Röntgeneistä ja aiemmista kopeloinneista selvisi, että ristisiteet olivat ainakin edelleen ehjät, mutta vasemmassa jalassa oli todennäköisesti venähdys. Oikeassa jalassa oli kuitenkin jotakin ylimääräistä, nimittäin oikeasta polvilumpiosta oli lähtenyt irti pienen pieni siru. Toisesta kuvasta selvisi, että siinä oli myös turvotusta eli se oli lähtenyt tässä rytäkässä, eikä ollut aiempi vamma. Eino ei ole myöskään koko elämänsä aikana näyttänyt kertaakaan että oikeassa jalassa olisi jotakin vikaa, mutta hämmästyttävää on ettei se ollut näkynyt edes onnettomuuden jälkeen millään lailla ontumisena tai muuna käytöksenä.

    Tästä on kuitenkin mennyt jo reippaat pari kuukautta aikaa, ja olemme käyneet sekä fysioterapeutilla kertaalleen, että kahdesti osteopaatti Leena Piiran vastaanotolla. Leena Piira osasi kyllä katsoa ja sanoa ihailtavan tarkasti Einosta heti, että tämä on aivan toispuoleinen (vasen on vahvempi kuin oikea), mutta myös aivan jumissa molemmilta puolilta. Ensimmäisellä kerralla saimme muutamat ohjeet mitä meidän nyt tulee tehdä jotta Eino saadaan kuntoon ja käyttämään vartaloaan tasapainoisesti, tukien tämän parantumista. Eino oli nimittäin jumissa myös niskasta ja etuosasta, mutta varsinkin selkä ja takaosa olivat jumissa.

    Missään kohtaa Eino ei kuitenkaan ole näyttänyt kipua, nimittäin tämä on juossut, leikkinyt, treenannut ja liikkunut koko ajan täysin normaalisti. Ainoat vinkit joita pystyi huomaamaan olivat se, että Eino tapasi istua lonkallaan (minkä ajattelin olevan jäänne pentu-ajoilta), tämä hätkähti kun yllättäen koski takaosaan (minkä ajattelin että tämä vain pelästyi yllättävää kosketusta) tai se, että tämä ei oikein tykännyt työskennellä tasapainotyynyllä, mutta suostui kuitenkin ihan hyvin tulemaan sen päälle. Kaikkea tätä on hankaloittanut se, että tämä koira on tosiaan kasvanut tässä koko ajan, jolloin sen “normaalin” tietäminen omalla koiralla on todella vaikeaa. Tai siis, tiesin että tämä on jumissa miksi me Leena Piirallekin mentiin, mutta en tiennyt kuinka paha tilanne oikeastaan olikaan.

    Saimme ajan kahden viikon päähän, ja siihen asti joka ilta harjailin Einon läpi pitkäpiikkisellä “kumisualla” läpi molemmin puolin, pitkin vedoin. Toisella kertaa saimme jo parempia uutisia, Einon jumit ovat pysyneet poissa! Parantumista ei kuitenkaan ollut vielä tapahtunut. Leena sanoi, että nyt jos kahden viikon päästä oireet eivät ole lähteneet helpottamaan, tulee meidän mennä lääkäriin tutkimaan josko se aiemmin irti lähtenyt siru vaivaa Einoa jonka vuoksi tämä ei pysty käyttämään oikeaa jalkaa normaalisti. Nyt olemme pari viikkoa etsineet oikeaa takajalkaa ja opetelleet käyttämään sitä uudestaan eri harjoitteiden avulla (mm. hiusdonitsi oik. takajalkaan kolmesti viikossa, kahdesti päivässä 5min ajan lenkillä), ja pakko sanoa, että toivo on jälleen lähtenyt pilkahtamaan tähän epätoivon keskelle!

    Tällä hetkellä Eino istuu oma-aloitteisesti normaalisti kaikilla jaloilla, eikä hätkähdä joka kerta kun joku koskee selkään tai takaosaan. Liikkeissä olen nähnyt ehkä jotain pientä muutosta, mutta Eino kävelee edelleen oikea jalka suorana eikä osaa koukistaa sitä käynnissä. En kuitenkaan ole huomenna kiikuttamassa Einoa lääkäriin, sillä parantumista on kuitenkin tapahtunut eikä Eino reagoi lainkaan, jos kosken tai painan oikeasta polvesta. Nyt siis jatketaan hiljalleen samaa mitä ollaan tehty jo pari viikkoa, ja katsotaan päivä kerrallaan miltä näyttää. Tämän vuoksi olemme kuitenkin lopettaneet rally-tokon jossa liike on liian rasittavaa vielä toistaiseksi Einolle ja tämän oikealle jalalle, ehkä jonkin kuukauden päästä mennään jälleen ohjattuihin treeneihin ja osallistutaan mölli-kisoihin.

    Toistaiseksi harjoitellaan temppuja ja asioita, jotka ovat hyväksi ja edistävät toipumista. Vielä on mahdollista, että Eino joutuu leikkaukseen jossa siru otetaan pois polvesta, mutta toivon todella että kyseessä olisi vain jumit ja heikkous jotka ovat säteilleet koko kroppaan. Nyt näyttää kuitenkin sen osalta hyvältä, toivottavasti paraneminen jatkuu samalla tahdilla!

    read more

  • Pentutreffit

    19.10.2017

    Sitten viime päivityksen on ehtinyt jälleen tapahtua aika paljon. Treeneissä ollaan harjoiteltu kosketuskeppiä, josta päästiin koskettamisesta jo siihen asti, että keppiä voi liikuttaa ja Eino seuraa perässä. Einolla on kyllä taipumusta yrittää napata keppi suuhun tökkäämisen sijaan, mutta eiköhän me päästä tästä yli… Kontaktia ja paikalla oloa on myös treenattu pidemmälle, ja saatiinkin hyviä vinkkejä meidän paikkamakuun parantamiseksi. Viime treeneissä harjoiteltiin laatikkoon menoa, ja Eino nappasi jutusta juonen jo parilla naksautuksella. Olemme harjoitelleet vadille kiipeämistä, joten uskon että Eino yhdisti tämän tehtävän siitä. Tarkoituksena oli opettaa koiralle, että tällä on takajalat olemassa ja vähän miten niitä käytetään. Eino seisoi laatikossa jo muutaman kerran jälkeen, ja juuri kun olimme lopettamassa tehtävää Eino tarjosi jotain aivan muuta – tämä meni maate laatikkoon! Kovin mukavalta se ei näyttänyt, sillä Eino mahtui seisomaankin siihen juuri ja juuri.

    Viikonloppuna meillä oli pentutreffit, jotka kasvattaja Benita oli järjestänyt Einon pentueelle. Sateesta ja kylmästä huolimatta oli todella hauska päivä, ja mukavaa nähdä Einon sisko Nelma pitkästä aikaa! Jymyä on tullut nähtyä rokotusten ja muiden yhteydessä enemmän. Toinen narttu Hilde ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta toivottavasti joskus tulisi nähtyä myös toinen sisko. Nelma kyllä yllätti sillä, että tämä näytti aivan Einolle. Erona on, että Eino suurempi ja korkeampi jalkojensa kanssa sekä valkoista on enemmän, mutta ilme ja pään muoto on täysin sama. Meno ei ole lainkaan rauhoittunut tässä kuukausien aikana, ja pennut jaksoivatkin koko kolme tuntia juosta ja touhuta kunnes lopussa alkoi näkyä väsymyksen merkkejä. Benita oli järjestänyt pennuille riistaa, variksia ja kanin jälkeä varten, tutustumista varten. Meidän taipparitreenit ovat hieman jääneet, sain damin ostettua vasta reilu viikko sitten ja kerran ollaan sen kanssa harjoiteltu sisällä noutoa… Tätä treenatessa aliarvioin pentuni jälleen, yritin opettaa damin kantoa askel askeleelta ensin naksauttamalla pidosta. Lopputuloksena Eino otti damin suuhun ja sylkäisi lattialle, ja hetken päästä ei suostunut ottamaan koko damia suuhunsa. Sitten kun heitin damin parin metrin päähän, pentu kävi noutamassa sen ja toi minulle. Näin helppoa se voisi olla heti aluksi!

    Pentutreffeillä juotiin ensin kahvit, ja sitten mentiin ulos ja annettiin koirien hieman juoksennella ennen kuin riista kaivettiin esiin. Eino oli ensimmäisenä vuorossa, ja tämä kyllä ampaisi vauhdilla variksen luo aina kun se heitettiin. Tarttumista ei kuitenkaan tullut, mutta haisteli kyllä tarkkaan ja selvästi löytyi mielenkiintoa. Aina heittäessä Eino juoksi perään ja haisteli, kerran oli vahingossa ottamassa kiinni. Eiköhän kuitenkin saada varis tutuksi Einolle kun vain treenaisin itsekin hieman aktiivisemmin tämän kanssa ja varis tulisi sitä kautta tutuksi! Kanin kanssa luulin, että meillä menisi paremmin. Kania siis laahattiin muutama metri, ja tarkoituksena oli että koira sitten etsisi sen ja ehkä ottaisi jopa kiinni. Luulin, että etsiminen olisi helppoa tälle, kun nenä pelaa ja etsimistä ollaan kuitenkin harjoiteltu. Ensimmäisellä kerralla Eino meni jäljen sivusta mutta kanille, siitä kehut. Kiinni ei ottanut. Toisella kerralla ei mennyt niinkään hyvin, vaan poika haisteli omiaan eikä ollut enää kiinnostunut kanista. Noh, kyllä sekin siitä kunhan saadaan tälle kokemusta!

    Pentueen emo Moxy tuli myös käymään pentutreffeillä, mutta tätä ei oikein jälkikasvun kanssa kiinnostanut hengailla. Jymy ja Nelma jatkoivat painiaan nopeasti, mutta Eino ei pystynyt jättämään Moxyä rauhaan. Olen sanonut, että Eino on vähän sellainen mammanpoika, ja sitä tämä kyllä oli! Tämä oli jatkuvasti leikittämässä Moxyä, seurasi, haisteli, teki kaiken perässä ja olisi jatkuvasti tarvinnut huomiota. Eino olikin nokikkain kaikkien narttujen kanssa – nenä kiinni Moxyssä, Loreleissa, Amiessa ja vielä pienemmässä pennussa Neelassa. Sisarukset eivät kiinnostaneet enää yhtä paljoa kun muuta naisväkeä saatiin paikalle.

    Eilen meille kävi hieman hurjemmin, kun illalla Eino oksensi (pelkkä oksennus ei kyllä olisi ollut huolestuttavaa, sitä tämä on muutenkin tehnyt aika ajoin) ja meni yhtäkkiä todella huonoon kuntoon. Tämä ei meinannut pysyä pystyssä kun takapää ei pitänyt ylhäällä, liikkuminen oli huojuvaa ja tasapaino näytti olevan täysin kateissa. Tämä oli mahdottoman väsynyt, ja istuessaankin vaappui ja huojui. Ei mennyt kuin muutama minuutti kun päätös päivystykseen menosta tehtiin, yritin ensin soittaa mutta koska vastausta ei tullut heti, lähdettiin paikan päälle. Niin vietimme yli puolitoista tuntia päivystyksessä, Turun Eläinsairaalassa. Mielessä pyöri kaikki mahdolliset vaivat, mutta muistin Einon myös lyöneen päänsä pahannäköisesti lenkillä aiemmin kun oltiin metsässä. Lenkki oli ollut todella hauska ja täynnä pinkomista ja hyviä luoksetuloja, mutta sitten tämä kompastui laskiessaan väärin hyppynsä ja löi päänsä lujaa kallioon ja jatkoi pää kalliota raahaten vielä jonkin matkaa. Eino reagoi tälliin maiskutellen, mutta kävin vielä siinä metsässä kaikki hampaat, silmät, korvat ja raajat läpi ettei suurempia vahinkoja tullut. Pinkominen jatkui vielä tämän jälkeen, eli ei ainakaan silloin vielä tullut huonoa oloa.

    Lääkärissä Eino pääsi tiputukseen, sai pahoinvoinninestolääkettä ja katsottiin veriarvot. Kun kaikki näytti hyvältä, diagnoosiksi tuli todennäköinen aivotärähdys. Käytiin välillä ulkona katsomassa mikä on pojan olo, ja koska se oli jo huomattavasti parempi, uskallettiin lähteä kotiin. Tarkkailua on nyt jatkunut yön yli ja tämän päivän, ja tällä hetkellä tuolini alla leikkii iloinen pentu joka on jo normaali itsensä. Otetaan kuitenkin vielä pari päivää rauhassa, remmilenkkejä määrättiin muutamaksi päiväksi joten sellaista nyt toipilaalle!

    read more

  • Ei enää niin pieni pentu

    28.9.2017

    Viimeisestä päivityksestä on mennyt hävyttömän kauan aikaa, mutta jospa nyt taas tulisi raapusteltua tännekin meidän päivityksiä. Koulunkäynti olikin hieman rankempaa yliopistossa verrattuna ammattikorkeaan, eikä näin suoraan maisterivaiheeseen hypänneelle anneta armoa vaan armottomat deadlinet lätkäistiin jo heti ensimmäisellä viikolla eri tehtäviin. Nyt alkaa kuitenkin helpottaa, joten enköhän pääse päivittämään blogiakin taas tasaisempaan tahtiin. Eino on kasvanut aivan hurjaa vauhtia, tämä oli jo 14 viikkoisena lähes aikuisen nartun kokoinen ja nyt päivää vaille 18 viikkoisena menee varmasti jo yli korkeudessa. Samaten tassut olivat samaa kokoluokkaa nartun kanssa ja pää oli vain hieman pienempi – Einosta ei ole tulossa mikään pikkupoika… Veljesten täyttäessä 14 viikkoa kävimme kylässä Benitan, meidän kasvattajan luona, jossa pääsin vertaamaan Einoa aikuisiin. Siellä pääsin myös ihastelemaan pikkuisia 4 viikkoisia pentuja, ja oli vaikea kuvitella, että Eino olisi ollut joskus yhtä pieni ja hauras!

    Olemme tässä välissä myös ehtineet käydä hakemassa 16 viikkoisen rokotukset, ja painoksi mitattiin 12 kiloa. Jymyn veljen omistaja Susanne oli jutellut jo aiemmin siitä, että rabies-rokote suositellaan otettavan eri aikaan 4-rokotteen kanssa, ja kysyi jos tehdään näin Einonkin kanssa. Itse en ollut edes tiennyt tästä suosituksesta, mutta tietty jos se pennulle vain on parempi niin erikseen vain. Ja hyvä näin! Rokotteet käytiin hakemassa maanantaina, tiistaina Eino söi huonosti ja oli hieman vaisu treeneissämme ja oli oksentaa autoon (jotain, mitä Eino ei ole kertaakaan tehnyt), keskiviikkona Eino ei vieläkään syönyt ruokaansa ja huolekseni keskiviikkona tajusin, että eihän Eino ole edes juonut koko päivänä! Kun torstai aamuna Eino kävi vain haistelemassa kipollaan ja meni sen jälkeen takaisin nukkumaan, sanoi Peksu, että parempi mennä lääkäriin.

    Niin menimme Koira- ja Kissaklinikalle, jossa lääkärinämme oli Elisa Välimäki. Nimen perusteella tunnistin, että tämä oli se joka hoiti Einon isää Pyryä ja oli myös tuttu ulkonäöltään. Äitini kertoi sitten myöhemmin, että tämä oli se lääkäri, joka aikanaan löysi koiraltamme Tinalta kilpirauhasenvajaatoiminnan, ja antoi siten koirallemme useamman iloisen ja reippaan lisävuoden! Elisa totesi kuitenkin Einon kanssa, että tämä ei ole lainkaan kipuinen, vain hieman vaisu. Kävimme vielä röntgenissä varmistamassa ettei suolistossa ole mitään vierasesineitä, eikä siellä näkynyt mitään. Kun olimme hieman ihmetelleet ja puhisseet hevosille lääkärin pihalla, mentiin kotiin, jossa Eino söi ja joi taas aivan normaalisti. Että niin, ilmeisesti Einon mielestä tili näytti aivan liikaa plussaa, ja piti hieman korjata tilannetta. Onneksi pentu on kuitenkin kunnossa ja ei otettu rabies-rokotetta samaan aikaan rasittamaan elimistöä vielä enempää, ja selvittiin tästäkin vain säikähdyksellä!

    Edellispäivänä saimme pentukurssin päätökseen (heh, viime päivityksessä olimme samana päivänä menossa ensimmäistä kertaa kurssille…) ja ensi tiistaina alkaa pentujatkokurssi. Olemme saaneet monta hyödyllistä työkalua kurssilta, ja odotan innolla mitä harjoituksia jatkokurssilla tulee oikein olemaan! Eino on osoittanut myös olevansa aivan täydellinen koulutettava, sillä aina harjoitellessamme Eino katsoo minua “anna jo käsky, kerro mitä voin tehdä!”-ilmeellä. Tämä johtuu täysin niistä superherkuista joita minulla on nameina, mutta onhan se kiva silti työskennellä motivoituneen pennun kanssa. Eino on myös oppinut yllättävän nopeasti, tai heti kun hoksaa mikä käytös on toivottavaa, toistaa Eino sitä heti kerta toisensa perään. Kurssilla on treenattu muun muassa kontaktia ja seuruun alkeita, joka on ehkä tällä hetkellä Einon bravuuri. Vaikka menisimme toisen koiran läheltä Eino pitää kontaktin ja jatkaa vasemmalla puolellani ravaamista.

    Yhdellä kurssikerralla opetettiin myös miten koira saa laskemalla kierroksena nostaa ne jälleen lelun kanssa. Tämä aloitettiin sillä, että hetken leikin jälkeen lelu otetaan pois (tämän ansiosta Eino “osaa” nykyään myös irti-sanan, eli tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei välttämättä silti päästä irti), ja odotetaan että koira menee maahan. Tästä annetaan lelu takaisin, ja koira pääsee taas nostamaan kierroksensa leikin avulla. Vielä kierrokset ei mene ihan nollille leikkien välissä, mutta hitaasti Einolta on alettu vaatimaan enemmän malttia, kuten että lelun saa ottaa vasta luvalla eikä heti ampaista sen kimppuun kun se liikahtaa. Tätä ollaan treenattu myös kotona, ja nukkumaan mennessä iltahepulit hoidetaankin sillä, että lelua heitetään kämpän eri nurkkiin ja Einon tulee rauhoittua niiden välissä. Eilen illallakin Eino tuli lopulta nukkumaan viereeni. Tämän ensimmäisen kurssikerran jälkeen Eino oppi myös tarjoamaan maahan menoa aina kun haluaa jotain tai kun ei ymmärrä mitä halutaan, josta esimerkki alla, kun yritimme ottaa sen viikon seisontakuvaa… Ehkä pitäisi opettaa myös “seiso” niin näiden rakennekuvien otto helpottuisi!

    Einon temppulistaan kuuluukin nykyään istu, maahan, pyöri ja ympäri (pyörähdys myötä- ja vastapäivään), ja treenin alla on “piiloon” (istumaan jalkojeni väliin) ja pesuvadin päällä seisominen niin, että etutassut vadin päällä ja takatassut maassa. “Tänne”, “irti”, “älä mee sinne”, “väistä”, “tuu pois sieltä” ja “mennään” toimivat myös oikein hyvin, mutta ovat enemmän arjessa tarvittavia taitoja kuin temppuja. Arki on muutenkin mennyt hyvin, Eino osasi ainakin ensimmäiset monta viikkoa olla yksin. Nyt pentu on ilmeisesti ollut enemmän hereillä yksinolonsa aikana ja tuhonnut aikansa vietteeksi muun muassa postit. Minulla ei ole väliovea ja postit tippuvat suoraan asuntoon Einon armoille, joten ei se nyt mikään yllätys ollut että niitä revittäisiin. Huolestuttavampaa on se, että en edes tiennyt, että minulle oli tullut Postinen, ennen kuin löysin paperinpalasen jossa luki “nen”. Se oli kaikki, mitä siitä A3-kokoisesta Postisesta oli jäljellä. Oli varmasti paremman makuinen kuin se luu, joka oli siinä vieressä. Tämän lisäksi Eino on valinnut uhrikseen minulta yhden hupparin ja vyön. Vyö oli kyllä todella taitavasti revitty paikaltaan farkuistani ilman, että farkuissa oli yhtään reikää! Tai no, farkkujen pesulappu sai vähän tuntea naskaleiden voimaa, mutta muuten tuhoamisen vimma keskittyi pelkästään vyöhön. Eino ei ole myöskään ihan niin sisäsiisti enää kuin oli monta viikkoa, mutta koska tämä alkoi heti sen jälkeen kun Eino alkoi saamaan ruokansa turvotettuna jotta se maistuisi, uskon että Eino vain saa enemmän vettä kuin ennen ja siten myös pidättäminen vaikeutuu. Yöt ja päivät Eino jaksaa kuitenkin pidättää mahtavasti, ongelmia tulee kun Eino on pitkään hereillä ja varsinkin silloin, kun treenataan tai leikitään.

    Nyt on aika lopetella tämä päivitys, ja lähteä Einon kanssa ihastelemaan syksyn ruskaa! Alla kuvia viikonlopultamme Yläneellä.

    read more