Hyvän ja huonon mielen treenit

Viimeksi kirjoittelin, että ollaan taas pitkästä aikaa pääsemässä koiratanssitreeneihin. No ne olivat nämä huonon mielen treenit. Koko treeni oli yhtä sähellystä, Einon huomiosta tappelua ja ääntä, joka tuosta koirasta lähti. Veikkaan, että liika energia + kunnon häiriötekijät (äitini + Einon leikkikaveri) lähettyvillä tekivät Einon keskittymisestä todella vaikeita, sillä tämän oli todella vaikea lähtökohtaisesti edes luopua näistä häiriöistä. Siihen nähden Eino teki siis todella nätisti töitä, ja saimme useamman upean pätkän tehtyä, mutta päällimmäinen fiilis oli harmistus. Treeneissä oli myös tarkoitus testata miten Eino pystyy työskentelemään 3min putkeen ilman palkkaa, sillä emme ole treenanneet tätä lainkaan. Tämä kokeilu meni kuitenkin puhtaaksi haisteluksi, ja pitkään aikaan ei ole hermostuttanut ja ärsyttänyt niin paljoa kun koira haistelee, eikä siihen saa mitään kontaktia. Siis yhtään mitään. 😀 Tämä ei helpottanut lainkaan Einon kontaktin ottoa, sillä kuka nyt kiukuttelijan kanssa jaksaisi työskennellä. Treeni menikin sitten siihen, että heti, kun Eino nosti kontaktin ja teki jotain, käytiin juosten hakemassa superlihapullat, leikittiin hetken niiden kanssa ja sitten palkkasin.

Tämän lisäksi treenasimme positioon hakeutumista, 3 ja 7 positiot ovat edelleen vähän turhan epävarmoja, ja varmaan 3 positio saakin jäädä pois Tampereen kisoista ja keksitään siihen loppuun jotain muuta. Esim. oikean puolen peruutusta ei tule lainkaan koko ohjelman aikana ja se on ihan ok mallilla, niin oikean puolen seuruuta voisi ottaa vielä loppuun helppona lopetuksena. Uskoni meidän kykyyn suoriutua ohjelmasta kunnialla rapisee kuitenkin tällä hetkellä aika kovaa vauhtia, mutta yritän muistaa, että nyt ollaan hakemassa ihan mitä tahansa tulosta tahansa, jotta saadaan osallistua SM kisoihin. Eli ei vain saa tulla hylättyä. Koska tapoihini ei kuulu piestä koiria ja palkat ovat aina kehän ulkopuolella, ainut oikeasti mahdollinen hylkäyssyy olisi Einon kehästä karkaaminen. Eino ei ole kertaakaan meinannutkaan tehdä niin (pl. rally-kisoissa, mutta se ei ollut Einon puolesta tahallista), joten toivon todella, ettei se keksi nytkään karata.

Tämän kaiken negatiivisuuden lisäksi on ollut jotain ihan kivaakin edistystä. Tai ei ehkä edistystä, mutta tämän negatiivisen sumun läpi olen kyllä ihan tietoinen myös asioista, jotka meillä toimii. Vasen, oikea ja jalkojen välissä seuruu toimii nyt todella hyvin, ja ne ovat todella varmoja (jos kontakti pysyy). Näitä uusia positioita harjoitellessa on jotenkin todella raadollista muistaa, kuinka paljon työtä näiden oikeasti toimivien positioiden opetteluun on oikein nähty. Se vähän hillitsee tätä välillä pilkistävää ajatusta, että jonkun position pitäisi jo toimia kun on “niin paljon jo treenattu”, mutta en halua edes tietää, montako sataa tuntia esimerkiksi vasenta seuruuta on hinkattu. 😀 Ja nyt se toimii, kun vaivaa on nähty. Ja kun aiemmin keväällä valittelin, että vasemmassa seuruussa toimii kaikki muu paitsi eteenpäin liikkuminen, niin nyt sekin on korjattu. Toimii! Työn alla olevat koiraa päin menevät suunnat alkavat myös jo hahmottumaan oikein hyvin. Eino tietää mitä siltä vaaditaan, mutta kuten Liedossa nähtiin, se voi kisatilanteessa olla silti liian vaikeaa. Mutta sitten tehdään jotain muuta niiden kohtien sijaan, jos menee liian vaikeaksi. Olisi kyllä huippua päästä näyttämään kolmesta positiosta kaikki suunnat, jolloin ei haittaa ihan niin paljoa, että kaksi muuta positiota laahaa valovuoden päässä näiden muiden positioiden sujuvuudesta.

Yksi muu asia, joka meillä toimii, on taskusta, nameista ja lelusta luopuminen. Perjantain huonon mielen treeneissä minulla ei ollut taskua mukana, sillä ensimmäistä kertaa ikinä unohdin sen kotiin. Niinpä mentiin hupparin taskulla, mutta tällä ei ollut Einolle mitään väliä. Lelu joka tuli hupusta oli myös oikein mieluisa ylläri Einolle. 🙂 Einon kanssa pystyy myös tekemään palkka kädessä treenejä ilman, että Eino haikaa sitä. Tai haikaa, mutta ei menetä moottoriaan vaan tekee aivan täysillä töitä ja oikea lelu oikeassa tilanteessa nostaa vireen juuri sille sopivalle ja halutulle tasolle. Kilpailuissa ja kehätreeneissä Eino ei ole myöskään koskaan lähtenyt taskulle hakemaan sinne jääneitä palkkoja. Meillä on myös leikkiminen alkanut toimimaan todella hyvin, ja olemme päässeet siitä “en anna lelua, koska koira ei anna sitä takaisin –> koira ei anna lelua takaisin, koska saa sen niin harvoin itselleen” kierteestä irti rally-toko kouluttajamme Anniina Ahosen avulla, joka on opettanut minut leikkimään Einon kanssa. Ihan yksinkertaisia muutoksia, mutta me oikeasti nykyään leikimme Einon kanssa, eikä Eino enää yhtä paljoa omi leluja vaan tuo niitä ihan iloisesti minulle. Olen myös nyt oppinut millaisista leikeistä ja leluista Eino pitää, joka on myös tehnyt palkkauksista onnistuneita ja Eino on palkatessani myös palkkautunut.

Tästä postauksesta tuli vähän samanlainen kuin viime postauksestakin, eli puran tajunnan virtaa tähän. Kuvat ovat Yläneeltä, jossa oli näitä oikein onnistuneita ja hyvän mielen treenipätkiä. Damit tulivat vaikeista pitkän matkan noudoista takaisin, jossa oli ojan ylitystä mukana, jatkettiin isolla ympyrällä juoksun treenausta, vahvistettiin positioita ja hömpöteltiin kaikkea muuta pientä. Kuvien tarkoituksena oli ottaa ihan yleisesti poseerauskuvia minusta ja Einosta, joita voi sitten viljellä kaikkialle, kuten blogiin Einon ihmiset -sivulle. 🙂