Pitkästä aikaa näyttelykehässä!

Ehti tässä mennä jo pari kuukautta näyttelyiden välissä, mutta tänään kävimme pyörähtämässä Kemiönsaaressa järjestetyissä ryhmänäyttelyissä. Paikalla oli neljä tolleria, joka oli todella hyvä siitä, että aika varmaan (jos tuomari vain tykkää Einosta) tulee jotain kotiintuomista, mutta toisaalta taas harmittaa, jos ei menestystä tulekaan, koska niitä vastustajia ei nyt kovin montaa ole. 😀 Kävimme nappaamassa aamulla kohti Kemiönsaarta Neelan, Einon kasvattajan nuorimman nartun. Benita oli jo aiemmin kysynyt josko voitaisiin ottaa Neela matkaan mukaan, ja vastasin tietty kyllä! Mukavaa vain päästä pyörähtämään useamman kerran kehään. Kävin kokeilemassa Neelan esittämistä mätsäreissä jokin aika sitten, ja punaisen nauhan ja toisen sijan kanssa lähdettiin kotiin. Hassua esittää vierasta koiraa, mutta hyvin Neela esiintyi kanssani. 🙂 Viime torstaina käytiin vielä lenkkeilyttämässä koiria yhdessä, jotta nämä pääsevät näkemään toisiaan kunnolla ennen kuin tuupataan samaan autoon takaluukkuun.

Päivä on ollut sateinen ja kylmä, ja saavuttiin paikalle aivan täydessä kaatosateessa. Oltiin juuri saatu Benitalta lainattu teltta pystyyn, kun sade lakkasi ja sitten olikin taas ihan hyvä sää lopun aikaa. Tietty. 😀 Tuomarina oli tiukaksi tiedetty Leni Finne, joten en senkään vuoksi uskaltanut juuri nostaa toiveita liian korkealle. Nimittäin tiedän, että kun se ensimmäinen EH tulee napsahtamaan meidän kohdalle, niin harmittaa kyllä..! Koirat odotteli nätisti häkissä, ja hetken ihmettelyn ja tavaroiden järjestelyn jälkeen otin ensin Einon harjattavaksi ja lämmiteltäväksi, sitten Neelan. Molemmat menivät todella nätisti ja kuin vanhat konkarit, joten ei tulisi olemaan ongelmia kehässä.

Kun vesikoirat oli saatu arvosteltua, oli tollereiden vuoro. Uroksia oli kolme (Eino ainoa luokassaan), ja narttuja yksi eli Neela. Einon kanssa siis reippaasti mentiin kehään, ja sitten tuntui että Eino oli ihan vempula. 😀 Kun nousin seisomaan tämän eteen, pysyi Eino hyvin hyvällä ilmeellä paikallaan, mutta kuvista näin jälkikäteen että ei tämä kovin hyvin ollut silti seissyt enää siinä kohtaa.. ERI SA sitten lopulta kuitenkin huudettiin, ja tietty luokkavoitto siihen päälle! Olin kyllä tyytyväinen, Eino on nimittäin ollut jokaisen tuomarin makuun tähän asti! 🙂 Hetki jouduttiin odottamaan PU kehää kun kaksi avoimen luokan urosta arvosteltiin, ja sillä aikaa Neelaa pitänyt Peksu huomasi, että meidän teltta oli kaatunut! Tämän piti siis lähteä pystyttämään sitä takaisin. PU-kehässä meitä vastassa oli Hedera’s Forever Supreme eli Cooper, näyttävä, iso ja tumma uros. Niin sitten meni tällä kertaa, että Einon kanssa jäätiin PU2 sijalle eikä päästy toistamaan lähes vuoden takaista ROP-kehän fiilistelyä. 😀

Sitten tuli kuitenkin kiire, nimittäin Peksu oli edelleen pystyttämässä telttaa kauempana Neela mukanaan, ja seuraavaksi oli Neelan vuoro! Huikkasin kehäsihteerille, että tulen pian takaisin, ja juostiin sitten häkille ja takaisin kiireellä. Neela esiintyi myös todella nätisti, mutta tämän kanssa lähdettiin kehästä sileän ERIn kanssa. Eli ei kummoinenkaan reissu ja päällimmäinen fiilis on harmi, vaikka pitäisi olla tyytyväinen kun saatiin kuitenkin ERI SA tiukalta tuomarilta, ja siihen loput kirjainrimpsut vielä NUK1 PU2 vara-SERT. Eli ei mitenkään huonosti mennyt, päin vastoin!

Tuomarin Leni Finne arvostelu: Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikea linjainen pää, joskin aavistus pyöreyttä otsassa. Hieman kyömy kuono. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Niukahko eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Polvikulmat voisi olla selvemmät. Melko pitkät käpälät. Erinomainen askelpituus.

Postauksen kuvat jälleen Peksun ottamia, alla poseerauskuvat ensin Neelasta ja alempana Einosta. 🙂 Huomenna vietetään Einon synttäreitä Tolleriyhdistyksen Kuumakallet ja vinkuiitat koulutuksessa, vihdoin kunnon opastusta miten saada meidän kierroksilla käyvä Eino hillitsemään itseään!