Kun kisaradalla tapahtuu se pahin mahdollinen

Ja siitä selvittiin silti hengissä! Ehkei nyt kuitenkaan ihan se pahin mahdollinen tapahtunut, pahinta olisi jos Eino loukkaisi itsensä, mutta näin tuloksellisesti pahin tapahtui eli saimme hylätyn. Olimme siis lauantaina Salossa kilpailemassa rally-tokossa, tuomarina Riikka Timonen. Lämmittely sujui ihan hyvin Einon kanssa, vähän tämä oli liikaa joka koiran perään ja kiihtynyt, mutta radalle asteltiin pitkän odotuksen jälkeen ihan hyvin mielin. Lähdössä oli kuitenkin joku todella, todella ällöttävä haju Einon mielestä, johon myös muut avoimen luokan koirat olivat reagoineet (mutta ei kukaan ihan yhtä vahvasti kuin Eino). Siitäpä sitten lähdöstä Eino asteli ulos kehänauhoista, jotka olivat muutenkin vaarallisen lähellä lähtöä. Tiesin, että hylky tästä taisi tulla, mutta päätin että mennään nyt silti tekemään tämä rata läpi josko meno tästä helpottuisi radan mittaan. Enkä ollut ihan täysin 100% varma, että onko koiran lähtö kehästä rangaistavaa vasta kun lähtölupa on annettu. Tai oikeasti tiesin, että on, mutta toivoin lujaa että olisin vain muistanut väärin. 😀

Rataa lähdettiin kuitenkin tekemään tämän ansiosta todella rennoin mielin, koska hei, eihän sillä tuloksella enää ole väliä. Tämä rata auttoi minua ymmärtämään jotain todella tärkeää minun ja Einon välisestä tekemisestä, nimittäin minun oma olemus! Kunhan lähdöstä päästiin, tein rataa todella itsevarmasti ja rennosti. Ja se näkyi myös Einon tekemisessä, sillä tämä teki radan ensimmäiset yhdeksän kylttiä todella upeassa kontaktissa. Kun Eino kymmenennellä kyltillä alkoi haistelemaan, huomasin, että olin jälleen ihan jännityksestä jännittynyt enkä hengittänyt kuin todella pinnallisesti. Loppu rata menikin sitten haistellen, kun Eino myös löysi spiraalissa jonkun toodella ihanan hajun ja jäi nuoleskelemaan mattoa.. Mutta tärkeitä oivalluksia omasta itsestäni, eli kun minun rento ja itsevarma olemus karisee tiehensä, alkaa Eino haistelemaan epävarmuuttaan. Jonkun aikaa se pettymys ja kiukku vallitsi pääni sisällä meidän epäonnen vuoksi, mutta Eino sai tietysti silti palkkapullansa ja kehunsa. Eino teki juuri sen oman parhaansa. 🙂 Pisteitä radalta olisi vähennysten jälkeen tullut 84p, hyvä tietää jatkoa varten kuinka paljon radalla oikein saa haistella ennen kuin mennään sen rajan ali, ettei tulisi enää tulosta.

Veikkaan, että koiratanssin puolella myös freestyle onnistuu nykyään niin hyvin, kun ohjelma on meille molemmille tuttu, eli yllätyksiä ja “mitä seuraavaksi tulikaan?!” hetkiä ei enää juuri tule. Toivottavasti onnistun pitämään itseni yhtä rauhallisena ja itsevarmana myös viikonlopun kisoissa Salossa..! Sunnuntaina olimme Marjaanan koulutuksessa, jossa työstimme juuri yhteistyötä ja kontaktia monin eri harjoituksin. Koulutuksessa harjoiteltiin mm. mielentilan säilytystä aktiivisena ohjaajaa kohtaan, vaikka liike on tehty. Eli oikeasta mielentilasta saa palkan. Treenin loppuun teimme “kehään” menemisiä, eli jokainen vuorotellen siirtyi koulutustilan keskelle tekemään yhden-parin liikkeen. Oli hauskaa huomata, miten itse jännityin jo tämän lyhyen matkan aikana ja Einon huomio herpaantui heti tutkimaan ympäristöä. Heti, kun muistin hengittää ja rentoutua, Einokin pysyi kanssani mukana ja saatiin pari todella hienoa onnistumista. 🙂