Taipumaton Eino
Viime päivityksestä on todella pitkä aika, en edes muista kaikkea jota tässä välissä on tapahtunut! Paraisten rally-tokokilpailu ei mennyt ihan toivotulla tavalla, ja Eino otti todella paljon häiriötä ympäristöstä ja tilanteesta, eikä tilannetta helpottanut ohjaajan sekoilu. Saatiin kuitenkin myöskin kisaamassa olleelta Katjalta, Turun Murren omistajalta, vinkkejä ja korjausehdotuksia meidän työskentelyyn, joista tulee varmasti olemaan hyötyä jatkossa! Sieltä siis lähdettiin kotiin ilman tulosta, joten katsotaan josko vihdoin saataisiin tulos vajaan viikon päästä järjestettävissä rally-tokokilpailuissa Liedossa! Ympäristö ei kyllä ole todellakaan mikään helpoin, sillä kyseisessä hallissa pyörii samaan aikaan kolmet rally-tokokilpailut (eli koiramäärä tulee olemaan valtava!), joista olemme ilmoittautuneet yksiin. Aloitimme viime tiistaina jälleen rally-tokon vakiryhmässä kun osteopaatti Leena Piira totesi Einon olevan jo hyvässä kunnossa, joten nyt lähdetään hissukseen aloittelemaan aktiivisempaa treenausta!
Taipparitreenien kanssa päästiin jo kurkkaamaan, miltä näyttää kultaisen pilvireunuksen toisella puolen, mutta sieltä romahdettiin takaisin parissa päivässä. Viime viikolla Eino haki hakuruudusta hyvällä draivilla lähes sulia variksia rikkomatta niitä ja tuomalla niitä minun jalkojeni juureen, eli täysin taippareissa vaadittavalla tasolla käytiin jo, mutta sitten alkoikin jälleen suu käymään ja varikset rikottiin hetkessä. Korkein odotuksin ei siis lähdetty eilen taippareihin, Eino kun ei vieläkään suostu koskemaan edes kaniin.
Taippariaamuna siis suunnattiin Kemiönsaareen Mjösundiin puoli yhdeksäksi aamulla, kokeen alkaessa yhdeksältä. Tuomarimme oli Ossi Kähärä. Tuomaripuhuttelun aikana tuomari kävi katsomassa miten koirat käyttäytyvät sosiaalisesti toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Eino pysyi tässä yllättävän rauhallisena eikä edes ollut kovaäänisin vinkuja! Eino oli kyllä ainut haukkuja, kun tämä koki tarpeelliseksi haukkua pelottavalle peräkärrylle jota siirrettiin vähän matkan päässä. Mörköikä tuntuu vain pahenevan tämän kanssa… Olimme aamupäivän ryhmän seitsemäs osallistuja kahdeksasta, joten tiedossa oli paljon odottelua.
Kävin myös katsomassa muutamat suoritukset ja katsastamassa koepaikan. Vesityöalue oli haastava, sillä ranta oli loiva, ruovikkoinen ja lumpeinen. Monet koirat vetivät siis lumpeita uidessaan lokille, ja erään hyvin nopean labradorinnoutajan uintivauhti hidastui selvästi tämän kiskoessa lummemattoa perässään. Hakualue oli hakkuuaukealla, ja tästä näki hyvin mitä taippareissa vaaditaan. Tuomari kävi auttamassa osaa koirakoita hakualueella ja vaikka variksia tiputeltiin ja tuotiin vähän jahkaillen, pääsivät nämä silti seuraavaan osioon eli jäljelle. Tämä valoi hieman toivoa meidän tulevaisuudelle, sillä en pidä kovinkaan todennäköisenä että Eino koskaan oppii täydellisesti tuomaan riistaa minulle, ja sitä taipumuskokeessa ei edes testata.
Meidän vuoromme koitti lopulta kahden tunnin odottelun jälkeen. Eino pysyi yllättävän hyvin kasassa, vaikka tämä selvästi tiesi mitä ollaan menossa tekemään. Ääntä ei lähtenyt juurikaan ja tämä pysyi hyvin kuulolla minulle eikä vain kiskonut joka suuntaan. Kun meidän suoritusvuoromme tuli ja kävelimme kohti vesityöaluetta, ei siitä kuulolla pysymisestä yllättäen enää tullutkaan mitään… Eikä siitä suorituksestakaan oikein sitten tullut mitään. Meidän taipaleemme nimittäin kaatui jo ensimmäiseen noutoon, heitettyyn lokkiin, jonka Eino kävi uiden hakemassa vähän matkaa, mutta sitten tassu tai lokki jäi lumpeeseen, eikä Einon itseluottamus enää riittänyt sen noutoon. Kehotusten kanssa Eino kyllä lähti useasti hakemaan lokkia, mutta kun tämä sai lokin suuhun, päästi tämä siitä heti irti ja ui takaisin rantaan. Varmaan siis joku Einosta kovin inhottava lumme otti kiinni tassuun, ja lokki sai jäädä siihen.
Hetken kehotusten jälkeen Eino myös tajusi veneen vähän matkan päässä, ja tuttu venepelko tuli takaisin. Haukkuen Eino uiskenteli ympyrää ja tuijotteli venettä, kävi lokilla ja sitten taas poistui. Tuomaristamme jäi kyllä todella hyvä kuva, sillä tämä pyysi venettä tulemaan rantaan ja veneilijää silittämään Einoa, jotta koiralle ei jää pelkoa veneestä. Veneilijän sijaan Eino oli kovin kiinnostunut lokeista veneen kyydissä, ja venepelko oli toistaiseksi selätetty. Tuomari yritti myös antaa Einolle mahdollisuuden noutaa lokin maalla, mutta sen Eino kävi vain runttaamassa rikki eikä tehnyt elettäkään noutaakseen sitä. Einoa yritettiin myös kahdesti saada pois vedestä, joista toisella kertaa syynä oli ettei meidän koe enää jatkuisi. Eino oli kuitenkin toista mieltä uimisen suhteen eikä millään poistunut vedestä, joten tuomari kutsui veneilijän takaisin ajamaan Einon rantaan. 😀
Tuomari kertoi myös hyvin pitkästi miksi meidän koe keskeytyi, antoi treenivinkkejä ja lopulta kehotti vielä meitä tulemaan uudestaan kokeilemaan taipumuskoetta. Ja niin me mennäänkin uudestaan, mutta ensi kerralla sitten meillä on toivottavasti hieman parempi pohja treenille kuin nyt! Eino saa nyt tässä välissä kasvaa aikuiseksi ja muodostaa jonkinlaista malttia noutojuttuihin, ennen kuin lähdetään yrittämään uudestaan. Treenit eivät kuitenkaan jää missään nimessä tauolle, tämä syksy on vain osoittanut treenien tärkeyden! Kaksi ja puoli kuukautta sitten, kun aloimme treenaamaan aktiivisesti taippareita varten, Eino vielä juoksenteli ohitseni damia pureskellen, kun nyt damit tulevat jo todella kauniisti luokseni. Varistenkin kanssa käytiin tässä pisteessä, ennen kuin meno jälleen muuttui ja alamäki alkoi. Emme kuitenkaan luovuta, Einolla riittää kuitenkin intoa ja tarmoa sen verran että oikealla koulutuksella tämän saa varmasti taippareista läpi!
Kaiken kaikkiaan päivästä jäi kuitenkin hyvä maku, vaikka oletinkin meidän pääsevän hieman pidemmälle kuin ensimmäiseen lokkinoutoon. Tämä oli kuitenkin todella opettavainen kokemus ja nyt koe itsessään on tuttu, ja ensi kerralla voidaankin mennä sitten läpäisemään se! 😉