Möllitaipparit
Osallistuimme eilen Einon kanssa möllitaippareihin, jotka menivät hyvin ennakoidusti. Möllitaipparit järjestettiin Uudessakaupungissa Vakka-Suomen Noutajien toimesta, ja ryhmämme alkoi kello 12. Eino käyttäytyi heti alusta saakka ärsyttävästi, kiskoen ja haukkuen ja ulisten sitten liikuttiin paikasta toiseen. Alkupuhuttelun ringissä Eino vasta sitten innostuikin avaamaan ääntään, ja oli pakko kysyä, että tulisiko tästä haukkumisesta oikeissa taippareissa hylky. Kuulemma on hyvin epätodennäköistä, joten sitä ei ainakaan tarvitse pelätä.
Olimme toisena vuorossa viidestä osallistujasta, ja ensimmäisenä olisi vuorossa lokin nouto. Eino ei ole aiemmin rohkaistunut kuin näykkäisemään lokkia, joten suuria odotuksia ei ollut tälle osuudelle. Kun lokki heitettiin veteen noudettavaksi, Eino ampaisi uimaan ja tarttui lokkiin yllättävän mielellään. Sitten tämä taisi kuitenkin tajuta mitä oikein suuhunsa laittoi, ja sitten Eino alkoikin vain uiskennella ympyrää lokin ympärillä. Yritin mennä veteen kannustamaan tätä tuomaan lokkia, jos lokki tulisi edes vahingossa minulle asti, mutta ei siitä tullut enää mitään.
Sitten Eino kuitenkin tajusi veneen noin 20 metrin päässä vedessä. Eino on ollut hyvin mörköpelkoinen viime aikoina, joten nyt kun tämä tajusi veneen, alkoi sellainen huuto veneelle että oksat pois. Vene tuli siitä sitten rantaan hakemaan lokkia Einon huutaessa pelottavaa uhkaa pois. Tämä uskalsi tulla haistelemaan venettä ja häntä heilui puolelta toiselle innokkaasti, mutta silti pelotti ja piti haukkua. Joten, jos halutaan taippareista läpi, ainakin venettä pitää näyttää Einolle vielä ennen koetta! Jos olisi edes se yksi asia vähemmän huolehdittavana. Lokkiin Eino otti paremmin kiinni kuin aiemmin, ainoa positiivinen asia tästä osuudesta. Emme tehneet toista osiota, jossa lokki heitetään veneestä, vaan siirryimme odottelemaan vuoroamme hakuruudussa.
Yritin paria päivää ennen möllitaippareita saada Einoa kantamaan kokonaan sulanutta varista, mutta tuloksetta. Odotukset eivät siis olleet hakuruudulle korkealla, ja odotukseni olikin, että Eino käy katsomassa heitettyä varista ja käy sitten etsimässä muut varikset tuomatta niitä kuitenkaan minulle. Eino lähtikin ampaisten heitetylle varikselle, haisteli, mutta lähti sitten katsomaan mitä muuta hakuruudusta löytyy. Einoa saatiin houkuteltua kantamaan varista ihan pienen matkaa avustettuna, mutta muutoin ruutu meni oikein odotusten mukaisesti. Sen hetken kun Eino varista kantoi, otti tämä myös sen verran kiinni siihen että varis meni rikki. Sain myös myöhemmin tietää, että se oli ainut varis, joka möllitaippareiden aikana rikottiin. Hups!
Kanijäljeltä odotin Einon löytävän jäljen päähän ja löytävänsä kanin, mutta että kani ei sieltä tule takaisin. Tämä meni jälleen odotusten mukaisesti, Eino ampaisi jäljelle (kaatuen varvikkoon samassa rytinässä..) ja jäljesti hetken matkaa, mutta vaihtoi sitten reittiä päätyen kuitenkin kanille, joka oli viety noin 30 metrin päähän (taipparijäljen ollessa 80 metriä). Ensimmäinen oikea jälki meni siis sinänsä ihan hyvin, vaikka kania sieltä ei takaisin tuotukaan. Se kuitenkin kiinnosti todella paljon, muiden riistojen tapaan, mutta vielä tämä ei uskaltanut ottaa kiinni.
Saimme päivän aikana hurjasti vinkkejä ja epäileviä katseita, kun kerroin ilmoittaneeni Einon taippareihin. Taippareihin on myös enää se reilu kuukausi aikaa, joten hurjia ihmeitä tässä ei enää tehdä. Meillä on nyt kuitenkin kotona pakkanen täynnä variksia ja lokki, ja näiden lintujen siipiä kiinnitettyinä dameihin, joiden kanssa tulemme treenaamaan ahkerasti tulevan kuukauden aikana. Tahtoa ja intoa treenaamiseen löytyy meiltä molemmilta, taitoa ja tietoa sitten taas vähän vähemmän. Mutta katsotaan miten pitkälle tällä aikataululla päästään, käydään nyt ainakin katsomassa millaista taippareissa oikeasti on, ja jos päästään edes vesityöskentelystä eteenpäin hakuruutuun, riittää se minulle. Mutta jos nyt edes se ensimmäinen osio saataisiin menemään läpi. 🙂