Retkeilykoira

Näyttelyiden jälkeen suuntasimme Mussaloon, jossa isäni oli camping-alueella. Ilta meni siinä, että Eino sai käydä vähän uimassa, ja sitten saikin olla häkissä nukkumassa meidän syödessä. Eino alkoi haukkumaan jokaiselle ohikulkijalle, jolloin kaikki muut paitsi meihin osoittava seinä peitettiin. Väsymys aiheutti Einolle sen, ettei tämä viitsinyt tarkistaa onko oikeasti kyseessä jokin hätä, ja varmuuden vuoksi haukkuu sitten ihan kunnolla ja vartioi asuntoautoa. Yö menikin todella hyvin sen ansiosta, että Eino oli niin väsynyt. Me nimittäin nukuimme kolmestaan teltassa!

Eino nukkui koko ajan meidän välissä jalkopäädyssä tai sitten ihan naaman vieressä, ja yllättävän hyvin tuo pieni kippura siihen mahtui. Sunnuntaina katsoimmekin kaikkia eri vaellusreittejä joille mennä kolmestaan, telttailu ei nimittäin selkeästi tuottanut lainkaan vaikeuksia ja Eino oli kyllä oivallinen unikaveri, joka tekisi kyllä mieli ottaa sänkyyn mukaan nukkumaan!

Sunnuntaina Eino jatkoi häkissä vahtimista ja kamalaa huutohaukkua ohikulkijoille (jonka jälkeen kaikki seinät laitettiin taas umpeen..), sai levätä kunnolla ja välillä tulla ulos vähän temppuilemaan ja kiertämään aluetta. Kävimme myös vieressä olevassa metsässä pienellä kävelyllä. Ruokailumme ajan Eino sai olla häkissä nukkumassa, ja kun sää alkoi lämmetä sai Eino käydä nopsaan uimassa ja viilentymässä. Iltapäivällä menimme sitten kaikki uimaan, Eino, minä, Peksu, Linda ja isäni. Eino kävi jokaisen luona järjestäen katsomassa että kaikki ovat kunnossa, ja välillä otin tämän rantaan tai syliin vedessä antaakseni tälle pienen tauon uimiseen.

Voitte arvata, koira oli aivan rätti illalla kun vihdoin pääsimme kotiin, eikä palkintojen kanssa poseeraaminen oikein napannut. Niin Eino kuitenkin vielä raapaisi itsestään energiat poseeratakseen palkintojensa kanssa, ja tässä tosiaan ei ole edes kaikki palkinnot! Saa nähdä kauanko menee ennen kuin saamme kulutettua kaikki Einon voitot.

Tilasin Tolleriyhdistykseltä kolme damia heittonarulla ja kanidamin, joiden avulla saadaan jälleen taipparitreenit kunnolla käyntiin. Saimme kuitenkin palkinnoksi myös kolmet damit, joten nyt kelpaa treenata! Voittodameissa on kuitenkin printattu Tolleriyhdistyksen logo, joten niitä tuskin raaskitaan ihan heti ottaa käyttöön..

Tänään olimme aamulla demo-koirana Turun Murrella arkitottelevaisuusohjaaja-koulutuksessa, jossa tulevat ohjaajat saivat harjoitella kanssamme. Kyseisellä koulutuksella on mukana äitini, jonka vuoksi sinne tosiaan päädyimme! Raskaan viikonlopun vuoksi Einon kuppi kaatui useamman kerran eikä tämä jaksanut käsitellä asioita tavalliseen tapaansa, jonka vuoksi Eino muutaman kerran alkoi haukkua toisille koirille. Oli kuitenkin hauskaa olla jälleen “treenaamassa” tutussa hallissa, ja vielä niin että aiheena oli koiratanssi! Oli kuitenkin ihan hyvä, että liikkeet olivat tuttuja (ohjaajan kierto, pujottelu, pyörähdys) sillä Eino ei olisi jaksanut enää opetella mitään uutta. Niin mentiin pitämään hauskaa ja saatiin hyvää häiriötreeniä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *