Aika menee niin nopeasti!

Nyt on tasan viikko siitä, kun Eino muutti luokseni. Tasan viikko sitten Eino tepasteli pitkin asuntoa uteliaana, mutta silti hieman varuillaan ja epävarmana siitä, miten nyt tulisi oikein toimia. Nyt Eino tasan kahdeksan viikkoa vanha, ja mielestäni tämä on kasvanut hurjan paljon jo tässä ajassa ja aika on mennyt kuin siivillä! Eino on kokonsa ansiosta saanut viikon aikana lisänimen jättivauva, sillä olin mittaavivani, että tämä olisi kasvanut kolmessa päivässä kaksi senttiä. Se on aivan älyttömän paljon! Paljon on ehtinyt myös tapahtua tässä ajassa ja on ollut hienoa tutustua tuohon pieneen poikaan, jolla on aivan mahtava persoonallisuus. Alun epävarmuus on vaihtunut uteliaisuuteen, ja vaikka Eino onkin hieman herkempi tapaus joka ensin katsoo ja vasta sitten tutkii, on tämä selvästi rohkistunut parin ekan päivän jälkeen kun on kunnolla kotiutunut.

Ensimmäinen päivä meni tutustuessa, mutta jo lauantaina lähdimme Peksun ja Einon kanssa käymään Nousiaisissa isäni luona. Olin lupautunut kastelemaan kukkasia tämän ollessa reissussa, joten matkasimme sinne hieman taas laajentamaan pienen pennun maailmankuvaa. Reissu sinne sujui aluksi hieman ulisten, sitten nukkuen. Matka sujui siis hyvin, kuten myös Nousiaisissa olo. Tämä loikoili rauhassa leikkien narulelullaan, jonka olimme ottaneet mukaan. Sisällä olikin taas astetta jännempää, mutta hyvin pentu silti uskalsi rallittaa ympäriinsä minun perässäni. Kukat saatiin kasteltua, ja sitten kävimme pienellä metsälenkillä tutkimassa josko jo löytyisi mustikoita. Valitettavasti lähes kaikki olivat vielä raakoja, pari juuri syömäkelpoista löysin. Einolle mustikat eivät maistuneet, mutta lehdet ja puut sen sijaan kyllä saivat kokea naskaleiden terävyyden!

Nousiaisten reissun jälkeen pysyttelimme kotona parin päivän ajan, kunnes taas keskiviikkona oli aika muistutella millaista autoilu olikaan. Nyt Eino ei päässytkään enää matkustamaan sylissä, vaan laitettiin takaluukkuun kevythäkkiin. Peksu ajoi, ja minä istuin takapenkillä syöttämässä nakkeja ja kehumassa, kun Eino on hiljaa. Huutamiseksihan se matkustaminen meni, mutta se oli enemmän yksinäisyyttä ja auton liikettä kun Eino huusi, kuin että olisi pelännyt takaluukussa. Aina pysähtyessämme Eino oli aivan hiljaa, ja kävimme nopsaan jopa hakemassa ruokaa niin, että Eino oli parin minuutin ajan yksin autossa. Tämä oli ollut koko ajan aivan rauhassa ja hiljaa! Torstaina olimme myös autolla liikkeellä, ja kävimme hakemassa Einolle kaulapannan Turun Lemmikkiasemalta. Saimme tietää, että siellä on torstaisin pentuleikkikoulu (jonka olimme missanneet tunnilla), joten ensi viikolla suuntaamme sinne! Autoilu sujui torstaina jo huomattavan paljon paremmin, eikä huuto ja ulvonta ollut aivan samaa luokkaa kuin edeltävänä päivänä. Kävimme samalla reissulla myös keskustassa Peksun asunnolla, joten Eino pääsi näyttämään mallikasta hihnakäytöstään.

Viikon aikana meillä on siis käynyt Einoon tutustumassa useampi vieras ihminen, joka kerta ollut enemmän kuin yksi ihminen. Jossain kohtaa Eino näytti hieman epäilevää käytöstä vieraita kohtaan, mutta tottui nopeasti siihen, että myös useamman ihmisen kanssa voi leikkiä kuin vain minun ja Peksun. Olemme myös ensimmäisestä päivästä lähtien vahvistaneet lähellä pysymistä, joka on nyt myös saanut käskyn “tuu” ja “täällä”. Tämä reagoi hyvin nimeensä joko tulemalla luokse tai vain katsomalla silmiin. Minulle riittää, että sanoessani Eino tämä ottaa kontaktin, mutta eipä siitä haittaakaan ole, että tulee luokse myös tästä. Pari päivää meni myös päättämään, mikä olisi luoksetulon käsky. Siitä tuli nyt “tänne”, sillä tämä on minulle luonnollisin. Ajattelin ensin opettaa höntsäilykäskyn ja myöhemmin kunnolla sen oikean luoksetulokäskyn, mutta se höntsäilykäsky (eli tulee vain lähelle, ei tarvitse tulla luokse asti) muotoutui vahingossa sanasta “tuu”. Eino reagoi molempiin hyvin, se on minulle tärkeintä.

Tämän lisäksi olen lähes päivittäin leikannut kynsiä. En kaikkia kerralla, vaan aina yhden tai kaksi kerrallaan tämän ollessa aivan unessa. Ensimmäisellä kerralla onnistuinkin leikkaamaan kaikki kynnet tämän nukkuessa, mutta sen jälkeen ei ole enää ollut yhtä hyvää tuuria. Haluan heti alusta asti rutiinin kynsien leikkuusta ettei sitä aikuisenakaan tarvitse pelätä tai ihmetellä; oli aivan tarpeeksi kouluttaa kaksi koiraa sietämään kynsien leikkuuta, josko tämän saisi sietämään sitä heti alusta asti. Yritin kouluttaa kontaktia, mutta koska toistoja tuli liian vähän ja hitaasti, vaihdoin kontaktin istumisharjoitteluihin. Siinä sain myös vahvistettua nopeammin, mitä naksuttimen naksahdus tarkoittaa. Olemme tehneet 6 toiston sarjoja kolme putkeen, joko kerran tai kaksi päivässä. Tämän jälkeen Eino on ollut hyvinkin valmis jatkamaan vielä treenejä, eli juuri oikeassa vireessä lopetettu treeni. Hihnassa Eino liikkuu kymmenen kertaa paremmin, kuin mitä osasin edes toivoa. Tämä kipittää nätisti vieressäni, ainakin silloin kun ei pysähdy rapsuttelemaan kaulassa ikävästi tuntuvaa pantaa. Pari kertaa hihna on kiristynyt, jolloin Eino on vain katsonut ihmeissään mitä oikein tapahtuu. Olenkin palkannut tästä todella paljon, sillä koirien “ongelma”käytöksistä hihnassa kiskominen on ehkä sellainen, jota siedän kaikkein vähiten.

Kaiken kaikkiaan Eino on oikein valloittava pentu, johon on ollut mahtavaa tutustua ja odotan innolla nähdä, millainen aikuinen tollotin tästä oikein kehittyy. Tänään lähdemme myöhemmin taas autoilemaan, katsotaan josko aika riittää jälleen jossain eläinliikkeessä pyörähtämiseen, kun iltapäivällä lähdemme jälleen Nousiaisiin. Tällä kertaa emme olekaan aivan yksinämme siellä vaan siellä on muun muassa koira vastassa. Toivon myös, että metsästä löytyisi jo mustikoita poimittavaksi asti!