Ensimmäinen päivä

Heräsin aamulla kuudelta, täysin valveilla ja valmis lähtöön. Todellisuudessa Einon hakemiseen oli vielä kuusi tuntia aikaa, mutta en malttanut nukkua enää. Peksu kävi aamupäivällä töissä, mutta otti lopun päivää vapaaksi tullakseen hakemaan Einoa kanssani. Aamu meni hitaasti, mutta lopulta sai lähteä liikkeelle! Juoksin bussiin, ja suuntasin kohti Peksun työpaikkaa, josta ajaisimme Paraisille Sienna-Red kenneliin. Toinen pojista, Jymy, oli haettu jo aiemmin, joten pentuja olisi vastassa enää kolme. Koko matkan jännitin kamalasti, vaikka en ole ihan varma mikä siinä eniten oikein jännitti. Tuntui kummalliselta ja niin epätodelliselta, että minulle tosissaan oli tulossa koiranpentu! Kahden ja puolen vuoden etsintä oli nyt tässä, nyt alkaisi aivan uudenlainen elämä ja sen tuomat haasteet.

Hakeminen sujui aika sukkelaan, juteltiin Benitan kanssa vielä hetken ja papereihin kirjoitettiin nimet. Sitten olikin aika lähteä kotiin, yhden uuden pienen asukkaan kanssa. Sanoin heipat tytöille, jotka muuttaisivat Helsinkiin, ja otin Einon syliin. Matkalla autolle olotilani oli vähintäänkin sekava, samaan aikaan kun olo oli epätodellinen, olin mahdottoman onnellinen. Eino ei ollut samaa mieltä tästä, vaan vinkui koko ajan varmasti miettien mitä oikein on tapahtumassa. Pienenä alkanut vinkuminen muuttui nopeasti sydäntä särkeväksi ulinaksi, haukkumiseksi ja kiljumiseksi, kun auto lähti liikkeelle ja Eino taisi tajuta, että sinne jäi sisarukset ja vanha koti! Minuutin jälkeen huuto ja Einon pyristely meni niin pahaksi, että pyysin Peksua pysähtymään ja antamaan takapenkiltä fleecepeiton, jonka olin vienyt Benitalle aiemmin pennuille. Fleecepeitto oli ollut jo parin viikon ajan pentujen riepoteltavana, joten se oli täynnä tuttuja hajuja. Heti, kun asetin Einon peiton päälle, tämä hiljeni täysin kuin taikaiskusta. Matka jatkui tästä hieman paremmin, ja malttoi jopa laittaa silmiä kiinni ja rentoutua.

Kotona kävimme ensin tutustuttamassa Einon tämän tulevaan lenkkimaastoon, nimittäin pieneen “metsään” joka on kerrostaloni takapihalla. Oikeastaan se on todella pieni, mutta näin pienelle pennulle juuri sopivan kokoinen. Hetken ihmettelyn jälkeen lähdimme sisälle, ja Einon mielestä hieman pelottavan hissimatkan jälkeen menimme sisälle. Alku meni ihmetellessä, Eino kulki haistellen ja hieman varuillaan paikkoja läpi. Koska Einolla oli ruoka-aika juuri silloin, minä menin valmistamaan tälle lounasta. Pentu söikin hyvällä ruokahalulla, ja varmaan auttoi hieman rentoutumaan. Täällähän saa ruokaa, ei tämä niin paha paikka voi sittenkään olla!

Loppu päivä meni nopeasti tutustuessa ja ihmetellessä, maisteltiin vähän jauhelihaa ja leikittiin. Yö olikin sitten aivan omaa luokkaansa: se meni siivoamiseen, ulkona ramppaamiseen ja Einon itkiessä yksinäisyyttään kaukana lattialla meidän ollessa sängyssä. Toisin sanottuna istuin lattialla tämän kanssa ja tunnin välein sai olla menossa ulos tai siivoamassa. Tätä kirjoittaessa on kuitenkin jo mennyt muutama päivä, ja koko ajan on helpottanut. Ensimmäinen yö taisi lopulta olla se kaikkein “kamalin” (eihän tämä oikeasti kamalaa ole, vaan aivan ihanaa!), sen jälkeen Eino on alkanut antaa meidän ihmisten nukkua edes jonkun tunnin pituisia yöunia.